Viime kerrasta on vierähtänyt viikon päivät ja asiat ovat muuttuneet aika hurjasti, sillä vauva on saapunut maailmaan ja on tällä hetkellä kolmen päivän ikäinen. Kotiuduttiin torstaina muutaman sairaalassa vietetyn yön jälkeen. Ajattelin nyt kertoa miten synnytys alkoi ja miten kaikki meni, sillä tapahtuma on vielä tuoreessa muistissa. Lisäksi tekee varmasti itsellekin hyvää kirjoittaa kaikki ylös nyt suhteellisen lyhyen ajan jälkeen.

Laskettu aika oli 25.6 ja lopulta vauva syntyi rv 40+5, tiistaina 30.6 aamulla klo 08:19. Mullahan ei ollut oikeen mitään ennakko tuntemuksia synnytyksen alkamisesta missään vaiheessa, treenasin läpi viikonlopun ja sunnuntaina vedin vielä aika kovan salitreenin, kävin kävelylenkillä, pyöräilemässä ja uimassakin. Pientä menkkakipumaista jomotusta tuntui sunnuntaina salitreenin jälkeen, mutta sekin meni päivän mittaan ohi. Menin normaalisti nukkumaan ja klo 3:00 yöllä heräsin supistukseen.

Ensimmäisestä supistuksesta lähtien, niitä alkoi tulla säännöllisesti 5-15 minuutin välein. Luulin myös lapsivesien tihkuneen osittain neljän aikaan yöllä ja siksi soitinkin sairaalaan aamulla kuudelta. Meidät pyydettiin näytille 8-9 aikaan aamulla ja sinne mennessä supistukset olivat jatkuneet säännöllisinä edelleen.

Lapsivesi-testi oli negatiivinen ja olin 1 cm auki, joten lähdimme odotetusti takaisin kotiin. Päivän hengailin kotona supistuksia läpi hengitellen ja kellotin niitä supistus-sovellukseen ylös. Kävin kerran myös pienellä kävelylenkillä. Supistukset voimistuivat päivän mittaan ja seitsemän aikaan illalla menin kuumaan suihkuun, sillä siinä vaiheessa supistuksien tahti tiheni ja meno alkoi olla jo aika kivuliasta. Mies yritti helpottaa mun oloa lämpötyynyn ja hieronnan avulla. Klo 21.00 alkoi olla sellaiset kivut, että mies sanoi että eiköhän lähdetä sairaalaan ja muistan, että siinäkin mietin vielä, olenko riittävän kipeä, jotta voidaan mennä. 🙈

Onneksi lähdettiin, sillä kivut yltyivät nopeasti ja alkoivat olla sitä luokkaa etten meinannut päästä autoon ja sieltä pois. Odottelimme synnytyssalin odotushuoneessa puolisen tuntia ennen kuin kätilö otti meidät vastaan. Tuolloin olin 3 cm auki ja kätilö ehdotti Tens-laitetta sekä kipupiikkiä pakaraan. Suostuin tähän ja piikki lievensikin supistuksia sen verran, että sen ja tens-laitteen avulla jaksoin olla 1-2 tuntia suht ok tilassa sängyllä makoillen.

Kun lääkkeen vaikutus lakkasi pikkuhiljaa, alkoi olo olla taas todella kivulias ja mm. oksensin ensimmäisen kerran supistuksen ”voimasta”. Kätilö ehdotti kylpyä sekä suihkua ja niitä lähdettiin kokeilemaan. Tuossa vaiheessa aloin olla jo aika lailla ”toisessa maailmassa” enkä pystynyt enää oikeen kommunikoimaan saati puhumaan. Olin lopulta ammeessa ehkä 15 minuuttia, sillä koin että suihku ja kuuma vesi auttoi enemmän. Suihkun jälkeen kätilö teki tarkistuksen, olin 4 cm auki ja lapsivedet olivat menneet. Hän sanoi, että siirrymme synnytyssaliin epiduraalin valmistelua varten, tässä vaiheessa kello oli 02:30 yöllä.

Istuminen oli ollut mahdotonta sairaalaan saapumisesta saakka (jos koukistin lantiota, alkoi heti supistaa), mutta synnytyssaliin päästessä en pystynyt enää edes maata. Seisoin (heiluin) pitäen sängystä kiinni ja samalla mies yritti kannatella, ettei jalat lähde alta. Oksensin, hengittelin ilokaasua, mutta kivut alkoivat olla niin sietämättömiä, että sitä on vaikeaa kuvailla. Tsemppailtiin ilokaasun voimin siihen saakka, että sain lopulta epiduraalin klo 03:45. Tuo epin odottaminen tuntui ikuisuudelle ja jossain vaiheessa mietin jo että tää ei lopu ikinä. Kun lopulta sain epin niin voi halleluuja mikä helpotus ja taivaan lahja! 🙏🏼

Saatiin levähtää hetken ja vaikka epi hieman pisti ihon kutiamaan, oli se satatuhatta kertaa mielekkäämpi tunne kuin viimeiset 30 tuntia hereillä kipeitä supistuksia läpi käyden. Miehelle tuotiin myös lepotuoli ja tyyppi sammuikin heti. Itse taisin torkkua 45 minuuttia ja sen jälkeen olin jo 7 cm auki. Makoilin ja lepäilin vielä tovin ja seuraavassa tarkistuksessa olinkin jo 10 cm auki. Kello 7.00 mies heräili ja kyseli tilannetta ja kätilö ilmoitti, että nyt ollaan valmiita seuraavaan steppiin, eli ponnistukseen. Vauva sai vielä laskeutua tunnin verran ja aloin pikkuhiljaa tuntea uudelleen kun supistukset tulivat ja vauva laskeutui. Tuntui kuin olisi painava kahvakuula alapäässä.

Kello kahdeksalta aamulla alettiin valmistautua ponnistamaan ja sanoin miehelle, että otan tavoitteeksi 5 minuuttia että tyyppi on ulkona. Nyt tultiin sinne alueelle, jossa oon vahvoilla.😅💪🏻 Ensimmäinen ponnistus oli pientä harjoittelua ja sen jälkeen meni muutama kerta ja vauva syntyi. Lopullinen aika 9 minuuttia, vähän jäätiin tavoitteesta, hehe 😄. Oon aina ajatellut, että synnytyksen tekee vaikeaksi se synnyttäminen, eli vaihe kun vauva tulee ulos. Itselle tuo vaihe oli helpoin kaikista, enkä koe sitä mitenkään haastavaksi saati kivuliaaksi. Toki epi vaikutti vielä osittain ja vauva oli kooltaan pieni, mutta koko matkan kruunasi sitten tuollainen kevyt ja helppo loppurutistus!

Se tunne kun näet oman lapsesi ensimmäisen kerran on jotain mitä on myöskin vaikea kuvitella. Onni, rakkaus ja helpotus valtaa mielen. Koko yhdeksän kuukauden urakka on takana ja palkinto annetaan sulle syliin. Tulee ihan tippa linssiin pelkästä ajatuksesta.❤️ Vauvan mitat olivat 2750 g / 47 cm, eli pieni ja siro tyttövauva, joka on maailman rakkain ja suloisin tapaus. Imetin vauvan, jonka jälkeen kävin suihkussa ja alettiin siirtymään perhehuoneeseen osastolle. Oma vointini oli tosi hyvä, olin aina ajatellut että synnytyksen jälkeen ollaan jotenkin ihan paskana, mutta ainakaan omalla kohdallani ei näin ollut.

Synnytys jäi mieleeni positiivisena kokemuksena. Kaikki meni omalla painollaan, kuten olin enteillytkin. En koe, että olisin voinut jotenkin valmistautua tähän paremmin, sillä tässä asiassa ei voi ennakoida ja tietää miten kaikki sujuu. Vaikka latenssivaihe oli pitkä, kivulias ja tuskainen, se on kuitenkin luonnollista ja kuuluu asiaan. Loppupeleissä oli ihan hyvä, että raskaus meni hieman yli, sillä muuten vauva olisi saattanut olla vieläkin pienempi.

Viime päivät ollaankin opeteltu ihan uudenlaista arkea. Joko mainitsin että olo on kiitollinen ja onnellinen?! 😆 Tätäkin postausta olen yrittänyt kirjoittaa nyt monen päivän ajan ja aikaa ei vain tunnu liikenevän mihinkään, mutta sekin on ihan fine! Nyt nautin tästä ajasta, vauvasta ja myös niistä kaikista haasteista, joita tulee jatkuvasti eteen.

PS. Insta päivittyy vähän tehokkaammin tällä hetkellä, eli jos vauva-arki (+ hyvinvointi, liikunta) kiinnostaa niin sinne seuraamaan!

EDIT: Vaikea muistaa kirjoittaa kaikkea, mutta pakko vielä lisätä että Vaasan Keskussairaalan synnytyssalin kätilöt sekä synnytys- ja naistentautienosasto A4 työntekijät olivat ihan täyttä kultaa! Tuo mies oli myös paras tuki ja turva koko synnytyksen ajan, en varmasti olisi pärjännyt ilman häntä läheskään näin hyvin. Miesten rooli helposti unohdetaan tässä tapahtumassa, mutta uskon että koko prosessi on heille lähestulkoon yhtä raskas, ei ehkä fyysisesti, mutta henkisesti. Oma mies tsemppasi ja tuki ihan mielettömän paljon koko pitkän synnytyksen alusta loppuun.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook