Kulunut vuosi on ollut meille kaikille varsin erikoinen. Välillä sitä ihan pysähtyy miettimään, että mitä ihmettä täällä tapahtuu ja mihin katosi normaali arki. Olen miettinyt, että omalla kohdalla lapsen saaminen tuli oikeastaan aika hyvään saumaan, sillä korona vaikutti oleellisesti myös mun työtilanteeseen. Mulla alkoi ”sopivasti” äitiysloma samoihin aikoihin, kun meidän työpaikalta alettiin lomauttaa porukkaa.
Nyt on kuitenkin jo kohta vuosi mennyt, eikä tilanne ole erityisen hyvä vieläkään. Mun fiilikset on vaihdelleet aika paljon. Välillä kaipaan takaisin työelämään, välillä pelottaa kuinka nopeasti tämä aika vauvan kanssa on mennyt ja välillä ahdistaa se, että onko ylipäätään enää mitään töitä kun vanhempainvapaani loppuu. Epävarmuus ei ole kiva tunne, mutta toisaalta mulla on jossain syvällä sisimmässä luotto, että asiat kuitenkin järjestyy!
Syy miksi aiheesta aloin kirjoittaa on kuitenkin se, että vaikka vuosi on suhteellisen lyhyt aika, tuntuu että oon ihan eri ihminen kuin vuosi taaksepäin. Sitä sanotaan, että lapsen saaminen kasvattaa henkisesti ja se on todellakin totta. Jos luulin olevani jollain tavoin tasapainoinen tyyppi aiemmin, niin aika väärässä olin. Toisaalta, kukapa meistä nyt oikeestaan koskaan on täysin jossain tasapainoisessa zen-tilassa. 😀
Oon miettinyt omaa ajatusmaailmaani ja kaikkea mahdollista ja oppinut itsestäni todella paljon. Olen löytänyt ihan hurjasti kehityskohteita ja oppinut ymmärtämään itseäni paremmin. Oon myös todennut, että mun ns. tasapaino elämässä johtui siitä, että sain tehdä (tai oikeestaan tein) kaiken aina kuten itse halusin ja olin suunnitellut. Toki otin elämässäni huomioon myös muita, mutta näin pelkistetysti sanottuna, oli helppo elää, kun kaikki meni miten halusin. 😅
Viimeisten kuukausien aikana oon joutunut käsittelemään ihan uudenlaisia tunteita ja fiiliksiä ja todennut, että paljon kehitettävää on. Mulla on aina ollut vahva tarve kontrolloida asioita ja nyt kun se ei vaan aina ole mahdollista, oon ollut ihan uuden äärellä. Mitä vauvaan ja hänen hoitamiseen tulee, oli ja on yllättävän helppoa ja luonnollista laittaa lapsen tarpeet itsensä (ja kaiken) edelle, mutta toki on ollut myös niitä kuuluisia haasteita. Helposti sitä myös purkaa ikäviä tunteita siihen läheiseen, joka elää vierellä, vaikka syy ei hänen olisikaan. Meidän tapauksessa lapsen saaminen on ollut parisuhteessa todella yhdistävä ja vahvistava asia, mutta myös haasteellinen, sillä täysin uusi elämäntilanne saattaa tuoda kumppanista esiin piirteitä, joita ei edes tiennyt olevan. Täytyy oikeesti uskaltaa avata suuta ja olla avoin asioissa.
Treeni, ravinto, hyvinvointi ja kaikki niihin liittyvät asiat on olleet mulle aina ihan todella tärkeitä. Ne ovat edelleen, mutta eri tavoin kuin ennen. Kerroin aiemmin, että lopetin sivuston jossa myin valmennuksiani jo vuodesta 2016 lähtien. En sano, etteivätkö valmennukset olisi olleet hyviä, mutta mitä hyvinvointiin tulee, ajatusmaailmani on muuttunut melkoisesti ja mulla on nykyään tosi suuri moraalinen rima tehdä tai sanoa mitään ohjeellistavaa asiaan liittyen.
Hyvinvointi on niin yksilöllinen asia ja suuri kokonaisuus, että koen etten itse halua tehdä sitä enää massavalmennuksina, etenkään ravintoon liittyen. Mulla on visio mitä ja miten haluaisin tätä tehdä, mutta toteutus uupuu 😃. Suurin palo on jakaa liikunnan iloa ja mahtavaa treenifiilistä, ilman että siihen aina liittyisi pelkkä ulkonäön muokkaaminen.
Tällaista ajatusten purkamista tähän väliin! Kaikenkaikkiaan oon tällä hetkellä todella onnellinen ja kaikki on hyvin. Siltikin elämässä voi olla stressaavia asioita ja niitä murheitakin.
instagram: ainorouhiainen
