TÄRKEITÄ HETKIÄ JA MUUTOKSEN TUULIA

Kaupallisessa yhteistyössä Olympus ja Indieplace kanssa.

Vuonna 2006 elokuussa aloitin työskentelyt silloisella Vaasan Lady Linellä. Tästä on kulunut nyt yli kolmetoista vuotta ja kuten moni blogia seurannut tietää, ryhmäliikunnan ohjaaminen on ollut mulle rakas asia jo pitkään. Yksi suuri syy tähän intohimoon on aina ollut loistavat treenipuitteet, eli mielettömän hyvät kuntosalit täällä Vaasassa. Meillä on mielettömät salit ja systeemit, joissa on aina ollut motivoivaa ohjata jumppia!

Näihin vuosiin mahtuu niin paljon huikeita hetkiä, ei vaan treenin parissa, sillä oon tutustunut kymmeniin, ellei satoihin uusiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä ja mielettömiä kokemuksia. Oonkin monesti sanonut, ettei nuo ohjaukset oo vaan ”mun jumppia”, vaan kyseessä on enemmänkin treeniyhteisö. Menee ehkä vähän diipiksi, mutta kun on pakertanut jonkun tärkeän asian eteen paljon, on tämä mulle todella merkityksellinen juttu!

Vuosien saatossa on tosiaan tullut tehtyä kaikenlaista. Ollaan vedetty jumppamaratoneja, taisteltu väsymystä vastaan marraskuussa, hikoiltu hulluna heinäkuussa ja ylitetty itsemme monesti. Ryhmässä tekemisen voima on aika mieletön ja miten monesti sitä on saanut todistaa, että ihminen pystyy sellaisiin suorituksiin, ettei olisi itsekkään uskonut. Tällaisia hetkiä on otettu niin videolle kuin muistoina kuvien muodossa. Olympuksen PEN E-PL9 -kamera on kooltaan pieni, mutta suorituskyvyltään järjestelmäkameran veroinen. Mulla on ollut PEN-malli käytössä jo vuodesta 2014 ja sen voimin onkin tallennettu paljon tärkeitä hetkiä talteen. Kamera on niin pienikokoinen, että se on helppo ottaa mukaan minne tahansa!

45mm objektiivin avulla saa kuviin helposti bokeh-efektin, joka tarkoittaa taustan blurraantumista. Pyysin työkaveria nappaamaan kuvia itsestäni ja rakkaasta jumppasalista ja hän totesikin moneen otteeseen, että hitsi kun on hyvä kamera! Vaikka käytössä ei ollut lainkaan luonnonvaloa (kellari) saatiin mielestäni aika hyviä otoksia aikaiseksi. Tällä kameralla on helppo ottaa hyviä kuvia, vaikka olisi muuten ihan amatööri kuvaamisen suhteen.  

Toinen kameran ehdottoman hyvä puoli on sovelluksella toimiva itselaukaisin, jolloin pystyy siis ottamaan kuvia niin, että näkee kameran ruudun livenä kännykän näytöltä ja pystyy napata kuvat heti tai ajoittamalla vaikka 10 sekunnin päähän. Wifin avulla kuvat siirtyvät kamerasta puhelimeen helposti ilman johtoja!

Oon aina pyrkinyt näkemään erilaiset muutokset positiivisessa valossa. Joulukuussa mun rakas työpaikka ja toinen koti nimittäin muuttaa nykyisestä sijainnista pois. Kaksi salia, joissa olen työskennellyt, yhdistyvät saman katon alle. Fiilis on haikea, mutta jollain tavoin odottava, sillä muutokset avaavat aina uusia ovia. Työnkuvaani tulee luultavasti muutoksia ja se onkin hieman stressannut aika ajoin. Päätin kuitenkin lopettaa murehtimisen ja yritän luottaa siihen, että asiat menee kuten niiden kuuluu mennä. Positiivisella suhtautumisella ei yleensä voi mennä ainakaan ihan metsään, vai mitä?

