IDEOITA BRUNSSILLE

Oikeen hyvää sunnuntaita! Meillä oli tänään kamujen kanssa brunssi ja tämähän sopi loistavasti siihen, että teiltä tuli postaustoiveita brunssin sisällön suunnitteluun.  Tämä ei ollut varsinaisesti mikään terveysbrunssi, vaan pöydältä löytyi vähän kaikenlaista laidasta laitaan. Oon kuitenkin järkännyt myös niin kutsuttuja terveysbrunsseja ja jaan tästä samalla ideoita siltä kannalta.

Ideoita terveysbrunssille:

Lohitäyte kanamunille (riittää neljään kanamunaan, eli kahdeksaan puolikkaaseen):

80g kylmäsavustettua lohta
2rkl ruohosipulia
1/2 salottisipuli
2rkl sitruunanmehua
2rkl majoneesia

Väsäilin eilen myös raakakakkua pitkästä aikaa ja koko setti tuli improvisoitua suoraan päästä. Lopputuloksena herkullinen tuplasuklaakakku, joka on helppo valmistaa! Kaverit kehui, että parempaa kuin raakakahvilasta saatava kakku. 😉

Pohja:

  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1,5 dl pähkinöitä
  • 4 tuoretta taatelia (kivet pois)
  • 1 rkl kookosöljyä
  • ripaus suolaa

kaikki aineet tehosekoittimessa murumaiseksi seokseksi, jonka jälkeen painellaan reunallisen kakkuvuuan pohjalle tiivisti sormilla. Vuoka jääkaappiin/pakastimeen .

Suklaatäyte:

  • 2 prk kookosmaitoa (jähmeä osa)
  • 2-3 rkl kookosmannaa
  • 1 levy cocovin mintturaakasuklaata
  • 5 tuoretta taatelia
  • 2-3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 20 g suklaan makuista heraproteiinia

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja tasaiseksi massaksi. Oma blenderini on todella tehokas, joten jos käytössä heikompilaatuinen, kannattaa suklaa ja manna sulattaa ensin vesihauteessa klimppien välttämiseksi. Kaada massa pohjan päälle ja laita hyytymään pakkaseen.

Valkosuklaatäyte:

  • 1,5 prk kookosmaitoa (jähmeä osa)
  • 50 g kaakaovoita
  • 2-3 rkl tocoa
  • 3 tuoretta taatelia
  • 1 rkl kookosmannaa
  • 30 g vanilja-valkosuklaan makuista heraproteiinia
  • ripaus kanelia

Sulata kaakaovoi vesihauteessa, jonka jälkeen kaikki aineet tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Kaada jähmettyneen suklaatäytteen päälle ja laita pakkaseen hyytymään. Koristele kakku haluamillasi härpäkkeillä, itse murustin päälle pähkinämurskaa.

Brunssin parissa pyörähti melkein neljä tuntia, joten nyt on pötsi pinkeenä loppupäivän! 😀 On ainakin energiavarastot täytetty tulevaa viikkoa ja tulevia treenejä ajatellen!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


PIIITKÄ BRUNSSI JA MANGORAAKAKAKUN RESEPTI

Ajattelin ilostuttaa teidän iltaa herkullisilla ruokakuvilla ja raikkaalla mangokakun reseptillä. Meillä oli tosiaan Pitkäperjantaihin sopiva, noin 7 tunnin mittainen brunssi. Ollaan siis istuskeltu, syöty ja juteltu koko päivän keittiön pöydän ääressä ja voin kertoa, että on hieman vatsa täynnä tällä hetkellä! 😀 Huomenna pitäisikin olla kunnolla virtaa aamun jumppiin.

P3250417

P3250415 P3250419 P3250418 P3250420

P3250428 P3250430 P3250427 P3250429 P3250409

Valmistin eilen mangon makuisen raakakakun ja koska kakku oli onnistunut, ajattelin jakaa reseptin eteenpäin. Kakussa yhdistyy siis mun lemppari, makean ja suolaisen yhdistelmä! Valmistus oli hyvin helppo ja nopea prosessi, mitä nyt pähkinöitä piti liottaa etukäteen. Käytin reseptissä Anydayn päkinäsekoitusta, mutta halutessaan voi tietysti käyttää mitä tahansa pähkinöitä.

Pohja:

  • 140 g (1 pussi) Anyday suolattuja pähkinöitä (sekoitus eri pähkinöistä)
  • 2 rkl maapähkinävoita ”crunchy”
  • 0,75 dl kauraleseitä

Sekoita aineet tehosekoittimessa niin, että koostumuksesta tulee rouheinen. Painele sormin irtopohjavuan pohjalle. Mulla oli käytössä isokokoinen vuoka, onko se nyt sitten 27 cm halkaisijaltaan.

Täyte:

  • n. 2 dl liotettuja cashewpähkinöitä (liotin noin 4 tuntia)
  • 1 prk kookosmaitoa (käytetään vain jähmeä osa)
  • 600 g mangoa (jos käytät pakasteesta niin sulata ensin)
  • n.3 rkl kookosnektariinia
  • n. 1 rkl raakahunajaa
  • aitoa vaniljaa oman maun mukaan

Sekoita kaikki aineet tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Makeutusta voi säätää oman maun mukaan lisäämällä tai vähentämällä. Mangot tuovat itsessään jo makeutta, joten loppu on ihan omasta makumieltymyksestä kiinni. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa/pakastimessa kiinteäksi.

kakku

Viime aikoina on kerääntynyt sen verran paljon kommentteja, että ajattelin koostaa niistä erillisen kysymys-vastaus postauksen. Laittakaahan kyssäreitä, jos sellaisia liikkuu mielessä niin lisään nekin mukaan.


HYVÄN OLON BRUNSSI

Yhteistyössä Indiedays ja Provena.

Mikä olisikaan mukavampi tapa aloittaa vapaapäivä kuin pitkä aamiaishetki kavereiden kera. Järjestin siis tänään ystäville runsaan ja terveellisen ystävänpäivä brunssin. Brunssin teema oli hyvän seuran lisäksi se, että kaikki ruuat olivat ravintorikkaista ja puhtaista raaka-aineista valmistettuja. Porukasta löytyi niin gluteeniherkkää kuin kasvissyöjääkin, joten ruuat olivat gluteenittomia ja suurimmaksi osaksi myös maidottomia ja kasvisruokavalioon sopivia. Itse syön pääosin gluteenittomasti, enkä käytä maitotaloustuotteita, mitä nyt sitä heraa proteiinijauheen muodossa. Tutustuin ensimmäisen kerran Provenan tuotteisiin pari vuotta sitten juurikin yhteistyön merkeissä ja sen jälkeen olen luottanut tähän merkkiin monissa eri tilanteissa. Suuressa käytössä ovat etenkin kaurajauhot, mutta nyt pääsin maistamaan myös erilaisia leipä vaihtoehtoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maisteltiin brunssilla kolmea eri leipämakua Provenalta. Maut olivat gluteeniton viipaloitu kauraleipä, gluteeniton kaura-tattarisämpylä sekä gluteeniton kaura-porkkanasämpylä. Omaksi lemppariksi nousi nuo oranssin värisessä pussissa oleva kaura-porkkanasämpylä. Aika kauas ollaan tultu siitä, kun gluteenitommat leivät oli kovia koppuroita, sillä nämä ovat koostumukseltaan ihanan rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Leivät löytyvät siis kauppojen pakastealtaasta ja ne voi sulattaa joko huoneen lämmössä, tai lämmittämällä mikrossa. Itse pidin niitä hetken uunissa, joka oli ollut aikaisemmin päällä, jolloin sämpylöistä tuli ihanan lämpimiä ja tuoreen tuntuisia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

