12 x TÄLLÄ VIIKOLLA

Viikko alkaa vedellä viimeisiään ja nyt otetaankin pieni tsekkaus, mitä kaikkea sitä on tullut puuhasteltua viime päivien aikana. Päätin viime sunnuntaina, että alan luoda uusia rutiineja ja se onnistui hyvin. Ei tainnut olla yhtään sellaista päivää, että olisi ollut jotenkin tylsää tai liian vähän tekemistä! Asenteella on tosi paljon merkitystä ja vaikutusta siihen miten ne asiat lähtee rullaamaan. Munkin tulevaisuus talouden osalta on todella auki ja epävarmaa kaikelta osin, mutta en jää tuleen makaamaan vaan toimin ja yritän tehdä jotain, katsotaan miten käy! :D

Tämän päivän ulkoilumaisemat oli tosi jees!

Kävin neuvolassa. Mulla ei ole peruuntunut neuvolakäyntejä lainkaan, ainakaan toistaiseksi. Ainoa juttu, että sinne täytyy mennä yksin, mutta sekin on mulle ihan ok. Oli aika perus käynti. Tsekattiin mun ja vaavin terveydentilaa ja otettiin mittoja. Mulla otettiin ensimmäinen sf-mitta ja vauva kasvaa hieman käyrän alla, mutta kuulemma ihan normaalia ja parempaa dataa saa, kun noita otetaan useammin. Vauvan sykkeet ovat edelleen tosi vahvat ja meitsinkin terveydentila oikeen loistava!

Kävin lukuisilla kävelylenkeillä, itse asiassa joka päivä tuli ulkoiltua 3-10 km verran! Muutamana päivänä oli ihan järkyttävä keli (tuuli) mutta useimpina päivinä sai nauttia ihanasta kelistä ja upeista maisemista.

Pääsin takaisin treenien makuun! Lenkkeilyn lisäksi tuli tehtyä neljä hyvää treeniä, ei nyt ihan samaa määrää kuin normaalisti, mutta ainakin sain taas rutiinin ja sen hyvän olon mitä treeni tuo.

Tein ensimmäistä kertaa ikinä Instagram ja Facebook – livet ja vedin kaksi ryhmäliikuntatuntia kotoa käsin. Alkuun jännitti ja mietitytti, että miten tuo toimii mutta näin kahden vedon jälkeen on kyllä hyvä fiilis! Onneksi tuli kokeiltua. Kaikessa huonossa on aina myös ripaus hyvää ja nyt kun eletään näitä erikoisia aikoja, on hieman pakko ajatella boksin ulkopuolelta, jolloin voi parhaimmillaan syntyä uusia ihan huikeita juttuja.

Siirryin viimeiselle raskauskolmannekselle! Kaksi kolmasosaa takana ja viimeisiä viikkoja viedään. Aion nauttia loppuajasta täysillä, ei ole kiire mihinkään.

Kokkailin kuin viimeistä päivää! Tällä viikolla oon valmistanut mm. lihapullia + juuresmuusia, kalkkunanakkikeittoa, jauhelihakeittoa, lihamureketta + uunikasviksia ja kikherne limonelloa. Leivoin kauraleipää, banaanileipää sekä kinderpiirakan!(näistä teen oman postauksen, reseptien kera!)

resepti instagramissa: ainorouhiainen

Tyhjäsin vanhan asuntomme varastoja ja myin facebook-kirppiksellä ison läjän tavaraa! Mikä ihana tunne, kun pääsee ylimääräisestä tavarasta eroon. Tuo asunnon tyhjääminen on kyllä muuten tuntunut siltä, että se ei ole koskaan valmis. En käsitä miten paljon (turhaa) tavaraa sitä säilöö vintit ja varastot täyteen. Kiva kuitenkin kun sai tavaroita eteenpäin sellaisille, jotka niitä tarvitsee!

Siivosin ja puunasin kuin viimeistä päivää! Tällä viikolla oon pessyt pyykkiä ja kiillottanut uutta asuntoamme ihan päivittäin. Perjantaina tuli tehtyä isommat siivot, mutta joka päivä on kyllä löytynyt uusia kotitöitä. Ei käy aika pitkäksi! Ensi viikolla pesen kaikki vauvan vaatteet ja tavarat valmiiksi!

Totesin, että suunnitelmallisuudella kotona tehdyt treenit ovat ihan jees ja niistä saa tehtyä tehokkaita halutessaan. Itsehän en ole enää aikoihin tehnyt voima- tai lihasmassaharjoittelua, joten omalla kohdalla nämä aerobiset ja kestovoimatreenit on täysin jees!

Olin työpaikkani viimeisessä palaverissa pitkiin aikoihin. Koska nämä koronakiellot tulevat jatkumaan ainakin toukokuun puoleen väliin, tarkoittaa se mun kohdalla että en pääse palaamaan töihin/ohjauksiin enää ennen äitiysloman alkua. Surullista, sillä olin niin toivonut, että voisin olla töissä ihan loppuun saakka ja nauttia jumppien ohjauksesta ennen pidempää lomaa. No, toisin kävi ja siihen on nyt vaan totuttava.

Totesin, että ei tämä kotoilu niin pyllystä olekaan. Oonhan toki tottunut tekemään duuneja kotoa käsin muutenkin, mutta nyt on tullut oltua ennätyspaljon vain neljän seinän sisällä ja sitten noilla lenkkipoluilla.

Luin uutisia siitä, että mies ei luultavasti pääse näkemään vauvan ensimmäisiä päiviä, mikäli tämä tilanne on vielä päällä. Lisäksi sain neuvolassa ohjeen miettiä jo valmiiksi, kenet otan synnytykseen mukaan jos mies ei pääse, nimittäin jos hänellä olisi pientäkään nuhaa, homma on no go myös synnytyksen osalta. Jos tilanne menisi sektioon, sinne ei saa tulla ketään. Tämä on toki ikävää, mutta en aio murehtia asiaa liikaa etukäteen. Jos on tilanne että synnytykseen pääsee vain siihen saakka, kun baby on ulkona niin sitten siihen täytyy sopeutua ja valmistautua.

Siinäpä lyhykäisesti mun viikon antia! Ollut oikeesti tosi kiva ja antoisa viikko kaikilta osin. Ensi viikolla jatkuu live-ohjaukset blogin facebook-sivulla:

AINON LIVE-OHJAUKSET:

SU 5.4 KLO 11:00 RPV (reisi-vatsa-pakara, väline: minivastuskuminauha – voi tehdä ilmankin) – Tämä tehtiin tänään ja on tallennettuna sivulla.

TI 7.4 KLO 18.00 SPINNING

TO 9.4 KLO 18.00 TOTAL BODY WORKOUT (koko vartalon tehotreeni, käsipainot/ levypainot, joista saa otteen)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


MITÄ JOS JOTAIN SATTUU?

Niinpä! Kannattiko raskaudesta kertoa näinkin aikaisin? Mietin tätä asiaa aika paljon ja mielessä kävi usein juuri tuo ajatus, mitä jos jotain sattuu? Samaa pohtivat varmaan monet muutkin ja monessa muussakin asiassa. Asiat pidetään itsellä niin kauan, kunnes ollaan niistä täysin varmoja, tai ainakin sinne päin.

Miksi itse kerroin tästä jo näinkin aikaisessa vaiheessa? Ensinnäkin tämä helpottaa elämääni hurjasti, sillä työni vuoksi olen aika paljon esillä ja tuntui siltä, että pitäisi pidätellä ajatuksia ja fiiliksiä. Ohjaajana koin myös, että on kivempi että asiakkaat (ainakin suurin osa) tietää asiasta ja näin mun on helpompi myös tarvittaessa ottaa iisimmin. En usko, että kukaan olisi mitään huomannut vielä hetkeen, sillä oon pystynyt tehdä jumpissa kaiken normaalisti, mutta mielestäni on myös hyvä esimerkki, että tulevaisuudessa voi tehokkaita treenejä tehdä välillä myös toisella tavalla. Kaikilla tulee elämässä vaiheita, kun ei voi esimerkiksi treenata sata lasissa, mutta se ei tarkoita etteikö voisi silti treenata.

rv13+0

Jos palataan itse aiheeseen ja siihen, että jos jotain tosiaan tapahtuisi, olisi tietysti tavallaan helpompi käsitellä asiaa, kun ei tarvisi koko maailmalle kertoa, että nyt kävi näin ikävästi. Toisaalta, elämä on sellaista että kaikki ei aina mene kuten oli odottanut ja toivonut ja mielestäni on ihan inhimillistä kertoa myös niistä todella paskoistakin asioista. En todellakaan oleta, että mulle ja tälle minityypille jotain tapahtuu, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan.

Jos toisimme esiin myös niitä ikäviäkin tapahtumia elämässä, ehkä muutkin tekisivät sitä enemmän ja ehkä silloin epäonnistumiset tai vastoinkäymiset eivät tuntuisi siltä, että niitä pitää salailla.

En tosiaan tarkoita, että kaikkien pitäisi tuoda salaisuutensa julki, saati kertoa esimerkiksi raskaudestaan. Jos olisin vaikka täysin eri alalla, luultavasti olisin pitänyt asian vielä itselläni. Mutta toisaalta, jos palaa halusta jakaa ilouutisen, oli se mikä tahansa, go for it!

rv13+0

Olen keskustellut monen ystävän ja tutun kanssa tästä murehtimisesta ja tulin siihen tulokseen, että sanonta pessimisti ei pety, on täysin väärin. Vaikka kuinka valmistautuisi ikävään, on se silti tapahtuessaan ikävää. Jos taas nauttii tilanteesta ja pysyy positiivisena, mutta jotain sattuu, on se silloinkin ikävää. Murhetiminen ja stressaaminen ei siis tässäkään tapauksessa auta oikeastaan yhtään! Sama pätee niin moneen muuhunkin asiaan.

Mun päivän ajatus onkin tänään, että ennen kuin tiedät varmaa lopputulosta, oleta aina että kaikki tulee menemään hyvin!

Kivat viikonloput! <3

Instagram: ainorouhiainen 

Facebook


EPÄONNISTUMISEN PELKO

Kirjoitin tämän tekstin jo aikaa sitten ja se jäi vaan luonnoksiin roikkumaan. Nyt tuli lukaistua uudelleen ja ajattelin pistää julkiseksi. Joskus tällaisia henkilökohtaisia tekstejä on suurempi kynnys jakaa, mutta täytyy sanoa, että sen jälkeen kun tein tekstissä kerrotun päätöksen, on kaikki lähtenyt taas loksahtelemaan omille urilleen. Muistetaanhan, että ne vaikeudet on aina hetkellisiä ja asioilla on tapana järjestyä aina loppujen lopuksi! :)

Oon aina ollut aika ankara itselleni onnistumisen suhteen. En tiedä mistä ne paineet ovat tulleet, mutta tajusin tässä taannoin, että oon jättänyt paljon asioita tekemättä, koska oon pelännyt epäonnistumista. Oon myös huomannut, että jos jokin asia ei ole mennyt suunnitellusti, oon helposti jäänyt märehtimään sitä ja antanut asian olla. Toisin sanoen, oon lopettanut sen asian yrittämisen. Tämä ei päde tietenkään ihan kaikkeen, sillä osaan olla myös sinnikäs ja päättäväinen, mutta helposti jään omalle mukavuusalueelle lillumaan, koska siellä ei ole yhtä suurta pelkoa siitä että asiat eivät menisi, kuten olen suunnitellut.

Mä en tiedä onko noloa myöntää, että oon tehnyt elämäni aikana ja ihan viime aikoinakin huonoja päätöksiä ja vääriä valintoja. Kun valinnat ovat osoittautuneet vääräksi tai olen kokenut vastoinkäymisiä, oon helposti ahdistunut ja miettinyt, kuinka kaikki kaatuu päälle. Jotenkin sitä jää niin kovin helposti vellomaan sellaiseen negatiiviseen tunteeseen, ettei enää näe ulospääsyä tai ratkaisua.

Ryhdyin sitten oikeen miettimään ja analysoimaan, että miksi teen niin. Miksi annan asioiden olla, jos ne eivät menekkään kuten olin mielessäni kuvitellut tai toivonut? Enkö mä itse aina toitota niitä elämänohjeita, kuinka pitää jaksaa yrittää epäonnistumisista ja vastoinkäymisistä huolimatta? Nyt oli siis aika alkaa muuttaa omia ajatusmalleja ihan tietoisesti. Oon nimittäin huomannut myös sen, että kun kohtaan juuri tällaisen vastoinkäymisen tai negatiivisen tilanteen, yritän vältellä sitä ja tavallaan jätän asian huomiotta.

Nyt on sitten paljastettu läjä huonoja piirteitä meikäläisestä, joten lähdetään pohtimaan miten asiassa voisi kehittyä. :D Yhtenä päivänä olin siinä ahdistuneessa tilassa ja en saanut rauhaa omilta ajatuksiltani, joten päätin vain lopettaa. Päätin, että en anna enää ulkoisten asioiden määrittää mun olotilaa vaan oon itse se, joka tekee päätökset ja hoitaa asiat niin, että saan mielenrauhan. Loppupeleissä, aika suuri osa tapahtumista on kuitenkin meidän omissa näpeissä. Pitää vain ottaa vastuu omasta elämästä.

Päätin siis ottaa homman niin sanotusti haltuun ja aloin hoitaa asioita, yksi kerrallaan. Päätin, että vaikka joku asia ei menisi maaliin ekalla yrittämällä, yritetään sitten uudelleen toisella tavalla. Niin kauan, että se onnistuu. Mulla on nimittäin ollut jostain syystä sellainen ajatusmalli, että tuo uudelleen yrittäminen ja sinnikkyys pätee vain tavoitteisiin ja haasteisiin. Niissä olen hyvä, jos en loistava. Meen vaikka läpi harmaan kiven, että pääsen tiettyyn tavoitteeseen, mutta samalla ne suurimmat vaikeudet tulee itse elämässä ja arjessa. Ja silloin kun tulee vastoinkäymisiä (koska niitä tulee) pitää vain pysyä positiivisena ja vaihtaa tyyliä, ei tavoitetta.

On tää vanheneminen siinä mielessä siistiä, että jatkuvasti oppii tuntemaan itseään paremmin. Oppii ymmärtämään omia ajatusmalleja ja käyttäytymistä, mikä tarkoittaa että pystyy myös kehittymään ja tulemaan onnellisemmaksi!

Toivottavasti tästä tekstistä ei saanut sellaista kuvaa, että mulla olisi joku huonosti, vaikka kirjoitin vääristä valinnoista ja epäonnistumisista. Se on tässä tekstien tekemisessä haastavaa, että kun ottaa jonkun kulman josta kirjoittaa, siitä tulee tosi voimakas viba. Varmaan sellainen fiilis, että nyt sillä on tyyliin koko elämä romahtanut! :D Oikeessa elämässä taas on ihan normaalia että välillä mennään ylämäkeen ja välillä taas tullaan kovaa alas. Muutenhan elämä olisi oikeestaan aika tylsää, vai mitä? :)

instagram: ainorouhiainen 

Facebook