Tätä paikkaa tulee ikävä, mutta onneksi mulla on tallessa niin monia hyviä muistoja ja onnistumisen hetkiä! Muistan edelleen kun ohjasin ihan ensimmäisen ryhmäliikuntatuntini (joka ei kyllä mennyt ihan putkeen) ja muistan kuinka ujo ja epävarma olin. Aika paljon oon kasvanut siitä parikymppisestä aloittelijasta nykyiseksi liikunta-alan ammattilaiseksi. Paljon on tehty duunia, mutta kun on mukavaa, aika menee siivillä! Viimeiset tuntini Ladies Clubilla tuun vetämään kolmen viikon kuluttua lauantaina ja näyttää siltä, että ympyrä sulkeutuu niin, että ohjaan viimeisen tuntini samassa salissa, jossa aikoinaan aloitin ohjaajan uran kolmetoista vuotta sitten!

Nyt mulla olisikin ilo kertoa, että Olympuksella on ihan huikea tarjous! PEN E-PL9 -kameran ja 45mm objektiivin tai OM-D E-M10 Marks III -kameran ja 25mm objektiivin saa nyt pakettihintaan pelkän kameran rungon hinnalla! Tarjoukseen pääset täältä. 

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


TÄMÄN SÖISIT, TÄTÄ ET?

Mennään lempiaiheeseeni eli kaloreihin, kiellettyihin ja sallittuihin ruokiin! Mitä monipuoliseen, terveelliseen ravintoon tulee, on toki äärimmäisen tärkeää syödä ravitsevia sapuskoja, monipuolisesti ja välttää mm. turhaa sokeria ja tyhjiä kaloreita. Tässä asiassa on myös pieni mutta. Jostain syystä monille on pinttynyt ajatusmalli, että kaikki ”epäterveellinen” ruoka on pahasta, eikä niitä voi syödä, ainakaan ilman huonoa omaatuntoa. Jos taas ajatellaan, että suurin osa syödystä ruuasta on aiemmin mainitsemaani monipuolista ja ravitsevaa murkinaa, ei sillä ole todenteolla merkitystä syökö joskus proteiinipatukan tilalta pullan tai voileivän sijasta joulutortun.

Jos katsotaan pelkkiä kaloreita ja esimerkiksi lihomista/laihtumista joka perustuu energiatasapainoon, ei näillä valinnoilla ole juurikaan merkitystä. Toki syöty ruoka vaikuttaa omaan toimintaan muulla tavoin, esimerkiksi puuro on luultavasti täyttävämpää kuin piparkakut ja sen voimin jaksaa pidempään, mutta kokonaisuuteen mahtuu myös niitä heikompia valintoja, ilman että pitäisi potea huonoa fiilistä omista valinnoista.

Mielestäni nämä vertauskuvat ovat siinä mielessä hyviä, että ne rikkovat juuri sitä ajatusmallia hyvistä ja pahoista ruuista. Olen tehnyt vastaavanlaisen postauksen kesäkauden ruokiin liittyen ja löydät sen täältä.

PS. Kalorit voivat hieman vaihdella aina tuotteen valmistajasta riippuen! :)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


MILLAINEN ON MUN RENTO OTE ELÄMÄÄN?

Tällä viikolla tuli puhuttua jo aiemmin tasapainosta täällä blogissa. Jaoin myös Instagramin tarinaosiossa painolukemani ja kuvan, jossa kerroin kuinka rennompi ote elämään on saanut aikaan se, että keho toimii ihanteellisesti ja painokin on vain tippunut sitä mukaa mitä vähemmän kieltoja ja sääntöjä mulla on. Enkä nyt tarkoita, että painon putoaminen olisi aina jokin hyvinvoinnin merkki. Lähinnä sitä, että silloin kun sitä on yrittänyt pudottaa painoa / polttaa flässää keinolla millä hyvänsä niin eipä ole tippunut, ainakaan kovin helpolla!

Olen saanut yllättävän paljon viestejä IG:n puolella ja selkeästi tämä aihe herätti paljon keskustelua. Keskustelu on ollut positiivista, eli ei missään nimessä mitään huonoa. Lähinnä erilaisia ajatuksia stressistä ja esimerkiksi rennosti ottamisesta. Moni oli nimittäin sitä mieltä, että heidän kohdallaan rennompi vaihe on nimenomaan saanut aikaiseksi painon nousemisen ja huonommat elämäntavat. Osa taas oli kanssani täysin samoilla linjoilla ja kokenut saman. Tasapaino on vähän kulunut ja kliseinen sana, mutta en keksi parempaakaan niin pahoittelut, että sitä tulee viljeltyä erityisen paljon.

Mitä se rento ote elämään ja esimerkiksi ruokailuun sitten tarkoittaa? Rehellisesti sanottuna, jos olisin lukenut tällaisen ajatuksen vuosia sitten, olisin sanonut että pyh ja pah, ei pidä paikkaansa, ainakaan mun kohdalla. Se, että voin syödä mitä haluan olisi mahdollisesti tarkottanut ähkyyn vetämistä ja kaiken kielletyn syömistä. Ja täytyy myöntää, että kun päätin tietoisesti lopettaa kieltolistat, vei sen jälkeen vielä paljon aikaa ennen kuin pääsin tähän tilanteeseen. Jos on kokenut haasteita ravinnon tai treenaamisen kanssa, ei tällainen ajattelutyyli toimikkaan välittömästi, sillä mieli pitäisi olla tasapainossa ja suhtautuminen syömiseen tai liikkumiseen normaalia.

Sain tosi paljon viestejä koskien juuri sitä, että oma tekeminen on tavallaan jojoilua, ensin dietataan ja sitten lopetetaan ja sitten taas dietataan ja tuntuu ettei millään pääse sinne minne tahtoo. Haluttaisiin lopettaa tämä kierre, mutta ei tiedetä miten, sillä kontrollista irrottaminen pelottaa ja tarkoittaa monille sitä, että mennäänkin siihen toiseen ääripäähän, syödään ja lihotaan. Tämä on juuri se liiallisen kontrolloinnin oire, mennään aina ääripäihin. On vaikea nähdä, että siinä välimaastossakin voi elää ja siellä on usein paljon mukavampaa.

Kun sanon, että oon löytänyt tasapainon ja otan nykyään rennommin, ei se tarkoita, että makaisin sohvalla vedellen herkkuja. Se tarkoittaa lähinnä sitä, etten stressaa asioista tai siitä mitä söin tai en. En suorita liikuntaa tai elämää, tai jos huomaan, että hommassa maistuu taas suorittamisen maku, painan jarrua. Mulla on edelleen rutiinit, syön terveellisesti koska se tulee automaationa, treenaan paljon työn kautta ja niin edelleen. Niin kliseiseltä kuin tämäkin kuulostaa, pyrin tekemään niin liikunnan kuin ravinnonkin osalta asioita joista tulee hyvä olo. Okei, treenille lähteminen ei aina tunnu etukäteen parhaalta idealta, mutta jälkeenpäin aina. Jos treeniä taas tekee liiaksi, laimentaa se myös niitä hyvän olon fiiliksiä jossain vaiheessa. Jos treeniä vain suorittaa aina jonkun ulkoisen motivaattorin kautta (ulkonäkö,kalorit, laihtuminen) on todella vaikeaa löytää pysyvää suhdetta liikuntaan.

Se, että ei ole mitään sääntöjä mitä pitäisi tehdä ja suorittaa aiheuttaa ainakin omalla kohdalla yleensä sen, että sitä saakin aikaiseksi kaikenlaista kun teen juttuja, jotka on mielekkäitä. Kun päästää irti kieltolistoista, ruoka ei pyöri enää mielessä jatkuvasti, eikä ajattele, että sitten kun on se ja se päivä, syön sitä ja tätä ja tota. Voit syödä sen suklaapatukan heti jos haluat, mutta useimmiten mun ei enää edes tee mieli mitään erikoista. Toki välillä tekee ja silloin syön tai leivon jotain hyvää! Se, että ottaa rennommin ei kuitenkaan tarkoita ettei olisi mitään rutiineja tai ”sääntöjä”. Sääntö on ehkä vähän hölmö sana, mutta mulla on ainakin asioita joihin pyrin ja joiden eteen joudun hieman tsempata välillä, mutta tiedän että niiden tekeminen tekee mulle pitkällä juoksulla hyvää. (esim. uni, vihannekset, arkiliikunta)

Aiemmin jos mulla oli herkkupäivä oli kaikki oltava viimeisen päälle täydellistä, en syönyt mitään mikä ei ollut mun lemppariherkkua, koska en halunnut tuhlata nautintoa siihen. Usein tulikin ostettua ihan liikaa kaikkea mättöä kotiin, koska piti olla lempikarkit, lempijäätelöt ja niin edelleen. Tämä on mielestäni juuri ääripää-ajattelua, että nyt vedetään kunnolla kun kerta saa.

Nykyään en varaa mitään, koska herkkupäivä. Jos tekee mieli jotain, niin usein kaapista löytyy jotain tai sitten käy hakemassa sen jutun. Kun mikään ei ole rajoitettua, vaikka siihen tiettyyn päivään, ei tarvitse mättää kaikkea mahdollista yhden päivän aikana, koska huomenna ei enää saa ja nyt on pakko nauttia.

Tähän liittyen asia jota oon miettinyt viime aikoina. Tuolla somessa kun pyörii niin ei voi olla törmäämättä ties mihin super-dieettiin ja haasteeseen, joiden aikana pyritään tiputtamaan kiloja ja rasvaa mahdollisimman paljon. Tietääkseni tällaiset tempaukset ovat edelleen hyvin suosittuja ja keräävät jatkuvasti hurjan määrän osanottajia. Moni minuunkin yhteyttä ottanut oli tavallaan joutunut juuri tällaiseen kierteeseen. Oli vedetty jokin tiukka supersetti ja paino oli tullut alas, kuurin jälkeen oli taas tehnyt mieli kaikkea sitä mikä oli ollut kiellettyä kauan ja hetken kuluttua oltiin lähtöpisteessä. No, ei muuta kuin sama kuuri alusta, sehän toimi edelliselläkin kerralla. Tämän kun toistaa tarpeeksi monta kertaa, ei kohta sama dieetti enää toimi, vaan tarvitaan rajumpia otteita ja soppa onkin valmis.

Jotenkin surullista, että on niin paljon ihmisiä, jotka jatkuvasti kokevat, että pitää vetää joku kuuri toisensa perään. Elämä on yhtä valmennuksilla menoa ja tavoitteeseen pyrkimistä. Tavoitteet eivät ole huonoja ja tällaiset haasteet voivat olla myös hyviä ponnahduslautoja parempiin tapoihin, mutta siltikin mietin, että onko tämä mennyt kuitenkin liian pitkälle jo, vai elänkö itse sellaisessa ympäristössä missä vain näen tätä aivan liikaa? Tämä mielipide ei tarkoita sitä, että kaikki kyseinen toiminta olisi huonoa, kaikissa asioissa on puolensa ja epäkohtansa. Yhtä suuri ongelma on nimittäin myös ihmisten ylipaino, terveysongelmat ja liikkumattomuus.

Onko elämän perin tarkoitus tavoitella kokoajan parempaa ulkomuotoa ja mahdollista hyväksyntää sitä kautta. Ja kaikista tärkein, vaatiiko se hyvä kunto edes mitään noin kurinalaista rykäisyä? Eikö tuo diettaamisen suuri tarve kerro siitä, että ne edellisetkään kuurit eivät kuitenkaan tuoneet sitä pysyvää tyytyväisyyttä? Tuleeko tyytyväisyys lopulta ikinä sitä kautta, että yrittää muokata itseään ulkoisesti jotain tavoitetta kohti? Mulle ei ainakaan tuonut.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se tuo mielihyvää kun onnistuu ja pystyy johonkin joka vaati ponnisteluja. Se saa mielen uskomaan, että se tulee aina vaatimaan ponnisteluja, eikä muuta keinoa ole. Nykyään joka paikassa puhutaan tavoitteiden jahtaamisesta ja aina pitäisi olla jokin päämäärä mitä kohti menee. Omakohtainen mielipide on, että tällainenkin on tavallaan ahdistavaa, koska aina ei ole mitään haaveita tai tavoitteita joita haluaa saavuttaa ja silloin on sellanen fiilis, että pitäisi olla. Eikö joskus tai aika useinkin vois vaan olla täysin tyytyväinen nykyhetkeen ja nauttia siitä?

Jos haluaa muutosta on tehtävä tietoinen päätös siitä, että muuttaa tapojaan. Toistamalla samaa, saa aina saman lopputuloksen. Tiedän myös, että nämä asiat ovat monille ihmisille itsestäänselvyyksiä, mutta ne jotka tietää, tietää. :D

instagram: ainorouhiainen 

Facebook