omenoista, appelsiinista ja porkkanoista puristettu mehu sekä raaka suklaafudge

Valmistin brunssille munavoin, jossa korvasin voin avocadolla ja tämä oli todellinen menestys kaikkien mielestä. Leivän täytteeksi laitoin tätä muna-avocadotahnaa sekä graavilohen siivuja. Päälle vielä hieman kurkkua, tomaattia ja salaattia. En ole syönyt leipää ties kuinka pitkään aikaan, joten se maistui erittäin hyvältä tänään! Olin valmistanut myös pizzaslaisseja, joiden pohja oli kaurasta valmistettu. Mitä viljoihin tulee, käytänkin pääosin ainoastaan kauraa nykyään. Kaura on mielestäni kunnon superfoodia, koska sillä on lukuisia hyviä terveysvaikutuksia elimistölle! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

smoothieta, pannareita ja kinuskikakkua

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sula kookosmanna on kiva kastike lettujen ja mustikoiden kanssa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

luomulihasta valmistetut pullat, avocado-munavoi, omena-chiapudding, gluteenittomat sämpylät

Vaikka tuli syötyä runsaasti ja olo on edelleen kylläinen, on jännä huomata, miten tällaisen ruuan syömisestä ei tule esimerkiksi väsy tai inhottava ähky. Veren sokeritasot eivät heittele ja gluteeniton ruoka varmistaa sen ettei olosta tule tukkoinen. Jos kärsii turvottavasta fiiliksestä ruokailun jälkeen, voi ratkaisu löytyä juuri gluteenin vähentämisestä. Nykyään on niin paljon vaihtoehtoja, ettei se ainakaan omasta mielestäni tunnu mitenkään rajoittavalta syödä gluteenittomasti. 🙂 Jos kaipailette enemmän vinkkejä aiheesta,  kannattaa kurkata Provenan nettisivuille sekä facebookkiin, joista löytyy paljon tietoa gluteenittomasta ruokavaliosta sekä myös erilaisia reseptejä.

Yleensä kun syö hyvän aamiaisen, koko päivän ajan on hyvä fiilis, eikä tule napsittua turhia. Uskon, että jaksan syödä seuraavan kerran vasta illalla uudelleen. 😀 Onko joku muu brunsseillut tänään? Mitä teidän tarjonnasta löytyi?

Jos Provenan tuotepalkinto kiinnostaa, kannattaa kurkata tämän päivän aikana mun instagramiin (ainorouhiainen), sillä sinne on tulossa pieni arvonta asian tiimoilta. Tässä vielä tarkemmat kilpailun säännöt.


HERKUTELLEN VIIKONLOPPUUN

Tänään on taas se päivä kun jengi liikkuu hymyssä suin paikasta toiseen. Se päivä, kun mielessä vilisee vain positiivisia ajatuksia ja fiilis on jollain tavoin odottava. Viikonloppu on aina ollut mulle jotenkin tosi tärkeä asia, se katkaisee arjen ja sen aikana kerätään voimia, nautitaan ja levätään. Eletään ilman kelloa ja tehdään myös niitä asioita, joita ei tehdä arkena. Viime viikoloppu meni koulutuksen merkeissä ja olen painanut menemään jo toista viikkoa ilman vapaata, saati lepopäivää. Tuleva weekend siis tulee todellakin tarpeeseen. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvä ruoka ja siitä kiireettä nauttiminen onkin mulle tosi tärkeä osa onnistunutta viikonloppua. Aikoinaan kun luovuin tavanomaisista herkuista, suurin murheeni olikin se, että meneekö viikonlopuistakin nyt merkitys, kun ei saa sitä karkkisäkkiä vatsan päälle möllöttämään. Huoli oli kuitenkin täysin turha, sillä olen löytänyt vaihtoehtoiset keinot nauttia ruuasta niin, että sama hyvä fiilis on vielä seuraavalla viikollakin. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lupailin antaa inspiraatiota, miten voisi viettää rentoja ja mukavia viikonloppuja Summer Fit – haasteen tiimoilla ja ensimmäinen vinkki on aamiainen/brunssi. Sunnuntaina on ystävänpäivä, joten silloin on loistava tilaisuus viettää pidempi aamiaishetki ison tai pienen porukan kesken.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Järjestän itsekin kavereille brunssin ja kirjoittelen myöhemmin sen tarkemman sisällön kuvineen. Jos joku innostuu ideasta, niin ajattelin jakaa hieman inspoa siitä, mitä kaikkea voi terveelliseen brunssiin kasata! Haasteen ajan vältetään lisättyä sokeria ja muita prosessoituja tuotteita, tarkoituksena syödä mahdollisimman puhdasta sapuskaa ja myös herkkuhetket vietetään samalla ajatuksella.

Ideoita brunssille:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

pizzaa

Avocadomousse on helppo valmistaa muutamasta ainesosasta, eli tehosekoittimeen laitetaan yksi avocado, yksi banaani (voi olla myös jäädytteyjä banaanin paloja), raakakaakaojauhetta ja steviaa. Lisämakua saa erimakuisilla heraproteiineilla. Oma lempparini on yhdistelmä avocadoa, puolukoita ja vanilja-valkosuklaa heraa!

Maidoton vanilja-latte valmistuu kun sekoittaa tehosekoittimessa Oatlyn iKaffe – kaurajuomaa ja aitoa vaniljaa sekä ripauksen steviasokeria. Juoma vaahdottuu kivasti ja maistuu herkulta kahvin seassa!

Tarkoitushan ei ole tietenkään vetää kokonaista raakakakkua tai pellillistä pizzaa, vaan nautiskella hyvistä mauista ja ottaa rennommin ruokailun ajoituksien suhteen! Aamiainen maistuu luonnollisesti parhaalta kovan HIITin tai salitreenin perään. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa viikonloppua kaverit <3


VAPPUBRUNSSI

Järjestin eilen brunssin meillä kotona. Kaksi kaveria Helsingistä on täällä viettelemässä vappua ja menossa häihin, joten oli hyvä sauma pistää jengi koolle ruokapöydän ääreen. Meitä oli yhteensä kolme pariskuntaa, ja kuuden henkilön ruokailu vaatii aina hieman valmisteluja, joten aloitin valmistelut jo torstaina leipomalla pizzaa ja minttusuklaisen raakakakun. Edellämainittujen lisäksi, tarjolla oli croisantteja, ruisleipää, karjalanpiirakoita munavoilla, mango-marjasalaatti, kreikkalaista jugurttia, smoothie, avocadotahnaa, lohta, kinkkua ja muita leivän päällysteitä. Brunssin hitti taisi olla aivan mielettömän herkulliset taateli-pekonikääreet, jotka on siis valmistettu niin että pekonin sisään kääritään tuore taateli ja kääreitä paistetaan 220 asteisessa uunissa n 10 minuuttia.

Jälkkäriksi oli jo edellä mainittua kakkua, vaniljaista raakasuklaata ja oli kaveri leiponut vielä ihan juustokakkuakin. Sopiva yhdistelmä terveellisiä juttuja ja ihan perus herkkuja. Yksi ruokailijoista on keliaakikko, joten kaikki muut paitsi leivät ja croisantit oli toteutettu gluteenittomasti. Olin myös varannut gluteenittomia bruschettoja Mä en nykyään edes tee pizzaa enää muulla, kuin kehittämälläni kaurareseptillä, joka löytyy täältä . 🙂 Reseptiä lukiessa hoksasin, että unohdin öljyn kokonaan, mutta eipä vaikuttanut lopputulokseen!

Juomapuoli hoidettiin kuosiin tietysti mehupuristimen voimin. Ladoin ison kulhon täyteen hedelmiä ja vihanneksia ja niistä syntyi sekamehu sekä mimosoiden mehu. Niin kätevä tuo uusi Wittin Slowjuicer-mehupuristin, josta on luvassa ihan oma postauksensa myöhemmin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA