10 x MIETINPÄHÄN VAAN, ETTÄ ..

Somessa ihmiset toivovat aitoutta ja avoimuutta, mutta eivät silti kestä sitä, mikäli se ei olekkaan sellaista kuin itse toivoi tai oletti. Tämä on todella ristiriitaista, sillä aitoushan on juuri sitä, että näytetään myös niitä puolia, jotka eivät aina ole ihan okei tai tapoja jotka eivät ole ”mallin mukaiset”.

Epätoivon ja toivon raja on hyvin häilyvä – Olen seilannut tätä väliä tällä viikolla ihan jumalattoman paljon. Välillä oon mennyt tukka putkella ja mä pystyn tähän – meiningillä, välillä oon miettinyt keinoja, miten voisin vaan heittää hanskat tiskiin.

Psyykkinen paine ja kuorma on niin paljon rankempaa kuin fyysinen. Nämä yhdessä taas ehkä vaarallisin yhdistelmä ikinä. Älä koskaan aliarvio tunteita tai omaa jaksamista juuri siltä psyykkiseltä kannalta.

Jos aloitat jotain, vie se loppuun. Asioiden maaliin vieminen on yksi parhaista tunteista ja antaa niin paljon itseluottamusta ja energiaa. Etenkin silloin jos on joutunut tsempata asian eteen erityisen paljon.

Kun on olemassa paljon tutkittua tietoa ja tieteeseen perustavaa faktaa, miksi ihmeessä asioista keksitään päästä ja kehitetään jotain aivan höpönpöppöötä? Etenkin hyvinvointialalla näkee todella räikeää, suoranaista kusetusta tai asioiden vääristelyä syystä, että oma tietämys ei vain riitä jakamaan asiantuntevia ohjeita muille.

Miksi tällainen höpönpöppöö houkuttaa jengiä niin paljon edelleen?

Kävelin junassa vessaan ja käytävän näky oli jotenkin pelottava. Totesin jokaikisen ihmisen istuvan kännykkä kädessä, katse alaspäin. Kuin zombilauman ohi olisi liikkunut, niin aneemiselta se näytti. Samaan aikaan some täyttyy iloisista teksteistä, hymiöistä ja elämästä. Hommaa alkaa todellakin siirtyä virtuaalimaailmaan, samalla kun oikeassa maailmassa kaikki ilmeet, eleet ja elo vähenee. Surullista.

Mielestäni on erikoista, että ihmiset leimataan yleensä yhden tunteen tai luonteenpiirteen mukaan. Tyyliin tuo on aina iloinen ja energinen, tai että tuo on varmaan masentunut kun se on surullinen. Voit olla surullinen, mutta silti ilostua jostain hetkeksi. Voit olla hyvin väsynyt, mutta silti ihan onnellinen elämääsi ja tilanteeseen.

Todella monet asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeilta, etenkin jos ne sijaitsevat omalla epämukavuusalueella, yhtä usein nämä asiat eivät ole todellisuudessa lähellekkään niin vaikeita. Monet ajatusmallit ja suhtautuminen tulee ihan vain niistä omista ajatuksista, joita alkaa lopulta itsekin pitää todellisuutena. Kannattaa siis miettiä mitä ajatuksia itselleen syöttää!

Vuonna 2019, kun kaikki on jo niin virtuaalista ja hifiä, mutta junassa ei edelleenkään toimi netti!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


Kommentoi