ADDIKTIONA HYVINVOINTI

26.09.2017
6

Hyvinvoinnin nimissä näkee nykyään jos minkämoista elämäntapaa sekä tyyliä, mikä on pistänyt miettimään, että mikä on todellisuudessa hyvinvointia ja mikä sen verukkeena jonkun addiktion suorittamista. Yritän saada ajatukseni mahdollisimman hyvin ulos, sillä oon miettinyt tätä aihetta melko paljon viime aikoina. Tein myös aiheesta haastattelun taannoin, jonka tiimoilta sain itsekin paljon uutta ajateltavaa. Karkeasti sanottuna, meidän kaikkien pääasiallinen tavoitehan on olla onnellinen. Niin, että elämä rullaa kivutta ja voidaan hyvin sekä sisäisesti että myös ulkoisesti. Koen kuitenkin, että yhä useammin terveellisyyden suorittaminen saattaa viedä vain kauemmaksi tuosta tavoitteesta.

Tällä hetkellä koen, että sana hyvinvointi on saanut myös hieman virheellisiä mielikuvia johtuen ulkonäkökeskeisestä yhteiskunnasta. Sosiaalinen media on tuonut tähän vahvasti oman mausteensa, sillä siellä jokainen voi olla juuri sitä mitä haluaa näyttää ulospäin. Tästä aiheesta on jauhettu niin paljon, että jätän sen analysoinnin tällä kertaa väliin, mutta jokainen tietänee mitä tällä tarkoitan. Ulkonäkökeskeisyys, ulkonäköpaineet ja itsensä hyväksyminen ovat aika pinnalla nykyään ja itsekin oon joutunut taistella tämän asian kanssa, koska oon aika tiukasti mukana hyvinvointibisneksessä ihan päivittäin.

Fakta on se, että äärimmäisen ”hyvässä kunnossa” (=rasvaton, lihaserottuvuus) pysyminen vaatii äärimmäisen paljon. Mikäli kyseessä ei ole lottovoitto geenienjaossa, joutuu tehdä melkoisen paljon hommia ja uhrauksia, jotta kroppa pysyy nykyihanteen mukaisessa timmissä kunnossa. Mulle on aina ollut tärkeetä olla hyvässä kunnossa ja se, mikä on mun mielestä riittävän hyvä kunto, vaatii aika paljon.

Se vaatii monen monta treeniä viikossa ja se vaatii sen, että ruokavaliossa ei ole paljon mitään ylimääräistä. Nyt viime aikoina oon miettinyt paljon sitä, että mitä haluan. Haluanko elää sellaista elämää vai pystynkö hyväksymään itseni ”ei niin hyvässä kunnossa”, mutta sitten taas ottaa iisimmin muuten. Toisaalta, kun mulla on rutiinit kunnossa, eli ns. suoritan kaiken ”täydellisesti”, voin toki hyvin, etenkin fyysisesti. En tarkoita, että terveelliset elämäntavat olisivat mulle jotain pakkopullaa, mutta just sen tasapainon ja keskitien löytyminen on saattanut olla joskus haastavaa. Oon sitä mieltä että on satakertaa helpompaa suorittaa jotain ruokavaliota ja treeniohjelmaa, kuin löytää todellinen balanssi niin, että valinnat tulevat luonnostaan ”oikein”. 🙂

Kuten aiemmin kirjoittelin, hyvinvoinnin nimissä eletään hyvin erilaisilla tyyleillä ja on helppo turvautua tuon sanan alle, vaikka omat touhut olisivat kaukana varsinaisesta hyvin voimisesta. En tietenkään tarkoita, että aina olisi näin, mutta jokainen voi ottaa pienen hetken ja miettiä, onko omat puuhat enemmänkin terveyden suorittamista vai onko olo oikeasti hyvä, energinen ja onnellinen? Ulkonäkö ei tosiaankaan kerro aina siitä mikä vointi on todellisuudessa.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


