RAVINTO & TREENI – NÄITÄ OLEN MIETTINYT VIIME AIKOINA!

Sunnuntaisin on hyvä heittää ilmoille ajatuksia ravinnon ja treenin ympäriltä. Viime aikoina mielessä on pyörinyt taas kaikenlaista aiheeseen liittyvää ja ajattelinkin jakaa niistä kolme teille.

1. Moni kuntoilija harjoittelee samoilla määrillä ja tehoilla kuin huippu-urheilija, mutta ei syö lähellekään samalla metodilla kuin ammatikseen urheilevat. Huippu-urheilijan pääsääntöinen tavoite on riittävä energiansaanti. Kehittyminen nimittäin vaatii riittävästi energiaa. Toki on olemassa lajeja, joissa painolla tai ulkomuodollakin on oma osuutensa, mutta pääsääntöisesti urheilijat eivät hifistele mikromakrojen kanssa, vaan syövät ruokaa niin, että treenit kulkee, keho palautuu ja tuloksia näkyy.

Mitään ei voi yleistää ja poikkeuksia on aina molempiin suuntiin, mutta kovilla määrillä ja tehoilla treenaavat kuntoilijat taas usein nipistävät aivan turhaan ruokavaliosta kaikkea mahdollista siinä kuvitelmassa, että niin kuuluu tehdä jos haluaa elää terveellisesti ja kehittyä. Diettaaminen ja laihduttaminen (normaalipainon sisällä) ei kuitenkaan edistä terveyttä, eikä rasvaton keho ole merkki siitä että on kovassa kunnossa suorituskyvyllisesti. Uskon, että moni saisi niin paljon enemmän tuloksia treenistään jos vain uskaltaisi syödä riittävästi ruokaa.

2. Tiede vastaan kokemus? Viime aikoina somessa on ollut puhetta siitä kehen uskoa. Pseudotiede leviää etenkin somessa eri vaikuttajien toimesta, joka johtaa juuri siihen, että ollaan pihalla kuin lumiukko kun ei tiedetä enää mitä syödä ja ketä uskoa. Tiedekin on ollut joskus väärässä, eikä tieteellinen tutkimus tietenkään aina tarkoita sitä että se on absoluuttinen totuus ja oikea keino kaikille. Siltikin tiede on paras tapa selvittää, kuinka asiat todella ovat. Pitkän ajan muuttumattomana oleva tieto on myöskin luotettavaa, koska muuten tieteen itseään korjaava menetelmä olisi jo parannellut niitä. Tarkoittaa, että kun asioita tutkitaan jatkuvasti niin uusi tutkimus korjaa edellistä tietoa. 

Mistä sitten tietää mikä on tieteellisesti tukittua tai mikä on omaa kokemusta? No aina ei tiedäkkään, ellei sitä missään mainita, mutta kannattaa luottaa mielummin asiantuntijaan kuin somestaraan joka vannoo omiin kokemuksiin pohjautuvaan tietoon. Netissä on paljon vaikuttajia, joilla ei ole mikäänlaista koulutusta alalta jonka parissa työskentelevät ja silti he saattavat myydä esimerkiksi tuhansia ravinto-ja treenivalmennuksia kuukausittain. Pelkkä koulutuskaan ei ole aina tae hyvästä osaamisesta, mutta kannattaa aina kyseenalaistaa etenkin silloin jos ohjeet tai säännöt tuntuvat erikoisilta noudattaa.

Esimerkiksi ravintolisäbisnes on hyvä esimerkki tähän. On olemassa muutama lisäravinne, josta on tutkitusti hyötyä treenissä/kehittymisessä ja miettikää kuinka paljon erilaisia tuotteita nykyään kaupataan. Esimerkiksi tämän hetken trendinä on nuo erilaiset BCAA-juomat ja valmisteet, jotka ovat paitsi hyvin hintavia, mutta myös hyödyttömiä. Kolmen euron tölkin sijaan kannattaakin juoda mielummin ihan vaan vaikka vettä. Jos ravinnosta ei saa riittävästi proteiinia (mikä on aika epätodennäköistä) kannattaa panostaa mielummin esimerkiksi tutkitusti toimivaan heraproteiiniin.

