TASAPAINO ON PARASTA MITÄ VOIT ANTAA ITSELLESI

21.04.2020
0

Pidät rutiineista. Olet sellainen, joka nauttii kun asiat pysyvät sellaisina kuten ne on suunniteltu. Noudatat ehkä joka viikko tuttua kaavaa, tietyt asiat pitää tehdä ja treenaat samat treenit läpi. Jos jotain jää väliin, tunnet huonoa omatuntoa. Et ole ehkä ajatellut asiaa tarkemmin, mutta arjessasi on pieniä sääntöjä, joista pidät kiinni. Jos alat miettiä sääntöjen merkitystä tarkemmin, et luultavasti osaa edes perustella niitä muulla tavalla kuin sillä, että niiden noudattamisesta tulee hyvä, onnistunut fiilis. Olet mestari noudattamaan erilaisia haasteita, ruokavaliota ja treeniohjelmia.

Suorittajat ovat usein myös melko ehdottomia omissa vaatimuksissaan. Saamattomuus luo ahdistavia fiiliksiä ja sen vuoksi on pakko pysyä liikkeessä. Itse olen aiemmin ollut todella on-off-tyyppi. Sain toki paljon aikaiseksi, mutta kääntöpuolena saattoi olla totaalinen lamautuminen, jos asiat eivät menneet just niinku olin ajatellut. Piti tehdä kunnolla, tai ei ollenkaan.

Sama koski melkein kaikkea, myös treenaamista ja ruokavaliota. Ravintopuolella oli haastavaa löytää tasapainoa, sillä homma meni aina joko pilkun tarkalla suunnitelmalla tai sitten se levähti käsiin kokonaan. Nykyaikainen dieettikulttuuri ja tällainen mentaliteetti johtaakin yleensä huonoon lopputulokseen.

Noista ajoista on onneksi jo aikaa ja pitkä matka on kuljettu tähän pisteeseen. Asiat ovat muuttuneet pitkin matkaa, eli mikään ei muuttunut yhdessä hetkessä. Tärkeintä on kuitenkin antaa muutokselle mahdollisuus. Kontrollifriikit nimittäin usein pelkäävät, että jos vähän joustaa, kaikki hajoaa käsiin. Itseensä on vaikea luottaa, koska luulee ettei tasapaino tai keskitien löytyminen vain ole mahdollista.

Joskus nimittäin se, että uskaltaa relata hieman, tuokin juuri ne asiat mitä kontrollilla on yrittänyt metsästää. Ehdottomuus tuo tosi harvoin mitään hyvää. Asia tuli mieleeni, sillä eilen olin suunnitellut, että kirjoitan blogia ja sitten treenaan. Jumitin tässä koneen ääressä ja ei irronnut sitten yhtään mitään kirjoitettavaa. Samaan aikaan treenaaminen ei houkuttanut ollenkaan. Lopulta menin sängylle makaamaan ja selasin puhelinta. 😀 Haha.

Päätin madaltaa vaatimuksiani ja ajattelin, että menen kävelylenkille ja jos matkan aikana tulee kirjotusinspo, sitten kirjoitan, jos ei niin sitten ei. No, inspiraatio tähän teksiin heräsi, mutta palatessani kotiin, kello oli jo niin paljon, että jätin tämän tälle päivää. Sain kävelylenkillä muitakin hyviä ideoita mm. live-ohjauksia varten ja muutenkin olo oli kuin uudesti syntynyt kun palasin kotiin! Kannatti mennä.

Entisellä ehdottomuus-ajattelulla ilman treeniä, olisin varmaan jäänyt siihen sängylle makaamaan ja märehtinyt loppuillan. Pieni esimerkki, jota voi käyttää niin moneen muuhunkin asiaan. Riman madaltaminen on usein vain hyvä juttu ja johtaa jopa parempaan lopputulokseen kuin väkisin vääntäminen!

Oon myös tavallaan onnellinen, että tämä raskaus tapahtui kohdalleni juuri nyt, sillä esimerkiksi pari vuotta sitten olisin luultavasti suhtautunut kehon muutoksiin ja kaikkeen ihan eri tavalla. Olen itsekin yllättynyt, kuinka rennosti olen ottanut kaiken mitä tähän raskauteen liittyy.

Painan enemmän kuin koskaan ennen, mutta olen enemmän sinut kehoni kanssa ja itsevarmempi kuin koskaan ennen. Minä joka olin ollut supertarkka jokaisesta grammasta ja sentistä, ei ole häkeltynyt lainkaan näistä muutoksista. Päin vastoin, tää on ollut siistiä ja mielenkiintoista aikaa nähdä mihin keho oikeasti venyy ja paukkuu! 😀

Uskon, että monilla tämä poikkeustilanne on voinut myös aiheuttaa tietynlaista lamaantumista sen vuoksi, että koska ei pysty tehdä asioita kuten ennen, ne on jääneet kokonaan. Jos ei pääse salille, on turha treenata mitään, vai onko sittenkään?

Muakin harmitti hulluna, että jumpat jäi pois ohjelmasta, mutta päätin että pysyn silti aktiivisena ja teen jotain. Haluan pitää kuntotasoani yllä, sillä se on ollut yksi tärkeimmistä asioista, joka on tehnyt tästä raskaudesta suhteellisen helppoa. En halua kaatua sohvanpohjalle kärsimään selkäkivuista ja kolotuksista, sillä oon huomannut että niin käy melko nopeasti tässä tilanteessa, mikäli en käytä kehoa ja pysy aktiivisena edes jollain tasolla!

Tää on johtanut siihen, että on ollut ihan huippua huomata mitä kaikkea voi oikeesti tehdä. Ulkona liikkuminen on ihan parasta ja mahdollisuuksia on (myös raskaana) vaikka mihin, kun vähän antaa luovuudelle tilaa! Nuo live-ohjaukset ovat antaneet energiaa ja saanut tehdä mistä tykkää eniten, eli ohjata jumppaa!

Monesti tuskaillaan että miten pääsee makeanhimosta eroon tai saisi balanssin myös ruokavalioon ja tähän pätee ihan sama asia. Ei kieltoja tai rajoituksia. Ennen kaikkea riittävästi ruokaa säännöllisin väliajoin ja oot jo todella pitkällä. Niin tylsää, mutta ainoa tapa jolla voi saada pitkäaikaisia tuloksia ja sen tilanteen, ettei tarvitse enää koskaan laihduttaa tai miettiä tällaisia asioita.

Omalla kohdalla ehdottomuudesta luopuminen ja tietynlainen armollisuus on tuonut just ne asiat mitä jahtasin niin pitkään. Mun vinkki onkin, että anna muutokselle mahdollisuus, äläkä pelkää kokeilla uusia juttuja.

Ja hei! Huikataan loppuun vielä, että tämän viikon live-ohjaukset ovat julki:

Spinningiin teen ainakin osittain uutta ohjelmaa, Bikini bootcampissa treenataan pakarat tulille ysärihittien tahdissa ja Bodyattackissa on uusi, ennen näkemätön ohjelma! Aika kova kattaus, vaikka itse sanonkin! 😀

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


EI ENÄÄ SUORITTAMISTA

19.09.2019
6

Tiiättekö ensimmäistä kertaa varmaan ikinä, tai ainakaan hyvin pitkään aikaan, tuntuu siltä että pystyn harrastamaan liikuntaa ilman suorittamista. Treeni ja liikunta on ollut mulle aina henkireikä ja tärkeä asia elämässä, mutta samalla se on ollut asia joka on määrittänyt mua välillä vähän liikaakin. Oon se Aino, joka treenaa hulluna ja jaksaa vaikka mitä. Mun on ollut vaikee myöntää mikäli koen vaikeuksia hyvinvoinnin parissa, koska mun kuuluu olla se jolla pysyy aina pakka kasassa näissä asioissa. No todellisuudessahan ei pysy ja nykyään on myös ihan ok myöntää se.

Tein loppukesästä päätöksen, että en enää jaksa treenata asioita, joita mun kuuluu omasta mielestä tehdä, vaan keskityn tekemään sitä mitä haluan. Ryhmäliikunnat tulee työn puolesta ja niiden suhteen mulla ei ole koskaan ollut motivaatio ongelmia tai tunnetta, että joudun väkisin tekemään. No, toki on päiviä kun väsyttää, kolottaa ja kyllästyttää, mutta näitä on aika vähän ja etenkin tuon päätöksen jälkeen, on jumppahommatkin tuntuneet entistä kivemmalta.

Olin tuossa muutaman kuukauden tekemättä mitään muuta treeniä. Kävin siis kävelyllä ja jumppasin. Nyt viime aikoina on välillä tullut fiiliksiä, että voisi kokeilla tehdä jotain muutakin. Mun ongelma on yleensä ollut se, että jos teen jotain, se täytyy tehdä kunnolla. Kunnolla tarkoittaa mulle siis sitä, että jos meen vaikka lenkille, se on vähintään 10 km juoksu ja jos teen sen yhtenä tiistaina, mun on pakko tehdä se joka tiistai. 😀

Muutenkin kaikki on aina ollut tosi suunniteltua ja kontrolloitua. Kontrollointi on aina ollut se mun suurin ongelma, sillä alan helposti kontrolloida tekemääni ja sen takia päätin ottaa ihan nollatoleranssin kaiken treenaamisen suhteen hetkeksi.

Tänään päätin lähteä ulos tekemään jotain kivaa. Ajattelin kokeilla kehonpainotreeniä kuntopiirityyppisesti purtsilla ja täytyy sanoa, että tällainen ei olisi koskaan aiemmin tullut kyseeseen, koska eihän se ole riittävän tehokasta heilua jossain pururadalla tehden jotain. En olisi koskaan aiemmin ottanut Obelixia mukaan, koska silloin en olisi voinut juosta riittävän kovaa tai keskittyä riittävästi treeniin. Kaikki piti aina olla just eikä melkeen.

No nyt menin sinne epämukavuusalueelle ja ajattelin, että hölkätään tai kävellään tilanteen mukaan ja sen jälkeen suunnittelen pienen urheilusession purtsilla. Lopputuloksena aivan hyvä setti (treeni jaossa IG-tarinassa parhaillaan) jonka jälkeen oli tosi mukava olo ja punaiset posket.

Usein liika kontrolli ja täydellisyyteen pyrkiminen vie meitä lopulta vain kauemmaksi siitä mitä haetaan. Oon viime aikoina huomannut sen tosiasian, että sitä todellakin saa sen mistä luopuu. Kun uskaltaa luopua kaikista hulluista vaatimuksista, olo kevenee huomattavasti ja yhtäkkiä sitä huomaakin olevansa siinä pisteessä mitä on havitellut monen monta vuotta.

Sain tällaisen kommentin yhtenä päivänä ja se pisti miettimään myös sitä, miten mun tekemiset ja jotkut sanomiset ovat saattaneet aiheuttaa vain turhia paineita mun seuraajille.

”Ai että mää tykästyn suhun kokoajan enempi 😊👍❤️ sää oot sitteki ihan tavallinen ihminen ja mää voin saaha vielä itteni kuntoon vaikken vedä kokoaika täydellisesti 🤭😊👍💪.”

Tiedän itsekin että vuosia sitten elämäntyylini oli aika extreemi ja siitä on varmasti monille jäänyt mielikuva ”koneesta” joka tekee kaiken aina optimoidusti. 😀 Totuus on se, että pystyin siihen sen vuoksi, että rajasin mun elämästä aikalailla kaiken muun sivuun. Panostin kaiken ajan ja energian treenaamiseen, syömiseen ja työhön, joka myös liittyi kahteen edellä mainittuun.

Nykyhetkessä nuo asiat eivät enää ole niin tärkeitä, että energiaa tai kapasiteettiä riittäisi aivan noin suureen panostukseen. Haluan sanoa tämän siksi, että jos joku on joskus ihaillut vaikka mun kurinalaisuutta, se johtui osaksi myös siitä että nuo asiat olivat jollain tavoin myös pakkomielle. Kyseessä ei ollut mikään loistokas itsekuri, vaan se että mitään muuta vaihtoehtoa ei edes ollut. Mulla on myös kilpaurheilutausta ihan lapsuudesta saakka ja siitä on omaksunut sen, että asiat pitää tehdä kunnolla, eikä löysäilyyn ole varaa. Ero on vain se, että en ole mikään kilpaurheilija enää, vaan teen tätä kaikkea ihan vaan itseni takia.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


TREENI, RAVINTO JA KONTROLLIN TARVE

13.11.2017
14

Tänään otetaan käsittelyyn aihe, jota oon miettinyt paljon viime aikoina ja josta on myös kyselty paljon. Aihe, joka on todella henkilökohtainen ja jonka avaaminen ei ole itselleni mikään helpoin juttu. Aiheena on siis kontrollin tarve ja nimenomaan treeniin ja ravitsemukseen liittyen. Kaikkia ajatuksia on tosi vaikea pukea sanoiksi ja saada mahtumaan vielä yhteen tekstiin, mutta tällä hetkellä tuntuu että pystyn jo tuomaan jotain ajatuksia julki ja toivon todellakin että tämä voisi herättää ajatuksia myös teissä ja niissä, jotka tunnistavat itsensä kuvauksesta.

Liikkuminen ja sitä tukeva ravinto on ollut mulle tärkeitä asioita niin kauan kuin muistan. Treenaaminen on elämäntapa, jota ilman en haluaisi olla ja luonnollisesti käsi kädessä kulkee myös terveellinen ravinto sekä kiinnostus sitä kohtaan. Oon suhtautunut näihin aina todella intohimoisesti ja blogia pitkään lukeneet tuntevatkin mut siinä mielessä hyvin, koska oon päivittänyt tännekin paljon eri projekteja ja juttuja mitä milloinkin on ollut käynnissä.

Aika ajoin oon saanut palautetta myös ns. sairaalloisesta ajatusmaailmasta näihin kahteen liittyyen. Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän etten koe itseäni esimerkiksi syömishäiriöiseksi, eikä treenaaminen ei ole mulle sellainen pakkomielle, että nuo kriteerit niin sanotusti täyttyisivät. Oon kuitenkin tiedostanut, että mulla on jonkinlainen, ehkä jopa ongelmaksi kutsuttava ajatustyyli näihin kahteen liittyen. En vain ole tiennyt mikä se on ja mistä se johtuu. Mä en ole esimerkiksi koskaan halunnut näännyttää itseäni, enkä kuitenkaan koe olevani pakkomielteinen kuten ortorektikko. En treenaa kulutuksen vuoksi, enkä treenaa ns. pakkomielteisesti, haluan vain pitää tietyn rutiinin yllä ja omista ”säännöistä kiinni”. Voin esimerkiksi treenata vain kolmesti viikossa, jos olen etukäteen päättänyt, että nyt pidän kevennetyn viikon, mutta yllättävät muutokset voivat aiheuttaa stressiä ja jopa ahdistusta.

Oon viime aikoina tiedostanut, että syy on kontrollin tarve. Haluan pitää langat käsissä ja haluan, että mulla on jonkinlainen suunnitelma mitä ”noudatan”, koska se on turvallista. Jos koen, että elämässä tapahtuu vaikeita asioita, turvaudun siihen mitä osaan kontrolloida parhaiten ja se on tämä ”fitnesskupla”. Haluan valmistaa ruokani itse, ei siksi etten voisi syödä jotain muuta, vaan koska silloin tiedän mitä siinä on, eli kontrolloin tätäkin asiaa. Haluan siis pysyä omalla mukavuusalueellani ja se alue on se missä on tietyt treenit viikossa ja tietty ruokailurytmitys. Suoritan mahdollisimman hyvin, jotta olo pysyy hyvänä.

Mun kaverit voivat varmaan allekirjoittaa, että jos ollaan esimerkiksi menossa lounaalle ulos, multa tulee aina ne samat ehdotukset, koska haluan mennä paikkaan missä oon syönyt ennenkin, sillä silloin tiedän mitä saan. 😀 Tämän tiedostaminen ja ymmärtäminen on ollut aika silmiä avaavaa, sillä oon jopa miettinyt mistä tuo käyttäytymismalli johtuu, kun tiedän järjellä että voin vaikka syödä banaanin, mutta haluan silti syödä omenan, koska söin eilenkin omenan ja olen päättänyt että omena on hyvä välipala.

Kyseessä on siis tavallaan itselle luodut säännöt, joiden noudattamisesta tulee onnistunut olo. Uskon, että moni tekee tätä tietämättään ja kokee huonoa omaatuntoa, kun rikkoo jotain omaa rutiinia tai sääntöä, vaikka siinä ei olisi todellisuudessa mitään väärää. Moni dieetillä ollut ja ruokia punninnut voi ehkä yhtyä siihen, että kun dieetti on ohi, voi olla jopa vaikea lopettaa ruokien punnitseminen, koska silloin tulee turvaton olo, sillä ei tiedä paljonko pitää syödä mitäkin. Kyseessä on sama asia, mutta ehkä hieman eri mittakaavassa. Kontrolloinnin tarve voi liittyä myös muihin asioihin, kuten ihmissuhteisiin tai työhön. Usein kontrollin tarve johtuu turvattomuudesta, joka voi johtua esimerkiksi lapsuudessa koetuista asioista tai elämän aikana koetuista pettymyksistä. Hallinnan tunteen menettäminen voi aiheuttaa paljon stressiä, jonka vuoksi hyvän olon saamiseksi tätä asiaa toistaa uudelleen ja uudelleen.

Muutamia esimerkkejä mitä tulee mieleen juuri liikkumiseen ja ravintoon liittyvän kontrolloinnin tarpeen osilta:

  • Joka viikko tulee treenata niin, että määrät ja tehot pysyvät suunnilleen samana. ”Riman alitus” tuntuu epäonnistumiselta. Sairastumiset tai yllättävät muutokset voivat aiheuttaa ahdistusta, koska ei pysty suorittamaan tuttua rutiinia läpi.
  • Ruokien punnitseminen jää helposti päälle ja on mieluista noudattaa tuttua ruokarytmiä ja syödä tuttuja ruokia.
  • Herkkupäivien pito ei ole ongelma, mikäli asian on päättänyt etukäteen, mutta yllättävät tapahtumat joihin liittyy syömistä voivat aiheuttaa epämukavan olon.
  • Dieetillä on helppo olla, koska silloin on oikeutettu noudattamaan vain sitä ruokavaliota, eikä tarvitse selitellä omia valintojaan muille.
  • Treenirytmityksen muuttaminen voi olla vaikeaa, sillä tuttu ja turvallinen tuo turvallisuutta. Muutoksia on helpompi tehdä jos asia on suunniteltu etukäteen, eli jos vaikka noudattaa tietynlaista treenisykliä, johon kuuluu muutokset.
  • Itselle on luotu säännöt ruokailun osalta ja siihen voi kuulua sallittuja ja ei sallittuja ruoka-aineita, ilman mitään sen järkevämpää logiikkaa. Esimerkiksi suklaan syöminen on kiellettyä, kun taas raakasuklaata ”saa” syödä niin paljon kuin haluaa, koska se kuuluu ”terveellisiin ruoka-aineisiin.”
  • Matkustaminen voi tuntua jopa epämukavalta, koska tällöin joutuu poistumaan tutusta ympäristöstä ja tuttujen rutiinien noudattaminen vaikeutuu.

Miten olen itse lähtenyt purkamaan tätä ongelmaa? Suurin juttu oli tietysti asian tiedostaminen ja se, että päätin alkaa tehdä muutoksia. En väitä, että tää olisi ollut helppoa ja aika ajoin taistelen itseni kanssa siitä, kuinka helppoa olisi vain aloittaa jokin projekti tai palata entiseen, tuttuun ja turvalliseen. Oon miettinyt paljon kontrollin tarpeen syytä ja sitä mitä oikeastaan pelkään? Mitä pahaa voi tapahtua, mikäli päästän irti säännöistä ja mistä se johtuu? Oon tehnyt tietoisia päätöksiä ja muutoksia ja vaikka ajatus asioiden muuttamisesta on tuntunut vaikealta, oon jälkeenpäin huomannut että ei se nyt loppupeleissä ollutkaan sen kummempaa, eikä mitään pahaa tapahtunut.

Tärkein asia on tietysti se, että haluaa saada muutosta aikaiseksi. Miten monta kertaa mä oon itsekin sanonut lauseen ”joo, pitäis kyllä kokeilla tehdä muutoksia” , mutta tiennyt silti mielessäni, että en tuu niitä tekemään. Mulla tuli vain lopulta vastaan se fiilis, että en jaksa enää toistaa samaa kuviota vuodesta toiseen, sillä se ei kuitenkaan tee mua onnelliseksi tai tyytyväiseksi. Aina voi olla hieman paremmassa kunnossa tai laihtua ne kaksi kiloa, mutta mikään ei muutu korvien välissä, ellei opi muuttamaan suhtautumista itseensä ja hakemaan tyytyväisyyttä muualta kuin vaikka sieltä peilistä. Voit uskotella itsellesi, että sitten oon tyytyväinen kun…(ja tähän mitä tahansa itse keksit)  mutta 99% varmuudella tavoitteeseen päästyäsi haluat lisää tai keksit uuden asian mihin et ole tyytyväinen.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.