KUN HUVITTAA LYÖDÄ HANSKAT TISKIIN

30.03.2017
2

Selailet instagramia ja tuntuu siltä, että kaikilla muilla on vain huikeita muodonmuutoskuvia, pakarat ovat kasvaneet ainakin kolme kokoa, samalla kun vyötärö kuin ampiaisen vyötärö. Kaveri hehkuttaa, miten kilot vaan tippuu, vaikka hän ei ole edes yrittänyt laihduttaa. Blogeissa kerrotaan toinen toistaan parempia menestystarinoita ja hoetaan, että kaikki onnistuvat, kunhan vain ”tekee kaiken oikein”. Samalla tuntuu siltä, että vaikka mitä teet ja yrität, et huomaa eroa, etkä kehitystä. Tai no, ehkä huomaat väljentyneet vaatteet tai paremmin istuvat farkut, mutta eihän ne ole mitään verrattuna muiden muutoksiin.

Kehon muokkaus on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Kaksi kuukautta dieetillä tai uuden treeniohjelman parissa saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta valitettavasti se on vielä hyvin lyhyt rupeama muutoksen kannalta. Laihtumisen vaikeudesta puhutaan paljon, mutta itseasiassa laihtuminen on melkeinpä sieltä helpoimmasta päästä, sillä sitä saa aikaiseksi jopa suhteellisen nopeasti, verrattuna esimerkiksi kehonkoostumuksen muutokseen tai puhtaasti lihasmassan hankinnan kannalta. Useimmiten muutoskuvia tarkemmin katsoessa, käykin ilmi että muutokseen on voinut mennä useampi vuosi, mikä käy ihan järkeen.

Tiedän, ettei mikään tapa motivaatiota yhtä varmasti kuin jumittaminen paikoillaan. Jos kerran tuntuu, ettei mikään muutu, miksi ihmeessä jatkaisin? Edellä mainittu tilanne onkin varmasti yleisimpiä syitä siihen, miksi monen muutosprojetki lopahtaa ennen kuin päästään tavoitteeseen. Uskon, että ongelma tässä on juuri se, ettei esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (josta monet hakevat motivaatiota) kovin usein puhuta hitaasta etenemisestä tai niistä hetkistä kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Eihän se ole millään tavoin kiinnostavaa katsella kuvia, joista ei edes huomaa muutosta, tai kuunella ”valitusta” huonosta elämäntilanteesta.

Epätietoisuus siitä, että tekeekö oikein vai väärin ei ainakaan helpota silloin, kun joka puolelta toitotetaan erilaisia ohjeita ja neuvoja. Turhautuminen näissä projekteissa on varmasti yleisempää kuin edes osataan ajatella. Ei ihme että erilaisten valmennusten mainoslauseissa luvataan lähes aina ”nopea muutos”. Kaikkimullehetinyt– tyyli kun tuntuu olevan pinnalla tällä hetkellä hyvin voimakkaasti. Yhtä usein kun toivotaan nopeita tuloksia, kysytään esimerkiksi ”kauanko kestää saada sixpäkki esiin?” Kysymys on jo itsessään hyvin absurdi, sillä oikeaa vastausta ei ole. Aivan sama kun kysyisin kauanko menee, että minä pystyn juosta 100 m aikaan 10 sekuntia. Riippuu varmasti siitä, miten nopea olen nyt, kuinka kovaa harjoittelisin ja kehittyisin. Olisinko lahjakas juoksija ja miten elämäntapani tukisivat harjoitteluani.

Se, mitä yritän tässä sanoa (huonolla menestyksellä :D) on se, että muutos vie aikaa. Se aiheuttaa harmaita hiuksia, tsemppaamista ja ajanjaksoja jolloin ei tapahdu mitään. Se on silti aivan ok, se jopa kuuluu asiaan. Tärkeintä on, että ei luovuta, sillä jos jotain voin luvata niin sen, että ahkeruus palkitaan aina enemmin tai myöhemmin. Muodonmuutoskuvissa nähdään vain hieno lopputulos, mutta ei nähdä niitä vaikeita hetkiä, eikä sitä työmäärää, mitä on jouduttu tekemään. Kuvassa ei näy asiat mistä on jouduttu luopumaan, jotta ollaan päästy siihen missä ollaan. Aina sanotaan, että on tehty paljon työtä, mutta sitä ei ehkä osaa ajatella että mitä se ”paljon työtä” pitää sisällään. Se voi tarkoittaa juuri sitä, että välillä lyödään päätä seinään hyvinkin pitkään, ennen kuin palkinto tulee käteen. You can’t lose if you don’t quit.

Tämä aihe on jollain tavoin myös henkilökohtainen, sillä oon itsekin kriiseillyt viime aikoina tämän asian kanssa. Oon tehnyt hurjasti töitä viimeiset 3 kk ja koen, että en ole kuitenkaan siellä missä toivoisin tällä hetkellä olevani. Järjellä ajateltuna tiedän, että tämä tavoite vie enemmän aikaa, kuin esimerkiksi pelkkä kiristely. Normaalistihan mä pystyn vetämään rasvat sinne 10% ihan parissa kuukaudessa, mutta nyt kun ei ole kyse pelkästään siitä niin koen, että eteneminen on jopa hidasta. Tämä taas on pistänyt välillä fiilikset alas. Toisina päivinä tuntuu, että huomaan suurenkin eron ja välillä taas tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut. Siitäkin huolimatta yksi juttu on varma, sillä en meinaa kyllä luovuttaa ennen kuin olen tavoitteessani. Menee siihen sitten vuosi tai vaikka kaksi. 😉

Tsemppiä kaikille, jotka taistelevat omia tavoitteita kohti! 🙂

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


TYHMIMMÄT NEUVOT IKINÄ

25.12.2016
4

Eilen tuli mietittyä, kuinka nykyään netti ja somet ovat täynnä erilaisia ohjeita. Tämän huomaa myös siinä, että ne aiheet ja jutut jotka oli kuumaa kamaa pari vuotta sitten, eivät enää nykyään kiinnosta samalla tavalla. Ohjeiden tuputus alkaa tuottaa melkoisen ähkyn itse kullekin. Mutta siis jos oikeesti mietitään esimerkiksi lausetta  ”Näin vältät jouluähkyn” niin kuinka helvetin tyhminä ihmisiä pidetään, vai onko jengillä nykyään asiat niin hyvin, että pitää miettiä tällaisia? Eikö nyt jokainen tiedä tasantarkkaan miten se vältetään? Vähän sama kun sanoisin, että näin selviät kun on nälkä (=syö), tai näin selviät kun on väsy (=nuku).

15631078_1139651962821111_186595181_o-2

Toinen asia mikä ärsyttää, on se miten jokaisen juhlapyhän ympärille järjestetään väkisin ruokaan ja syömiseen liittyvä stressi. Oli joulu tai juhannus niin mediassa keskitytään vain siihen, miten niiden aiheuttamista kiloista pääsee eroon. Eipä ihme, että syömisestä on tullut näin vaikeeta. Totuushan on, ettei se oikeasti ole millään tavoin vaikeeta, ellei siitä itse tee sellaista. Kaikki ääripäät ovat useimmiten huono vaihtoehto. Jokaista juhlapäivää ja pyhää ei ehkä tarvitse käyttää tekosyynä siihen, että saa vetää safkaa kaksin käsin, mutta toisaalta jos alkaa stressailemaan joulukuussa siitä miten selviää jouluähkystä niin ei silloinkaan kovin vahvasti mene. 😀

Tiedän itse, että monet käyttävät näitä ajankohtaisia aiheita, koska ne kiinnostavat. Kun joku lupaa otsikossaan jotain mahdotonta, herää väkisinkin mielenkiinto katsoa mitä tekstistä löytyy. Ihmiset ovat laiskoja ja haluavat helppoja keinoja saada haluamansa. Jos haluat paljon lukijoita, niin tällaisilla tyhjillä lupauksilla niitä saa ainakin alkuun. Fakta on kuitenkin se, että oikoteitä ei ole. Jos haluat välttää jouluähkyn niin silloin syöt normaalisti, etkä vedä itseäsi ähkyyn ja piste. Jos taas rakastat jouluruokaa (kuten minä), niin vähät välität siitä että kerran vuodessa on vähän vaikeempi hengittää ja ihoa kiristää aamulla herätessä. 😀 Itse olen elänyt tällä metodilla jo 30-vuotta, enkä silti koe että olisin ollut huonommassa tai paremmassa kunnossa vuoden muina päivinä. Eihän tää mukavaa ole, kun on hieman lössähtänyt olo, mutta useimmiten se olo on enemmänkin korvien välissä.

15658974_1139652346154406_1283936204_o-2

Harmi, että homma on mennyt siihen, että olemalla kiinnostava, täytyy olla jollain tavoin ekstreemi. Jos et ole julkkis tai edes seurustele sellaisen kanssa, saat kyllä painaa hommia mikäli haluat pärjätä sosiaaliseen mediaan liittyvässä työssä. Itse olen kriiseillyt tämänkin asian kanssa viime aikoina, sillä en tiedä haluanko jakaa taas tammikuussa niitä samoja ohjeita kuinka saada sixpäk tai edes isommat pakarat. Toisaalta blogini perustuu pitkälti siihen, että täältä haetaan inspoa treeniin ja ravintoon. Oon yrittänyt löytää sitä omaa juttua ja ehkä se alkaa tästä pikkuhiljaa löytymään. Nyt mulla on itsellä todella suuri motivaatio päästä liikkumaan ja kroppakin alkaa tuntua pikkuhiljaa omalta jälleen. Täytyy vaan malttaa aloittaa rauhassa, ettei olla taas samassa tilanteessa hetken kuluttua.

PS. Jos sullakin on iho kipeenä syömisestä (tai juomisesta), käy lukemassa mistä se johtuu 😀 –> TÄÄLTÄ.

kuvat: Anna Riska / Annmarias


TYKKÄÄ MUSTA (SOMESSA)

25.08.2016
11

Otsikko ja sen ympärillä pyörivät jutut ovat pyörineet mun mielessä useasti ennenkin, mutta nyt viime aikoina olen lukenut aiheesta sekä Annan että Anun postauksen, joten ajattelin avata myös oman sanaisen arkkuni. Meihin ihmisiin on varmasti sisäisesti asetettu ominaisuus, että haluamme ja tarvitsemme hyväksyntää ulkopuolelta ja muilta ihmisiltä. On ihan normaalia, että haluaa olla tykätty. Joskus kuitenkin muiden hyväksynnän haaliminen ja ns. huomiohuoraus voi mennä myös liian pitkälle. Usein tällainen kalastelu viestii yksinkertaisesti huonosta itsetunnosta, jolloin on vain pakko saada kehuja/ihailua ulkopuolelta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sosiaalisen median tullessa mukaan kuvioihin on tämä tykkäämis-juttu viety ihan uudelle levelille, sillä nykyään oma kanta on helppoa ilmaista internetin syövereissä. Toisille tykkää-napilla ei ole juurikaan merkitystä, mutta joillekin se on todella suuressa roolissa. Olen huomannut, että etenkin lapsien ja nuorien keskuudessa tykkäyksillä ja seuraajilla on suuri asema siinä kuka on suosittu ja kenellä on ”valtaa”. Luojan kiitos omassa lapsuudessa ei vielä ollut sosiaalista mediaa, sillä tuntui että kaikki oli jo ilman sitäkin niin hankalaa. 😀

Lukiessani nuo aiemmin mainitut artikkelit, aloin miettiä myös omaa somekäyttäytymistä. Itse en oikeastaan tykkäile tai kommentoi missään sosiaalisessa mediassa. Tuntuu, että kun on itse siinä niin syvällä mukana, ei jaksa osallistua muulla tavoin. Toki olisi varmasti itselle kannattavaa ottaa kantaa, kommentoida ja olla mukana jotta saisi ”itseään enemmän esille”, mutta en koe sitä omaksi jutukseni. Silloin kun sanon jotain, mulla on yleensä todellinen mielipide asiasta. Selailen paljon instagramia ja saatan hymähdellä hauskoille jutuille ja kuville, mutta silti en paina tykkää-nappia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ajattelisin mitään negatiivista kenestäkään. Jollain tavalla tuntuu nololta edes kirjoittaa tästä aiheesta, mutta toisaalta tämä on sitä nykyaikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vuoden alussa tein pienen testailun ja pistin itselleni tavoitteen nostaa instagram-seuraajani tiettyyn lukuun. Olen työskennellyt pitkään somen parissa, joten tiedän millaisilla kuvilla/jutuilla saa yleensä seuraajia, ainakin tällä treeni- ja hyvinvointialalla. Tiedän myös millaisilla kuvilla niitä seuraajia katoaa. 😀 En ole koskaan aikaisemmin ns. panostanut instagramiin, sillä kaikki paukut on pistetty tähän blogiin. Mun kohdalla esimerkiksi instagram-seuraajien ja blogin lukijamäärä ei ole mitenkään päin järkevässä suhteessa.

Tuon testailun aikana, latasin sovelluksen jolla näin kadonneet ja uudet seuraajat. Aloin huomaamaan, että tämä seurailu alkoi ahdistaa jollain tavoin. Väkisinkin sitä sitten mietti, että miksei tuo enää seuraa mua. 😀 Näin jälkeenpäin ajateltuna todellakin aivan järjetöntä! Kun tavoite oli täysi, lopetin ”kalastelun” ja seuraamisen, jonka jälkeen homma unohtui itsestään. Haluan vain sanoa, että pystyn samaistumaan siihen, että nämä asiat aiheuttavat paljon ajatuksia ja mielipiteitä.

Mun kohdalla kiinnostavimpia juttuja niin instan kuin bloginkiinkin liittyen ovat ravintoon ja kehon muokkaukseen liittyvät aiheet. Mun blogia seurataan enemmän juttujen kuin minun vuoksi ja se on aika ratkaiseva asia, verrattuna esim. suosittuihin lifestylebloggaajiin, jotka voivat kirjoittaa vaikka vessapaperista ja silti lukijoita ropisee katsomaan mitä otsikon takaa löytyy. Uskon että tämä sama juttu pätee moneen muuhun treeniaiheisen blogin kirjoittajaan.

food1

Niin sanotun ”tavallisen ihmisen” on ehkä vaikea ymmärtää miksi ihmeessä sosiaalisen median parissa työskentelevät ajattelevat niin paljon lukijamääriä ja seuraajia, mutta kuten muussakin maailman menossa, raha, valta ja maine ratkaisee. Mitä enemmän seuraajia/lukijoita sulla on, sen enemmän valtaa (ja rahaa) sulla on tässä työssä. Olen itsekin joutunut siihen kuplaan, jossa kirjoitin tekstejä vain euron kuvat silmillä, mutta nykyään mua ehkä enemmänkin ahdistaa kaikenlainen klikkailu-otsikoiden ja lukijoiden kalastelu. Mitä enemmän on esillä, sitä enemmän se alkaa myös ahdistaa jossain vaiheessa.

Sosiaalinen media on siinä mielessä raaka paikka, että siellä menestyvät usein vain ääripäiden edustajat. Tavallinen ihminen ei ole samalla tavalla kiinnostava, kuin äärimmilleen trimmattu keho ja kauniit kasvot. Loppujen lopuksi täytyy muistaa, että elämä tapahtuu jossain ihan muualla kuin sielä kännykän sovelluksissa ja usein kuvista näkee vain sen sadasosasekunnin hetken, joka on usein vielä lavastettu tilanne. Usein myös me ajatellaan muiden ihmisten ajattelevan enemmän kuin he tekevät. Mietitään, että miksi tuo ei tykännyt mun kuvasta tai lopetti seuraamisen, vaikka kyseessä voi olla hyvinkin neutraali syy. Tyyppi ehkä missasi sun kuvan tai poistui itse facebookista/instagramista. Joissakin tapauksissa mielenkiinnon kohteet vain vaihtuvat, eikä raskaana huvitakkaan katsella treenikuvia ja kisadieetin fiiliksiä.

kuvat 1,2: Riikka


AHDISTAVA TÄYDELLISYYS

23.07.2015
32

Lomalla mulla on ollut hieman enemmän aikaa lueskella blogeja, selailla instagramia ja yleisesti koko sosiaalista mediaa, lehtiä, artikkeleita jne. Huomaan välillä ärsyyntyväni teksteistä joissa toistuu liian usein ”minä”. Tekstistä tulee automaattisesti jotenkin itsekeskeinen kuva, vaikka se ei välttämättä olisi edes tarkoitus. Minäminäminä, sitähän nämä blogit suurimmaksi osaksi on. Päiväkirjoja ja tekstejä omasta elämästä. Hauskaa tässä on se, että itse teen ihan samaa, eli kirjoitan päivittäin itsestäni. No, okei, kirjoitan paljon myös aiheista, jotka eivät liity itseeni, vaan ovat enemmänkin ohjeita, vinkkejä ja inspirointia muille.

Eilen selailin hieman pidempään ulkomaisia muoti- ja lifestyleblogeja ja huomasin ahdistuvani. Sen sijaan, että olisin inspiroitunut ihanista kuvista, upeista tyyleistä, kauniista (täydellisistä) ihmisistä, tuli enemmänkin huono olo. Koen omaavani aivan hyvän itsetunnon, eikä tapana ole vertailla itseäni muihin. Silti jostain syystä tuli oikeen huono mieli siitä, kuinka täydellistä kaikkien elämä on netissä.

Syödään ulkona ja herkutellaan harva se päivä ja silti ollaan langanlaihassa kunnossa, vaikka lapsen syntymästä on alle 6 kk. Täydellinen talo, mies, vaatteet, auto ja paljon rahaa (ainakin antaa ymmärtää). Jokainen kuva on täydellinen otos, kuin muotilehdestä. Ikää usein alle 25 v. Niin, että mistäköhän ne lasten ja nuorten paineet johtuu?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Riikka

Oon itsekin kirjoittanut paljon puolustelevia tekstejä blogien puolesta ja oon edelleen sitä mieltä, että näitä juttuja täytyisi osata suodattaa tietyn suodattimen läpi. Kaikki ei vaan aina ole sitä miltä näyttää. Sen tietää, mutta silti se vaikuttaa. Aloin miettiä omaa ulosantiani ja toivon tietysti, että en itse aiheuttaisi paineita muille. Olen hyvin tavallinen tallaaja, eikä mun elämässä ole juurikaan glitteriä. 😀 Intohimona on treeni ja ravinto, joten olen löytänyt kanavan, jonka avulla pystyn auttaa ja antaa infoa muille.

Toinen puoli tässä on se, että kun tekstit kohdistuvat vahvasti vain pieneen osa-alueeseen elämässä, tulee helposti kuva, että en muuta tee tai ajattele. Liian usein sitä tulee kirjoitettua onnistumisista ja niistä asioista, jotka sujuu hyvin. Blogien ideana on tietysti antaa inspiraatiota ja luoda hyvää, positiivista fiilistä, mutta jos silloin tälllöin antaa vähän kosketuspintaa oikeeseen elämään, johon kuuluu (ainakin mun elämään) myös ne huonot päivät, niin ei kaikesta synny liian kiiltokuvamainen pinta.

DSC01352_Fotor_Collage

ylin kuva on protskuletut blogiin, alin kuva protskuletut normaalisti 😀

Viime aikoina, etenkin viime viikolla mulla oli ihan jäätävä inspiraation puutos tätä blogia kohtaan. Väkisin kun ei voi kirjoittaa, tulee sitten tietysti huono omatunto siitä, ettei hoida työtään kunnolla. Kukaan muu tuskin edes huomaa jos jää päivä tai pari päivittämättä, mutta itsellä se jyskyttää takaraivossa jatkuvasti. Keksi nyt jotain kirjoitettavaa!!

Mulla on päiviä, kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle. Oon huono hoitamaan asioita ajoissa ja monesti ne kerääntyvät aina hirveän ahdistavaksi hommaksi. En ole aina tyytyväinen itseeni, tai ulkomuotooni. Mun on joskus tosi vaikea lähteä treenaamaan. Oon itseasiassa aika laiska ihminen, en varmasti jaksaisi treenata niin paljon, jos en tekisi treenaamista työkseni. Yleensä jos teen jotain, vedän sen hyvin helposti överiksi, oli kyseessä karkkipussi tai innostuminen uudesta asiasta.

Toisaalta olen hyvin aikaansaava asioissa, jotka on mulle tärkeitä. Treenaaminen on mun intohimo, etenkin siksi koska siitä tulee älyttömän hyvä olo. Kun olo on hyvä sisäisesti, ei ulkomuotokaan paina niin paljon ja sitä ajattelee heti positiivisemmin itsestään. En ole läheskään täydellinen, tai edes millään tavoin erikoinen, mutta olen silti onnellinen ja uniikki omana itsenäni. 🙂

Voin sanoa, että ainakin omalla kohdalla valokuvat joita käytän, ovat aina monien otosten parhaita, kuvia joissa korostuu ne parhaat puolet. Kenestä tahansa saa hyviä, edustavia kuvia, jos osaa kuvata. Kuvia varten meikataan ja laitetaan hienot treenikledjut päälle ja lähdetään hienoihin maisemiin ottamaan materiaalia. Ollaan siis aika kaukana normaalista tilanteesta. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Riikka

Mun mielestä täydellisyys ei ole sitä mitä näkyy ulospäin, vaan sitä että voi olla onnellinen asioista joita omassa elämässä on nyt. Kehitettävää on aina, mutta senkin voi tehdä positiivisella tavalla. Oon huomannut, että ihmiset jotka hehkuttavat hirveästi vaikkapa parisuhdettaan ovat yleensä ne epävarmimmat tyypit. On jännää kuinka päivittäin tulee ”pusipusi kulta, rakas” – päivityksiä/postauksia ja yhdessä hetkessä status onkin sinkku. Sama pätee aika moneen muuhun asiaan. Jos on tyytyväinen, tuskin on tarvetta hehkuttaa jatkuvasti tai tuoda esille kuinka hienoa mun elämä on. En tarkoita, ettei koskaan saisi olla ylpeä omasta kullastaan tai hehkuttaa saavutuksiaan. Lähinnä jatkuva pommitus ihanuudesta alkaa tympäisemään ennemmin tai myöhemmin.

Tulipas sekava kirjoitus, toivottavasti saitte langasta kiinni ja tuli edes hetkeksi olo, ettei tarvitse ottaa paineita muista, vaan kehittää sitä omaa mahtavuuttaan eteenpäin! 😉


Uudemmat »