3. Suomalaisia ravitsemussuosituksia dissataan paljon ja erilaiset erikoisruokavaliot valtaavat markkinoita luvaten vaikka ja mitä. Ongelma tässä asiassa on se, että ravitsemussuosituksia ei juurikaan noudateta, eli silloin ei voida laittaa ravinnosta aiheutuvia ongelmia suosituksien piikkiin.

Esimerkiksi hiilihydraatteja parjataan hurjasti ja viitataan mm. ravitsemussuosituksien sisältämiin viljatuotteisiin huonona asiana. Usein viitataan siihen, että hiilihydraatit nostavat insuliinitasoja, mutta niin nostaa myös proteiinikin, joka kumoaa sen harhaluulon on että ainoastaan hiilihydraatit nostavat veren insuliinitasoja ja näin ollen ”lihottavat”. Mikäli insuliini lihottaisi, silloin proteiinikin lihottaisi.

Proteiinilla on havaittu samanlaista veren insuliinitasojen nousua kuin hiilihydraateilla. (lähde) Tätä insuliini lihottaa argumenttiä käytetään paljon mm. ketogeenisen ruokavalion markkinoinnissa. Totuus on kuitenkin, että liika energia suhteessa kulutukseen lihottaa.

Proteiinin liikasaannista onkin alettu puhua enemmän ja enemmän, mikä on hyvä asia. Monet syövät tarpeeseensa nähden liikaa proteiinia, joka saattaa rasittaa esimerkiksi munuaisia. Liiallisesta proteiinista ei siis ole hyötyä. Siltikin usein käy niin, että kun jokin asia ”trendaa”, viedään se äärimmäisyyksiin. Törmäsin kuluneella viikolla mm. väittämään että jos syö kerralla enemmän kuin 20 g proteiinia, muuttuu se rasvaksi kehossa.

Tämä on sitten toinen ääripää, joka aiheuttaa vain turhaa hysteriaa siitä miten paljon mitäkin ruokaa voi syödä. Mikään ruoka-aine ei yhtäkkiä muut rasvaksi tietyn grammamäärän ylittämisen jälkeen, vaan jälleen kerran, energiatasapaino on se mikä ratkaisee. Tämän kun sisäistää, helpottaa ihan hurjasti omaa elämää! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


MILLAINEN ON MUN RENTO OTE ELÄMÄÄN?

Tällä viikolla tuli puhuttua jo aiemmin tasapainosta täällä blogissa. Jaoin myös Instagramin tarinaosiossa painolukemani ja kuvan, jossa kerroin kuinka rennompi ote elämään on saanut aikaan se, että keho toimii ihanteellisesti ja painokin on vain tippunut sitä mukaa mitä vähemmän kieltoja ja sääntöjä mulla on. Enkä nyt tarkoita, että painon putoaminen olisi aina jokin hyvinvoinnin merkki. Lähinnä sitä, että silloin kun sitä on yrittänyt pudottaa painoa / polttaa flässää keinolla millä hyvänsä niin eipä ole tippunut, ainakaan kovin helpolla!

Olen saanut yllättävän paljon viestejä IG:n puolella ja selkeästi tämä aihe herätti paljon keskustelua. Keskustelu on ollut positiivista, eli ei missään nimessä mitään huonoa. Lähinnä erilaisia ajatuksia stressistä ja esimerkiksi rennosti ottamisesta. Moni oli nimittäin sitä mieltä, että heidän kohdallaan rennompi vaihe on nimenomaan saanut aikaiseksi painon nousemisen ja huonommat elämäntavat. Osa taas oli kanssani täysin samoilla linjoilla ja kokenut saman. Tasapaino on vähän kulunut ja kliseinen sana, mutta en keksi parempaakaan niin pahoittelut, että sitä tulee viljeltyä erityisen paljon.

Mitä se rento ote elämään ja esimerkiksi ruokailuun sitten tarkoittaa? Rehellisesti sanottuna, jos olisin lukenut tällaisen ajatuksen vuosia sitten, olisin sanonut että pyh ja pah, ei pidä paikkaansa, ainakaan mun kohdalla. Se, että voin syödä mitä haluan olisi mahdollisesti tarkottanut ähkyyn vetämistä ja kaiken kielletyn syömistä. Ja täytyy myöntää, että kun päätin tietoisesti lopettaa kieltolistat, vei sen jälkeen vielä paljon aikaa ennen kuin pääsin tähän tilanteeseen. Jos on kokenut haasteita ravinnon tai treenaamisen kanssa, ei tällainen ajattelutyyli toimikkaan välittömästi, sillä mieli pitäisi olla tasapainossa ja suhtautuminen syömiseen tai liikkumiseen normaalia.

Sain tosi paljon viestejä koskien juuri sitä, että oma tekeminen on tavallaan jojoilua, ensin dietataan ja sitten lopetetaan ja sitten taas dietataan ja tuntuu ettei millään pääse sinne minne tahtoo. Haluttaisiin lopettaa tämä kierre, mutta ei tiedetä miten, sillä kontrollista irrottaminen pelottaa ja tarkoittaa monille sitä, että mennäänkin siihen toiseen ääripäähän, syödään ja lihotaan. Tämä on juuri se liiallisen kontrolloinnin oire, mennään aina ääripäihin. On vaikea nähdä, että siinä välimaastossakin voi elää ja siellä on usein paljon mukavampaa.

Kun sanon, että oon löytänyt tasapainon ja otan nykyään rennommin, ei se tarkoita, että makaisin sohvalla vedellen herkkuja. Se tarkoittaa lähinnä sitä, etten stressaa asioista tai siitä mitä söin tai en. En suorita liikuntaa tai elämää, tai jos huomaan, että hommassa maistuu taas suorittamisen maku, painan jarrua. Mulla on edelleen rutiinit, syön terveellisesti koska se tulee automaationa, treenaan paljon työn kautta ja niin edelleen. Niin kliseiseltä kuin tämäkin kuulostaa, pyrin tekemään niin liikunnan kuin ravinnonkin osalta asioita joista tulee hyvä olo. Okei, treenille lähteminen ei aina tunnu etukäteen parhaalta idealta, mutta jälkeenpäin aina. Jos treeniä taas tekee liiaksi, laimentaa se myös niitä hyvän olon fiiliksiä jossain vaiheessa. Jos treeniä vain suorittaa aina jonkun ulkoisen motivaattorin kautta (ulkonäkö,kalorit, laihtuminen) on todella vaikeaa löytää pysyvää suhdetta liikuntaan.

Se, että ei ole mitään sääntöjä mitä pitäisi tehdä ja suorittaa aiheuttaa ainakin omalla kohdalla yleensä sen, että sitä saakin aikaiseksi kaikenlaista kun teen juttuja, jotka on mielekkäitä. Kun päästää irti kieltolistoista, ruoka ei pyöri enää mielessä jatkuvasti, eikä ajattele, että sitten kun on se ja se päivä, syön sitä ja tätä ja tota. Voit syödä sen suklaapatukan heti jos haluat, mutta useimmiten mun ei enää edes tee mieli mitään erikoista. Toki välillä tekee ja silloin syön tai leivon jotain hyvää! Se, että ottaa rennommin ei kuitenkaan tarkoita ettei olisi mitään rutiineja tai ”sääntöjä”. Sääntö on ehkä vähän hölmö sana, mutta mulla on ainakin asioita joihin pyrin ja joiden eteen joudun hieman tsempata välillä, mutta tiedän että niiden tekeminen tekee mulle pitkällä juoksulla hyvää. (esim. uni, vihannekset, arkiliikunta)

Aiemmin jos mulla oli herkkupäivä oli kaikki oltava viimeisen päälle täydellistä, en syönyt mitään mikä ei ollut mun lemppariherkkua, koska en halunnut tuhlata nautintoa siihen. Usein tulikin ostettua ihan liikaa kaikkea mättöä kotiin, koska piti olla lempikarkit, lempijäätelöt ja niin edelleen. Tämä on mielestäni juuri ääripää-ajattelua, että nyt vedetään kunnolla kun kerta saa.

Nykyään en varaa mitään, koska herkkupäivä. Jos tekee mieli jotain, niin usein kaapista löytyy jotain tai sitten käy hakemassa sen jutun. Kun mikään ei ole rajoitettua, vaikka siihen tiettyyn päivään, ei tarvitse mättää kaikkea mahdollista yhden päivän aikana, koska huomenna ei enää saa ja nyt on pakko nauttia.

Tähän liittyen asia jota oon miettinyt viime aikoina. Tuolla somessa kun pyörii niin ei voi olla törmäämättä ties mihin super-dieettiin ja haasteeseen, joiden aikana pyritään tiputtamaan kiloja ja rasvaa mahdollisimman paljon. Tietääkseni tällaiset tempaukset ovat edelleen hyvin suosittuja ja keräävät jatkuvasti hurjan määrän osanottajia. Moni minuunkin yhteyttä ottanut oli tavallaan joutunut juuri tällaiseen kierteeseen. Oli vedetty jokin tiukka supersetti ja paino oli tullut alas, kuurin jälkeen oli taas tehnyt mieli kaikkea sitä mikä oli ollut kiellettyä kauan ja hetken kuluttua oltiin lähtöpisteessä. No, ei muuta kuin sama kuuri alusta, sehän toimi edelliselläkin kerralla. Tämän kun toistaa tarpeeksi monta kertaa, ei kohta sama dieetti enää toimi, vaan tarvitaan rajumpia otteita ja soppa onkin valmis.

Jotenkin surullista, että on niin paljon ihmisiä, jotka jatkuvasti kokevat, että pitää vetää joku kuuri toisensa perään. Elämä on yhtä valmennuksilla menoa ja tavoitteeseen pyrkimistä. Tavoitteet eivät ole huonoja ja tällaiset haasteet voivat olla myös hyviä ponnahduslautoja parempiin tapoihin, mutta siltikin mietin, että onko tämä mennyt kuitenkin liian pitkälle jo, vai elänkö itse sellaisessa ympäristössä missä vain näen tätä aivan liikaa? Tämä mielipide ei tarkoita sitä, että kaikki kyseinen toiminta olisi huonoa, kaikissa asioissa on puolensa ja epäkohtansa. Yhtä suuri ongelma on nimittäin myös ihmisten ylipaino, terveysongelmat ja liikkumattomuus.

Onko elämän perin tarkoitus tavoitella kokoajan parempaa ulkomuotoa ja mahdollista hyväksyntää sitä kautta. Ja kaikista tärkein, vaatiiko se hyvä kunto edes mitään noin kurinalaista rykäisyä? Eikö tuo diettaamisen suuri tarve kerro siitä, että ne edellisetkään kuurit eivät kuitenkaan tuoneet sitä pysyvää tyytyväisyyttä? Tuleeko tyytyväisyys lopulta ikinä sitä kautta, että yrittää muokata itseään ulkoisesti jotain tavoitetta kohti? Mulle ei ainakaan tuonut.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se tuo mielihyvää kun onnistuu ja pystyy johonkin joka vaati ponnisteluja. Se saa mielen uskomaan, että se tulee aina vaatimaan ponnisteluja, eikä muuta keinoa ole. Nykyään joka paikassa puhutaan tavoitteiden jahtaamisesta ja aina pitäisi olla jokin päämäärä mitä kohti menee. Omakohtainen mielipide on, että tällainenkin on tavallaan ahdistavaa, koska aina ei ole mitään haaveita tai tavoitteita joita haluaa saavuttaa ja silloin on sellanen fiilis, että pitäisi olla. Eikö joskus tai aika useinkin vois vaan olla täysin tyytyväinen nykyhetkeen ja nauttia siitä?

Jos haluaa muutosta on tehtävä tietoinen päätös siitä, että muuttaa tapojaan. Toistamalla samaa, saa aina saman lopputuloksen. Tiedän myös, että nämä asiat ovat monille ihmisille itsestäänselvyyksiä, mutta ne jotka tietää, tietää. 😀

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


10 x MIETINPÄHÄN VAAN, ETTÄ ..

Somessa ihmiset toivovat aitoutta ja avoimuutta, mutta eivät silti kestä sitä, mikäli se ei olekkaan sellaista kuin itse toivoi tai oletti. Tämä on todella ristiriitaista, sillä aitoushan on juuri sitä, että näytetään myös niitä puolia, jotka eivät aina ole ihan okei tai tapoja jotka eivät ole ”mallin mukaiset”.

