LAPSI SOMESSA

Raskaana ollessani yksi kysytyimpiä kysymyksiä oli, että aionko näyttää lapsen kasvoja somessa. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin ja vaikka tiesin, että tämä aihe on melko kuuma peruna, ei se ollut herättänyt itselläni ajatuksia suuntaan tai toiseen. Seuraan tilejä jossa lapsia näkyy paljonkin ja myös sellaisia, joissa lapsia ei näytetä kuin rajatulle porukalle. Suuremmilla tileillä tämä aiheuttaa varmaan enemmän mielipiteitä, koska seuraajissa on todella paljon täysin tuntemattomia ihmisiä. Itse en ole koskaan ajatellut pahalla niistä ihmisistä, jotka esittelevät vauvoja ja lapsia kanavillaan.

Koska sosiaalinen media on työalustani, keskustelimme tästä asiasta mieheni kanssa ennen vauvan syntymää ja hänen vahva mielipide ja kanta asiaan oli, ettei lapsen kasvoja näytetä sosiaalisessa mediassa. Alkuun tämä jopa hieman ärsytti, sillä ajattelin että se nyt vain on nykypäivää, että ihmisiä näkee somessa. Voithan nähdä saman vauvan kaupungilla vaunuissa. Mitä eroa on, näetkö hänet valokuvassa Instagramissa?

Kun vauva syntyi, oli hän mielestäni ja on edelleen (tietysti) suloisinta maan päällä ja olisin tietysti halunnut jakaa tämän myös seuraajilleni, mutta jokin muuttui ajatuksissani. Kun vauva oli konkreettisesti siinä, tajusin että hän on henkilö, jolla on myös oikeus yksityisyyteen. Mieheni sanoi joskus, että hänestä olisi kamalaa, jos hänen vauvakuviaan olisi levitelty ympäri nettiä. Minun mielestäni omien kuvieni löytäminen netistä taas ei olisi kamalaa, mutta me olemme kaikki erilaisia, enkä voi tietää mitä mieltä lapseni on tästä, kun hän kasvaa.

Aikaisemmin ajattelin tämän koskevan vain kuvia, jossa lapsi näkyy, mutta asia koskee toki myös asioita, joita hänestä kerrotaan. Itse olen vetänyt rajan siihen, että kerron meidän arkisia kuulumisia, myös haasteista ja onnistumisista, mutta tietyt yksityiset asiat pidän poissa somesta. En haluaisi että minun yksityisiä asioita kerrotaan ilman lupaa, enhän kerro ystävieni asioitakaan, joten saman ajatuksen olen ottanut tähän asiaan lapsen kohdalla.

Mä oon aina ollut sellainen, että vaikka itse teen tietyllä tavalla, en tuomitse niitä jotka toimivat toisin. Keskityn mielummin omaan elämään ja niihin arvoihin jotka sopivat meidän perheeseen, enkä nyrpistele ja negistele jos joku toimii toisin. Tapoja, ajatuksia ja ihmisiä on niin paljon erilaisia, että elämästä tulee aika hankalaa jos ajattelee että kaikkien pitäisi toimia samoin. Halusin silti avata ajatuksiani tästä asiasta, sillä nyt vauvakuplassa elellessä sitä miettii paljon juttuja, joille ei ole aiemmin suonut ajatustakaan.

Mun rajat menevät siis siinä etten näytä Olivian kasvoja somessa, enkä esimerkiksi ikinä jakaisi kuvia hänestä ilman vaatteita tai vähissä vaatteissa. Yksityisyyteen liittyy myös tietyt henkilökohtaiset asiat, jotka jätän kertomatta somessa.

Olisi kiva kuulla ajatuksia aiheesta? Oletteko samoilla linjoilla tai eri mieltä tästä asiasta, sana on vapaa!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


OIKEASTI TARPEELLISET HANKINNAT VAUVALLE

Ennen kun vauva syntyi, tuli tietysti varauduttua ja tehtyä uusia hankintoja häntä varten. Välillä meinasi iskeä stressi, että onko meillä nyt varmasti kaikki tarpeellinen ja pitäiskö vielä ostaa sitä ja tätä. Onneksi maltoin mieleni ja ajattelin, että hommataan niitä tavaroita sitten tarpeeseen, sillä useimpia juttuja löytyy ihan marketeista ja pääseehään noihin lastentarvike kauppoihinkin ihan normaalisti myös vauvan syntymän jälkeen. 😁

Aluksi mulla oli tosiaan ajatus, että kaikki pitää olla valmiina ja tietyt hankinnat ovat ihan must have. Nyt jälkiviisaana voin sanoa, että aika pienellä sitä on pärjännyt ja moni asia olisi ollut meidän käytössä turha ostos, ainakin tähän mennessä.

Ajattelinkin kertoa hankinnoista, jotka ovat olleet meidän käytössä hyödyllisiä. Mulla oli esimerkiksi ajatus, että itkuhälytin on sellainen mikä pitää olla, mutta todellisuudessa itkuhälyttimelle ei ole meillä virkaa, sillä vauva on jatkuvasti kuuloetäisyydellä. Suurempia ja hyvinkin tarpeellisia hankintoja ovat tietysti olleet vauvan sänky, turvakaukalo ja vaunut. Oon ollut ihan supertyytyväinen Cybexin vaunuihin ja turvakaukaloon ja jaankin niistä kokemuksia ihan erillisessä postauksessa, kun käyttöä on alla pidemmältä ajalta!

Tarpeelliset pienemmät hankinnat tähän saakka:

Unipesä – Tämä on ollut meillä käytössä ihan päivittäin ja on niin helppo laittaa vauva pesään sohvalle, sänkyyn tai missä nyt ikinä itse on.

Imetystyyny – Olen kokenut tyynyn todella hyödyllisenä hyvän imetysasennon saamisen takaamiseksi. Aluksi imetin paljon kyljellä maaten, mutta tuo asento vetää mun hartiat jotenkin todella jumiin. Tyynyn avulla on helpompi saada hyvä asento istuen, joten on ollut mielestäni yksi tarpeellisimmista jutuista!

Rintapumppu ja tuttipullot – Mulla on sähkökäyttöinen pumppu, jonka kävin hakemassa heti kun kotiuduttiin sairaalasta. Oon pumppaillut päivittäin maitoa varalle, että mies voi tarvittaessa syöttää myös. Jos ollaan lähdetty käymään jossain, missä imettäminen ei onnistu, on pullo ollut helppo ottaa varalle mukaan.

Puhallettava hoitoalusta – Meillä on vauvan sängyn yhteydessä hoitopöytä, mutta ollaan käytetty kylpyhuoneessa täytettävää hoitoalustaa pesukoneen päällä, sillä siitä on helppoa käyttää suihkua vaipan vaihdon yhteydessä.

Vaipparoskis – Tämä myös kylppärissä ja imee vaipat helposti sisäänsä ja pitää myös tuoksut kurissa. 😄

Viltit, harsot ja kapalointiin käytettävät sukat – Vauva on todella kova heiluttamaan käsia ja jalkoja ja herättää helposti itsensä heilumalla. Kapalointi on ollut tehokkain tapa rauhoittaa vauva, joten viltit sekä kapalointiin käytettävät sukat ovat olleet kovassa käytössä. Harsoja on luonnollisesti käytetty myös runsaasti ihan päivittäin! Vaunuissa on ollut kätevä käyttää kevytlämpöpussia näin kesällä!

Imetysliivit – Ennen vauvan syntymään en edes ymmärtänyt imetysliivien ja imetysvaatteiden päälle, mutta nyt ymmärrän! Oonkin hengannut suurimmaksi osaksi pelkät rintsikat (ja alaosa 😁) päällä täällä kotona. Kun imettää kahden tunnin välein koko vuorokauden ympäri, on imetysliivit ihan must have!

Vaipat – Vaippoja on alkanut kulumaan ihan huolella, joten niitä on hyvä olla varasto täynnä valmiina odottamassa. Itse sain vaippakakun mukana hyvän startin vaippakokoelmaan ja niillä on pärjätty ensimmäiset viikot. Meidän vauva oli ja on niin pieni, että 1 koon vaipatkin ovat liian suuria, mutta eiköhän nekin ala istumaan paremmin, kun vauva tästä kasvaa.

Kapalointi sukka :)

Osan ylläolevista olen saanut tutuilta, eli kaikkea en ole ostanut uutena. Näiden lisäksi meillä on Baby Björnin sitteri, jolle ei ole ollut ihan hirveästi käyttöä vauvan pienen koon vuoksi vielä. Myös kantoreppu odottelee käyttöä ja vauvan kasvamista. Molemmat edellämainitut on saatu / hankittu käytettynä.

Uskon, että reppu tulee olemaan meillä paljon käytössä! Myös kylpyamme on hankintalistalla ja koska meillä on aika pieni kylpyhuone, olen katsellut Stokken kasaan taitettavia ammeita, jolloin ammeen saisi taiteltua sivuun käyttöjen välissä. Vaatteita kuluu myös kivasti ja meillä 44 koon vaatteita piti hakea hieman lisää, sillä en osannut aavistaa, että niin pientä kokoa tullaan tarvitsemaan. :)

Vaatteita hankkiessa hamstrasin eniten bodyja, mutta nyt oon tykännyt käyttää enemmänkin housuja ja t-paitoja, jotka tuntuvat kaikista kätevimmiltä käytössä. Myös lyhythihaiset haalarit (Lindexillä oli hyvä valikoima) ovat olleet kova juttu näin kesällä ja niitä käytämme eniten yöpukuna. Mun mielestä myös pipoja on myös hyvä olla varastossa valmiina. 😊

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


HÄN ON TÄÄLLÄ – SYNNYTYSKERTOMUS

Viime kerrasta on vierähtänyt viikon päivät ja asiat ovat muuttuneet aika hurjasti, sillä vauva on saapunut maailmaan ja on tällä hetkellä kolmen päivän ikäinen. Kotiuduttiin torstaina muutaman sairaalassa vietetyn yön jälkeen. Ajattelin nyt kertoa miten synnytys alkoi ja miten kaikki meni, sillä tapahtuma on vielä tuoreessa muistissa. Lisäksi tekee varmasti itsellekin hyvää kirjoittaa kaikki ylös nyt suhteellisen lyhyen ajan jälkeen.

Laskettu aika oli 25.6 ja lopulta vauva syntyi rv 40+5, tiistaina 30.6 aamulla klo 08:19. Mullahan ei ollut oikeen mitään ennakko tuntemuksia synnytyksen alkamisesta missään vaiheessa, treenasin läpi viikonlopun ja sunnuntaina vedin vielä aika kovan salitreenin, kävin kävelylenkillä, pyöräilemässä ja uimassakin. Pientä menkkakipumaista jomotusta tuntui sunnuntaina salitreenin jälkeen, mutta sekin meni päivän mittaan ohi. Menin normaalisti nukkumaan ja klo 3:00 yöllä heräsin supistukseen.

Ensimmäisestä supistuksesta lähtien, niitä alkoi tulla säännöllisesti 5-15 minuutin välein. Luulin myös lapsivesien tihkuneen osittain neljän aikaan yöllä ja siksi soitinkin sairaalaan aamulla kuudelta. Meidät pyydettiin näytille 8-9 aikaan aamulla ja sinne mennessä supistukset olivat jatkuneet säännöllisinä edelleen.

Lapsivesi-testi oli negatiivinen ja olin 1 cm auki, joten lähdimme odotetusti takaisin kotiin. Päivän hengailin kotona supistuksia läpi hengitellen ja kellotin niitä supistus-sovellukseen ylös. Kävin kerran myös pienellä kävelylenkillä. Supistukset voimistuivat päivän mittaan ja seitsemän aikaan illalla menin kuumaan suihkuun, sillä siinä vaiheessa supistuksien tahti tiheni ja meno alkoi olla jo aika kivuliasta. Mies yritti helpottaa mun oloa lämpötyynyn ja hieronnan avulla. Klo 21.00 alkoi olla sellaiset kivut, että mies sanoi että eiköhän lähdetä sairaalaan ja muistan, että siinäkin mietin vielä, olenko riittävän kipeä, jotta voidaan mennä. 🙈

Viimeinen raskauskuva sunnuntai-illan uintireissulta!

Onneksi lähdettiin, sillä kivut yltyivät nopeasti ja alkoivat olla sitä luokkaa etten meinannut päästä autoon ja sieltä pois. Odottelimme synnytyssalin odotushuoneessa puolisen tuntia ennen kuin kätilö otti meidät vastaan. Tuolloin olin 3 cm auki ja kätilö ehdotti Tens-laitetta sekä kipupiikkiä pakaraan. Suostuin tähän ja piikki lievensikin supistuksia sen verran, että sen ja tens-laitteen avulla jaksoin olla 1-2 tuntia suht ok tilassa sängyllä makoillen.

Kun lääkkeen vaikutus lakkasi pikkuhiljaa, alkoi olo olla taas todella kivulias ja mm. oksensin ensimmäisen kerran supistuksen ”voimasta”. Kätilö ehdotti kylpyä sekä suihkua ja niitä lähdettiin kokeilemaan. Tuossa vaiheessa aloin olla jo aika lailla ”toisessa maailmassa” enkä pystynyt enää oikeen kommunikoimaan saati puhumaan. Olin lopulta ammeessa ehkä 15 minuuttia, sillä koin että suihku ja kuuma vesi auttoi enemmän. Suihkun jälkeen kätilö teki tarkistuksen, olin 4 cm auki ja lapsivedet olivat menneet. Hän sanoi, että siirrymme synnytyssaliin epiduraalin valmistelua varten, tässä vaiheessa kello oli 02:30 yöllä.

Istuminen oli ollut mahdotonta sairaalaan saapumisesta saakka (jos koukistin lantiota, alkoi heti supistaa), mutta synnytyssaliin päästessä en pystynyt enää edes maata. Seisoin (heiluin) pitäen sängystä kiinni ja samalla mies yritti kannatella, ettei jalat lähde alta. Oksensin, hengittelin ilokaasua, mutta kivut alkoivat olla niin sietämättömiä, että sitä on vaikeaa kuvailla. Tsemppailtiin ilokaasun voimin siihen saakka, että sain lopulta epiduraalin klo 03:45. Tuo epin odottaminen tuntui ikuisuudelle ja jossain vaiheessa mietin jo että tää ei lopu ikinä. Kun lopulta sain epin niin voi halleluuja mikä helpotus ja taivaan lahja! 🙏🏼

Saatiin levähtää hetken ja vaikka epi hieman pisti ihon kutiamaan, oli se satatuhatta kertaa mielekkäämpi tunne kuin viimeiset 30 tuntia hereillä kipeitä supistuksia läpi käyden. Miehelle tuotiin myös lepotuoli ja tyyppi sammuikin heti. Itse taisin torkkua 45 minuuttia ja sen jälkeen olin jo 7 cm auki. Makoilin ja lepäilin vielä tovin ja seuraavassa tarkistuksessa olinkin jo 10 cm auki. Kello 7.00 mies heräili ja kyseli tilannetta ja kätilö ilmoitti, että nyt ollaan valmiita seuraavaan steppiin, eli ponnistukseen. Vauva sai vielä laskeutua tunnin verran ja aloin pikkuhiljaa tuntea uudelleen kun supistukset tulivat ja vauva laskeutui. Tuntui kuin olisi painava kahvakuula alapäässä.

Kello kahdeksalta aamulla alettiin valmistautua ponnistamaan ja sanoin miehelle, että otan tavoitteeksi 5 minuuttia että tyyppi on ulkona. Nyt tultiin sinne alueelle, jossa oon vahvoilla.😅💪🏻 Ensimmäinen ponnistus oli pientä harjoittelua ja sen jälkeen meni muutama kerta ja vauva syntyi. Lopullinen aika 9 minuuttia, vähän jäätiin tavoitteesta, hehe 😄. Oon aina ajatellut, että synnytyksen tekee vaikeaksi se synnyttäminen, eli vaihe kun vauva tulee ulos. Itselle tuo vaihe oli helpoin kaikista, enkä koe sitä mitenkään haastavaksi saati kivuliaaksi. Toki epi vaikutti vielä osittain ja vauva oli kooltaan pieni, mutta koko matkan kruunasi sitten tuollainen kevyt ja helppo loppurutistus!

synnytyksen jälkeen olo oli onnellinen!

Se tunne kun näet oman lapsesi ensimmäisen kerran on jotain mitä on myöskin vaikea kuvitella. Onni, rakkaus ja helpotus valtaa mielen. Koko yhdeksän kuukauden urakka on takana ja palkinto annetaan sulle syliin. Tulee ihan tippa linssiin pelkästä ajatuksesta.❤️ Vauvan mitat olivat 2750 g / 47 cm, eli pieni ja siro tyttövauva, joka on maailman rakkain ja suloisin tapaus. Imetin vauvan, jonka jälkeen kävin suihkussa ja alettiin siirtymään perhehuoneeseen osastolle. Oma vointini oli tosi hyvä, olin aina ajatellut että synnytyksen jälkeen ollaan jotenkin ihan paskana, mutta ainakaan omalla kohdallani ei näin ollut.

Synnytys jäi mieleeni positiivisena kokemuksena. Kaikki meni omalla painollaan, kuten olin enteillytkin. En koe, että olisin voinut jotenkin valmistautua tähän paremmin, sillä tässä asiassa ei voi ennakoida ja tietää miten kaikki sujuu. Vaikka latenssivaihe oli pitkä, kivulias ja tuskainen, se on kuitenkin luonnollista ja kuuluu asiaan. Loppupeleissä oli ihan hyvä, että raskaus meni hieman yli, sillä muuten vauva olisi saattanut olla vieläkin pienempi.

Viime päivät ollaankin opeteltu ihan uudenlaista arkea. Joko mainitsin että olo on kiitollinen ja onnellinen?! 😆 Tätäkin postausta olen yrittänyt kirjoittaa nyt monen päivän ajan ja aikaa ei vain tunnu liikenevän mihinkään, mutta sekin on ihan fine! Nyt nautin tästä ajasta, vauvasta ja myös niistä kaikista haasteista, joita tulee jatkuvasti eteen.

PS. Insta päivittyy vähän tehokkaammin tällä hetkellä, eli jos vauva-arki (+ hyvinvointi, liikunta) kiinnostaa niin sinne seuraamaan!

EDIT: Vaikea muistaa kirjoittaa kaikkea, mutta pakko vielä lisätä että Vaasan Keskussairaalan synnytyssalin kätilöt sekä synnytys- ja naistentautienosasto A4 työntekijät olivat ihan täyttä kultaa! Tuo mies oli myös paras tuki ja turva koko synnytyksen ajan, en varmasti olisi pärjännyt ilman häntä läheskään näin hyvin. Miesten rooli helposti unohdetaan tässä tapahtumassa, mutta uskon että koko prosessi on heille lähestulkoon yhtä raskas, ei ehkä fyysisesti, mutta henkisesti. Oma mies tsemppasi ja tuki ihan mielettömän paljon koko pitkän synnytyksen alusta loppuun.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook