Tänään otetaan käsittelyyn aihe, jota oon miettinyt paljon viime aikoina ja josta on myös kyselty paljon. Aihe, joka on todella henkilökohtainen ja jonka avaaminen ei ole itselleni mikään helpoin juttu. Aiheena on siis kontrollin tarve ja nimenomaan treeniin ja ravitsemukseen liittyen. Kaikkia ajatuksia on tosi vaikea pukea sanoiksi ja saada mahtumaan vielä yhteen tekstiin, mutta tällä hetkellä tuntuu että pystyn jo tuomaan jotain ajatuksia julki ja toivon todellakin että tämä voisi herättää ajatuksia myös teissä ja niissä, jotka tunnistavat itsensä kuvauksesta.

Liikkuminen ja sitä tukeva ravinto on ollut mulle tärkeitä asioita niin kauan kuin muistan. Treenaaminen on elämäntapa, jota ilman en haluaisi olla ja luonnollisesti käsi kädessä kulkee myös terveellinen ravinto sekä kiinnostus sitä kohtaan. Oon suhtautunut näihin aina todella intohimoisesti ja blogia pitkään lukeneet tuntevatkin mut siinä mielessä hyvin, koska oon päivittänyt tännekin paljon eri projekteja ja juttuja mitä milloinkin on ollut käynnissä.

Aika ajoin oon saanut palautetta myös ns. sairaalloisesta ajatusmaailmasta näihin kahteen liittyyen. Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän etten koe itseäni esimerkiksi syömishäiriöiseksi, eikä treenaaminen ei ole mulle sellainen pakkomielle, että nuo kriteerit niin sanotusti täyttyisivät. Oon kuitenkin tiedostanut, että mulla on jonkinlainen, ehkä jopa ongelmaksi kutsuttava ajatustyyli näihin kahteen liittyen. En vain ole tiennyt mikä se on ja mistä se johtuu. Mä en ole esimerkiksi koskaan halunnut näännyttää itseäni, enkä kuitenkaan koe olevani pakkomielteinen kuten ortorektikko. En treenaa kulutuksen vuoksi, enkä treenaa ns. pakkomielteisesti, haluan vain pitää tietyn rutiinin yllä ja omista ”säännöistä kiinni”. Voin esimerkiksi treenata vain kolmesti viikossa, jos olen etukäteen päättänyt, että nyt pidän kevennetyn viikon, mutta yllättävät muutokset voivat aiheuttaa stressiä ja jopa ahdistusta.

Oon viime aikoina tiedostanut, että syy on kontrollin tarve. Haluan pitää langat käsissä ja haluan, että mulla on jonkinlainen suunnitelma mitä ”noudatan”, koska se on turvallista. Jos koen, että elämässä tapahtuu vaikeita asioita, turvaudun siihen mitä osaan kontrolloida parhaiten ja se on tämä ”fitnesskupla”. Haluan valmistaa ruokani itse, ei siksi etten voisi syödä jotain muuta, vaan koska silloin tiedän mitä siinä on, eli kontrolloin tätäkin asiaa. Haluan siis pysyä omalla mukavuusalueellani ja se alue on se missä on tietyt treenit viikossa ja tietty ruokailurytmitys. Suoritan mahdollisimman hyvin, jotta olo pysyy hyvänä.

Mun kaverit voivat varmaan allekirjoittaa, että jos ollaan esimerkiksi menossa lounaalle ulos, multa tulee aina ne samat ehdotukset, koska haluan mennä paikkaan missä oon syönyt ennenkin, sillä silloin tiedän mitä saan. 😀 Tämän tiedostaminen ja ymmärtäminen on ollut aika silmiä avaavaa, sillä oon jopa miettinyt mistä tuo käyttäytymismalli johtuu, kun tiedän järjellä että voin vaikka syödä banaanin, mutta haluan silti syödä omenan, koska söin eilenkin omenan ja olen päättänyt että omena on hyvä välipala.

Kyseessä on siis tavallaan itselle luodut säännöt, joiden noudattamisesta tulee onnistunut olo. Uskon, että moni tekee tätä tietämättään ja kokee huonoa omaatuntoa, kun rikkoo jotain omaa rutiinia tai sääntöä, vaikka siinä ei olisi todellisuudessa mitään väärää. Moni dieetillä ollut ja ruokia punninnut voi ehkä yhtyä siihen, että kun dieetti on ohi, voi olla jopa vaikea lopettaa ruokien punnitseminen, koska silloin tulee turvaton olo, sillä ei tiedä paljonko pitää syödä mitäkin. Kyseessä on sama asia, mutta ehkä hieman eri mittakaavassa. Kontrolloinnin tarve voi liittyä myös muihin asioihin, kuten ihmissuhteisiin tai työhön. Usein kontrollin tarve johtuu turvattomuudesta, joka voi johtua esimerkiksi lapsuudessa koetuista asioista tai elämän aikana koetuista pettymyksistä. Hallinnan tunteen menettäminen voi aiheuttaa paljon stressiä, jonka vuoksi hyvän olon saamiseksi tätä asiaa toistaa uudelleen ja uudelleen.

Muutamia esimerkkejä mitä tulee mieleen juuri liikkumiseen ja ravintoon liittyvän kontrolloinnin tarpeen osilta:

• Joka viikko tulee treenata niin, että määrät ja tehot pysyvät suunnilleen samana. ”Riman alitus” tuntuu epäonnistumiselta. Sairastumiset tai yllättävät muutokset voivat aiheuttaa ahdistusta, koska ei pysty suorittamaan tuttua rutiinia läpi.
• Ruokien punnitseminen jää helposti päälle ja on mieluista noudattaa tuttua ruokarytmiä ja syödä tuttuja ruokia.
• Herkkupäivien pito ei ole ongelma, mikäli asian on päättänyt etukäteen, mutta yllättävät tapahtumat joihin liittyy syömistä voivat aiheuttaa epämukavan olon.
• Dieetillä on helppo olla, koska silloin on oikeutettu noudattamaan vain sitä ruokavaliota, eikä tarvitse selitellä omia valintojaan muille.
• Treenirytmityksen muuttaminen voi olla vaikeaa, sillä tuttu ja turvallinen tuo turvallisuutta. Muutoksia on helpompi tehdä jos asia on suunniteltu etukäteen, eli jos vaikka noudattaa tietynlaista treenisykliä, johon kuuluu muutokset.
• Itselle on luotu säännöt ruokailun osalta ja siihen voi kuulua sallittuja ja ei sallittuja ruoka-aineita, ilman mitään sen järkevämpää logiikkaa. Esimerkiksi suklaan syöminen on kiellettyä, kun taas raakasuklaata ”saa” syödä niin paljon kuin haluaa, koska se kuuluu ”terveellisiin ruoka-aineisiin.”
• Matkustaminen voi tuntua jopa epämukavalta, koska tällöin joutuu poistumaan tutusta ympäristöstä ja tuttujen rutiinien noudattaminen vaikeutuu.

Miten olen itse lähtenyt purkamaan tätä ongelmaa? Suurin juttu oli tietysti asian tiedostaminen ja se, että päätin alkaa tehdä muutoksia. En väitä, että tää olisi ollut helppoa ja aika ajoin taistelen itseni kanssa siitä, kuinka helppoa olisi vain aloittaa jokin projekti tai palata entiseen, tuttuun ja turvalliseen. Oon miettinyt paljon kontrollin tarpeen syytä ja sitä mitä oikeastaan pelkään? Mitä pahaa voi tapahtua, mikäli päästän irti säännöistä ja mistä se johtuu? Oon tehnyt tietoisia päätöksiä ja muutoksia ja vaikka ajatus asioiden muuttamisesta on tuntunut vaikealta, oon jälkeenpäin huomannut että ei se nyt loppupeleissä ollutkaan sen kummempaa, eikä mitään pahaa tapahtunut.

Tärkein asia on tietysti se, että haluaa saada muutosta aikaiseksi. Miten monta kertaa mä oon itsekin sanonut lauseen ”joo, pitäis kyllä kokeilla tehdä muutoksia” , mutta tiennyt silti mielessäni, että en tuu niitä tekemään. Mulla tuli vain lopulta vastaan se fiilis, että en jaksa enää toistaa samaa kuviota vuodesta toiseen, sillä se ei kuitenkaan tee mua onnelliseksi tai tyytyväiseksi. Aina voi olla hieman paremmassa kunnossa tai laihtua ne kaksi kiloa, mutta mikään ei muutu korvien välissä, ellei opi muuttamaan suhtautumista itseensä ja hakemaan tyytyväisyyttä muualta kuin vaikka sieltä peilistä. Voit uskotella itsellesi, että sitten oon tyytyväinen kun…(ja tähän mitä tahansa itse keksit)  mutta 99% varmuudella tavoitteeseen päästyäsi haluat lisää tai keksit uuden asian mihin et ole tyytyväinen.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.