Epätoivon ja toivon raja on hyvin häilyvä – Olen seilannut tätä väliä tällä viikolla ihan jumalattoman paljon. Välillä oon mennyt tukka putkella ja mä pystyn tähän – meiningillä, välillä oon miettinyt keinoja, miten voisin vaan heittää hanskat tiskiin.

Psyykkinen paine ja kuorma on niin paljon rankempaa kuin fyysinen. Nämä yhdessä taas ehkä vaarallisin yhdistelmä ikinä. Älä koskaan aliarvio tunteita tai omaa jaksamista juuri siltä psyykkiseltä kannalta.

Jos aloitat jotain, vie se loppuun. Asioiden maaliin vieminen on yksi parhaista tunteista ja antaa niin paljon itseluottamusta ja energiaa. Etenkin silloin jos on joutunut tsempata asian eteen erityisen paljon.

Kun on olemassa paljon tutkittua tietoa ja tieteeseen perustavaa faktaa, miksi ihmeessä asioista keksitään päästä ja kehitetään jotain aivan höpönpöppöötä? Etenkin hyvinvointialalla näkee todella räikeää, suoranaista kusetusta tai asioiden vääristelyä syystä, että oma tietämys ei vain riitä jakamaan asiantuntevia ohjeita muille.

Miksi tällainen höpönpöppöö houkuttaa jengiä niin paljon edelleen?

Kävelin junassa vessaan ja käytävän näky oli jotenkin pelottava. Totesin jokaikisen ihmisen istuvan kännykkä kädessä, katse alaspäin. Kuin zombilauman ohi olisi liikkunut, niin aneemiselta se näytti. Samaan aikaan some täyttyy iloisista teksteistä, hymiöistä ja elämästä. Hommaa alkaa todellakin siirtyä virtuaalimaailmaan, samalla kun oikeassa maailmassa kaikki ilmeet, eleet ja elo vähenee. Surullista.

Mielestäni on erikoista, että ihmiset leimataan yleensä yhden tunteen tai luonteenpiirteen mukaan. Tyyliin tuo on aina iloinen ja energinen, tai että tuo on varmaan masentunut kun se on surullinen. Voit olla surullinen, mutta silti ilostua jostain hetkeksi. Voit olla hyvin väsynyt, mutta silti ihan onnellinen elämääsi ja tilanteeseen.

Todella monet asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta, etenkin jos ne sijaitsevat omalla epämukavuusalueella, yhtä usein nämä asiat eivät ole todellisuudessa lähellekkään niin vaikeita. Monet ajatusmallit ja suhtautuminen tulee ihan vain niistä omista ajatuksista, joita alkaa lopulta itsekin pitää todellisuutena. Kannattaa siis miettiä mitä ajatuksia itselleen syöttää!

Vuonna 2019, kun kaikki on jo niin virtuaalista ja hifiä, mutta junassa ei edelleenkään toimi netti!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


ENTÄ JOS LIIKUNTA TUNTUU VÄKINÄISELTÄ SUORITTAMISELTA?

Tiiätkö sen tunteen, kun sairastut tai vaikka loukkaannut ja kaikki mikä oli aiemmin itsestäänselvyys, tuntuukin nyt vain kaukaiselta haaveelta? Ehkä ruuhkavuosia eläessä muistelee, miten helppoa kaikki oli silloin kun piti pitää huolta vain omista menoista, tai sitten vanhempana kiikkustuolissa miettii, kuinka ihanaa oli kun kotona oli hulinaa ja vilskettä. Ei ollut hetkeäkään tylsää, vaikka raskasta se oli aina välillä.

Syy, miksi otin nuo asiat esiin on se valitettava asia, että monia asioita oppii arvostamaan vasta jälkikäteen. Nykyhetkessä sitä tavoittelee jotain parempaa, tai elää ”sit kun” – periaatteella. Entä jos se paras hetki onkin just nyt ja tajuat sen vasta myöhemmin?

Tarkoitus ei ollut mennä ihan noin diippeihin ajatuksiin, vaan ajatella tätä asiaa yksinkertaisesti motivaation näkökulmasta. Positiivinen ajattelumalli kun toimii yleensä hieman paremmin, niin mitäs jos sen sijaan, että liikkumista ajattelisi pakollisena asiana, ajattelisikin että saa ja ennen kaikkea pystyy mennä treenaamaan/liikkumaan. Miksi terveyttä oppii arvostamaan vasta kun sen menettää? Jos nyt on tilanne, että terveys on tallella ja aikaakin löytyy välillä, miksi ei ottaisi mielummin ajatusmallia, että saan mennä liikkumaan ja se on mahtavuutta!

Myös liian suuret odotukset itseltä voivat kadottaa motivaation. Jos oletuksena on vaikka, että tunnin treeni on asia joka lasketaan treeniksi ja sitten kun aikaa ei ole riittävästi, ei tehdä mitään. Kaikki liikkuminen on hyvästä ja kotiinpäin, kesti se sitten kymmenen minuuttia tai sen tunnin.

Joskus sitä omaa rimaa voi laskea juuri niin, että sopii itsensä kanssa menevänsä vaikka 20 minuutin lenkille tai tekevänsä vartin kotijumpan. Kaikki tekeminen on parempi kuin ei mitään. Usein tällaisella sopimuksella saa itsensä helpommin liikkeelle ja vielä useammin se kymmenen minuutin pikajumppa venyykin puolet pidemmäksi. Tärkeintä on vain saada itsensä liikkeelle!

Muita pieniä juttuja, joilla tehdä treenaaminen pikkuisen helpommaksi:

  • Suunnittele treenipäivät (ja ajat) valmiiksi. Tee realistinen suunnitelma ja jätä mielummin varaa lisätä vaikka yksi tai kaksi treeniä lisää, jos aikataulut ja fiilis sallii.
  • Jos aikataulu on tiukka, älä vaadi itseltäsi liikaa. Lyhyet treenit ovat parempi kuin ei treeniä lainakaan.
  • Sovi treenitreffit kaverin kanssa. Tämä on ehkä yksi parhaista jutuista, koska sovittuihin juttuihin tulee aina lähdettyä!
  • Pakkaa treenikassi valmiiksi. Vaatteet, juomapullo, välipalat ja tarvittavat välineet. Ota laukku mukaan töihin/kouluun tai jätä se näkyvälle paikalle kotona odottamaan lähtöä.
  • Treenaa ennen töitä/koulua tai heti päivän jälkeen. On helpompi mennä suoraan esim. töistä salille, sillä kotoa lähteminen on aina hitusen haastavampaa.
  • Mieti tunnetta treenin jälkeen! Tunnin treeni on vain 4% koko vuorokaudesta ja minkä mahtavan tunteen se saakaan aikaiseksi!
  • Olet terve ja sinulla on mahdollisuus liikkua, tämä ei ole itsestäänselvyys, joten nauti siitä mitä kaikkea siistiä kroppasi mahdollistaa tekemään!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


SYÖMINEN EI AINA OLE NIIN HELPPOA (..kuin sen pitäisi olla)

Ruoka on ollut mulle aina todella iso osa elämää ja sellainen mielenkiintoinen asia. Tuntuu jopa hölmöltä sanoa tuo ääneen. Viime aikoina onkin tullut mietittyä aiempaa ja nykyistä suhtautumistani ruokaan. Kiinnostuin ravintoaineista, kaloreista ja terveellisestä ravinnosta hyvin nuorena, siis tyyliin ihan ala-asteikäisenä. Tuohon aikaan olin siis lähinnä kiinnostunut terveellisistä ruoka-aineista ja mulla oli halu syödä terveellisesti. Kai tuo tulee jostain luontaisesti, sillä jotenkin en näe, että ympäristössä olisi ollut tällaisia vaikuttajia. Ihan itse aloin lukea netin keskustelupalstoja, joita oli btw. ehkä yksi tai kaksi tuohon aikaan ja informaation taso muutenkin vähän niin ja näin! 😀

Siitä asti ruoka ja ravinto on ollut tärkeä asia mun elämää, välillä ehkä liikaakin. Mä haluan ajatella niin, että vaikka on menneisyydessä tehnyt asioita joita ei enää niitä tekisi, en ajattele että olen tehnyt mokia ja virheitä, sillä sellaista se elämä, oppiminen ja kasvaminen on. Kokeillaan ja opitaan sitä kautta. Jostain syystä olen aina ajatellut tai jos en ihan tietoisesti ajatellut, niin ainakin toiminut sen mukaan, että mitä syömiseen ja ravintoon tulee, muhun ei päde samat ohjeet ja säännöt kuin muihin. Olen aina osannut olla järkevä ja osaava neuvomaan muita, mutta sitten ne omat toimintatavat ovat olleet paljon ankarampia ja rajoitettuja.

Voisi siis sanoa, että niinkin yksinkertainen asia kuin syöminen, ei ole todellakaan aina ollut helppoa. Joskus se on ahdistanut, tai ahdistusta aiheutti oikeestaan se että ruoka ja syöminen määritti niin paljon mitä pystyy tehdä. Näin jälkiviisaana sitä vain miettii, että miksi hemmetissä sitä on tehnyt itselleen asioista niin kamalan vaikeita. Mutta tietäjät tietää, kun joku asia on suuressa roolissa elämässä, se voi jopa alkaa hallita kaikkia muitakin toimintatapoja. Valitettavasti syöminen on aikoinaan vaikuttanut myös mun ihmissuhteisiin. Onneksi oon vuosien myötä oppinut laajentamaan ajatusmaailmaa, ettei se aina ole vain minä ja mun ruuat ja treenit.

Multa kysytään usein, että voinko kertoa, miten olen löytänyt taspainon hyvinvoinnin suhteen ja mulla ei ole siihen vastausta, sillä oikeestaan kaikki mitä on tullut koettua, on johtanut siihen pisteeseen missä oon nyt. En väitä, että olisin aina täysin tasapainossa kaiken suhteen, en todellakaan. 😀

Ruoka, tai oikeestaan ruoka-aineet on mulle edelleen tietynlainen harrastus, mutta syöminen ei ole enää pitkiin aikoihin ollut vaikeeta. En mieti enää ruokaa juurikaan, eikä se aiheuta sen kummemmin mitään tunteita. Toki hyvä safka on aina myös elämys, mutta ruokailuun liittyvät asiat eivät pyöri mielessä, eikä kaiken tarvitse olla suunniteltua saati optimoitua. Tällä hetkellä oon muutenkin vähän fed up kaikkeen pilkunviilaamiseen, tavoitteluun ja asioiden täydelliseen optimointiin. Voisi sanoa, että oon pyrkiny vähentään vähän niinkuin kaikilla elämän osa alueilla.

Voisi luulla, että tilanteessa jossa vaikka ravinto on noin suuressa roolissa elämää, olisi se ruutu ns. kunnossa. Silti useimmiten ne tyypit ovat juuri kaikista eniten hukassa. Jos jonkun neuvon voin antaa, niin liian tiukka kontrolli vie vaan kauemmas siitä mitä tavoittelee. Hetkellisesti voi päästä sinne minne haluaa, mutta kohta ollaan taas lähtöviivalla. Ootte saattanut kuulla tän ennenkin, mutta saat sen mistä luovut.

Monesti vastaanotan sellaisia kysymyksiä, että edelleen kuvitellaan mun olevan tietoinen jokaisen suupalani makroista tai proteiinimäärästä. Todellisuudessa en laske, mittaa, punnitse tai optimoi mitään. En tiedä montako kaloria syön päivässä, en tiedä makrojakaumaa tai kokonaisrasvan määrää. En tiedä paljoko vettä juon, tai mitä mikroravintoaineita ruuasta saan. En aina syö kolmen tai edes viiden tunnin välein, joskus (aika usein) skippaan aamupalan, koska en ehdi tai ei maistu. Joskus sipsin syönti lähtee ihan käpälästä ja tulee huono olo. Silti syön päivittäin melkein kilon kasviksia ja pidän itseni aktiivisena liikkumalla. Jaksan treenata, koen palautuvani ja tykkään pääosin syödä safkaa, josta tulee hyvä olo.

Hauskinta on, että kun vertaa nykyistä siihen aikaan kun kaikki oli ihan täydellisesti hanskassa, niin en näe oikeastaan mitään eroa missään muussa kuin psyykkisessä hyvinvoinnissa ja nimenomaan positiivisessa mielessä.

Onko ruudun takana tyyppejä, joille ruoka tai vaikka treeni aiheuttaa enemmän päänvaivaa kuin ehkä pitäisi? Ajatuksia otetaan vastaan todella mielellään! 🙂

Ihanaa viikonloppua!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook