MITÄ MULLE KUULUU – AJATUKSIA TULEVASTA JA MENNEESTÄ!

Kulunut vuosi on ollut meille kaikille varsin erikoinen. Välillä sitä ihan pysähtyy miettimään, että mitä ihmettä täällä tapahtuu ja mihin katosi normaali arki. Olen miettinyt, että omalla kohdalla lapsen saaminen tuli oikeastaan aika hyvään saumaan, sillä korona vaikutti oleellisesti myös mun työtilanteeseen. Mulla alkoi ”sopivasti” äitiysloma samoihin aikoihin, kun meidän työpaikalta alettiin lomauttaa porukkaa.

Nyt on kuitenkin jo kohta vuosi mennyt, eikä tilanne ole erityisen hyvä vieläkään. Mun fiilikset on vaihdelleet aika paljon. Välillä kaipaan takaisin työelämään, välillä pelottaa kuinka nopeasti tämä aika vauvan kanssa on mennyt ja välillä ahdistaa se, että onko ylipäätään enää mitään töitä kun vanhempainvapaani loppuu. Epävarmuus ei ole kiva tunne, mutta toisaalta mulla on jossain syvällä sisimmässä luotto, että asiat kuitenkin järjestyy!

Syy miksi aiheesta aloin kirjoittaa on kuitenkin se, että vaikka vuosi on suhteellisen lyhyt aika, tuntuu että oon ihan eri ihminen kuin vuosi taaksepäin. Sitä sanotaan, että lapsen saaminen kasvattaa henkisesti ja se on todellakin totta. Jos luulin olevani jollain tavoin tasapainoinen tyyppi aiemmin, niin aika väärässä olin. Toisaalta, kukapa meistä nyt oikeestaan koskaan on täysin jossain tasapainoisessa zen-tilassa. 😀

Oon miettinyt omaa ajatusmaailmaani ja kaikkea mahdollista ja oppinut itsestäni todella paljon. Olen löytänyt ihan hurjasti kehityskohteita ja oppinut ymmärtämään itseäni paremmin. Oon myös todennut, että mun ns. tasapaino elämässä johtui siitä, että sain tehdä (tai oikeestaan tein) kaiken aina kuten itse halusin ja olin suunnitellut. Toki otin elämässäni huomioon myös muita, mutta näin pelkistetysti sanottuna, oli helppo elää, kun kaikki meni miten halusin. 😅

Viimeisten kuukausien aikana oon joutunut käsittelemään ihan uudenlaisia tunteita ja fiiliksiä ja todennut, että paljon kehitettävää on. Mulla on aina ollut vahva tarve kontrolloida asioita ja nyt kun se ei vaan aina ole mahdollista, oon ollut ihan uuden äärellä. Mitä vauvaan ja hänen hoitamiseen tulee, oli ja on yllättävän helppoa ja luonnollista laittaa lapsen tarpeet itsensä (ja kaiken) edelle, mutta toki on ollut myös niitä kuuluisia haasteita. Helposti sitä myös purkaa ikäviä tunteita siihen läheiseen, joka elää vierellä, vaikka syy ei hänen olisikaan. Meidän tapauksessa lapsen saaminen on ollut parisuhteessa todella yhdistävä ja vahvistava asia, mutta myös haasteellinen, sillä täysin uusi elämäntilanne saattaa tuoda kumppanista esiin piirteitä, joita ei edes tiennyt olevan. Täytyy oikeesti uskaltaa avata suuta ja olla avoin asioissa.

Treeni, ravinto, hyvinvointi ja kaikki niihin liittyvät asiat on olleet mulle aina ihan todella tärkeitä. Ne ovat edelleen, mutta eri tavoin kuin ennen. Kerroin aiemmin, että lopetin sivuston jossa myin valmennuksiani jo vuodesta 2016 lähtien. En sano, etteivätkö valmennukset olisi olleet hyviä, mutta mitä hyvinvointiin tulee, ajatusmaailmani on muuttunut melkoisesti ja mulla on nykyään tosi suuri moraalinen rima tehdä tai sanoa mitään ohjeellistavaa asiaan liittyen.

Hyvinvointi on niin yksilöllinen asia ja suuri kokonaisuus, että koen etten itse halua tehdä sitä enää massavalmennuksina, etenkään ravintoon liittyen. Mulla on visio mitä ja miten haluaisin tätä tehdä, mutta toteutus uupuu 😃. Suurin palo on jakaa liikunnan iloa ja mahtavaa treenifiilistä, ilman että siihen aina liittyisi pelkkä ulkonäön muokkaaminen.

Tällaista ajatusten purkamista tähän väliin! Kaikenkaikkiaan oon tällä hetkellä todella onnellinen ja kaikki on hyvin. Siltikin elämässä voi olla stressaavia asioita ja niitä murheitakin.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


HEI HEI MITÄ KUULUU?

Viikot vaan kuluu ja entinen elämä tuntuu jatkuvasti kaukaisemmalta asialta. Ne päivät, kun oli menossa aamusta iltaan ja silti aina tuntui olevan kiire. Vaikka hommat ovat rauhoittuneet entisestä, on mulla ollut yllättävänkin paljon tekemistä. Nyt vasta pääsiäispyhinä tuli ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että oli pakko saada olla hetki yksin ihan rauhassa. Koko poppoo kun on jatkuvasti saman katon alla ja pitää yrittää kehittää jotain tekemistä, ettei täällä mennä seiniä pitkin. No tuokin hetki meni ohi kun sai vähän hengitellä itsekseen.

Päivät ovat koostuneet pitkälti ruuanlaitosta, syömisestä, kevyestä työnteosta, ulkoilemisesta ja treeneistä. Välillä on tullut otettua päikkäreitä ja vaan oleiltua ilman sen kummempaa agendaa. Treenien osalta mulla on ollut aika hyvä viikko ja julkaisinkin instagramissa treenisuunnitelman, joka meni melkein niinku piti!

Keskiviikkona oli tarkoitus olla lepopäivä, mutta innostuin tekemään 30 minuutin tabata-treenin heti päivän alkuun. Lyhyetkin hikoilusessiot piristää kivasti ja kynnys aloittaa on aina matalampi kun tiedossa on lyhyt veto. Oon jakanut noita mun kotitreenejä IG:ssä, koska sinne saa niin kätevästi lisättyä videoita.

Omien treenien lisäksi tällä viikolla oon tehnyt kolme Facebook live ohjausta; tiistaina, torstaina ja tänään sunnuntaina! Nää on olleet itellekin sellainen ”henkireikä”, kun saa tuttua ohjausfiilistä ja kunnon treenin. Puhumattakaan siitä  kaikesta mahtavasta palautteesta jota oon saanut. Lämmittää mieltä hirmuisesti!<3 Tällä hetkellä olen siis lomautettuna päivätyöstäni, joten on ollut kiva kun on ollut aikataulutettuja suunnitelmia rytmittämässä hieman arkea.

Ma: Ylävartalo treeni kotona (löytyy IG: feediltä)

Ti: Spinning 45 (ohjaus)

Ke :Tabata-treeni (koko treeni löytyy IG-Tv:stä)

To: Total Body Workout (ohjaus)

Pe: Porrastreeni

La: lepo

Su: Booty Workout (ohjaus)

Treenien lisäksi oon tehnyt kävelylenkkejä enemmän kuin koskaan ennen. Aika sopiva paketti rauhallista liikuntaa ja sitten hieman syketreeniä! Ohjauksissa kyllä huomaa, ettei meno ole enää niin kevyttä ja ketterää kuin normaalisti, mutta pakko olla iloinen siitä, että edelleen raskausviikolla 30 pystyy tehdä näinkin monipuolisia treenejä ongelmitta.

Mitä raskauteen tulee, olotila on ollut edelleen tosi jees, mitä nyt iltaisin vatsa saattaa tuntua pinkeältä ja heti jos syö runsaammin ilta-aikaan, on olo tosi ”täysinäinen”. Vatsa on alkanut kasvaa enemmän, mutta ei kyllä häiritse menoa vielä juurikaan.

Vanhat farkut mahtuu vielä (ainakin alkuviikosta :D) päälle!

Sanotaan, että vikalla raskauskolmanneksella energiantarve on jo 500 lisäkalorin luokkaa ja sen kyllä huomaa, etenkin nyt kun on ollut aktiivinen ja kulutus muutenkin korkeammalla. Nuo pitkät kävelylenkit, arkiaktiivisuus ja treenit pitävät mun laskennallisen (Polarin kellon mukaan) kulutuksen 3000-3500 kalorissa per päivä ja jos siihen vielä lisää tuon lisäenergian tarpeen, niin saa syödä aika huolella ja niin oon myös tehnyt! 😀

En usko että ihan 4000 kaloria tarvisi päivässä vetää, mutta kyllä nälän tunteen on huomannut eri tavalla nyt viime viikkoina. Terveellistä, monipuolista ja ravitsevaa sapuskaa on uponnut hyvällä ruokahalulla ja nyt on ollut ihanaa kun on ollut aikaa panostaa ruuan laittoon ihan eri tavalla aiempaan verrattuna!

sinne kiipesin 10 x ja voi halleluuja on pohkeet olleet kipeänä pari päivää! 😀

Sellaisia kuulumisia tänne! Vaihteeksi vähän kevyempää luettavaa, ilma sen kummempaa suunnitelmaa. Kivoja pääsiäispyhiä ruudun sinne puolen!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


KIITOS KYSYMÄSTÄ, EI KOVIN HYVÄÄ.

Yleensä jos multa kysytään, että mitä kuuluu, vastaan että mitäs tässä, ihan hyvää. Hah, tuohan tulee kuin apteekin hyllyltä hirveästi ajattelematta. Jotenkin on vaikea vastata kysymykseen kun usein arki ja kuulumiset on hyvin pitkälle sitä samaa. Välillä on hyviä viikkoja ja välillä vähän paskempia, aika normaalia eikö? Tää kuluva viikko on ollut jälkimmäinen potenssiin kymmenen. Joskus nimittäin tuntuu, että kaikki kaatuu päälle aina samaan aikaa ja nyt on just sellainen fiilis.

Tällaisien viikkojen aikana mietin usein, että tää on ihan ok ja tääkin menee ohi. Kaikki järjestyy aina lopulta ja niin edelleen, koska niinhän se menee. Jälkeenpäin vaikeet jutut tuntuu usein vähän pienemmiltä. Näiden postauksien tylsä puoli on se, että ihan kaikkia juttuja ei voi aina avata ja jakaa julkisesti vaikka haluaisi, sillä usein niihin liittyy muita henkilöitä joita ei voi vetää mukaan. Oon miettinyt paljon, että pitäisikö ikävillä hetkillä vaan esittää normaalia, koska et voi kuitenkaan kertoa kaikkea auki, mikä usein ärsyttää ihmisiä paljon. ”Olisi sitten kertomatta mitään, jos ei voi kertoa kaikkea.” 

No silläkin uhalla, että joku ärsyyntyy, ajattelin kokeilla etsiä tylsistä jutuista positiiviisia puolia, koska niinhän sitä sanotaan, että kaikessa huonossakin on jotain hyvää.

Olen ollut kipeänä melkein koko viikon, mikä on luonnollisesti todella ärsyttävää. Olen yskinyt ja niistänyt non-stoppina aamusta iltaan ja muutenkin olo ollut surkea.

Tämän hyvä puoli on se, että vaikka sairaana keho ei voi hyvin, on mun tulehtuneet akillesjänteet saaneet palautua ja parantua. Oon joutunut rauhoittumaan kunnolla, mitä en ole ”ehtinyt” tehdä pitkään aikaan, joten siinä mielessä tää oli aivan hyvä juttu! 

Joitakin aikoja sitten sain uutisia, jotka ovat sekä surullisia että iloisia. Kerron tästä lisää myöhemmin, mutta tää tulee vaikuttamaan mun elämään aika paljonkin ja koen pientä pelkoa sekä epävarmuutta asiaan liittyen etenkin silloin, jos muutenkin on mälsä olo.

Positiivisena puolena tästä asiasta voi seurata paljon uusia siistejä juttuja ja uskon, että joskus pakkaa pitää ravistella ihan kunnolla, että saa kokea uusia asioita!

Sain aika kivat veromätkyt viime vuonna ja niiden kanssa on joutunut painia tässä vähän enemmän viime aikoina. Välillä tuntuu, ettei tässä työnteossa ole mitään järkeä, kun kaikki kynitään kuitenkin aina jotain kautta. Tällä viikolla mua on vituttanut suuresti taas kaikki asiaan liittyvä ja vihaan sitä tunnetta, kun huvittaisi vain heittää hanskat tiskiin, koska tuntuu että aina sua rangaistaan vaikka kuinka yrität ja yrität.

Täytyy sanoa, että viime vuosien aikana olen oppinut rahan käytöstä paljon ja olen oppinut ottamaan enemmän vastuuta asioista. Olen suunnitelmallisempi ja tiedän, että kun vaan päätän niin mä hoidan asiat kuntoon. Kaikesta oppii, myös tästä!

Kaikin puolin olo ja sellainen tietynlainen itsevarmuus on ollut aika nollissa viime aikoina. Tiedän hyvin omat vahvuudet ja myös ne heikkoudet. Joskus vaan tulee hirveästi juututtua niihin heikkouksiin ja verrattua itseään muihin. Lisäksi tässä on ollut jo useiden vuosien ajan tietynlainen varjo yllä, johtuen asiasta johon en itse pysty vaikuttaa. Kaikkea kun ei voi valita, vaan jotkut asiat vaan kuuluu sun elämään halusit tai et.

Tällaisilla kausilla taas tulee mentyä syvemmälle omiin ajatuksiin ja mietittyä mitä oikeasti tahtoo ja mihin asioihin kannattaa keskittyä. Usein sitä tulee tehtyä muutoksia ja muutokset taas johtaa lähestulkoon aina johonkin parempaan. Uskon, että vaikeat asiat tekee musta vahvemman ja osaan arvostaa enemmän kaikkea sitä mikä on hyvin. Näiden asioiden vuoksi mä oon kaikista onnellisin silloin kun elän mun tavallista arkea, en tarvitse mitään ihmeellisyyksiä.

Ja jottei ihan diipiksi menisi, niin heräsin tänään jo asteen paremmassa kunnossa, mikä tuntuu jo melkein lottovoitolta. Päivä näyttää miten tää etenee ja pääsenkö huomenna taas arkeen kiinni vai pitääkö lepuutella flunssan kourissa vielä yksi päivä.

Tiiän, että kun tästä nousen niin se arki tuntuu taas ihan superhyvältä ja pystyn kääntämään kaikki negat fiilikset voimavaraksi! Tunnistan edelleen itsessäni suorittajan ominaisuuksia ja kun suorittaja kaadetaan väkisin kanveesiin, tulee huono omatunto siitä että vain on tekemättä mitään. Mä työstän tätä tunnetta ja oon edistynyt siinä hurjasti.

Nyt ei kovin hyvää, mutta se on ihan okei! Mitä sulle kuuluu?

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


10 x MITÄ MULLE KUULUU, OIKEASTI.

Heräilen uuteen viikkoon, avaan Instagramin ja sieltä ryöppyää tuttuun tapaan uuden viikon hehkutuksia, fiilistelyä ja energisiä tsemppilauseita. Avaan jodelin ja sieltä verkkokalvoille iskeytyy toinen toistaan masentavia julkaisuja, kuinka elämä potkii päähän, ei jaksa eikä huvita. Ahdistaa ja on morkkis.

Tässä on hienoinen ristiriita, sillä omilla kasvoilla julkaistaan yleensä vain noita hypetys-hommia ja kun kysellään kuulumisia, vastaus on ”ihan jees, kiirettä pitää” tai jotain sinne päin. Toki anonyyminä on hieman helpompi avautua myös noista diipeistäkin fiiliksistä, mutta väistämättä tässä herää ajatus että mitä jengille ihan oikeasti kuuluu? Onko ikävien asioiden kertominen jotenkin noloa tai viestiikö se heikkoutta?

Jos multa kysytään kuulumisia, vastaan yleensä juuri kuten yllä kirjoitin. Mitäs tässä, vähän kiirettä pitää, paljon töitä mutta ihan hyvin menee. Tänään ajattelin kirjoitella vähän syvemmin omia kuulumisia ja ajatuksia viime ajoilta. Mun mielestä se, että on huonoja päiviä tai ajanjaksoja, ei tarkoita sitä että olisi onneton tai surullinen. Vaikka ulkoisesti kaikki rullaa todella hyvin, ei sekään tarkoita että tyyppi olisi aina iloinen, eikä kokisi minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Mitä mulle kuuluu?

Mulla oli todella ihana viikonloppu! Kaksi päivää vapaata, kuten viikonloppuun kuuluu. Rentoa olemista ja pikkujoulut ystävien kanssa. Nyt jo haikailee uudelleen viikonloppua ja sitä rentoa kiireetöntä meininkiä, hah!

Noiden juhlien jälkeen oli kyllä niin flegmaattinen olo koko eilisen päivän ja vielä tänäänkin tuntuu! Ei ollut mitkään huippufiilikset lähteä vetämään aamupäivän jumppia, mutta hyvä että menin. Astetta parempi fiilis taas! Oon huomannut että päivinä kun masentaa ja tekis vaan mieli jäädä sänkyyn nukumaan, ainoa toimiva lääke on lähteä liikkeelle ja tehdä asioita. Muuten huonot fiilikset vaan siirtyy seuraavaan päivään ja sitä seuraavaan.

Tällaisina huonompina päivinä teen usein niin, että mietin muutaman tärkeimmän asian joita täytyy hoitaa, enkä edes yritä saada kaikkea mahdollista tehtyä.

Viime aikoina oon jollain tavoin löytänyt tietynlaisen tasapainon elämässä. Tätä on tosi vaikea selittää, mutta sanonta ”Saat sen mistä luovut”, kuvaa tätä fiilistä erinomaisesti. Oon aina yrittänyt löytää tasapainoa ja stressannut liikaa siitä miten mun pitäisi suorittaa elämää, syömisiä ja liikkumisia. Oon yrittänyt löytää keinoja olla stressaamatta ja vaikka mitä. En tiedä mitä tapahtui, mutta tämän syksyn aikana moni asia josta oon stressannut koko ikäni, muuttui tavallaan vähemmän tärkeäksi, joka johti siihen että sain sen mitä oon aina etsinyt. 

Oon aina ollut itsevarma ja tiennyt mitä teen, mutta viime aikoina oon hieman kriiseillyt asian suhteen, sillä oon huomannut vertaavani itseäni muihin joka on johtanut siihen, ettei mikään tunnu riittävän, koska aina joku tekee asian paremmin. Tällainen lisää epävarmuutta ja on vaikeampi uskoa omiin visioihin ja saada asioita aikaiseksi.

Tällä hetkellä mun on vaikea löytää motivaatiota omien juttujen treenaamiseen, sillä en koe että saisin esimerkiksi ulkonäöllisistä asioista motivaatiota riittävästi, sillä olen täysin tyytyväinen siihen millainen olen nyt. Huomaan, että tällaisissa tilanteissa korostuu juuri rakkaus lajia kohtaan, sillä olen kuitenkin nauttinut enemmän kuin pitkiin aikoihin juuri ohjaamisesta ja jumpista. Oon jaksanut panostaa suunnitteluihin ja tunteihin normaalia enemmän ja on ollut tosi palkitseva fiilis! 

Vaikka ajoittain koen tuon motivaationpuutoksen ärsyttävänä asiana, olen samaan aikaan todella onnellinen että mulla ei ole pakonomaista tarvetta jatkuvasti saavuttaa jotain treenin tai vaikka ruokahommien osalta.

Oon yleensä ollut oikea jouluhullu, eli aloittanut tyyliin lokakuussa koristelut & joululaulujen soittamisen, mutta tänä vuonna fiilistä ei ole meinannut löytyä. Viime vuosien sisällä on tullut koettua muutama ikävämpi joulunaika ja nyt tämä lähestyvä joulu on nostanut ne vanhat ikävät fiilikset mieleen ja oon lähinnä halunnut vain skipata koko juhlan.

Viime viikolla tsemppasin kuitenkin ja yritin virittäytyä oikeanlaiseen fiilikseen laittamalla kotia tunnelmalliseksi ja se on kyllä auttanut. Onhan nämä pimeät illat kynttilän valossa elettynä omalla tavallaan aika ihanaa aikaa! 🙂

Tällä hetkellä haaveilen päiväunista ja taidan heittäytyä hetkeksi piikkimatolle, kun olen saanut tämän tekstin valmiiksi. Vaikka väsyttää, odotan innolla illan jumppia ja etenkin sitä fiilistä mikä niiden jälkeen tulee! 😀 

Mitäs sulle kuuluu?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook