HYVÄN OLON BRUNSSI

Yhteistyössä Indiedays ja Provena.

Mikä olisikaan mukavampi tapa aloittaa vapaapäivä kuin pitkä aamiaishetki kavereiden kera. Järjestin siis tänään ystäville runsaan ja terveellisen ystävänpäivä brunssin. Brunssin teema oli hyvän seuran lisäksi se, että kaikki ruuat olivat ravintorikkaista ja puhtaista raaka-aineista valmistettuja. Porukasta löytyi niin gluteeniherkkää kuin kasvissyöjääkin, joten ruuat olivat gluteenittomia ja suurimmaksi osaksi myös maidottomia ja kasvisruokavalioon sopivia. Itse syön pääosin gluteenittomasti, enkä käytä maitotaloustuotteita, mitä nyt sitä heraa proteiinijauheen muodossa. Tutustuin ensimmäisen kerran Provenan tuotteisiin pari vuotta sitten juurikin yhteistyön merkeissä ja sen jälkeen olen luottanut tähän merkkiin monissa eri tilanteissa. Suuressa käytössä ovat etenkin kaurajauhot, mutta nyt pääsin maistamaan myös erilaisia leipä vaihtoehtoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maisteltiin brunssilla kolmea eri leipämakua Provenalta. Maut olivat gluteeniton viipaloitu kauraleipä, gluteeniton kaura-tattarisämpylä sekä gluteeniton kaura-porkkanasämpylä. Omaksi lemppariksi nousi nuo oranssin värisessä pussissa oleva kaura-porkkanasämpylä. Aika kauas ollaan tultu siitä, kun gluteenitommat leivät oli kovia koppuroita, sillä nämä ovat koostumukseltaan ihanan rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Leivät löytyvät siis kauppojen pakastealtaasta ja ne voi sulattaa joko huoneen lämmössä, tai lämmittämällä mikrossa. Itse pidin niitä hetken uunissa, joka oli ollut aikaisemmin päällä, jolloin sämpylöistä tuli ihanan lämpimiä ja tuoreen tuntuisia!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

omenoista, appelsiinista ja porkkanoista puristettu mehu sekä raaka suklaafudge

Valmistin brunssille munavoin, jossa korvasin voin avocadolla ja tämä oli todellinen menestys kaikkien mielestä. Leivän täytteeksi laitoin tätä muna-avocadotahnaa sekä graavilohen siivuja. Päälle vielä hieman kurkkua, tomaattia ja salaattia. En ole syönyt leipää ties kuinka pitkään aikaan, joten se maistui erittäin hyvältä tänään! Olin valmistanut myös pizzaslaisseja, joiden pohja oli kaurasta valmistettu. Mitä viljoihin tulee, käytänkin pääosin ainoastaan kauraa nykyään. Kaura on mielestäni kunnon superfoodia, koska sillä on lukuisia hyviä terveysvaikutuksia elimistölle! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

smoothieta, pannareita ja kinuskikakkua

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sula kookosmanna on kiva kastike lettujen ja mustikoiden kanssa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

luomulihasta valmistetut pullat, avocado-munavoi, omena-chiapudding, gluteenittomat sämpylät

Vaikka tuli syötyä runsaasti ja olo on edelleen kylläinen, on jännä huomata, miten tällaisen ruuan syömisestä ei tule esimerkiksi väsy tai inhottava ähky. Veren sokeritasot eivät heittele ja gluteeniton ruoka varmistaa sen ettei olosta tule tukkoinen. Jos kärsii turvottavasta fiiliksestä ruokailun jälkeen, voi ratkaisu löytyä juuri gluteenin vähentämisestä. Nykyään on niin paljon vaihtoehtoja, ettei se ainakaan omasta mielestäni tunnu mitenkään rajoittavalta syödä gluteenittomasti. 🙂 Jos kaipailette enemmän vinkkejä aiheesta,  kannattaa kurkata Provenan nettisivuille sekä facebookkiin, joista löytyy paljon tietoa gluteenittomasta ruokavaliosta sekä myös erilaisia reseptejä.

Yleensä kun syö hyvän aamiaisen, koko päivän ajan on hyvä fiilis, eikä tule napsittua turhia. Uskon, että jaksan syödä seuraavan kerran vasta illalla uudelleen. 😀 Onko joku muu brunsseillut tänään? Mitä teidän tarjonnasta löytyi?

Jos Provenan tuotepalkinto kiinnostaa, kannattaa kurkata tämän päivän aikana mun instagramiin (ainorouhiainen), sillä sinne on tulossa pieni arvonta asian tiimoilta. Tässä vielä tarkemmat kilpailun säännöt.


10 Responses to “HYVÄN OLON BRUNSSI”

  1. anna sanoo:

    Mitä tuossa raakasuklaa fudgessa on.. ?! ♡

  2. Heidi sanoo:

    Itse tein tänää kauravohveleita joiden päälle laitoin vaahterasiirappia, banaania ja pähkinärouhetta. Lisäksi teetä ja appelssiini lohkoja 🙂

  3. Anna sanoo:

    Minä aloitin aamun kanssa Provenan kaura-porkkanasämpylällä ja kasailin mahdollisimman värikkäät vihannekset päälle. Nuo sämpylät on kyllä niin herkkuja! 😀

  4. Jeilou sanoo:

    Hei,
    voisiko tuota avocado-kananmuna tahnaa käyttää summer fit-haasteessa riisikakkujen/siemennäkkärien päällä?

  5. Maija sanoo:

    Vau miten paljon ruokia oot jaksanut tehä brunssille! Ja kaikki näyttää/kuulostaa herkulle. 😛
    Noita Provenan kaurasämpylöitä oon monesti itekin ostanut. 🙂

  6. Sirpale sanoo:

    Brunssit on elämän suola! Rakastan niitä ja varsinkin, kun niistä saa päivään niin paljon energiaa! Testasin vegebrunssia viikonloppuna ja olen ihan innoissani jo seuraavasta brunssista, minkä keksisi testailla!

  7. Hanna sanoo:

    Hei vautsi, kiitos vinkistä tuunata munavoi!
    Tuli erittäin hyvää, sekoitin avokadoa ja keitettyjä kananmunia, ripaus suolaa, avot! Maistui erittäin hyvältä kypsennettyjen bataattiviipaleiden päällä! 🙂

  8. Esa sanoo:

    ”…gluteeniton ruoka varmistaa sen ettei olosta tule tukkoinen”. Kuulostaa aikamoiselta brosciencelta. Muutenkin erikoista kun blogissa ei ole minkäänlaisia lähdeviitteitä.

    Asiasta kolmanteen. Tämä smoothien ylistäminen tuntuu myös erikoiselta. Miksei syö ja pureskele (aamupalana) ne smoothien raaka-aineet? Ei voi olla niin kiire joka päivä.

    Tämä toisesta blogista:
    ”-ilman pureskelua marja- ja hedelmämassaan ei sekoitu myöskään amylaasia, joka aloittaa hiilihydraattien pilkkomisen..

    -pureskelulla on toinenkin funktio ruoansulatuksen kannalta. Pureskelu käynnistä aivojen ja suoliston välillä viestiketjun, joka johtaa lisääntyneeseen kylläisyyden tunteeseen.

    -huolellinen pureskelu itsessään (=mekaaninen pilkkominen) vaikuttaa myös siihen, että ruoansulatus on tehokasta ja ruoka pilkkoutuu kunnolla.

    -suuret volyymit nopeuttavat ruoan etenemistä ohutsuoleen. Smoothiet tarjoillaan usein suurina annoksina. Tämä ainakin teoriossa voisi aiheutta- a ruoansulatuksen kuormittumista ja vatsavaivoja, kun ruokaan ei ehdi sekoittua riittävästi ruoansulatusentsyymejä mahalaukussa ja ohutsuolen alkuosassa.” https://seerilainenfitnessblogi.wordpress.com/2015/10/22/inhokkini-smoothie/

    Ja minkähänlaisissa olosuhteissa nämä meidän tuontibataatit Usassa kasvatat? Toivottavasti vaan ei missään Texasin gm pelloilla. Oletko törmännyt luomubataatteihin?

Kommentoi