KUN HUVITTAA LYÖDÄ HANSKAT TISKIIN

Selailet instagramia ja tuntuu siltä, että kaikilla muilla on vain huikeita muodonmuutoskuvia, pakarat ovat kasvaneet ainakin kolme kokoa, samalla kun vyötärö kuin ampiaisen vyötärö. Kaveri hehkuttaa, miten kilot vaan tippuu, vaikka hän ei ole edes yrittänyt laihduttaa. Blogeissa kerrotaan toinen toistaan parempia menestystarinoita ja hoetaan, että kaikki onnistuvat, kunhan vain ”tekee kaiken oikein”. Samalla tuntuu siltä, että vaikka mitä teet ja yrität, et huomaa eroa, etkä kehitystä. Tai no, ehkä huomaat väljentyneet vaatteet tai paremmin istuvat farkut, mutta eihän ne ole mitään verrattuna muiden muutoksiin.

Kehon muokkaus on kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Kaksi kuukautta dieetillä tai uuden treeniohjelman parissa saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta valitettavasti se on vielä hyvin lyhyt rupeama muutoksen kannalta. Laihtumisen vaikeudesta puhutaan paljon, mutta itseasiassa laihtuminen on melkeinpä sieltä helpoimmasta päästä, sillä sitä saa aikaiseksi jopa suhteellisen nopeasti, verrattuna esimerkiksi kehonkoostumuksen muutokseen tai puhtaasti lihasmassan hankinnan kannalta. Useimmiten muutoskuvia tarkemmin katsoessa, käykin ilmi että muutokseen on voinut mennä useampi vuosi, mikä käy ihan järkeen.

Tiedän, ettei mikään tapa motivaatiota yhtä varmasti kuin jumittaminen paikoillaan. Jos kerran tuntuu, ettei mikään muutu, miksi ihmeessä jatkaisin? Edellä mainittu tilanne onkin varmasti yleisimpiä syitä siihen, miksi monen muutosprojetki lopahtaa ennen kuin päästään tavoitteeseen. Uskon, että ongelma tässä on juuri se, ettei esimerkiksi sosiaalisessa mediassa (josta monet hakevat motivaatiota) kovin usein puhuta hitaasta etenemisestä tai niistä hetkistä kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Eihän se ole millään tavoin kiinnostavaa katsella kuvia, joista ei edes huomaa muutosta, tai kuunella ”valitusta” huonosta elämäntilanteesta.

Epätietoisuus siitä, että tekeekö oikein vai väärin ei ainakaan helpota silloin, kun joka puolelta toitotetaan erilaisia ohjeita ja neuvoja. Turhautuminen näissä projekteissa on varmasti yleisempää kuin edes osataan ajatella. Ei ihme että erilaisten valmennusten mainoslauseissa luvataan lähes aina ”nopea muutos”. Kaikkimullehetinyt– tyyli kun tuntuu olevan pinnalla tällä hetkellä hyvin voimakkaasti. Yhtä usein kun toivotaan nopeita tuloksia, kysytään esimerkiksi ”kauanko kestää saada sixpäkki esiin?” Kysymys on jo itsessään hyvin absurdi, sillä oikeaa vastausta ei ole. Aivan sama kun kysyisin kauanko menee, että minä pystyn juosta 100 m aikaan 10 sekuntia. Riippuu varmasti siitä, miten nopea olen nyt, kuinka kovaa harjoittelisin ja kehittyisin. Olisinko lahjakas juoksija ja miten elämäntapani tukisivat harjoitteluani.

Se, mitä yritän tässä sanoa (huonolla menestyksellä :D) on se, että muutos vie aikaa. Se aiheuttaa harmaita hiuksia, tsemppaamista ja ajanjaksoja jolloin ei tapahdu mitään. Se on silti aivan ok, se jopa kuuluu asiaan. Tärkeintä on, että ei luovuta, sillä jos jotain voin luvata niin sen, että ahkeruus palkitaan aina enemmin tai myöhemmin. Muodonmuutoskuvissa nähdään vain hieno lopputulos, mutta ei nähdä niitä vaikeita hetkiä, eikä sitä työmäärää, mitä on jouduttu tekemään. Kuvassa ei näy asiat mistä on jouduttu luopumaan, jotta ollaan päästy siihen missä ollaan. Aina sanotaan, että on tehty paljon työtä, mutta sitä ei ehkä osaa ajatella että mitä se ”paljon työtä” pitää sisällään. Se voi tarkoittaa juuri sitä, että välillä lyödään päätä seinään hyvinkin pitkään, ennen kuin palkinto tulee käteen. You can’t lose if you don’t quit.

Tämä aihe on jollain tavoin myös henkilökohtainen, sillä oon itsekin kriiseillyt viime aikoina tämän asian kanssa. Oon tehnyt hurjasti töitä viimeiset 3 kk ja koen, että en ole kuitenkaan siellä missä toivoisin tällä hetkellä olevani. Järjellä ajateltuna tiedän, että tämä tavoite vie enemmän aikaa, kuin esimerkiksi pelkkä kiristely. Normaalistihan mä pystyn vetämään rasvat sinne 10% ihan parissa kuukaudessa, mutta nyt kun ei ole kyse pelkästään siitä niin koen, että eteneminen on jopa hidasta. Tämä taas on pistänyt välillä fiilikset alas. Toisina päivinä tuntuu, että huomaan suurenkin eron ja välillä taas tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut. Siitäkin huolimatta yksi juttu on varma, sillä en meinaa kyllä luovuttaa ennen kuin olen tavoitteessani. Menee siihen sitten vuosi tai vaikka kaksi. ;)

Tsemppiä kaikille, jotka taistelevat omia tavoitteita kohti! :)

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


2 Responses to “KUN HUVITTAA LYÖDÄ HANSKAT TISKIIN”

  1. Avatar Mmm sanoo:

    Just eilen katoin jumpassa et vitsi sä Aino näytät hyvältä!! Sun jalat, etenkin takaosasto on kehittynyt huomattavasti ja samalla jalat näytti niin tsapainoisilta ja vahvoilta! Kiristelyn huomasi kyllä muutenkin!

Kommentoi