PÄÄTÖKSIÄ

Viikonloppuna tuli käytyä pienellä minilomalla Tallinnassa ja oli myös aikaa miettiä seuraavaa siirtoani. Kirjoittelin viime viikolla ajatuksesta hankkia oma Personal Trainer ja pienen pohdinnan jälkeen olen tehnyt päätöksen. Mitä tulee treeniin ja ravintoon, olen aina ollut hyvin itsenäinen ja tehnyt kuten itse haluan. Jo kilpaurheilu aikana ”jouduimme” pärjäämään ilman valmentajaa, sillä laji (aerobic) oli niin uusi, ettei täältä päin Suomea yksinkertaisesti löytynyt valmentajaa, joka olisi pystynyt koutsaamaan meitä sillä tasolla millä olimme. Valmensimme siis itse itseämme monen vuoden ajan, mikä on opettanut päättäväisyyttä ja sitä että hommat on pakko hoitaa, mikäli haluaa kehittyä. Olen oppinut tekemään asiat oman päättäväisyyden voimalla, ilman ulkoista auktoriteettiä. Olen myös aina halunnut tehdä asiat, kuten itsestä parhaalta tuntuu.

kirkko1-2

Kuten oon maininnut monessa tekstissä, viime aikoina on ollut fiilis, että kaipaan jotain ihan uutta. Koska treenaaminen, ravinto, kehittyminen jne. on lähellä sydäntä, aion kokeilla erilaista tapaa kuin aiemmin. Päätin siis ottaa oman valmentajan ja annan neljän kuukauden ajaksi ohjat muualle. Tuntuu jännittävältä, hieman pelottavalta mutta silti odotan tätä matkaa innoissani. Tuun tietysti postailemaan aiheesta paljon myös tänne ja kerron myös kuka ohjeiden takana on, kunhan saadaan viimeisteltyä kaikki yksityiskohdat! Oon sitä mieltä, että kaikesta uudesta voi aina oppia jotain uutta, joten tämä tulee olemaan siinä mielessä opettavaista myös.

Toinen, asiaan liittyvä juttu on, että tuun ottamaan taas pitkästä aikaa omia henkilökohtaisia valmennettavia. Paikkoja ei ole kovin montaa, joten jos säkin haluat tehdä tästä keväästä huikeen matkan parempaan fiilikseen ja siihen tavoitteeseen mistä oot aina haaveillut niin laita mulle mailia asap –> aino.rouhiainen@wsc.fi

Ainoa este omien haaveiden edessä on oma ajatustyyli. Mitä jos ihan kaikki mitä ikinä haluat, voisi olla mahdollista?

Energistä uutta viikkoa kamut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuvat: Riikka

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snap chatista: ainopaino


VAIKKA LÄPI HARMAAN KIVEN

Pohdin joitakin viikkoja aiemmin, että tuli oikeen huono fiilis siitä, että en tunnistanut enää itseäni lainkaan. Olin negatiivinen, epämotivoitunut, enkä saanut mitään aikaiseksi. Normaalisti olen kaikkia noita ominaisuuksia päinvastainen tyyppi. Yritän aina ajatella positiivisesti ihan viimeiseen asti ja kun ryhdyn johonkin, olen todella päättäväinen ja aikaansaava. Voitte kuvitella, että tuossa tilassa olotilat menivät vaan entistä huonommaksi. Päätin kuitenkin antaa noiden fiiliksien tulla ja ette tiedäkään minkälaista itsetutkiskelua oon ehtinyt tehdä viimeisien kuukausien aikana. Oon pohtinut miksi tunnen mitä tunnen ja miksi käyttäydyn tietyillä tavoilla ja mistä ne johtuvat. Asioita on loksahdellut paikoilleen ja nyt tuntuu, että pikkuhiljaa oon palaamassa takas raiteilleen. Se, mitä yritän sanoa on, että alamäet ja vaikeudet eivät ole huono asia, vaikka se sillä hetkellä siltä tuntuukin. Ne voivat parhaimmillaan singota sut johonkin ihan uuteen ja mahtavaan juttuun!

_MG_0102

Rehellisesti sanottuna, mä olin kai jo pitkään alitajuntaisesti kaivannut jotain muutosta elämään, mutta en vaan tiennyt mitä. No, tämä ”romahdus” antoi jonkinlaisen uuden sysäyksen kaikelle ja tällä viikolla muhun on iskenyt jokin ihmeellinen motivaatiopuuska. Mielessä on paljon erilaisia suunnitelmia ja ideoita ja musta tuntuu, että pystyn ihan mihin vaan! Meen vaikka läpi harmaan kiven jos tarvitsee. Jos viime vuosi oli sellainen, että en halunnut uusia haasteita, vaan olin tyytyväinen tilanteeseen, niin nyt taas oikeen hamuan uusi haasteita ja myös sitä muutosta.

Yksi asia minkä olen päättänyt on se, että elän itselleni ja teen just kuten itse haluan. Huomaan, että tässä vuosien aikana oon jostain syystä ikään kuin sopeutunut ja muokkaantunut sellaiseksi millainen mun pitäisi olla. Oon kai yrittänyt jollain tavoin miellyttää muita; teitä lukijoita, tuttuja ja tuntemattomia jne jne. No, nyt voin kertoa, että se on loppu. Tässä elämässä ei pitkälle pötkitä, mikäli elää vain muita varten. Ihan hullua, että oon jättänyt tekemättä asioita, koska se on muiden mielestä paheksuttavaa tai olisin esimerkiksi huono ”esikuva” sen vuoksi.

_MG_0096

Tämän ylirasituskeissin tiimoilta oon yrittänyt miettiä, että alkaisin tehdä jotain ihan uutta juttua, mutta lopulta päädyin siihen että hitto vie mä rakastan tätä mitä teen. Treeniä, ravintoasioita, ryhmäliikuntaa, kehon muokkausta, tuloksia, haasteita, valmentamista, bloggaamista ja kaikkea edellä mainittuihin liittyvää. Miksi mun pitäisi väkisin yrittää tehdä jotain muuta? Tiedostan, että kaiken voi vetää yli ja olen kyllä muuttanut ajatustyyliäni. Nykyään kaikkea ei tarvitse tehdä 120%, vaan vähempikin riittää. Elämässä voi olla myös muita asioita, vaikka panostaisi johonkin tiettyyn tavoitteeseen.

Tänä vuonna aion kirjoittaa rehellisemmin aiheista joista haluan, aion aloittaa projekteja jotka saavat jotkut paheksumaan päätöksiäni, haastaa itseäni ja olla parhaassa mahdollisessa kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Jos siitä sataa kuraa niskaan niin so be it!

_MG_0098

”Sitä saa mitä haluaa, se kuuluu suunnitelmaan tai sattuman kauppaan”

Nyt olisi luvassa viikon viimeinen ohjaus, eli Bikini Body Bootcamp ja mikäs muukaan kuin LEG DAY! Kovaa rääkkiä edessä ja sen jälkeen saankin hypätä saman tien junaan, jolla matkaan Tampereelle. Tampereelta matka jatkuu vielä Helsinkiin illemmalla. Taidan jättää koneen kotiin, joten seuraavaa päivitystä saa odotella aikaisintaan sunnuntaina vasta. 🙂

kuvat: Anna Riska / Annmarias


BUUSTAA AINEENVAIHDUNTAASI – ALOITA PÄIVÄSI TÄLLÄ!

Mikä on paras tapa käynnistää uusi päivä? No tietysti lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi treeni, joka herättää kropan ja antaa energiaa loppupäiväksi. HIIT-treenit ovatkin ihan huippuja treenejä aamuisin, sillä usein aamulla ei ole paljoa aikaa ja lisäksi kovatehoinen setti laittaa aineenvaihdunnan hyrräämään kierroksilla koko loppu päivän. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun torstait alkaa aina HIIT-tunnin ohjauksella ja tässä onkin ollut tapana jakaa treenejä silloin tällöin myös teille. Tämän aamuinen treeni on todella helppo toteuttaa, sillä siihen ei tarvita mitään välineitä. Pienen lisähaasteen saa, kun menee suorittamaan treenin kirpeään ulkoilmaan. Itse käytän ajanottoon apple storesta ladattua IntervalTimeria, jonka saa toimimaan myös musiikin päälle. Näin ollen ei tarvitse vahtia kelloa ja saa antaa mennä vaan! Treeniin menee lämmitelyn kanssa vain 30 minuuttia, joten no excuse ja tämä testiin heti huomenna aamulla! 😉

Alkuun noin 10 minuutin lämmittely haluamallaan tavalla. Treenissä liikkeitä on vain kaksi: viivajuoksu (= noin 20 m matka päästä päähän, maahan koskettaen) sekä yleisliike (=burpee)

Yhtä liikettä tehdään putkeen 40 sekuntia, jonka jälkeen pidetään 20 sekunttia tauko ja siirrytään toiseen. Suoritustapa on todella nopea, voit laskea montako yleisliikettä ehdit tehdä ensimmäisellä kerralla ja sen jälkeen yrität saada saman lukumäärän, joka kerralla. Spurtit vedetään mahdollisimman nopeasti ja räjähtävästi. Kierroksien väliin 1 minuutin palautus.

  1. kierros 6 minuuttia (juoksu-yleisliike-juoksu-yleisliike-juoksu-yleisliike)
  2. kierros 5 minuuttia (juoksu-yleisliike-juoksu-yleisliike-juoksu)
  3. kierros 4 minuuttia (juoksu-yleisliike-juoksu-yleisliike)
  4. kierros 3 minuuttia (juoksu-yleisliike-juoksu)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Treenin jälkeen kävin rentoutumassa infrapunasaunassa ja siitä suuntasin LPG-hoitoon. Ihan huikee fiilis, kun kello on vasta niin vähän ja on ehtinyt tehdä vaikka mitä! Meillä on Jonaksen kanssa kivoja suunnitelmia ja projekteja suunnitteilla ja aloitin tänään LPG-hoitosarjan, josta tuun tekemään vielä seurantaa täälläkin. Voiko sen avulla saada tosiaan niin paljon tuloksia kun luvataan? Se nähdään pian. 🙂

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snap chatista: ainopaino


VIIME AIKOINA SYÖTYÄ

Ruokajutut ovat olleet blogin kiinnostavinta luettavaa kautta aikojen, joten tänään toteutetaan taas pitkästä aikaa ruokapäiväkirjatyyppinen postaus. Mitä sitä on tullut syötyä viime aikoina? Olen siis tammikuun ajan pyrkinyt syömään enemmän kasvisruokapainotteista settiä ja jos siellä on muita samassa haasteessa olevia, olen linkannut ruokien reseptit mukaan. Kasvisruokavalion lisäksi olen pyrkinyt lisäämään hiilarien saantia ja olen nyt toistaiseksi unohtanut esimerkiksi makrojen täsmäkäytön, sillä se saattaa tuottaa välillä harmita hiuksia kun treenailee useamman kerran päivään. Tavoitteena on siis pitää kroppa toiminnassa ja saada aineenvaihdunta pelaamaan taas kunnolla.

collage_fotor

Mulla on ollut jo pitkään samanlainen rytmitys, eli syön useimmiten viidesti päivässä. Näistä kaksi ateriaa on reiluja, enemmän energiaa sisältäviä settejä ja kolme hieman pienempää annosta. Olen päästänyt jo kauan sitten irti ajatuksesta, että tietyt ruuat kuuluvat tiettyihin kellonaikoihin, esim. aamupalaruuat tai välipalaruuat. Mielestäni jokaisen tulisikin löytää sopiva rytmitys omaan päivään sopivaksi, eikä noudattaa jotain, koska kaikki muutkin tai koska niin on aina tehty. Joskus syön suurimman ateriani kello 10 aamulla tai joskus 22 illalla, riippuen milloin olen herännyt tai treenannut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päiväni alkavat lähes aina smoothien voimin. Sain testiini uusia Loomeco-ateriankorvikkeita. Kyseessä on siis juotava ateria, joka koostuu pääasiassa erilaisista marjoista, pähkinöistä, siemenistä ja viherjauheista, lisäksi kookos tuo jauheeseen pientä eksotiikkaa. Ainesosat tulevat pääasiassa Suomen Lapista. Tuote on kokonaisuudessaan luomu, vegaaninen, gluteeniton ja täysin lisäaineeton, eikä se sisällä lainkaan lisättyä sokeria. Olen lisännyt tuotteen aamusmoothien joukkoon ja saanut näin ollen lisää ”ruokaisuutta” ja hyviä ravinteita. Joskus kiireisinä aamuina olen sekoittanut pussin sheikkeriin ja vedellyt matkalla töihin. Tämä toimii myös loistavana nopeana välipalana! Koodilla aino20 saatte – 20 % Loomeco-tuotteista, niitä pääsee tsekkailemaan täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein eilen aamulla oikeen super-smoothien ja puristin mehupuristimella punajuuri-porkkanamehun, joka toimi smoothien pohjana. Loomeco tuo smoothieen hyvää makua ja itse pidän sen mausta ihan sellaisenaankin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääaterioilla olen varioinut pääosin härkiksen, kikherneiden ja nyhtökauran voimin. Viimeisen viikon aikana on tullut valmistettua mm…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KIKHERNEPATAA (olen muokannut linkin takana olevaa reseptiä ja lisännyt sekaan vielä enemmän vihanneksia, kuten parsakaalia, keräkaalia, paprikaa, tomaattia)

Mikäli rytmitys menee niin, että ehdin syödä välipalaa, oon saattanut syödä protskupatukan, proteinifluffia (mun snäpin puolella useaan otteeseen esiintynyt setti :D), riisikakkuja, kauraleipää, puuroa, protskulettuja tms.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iltatreenin jälkeen syön uudelleen niin kutsutun pääaterian, joita esittelinkin jo ylempänä. Mulla on tapana tehdä yhtä ruokaa aina tosi iso satsi ja sitten syön samaa safkaa muutamia päiviä putkeen. Mielestäni on ihan huippua, että kotiin tullessa ruoka odottaa valmiina. Mikäli on sellainen tilanne, että ruoka pitää valmistaa, päädyn yleensä seuraavaan nopeaan herkulliseen settiin.

Keitän riisipastaa/kikhernepastaa/tattaripastaa, paistan pannulla keräkaalia ja parsakaalia ja lisään sekaan jonkun proteiininlähteen, kuten nyhtökauraa tai jauhelihaa. Kun pastat on valmiit, nekin vain sekaan ja kunnolla mausteita kehiin. 🙂 Keräkaali on superherkullista, kun sen paistaa kookosöljyssä pehmeäksi ja maustaa kunnolla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääaterian jälkeen tulee usein syötyä vielä valkuaispuuro, eli keitän puuron kaurahiutaleista ja keiton loppuvaiheessa lisään sekaan valkuaista. Lopuksi vielä kookosöljyä ja lusikallinen suklaanmakuista heraproteiinia ja maailman herkullisin suklaapuuro on valmis. 🙂

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagarmista: ainorouhiainen sekä snap chatista: ainopaino


PITÄISIKÖ HANKKIA VALMENTAJA?

..Eikä suutarin lapsilla ole kenkiä.. Oon tässä miettinyt, että haluaisin tehdä asioita eri tavalla kuin ennen. Helposti sitä ajautuu siihen omaan tuttuun ja turvalliseen kehään ja tekee aina kaiken kuten ennenkin. Faktahan on, että jos haluaa muutosta, täytyy myös tehdä asioita eri tavoin. Vaikka tiedän paljon ravinnosta ja treenistä itsekin, olisi mukavaa kokeilla ottaa ohjeet ulkoiselta taholta ja ehkäpä oppia jotain uutta. Asettaa itsensä siihen asemaan, missä omat asiakkaat ovat. Blogia kauemmin lukeneet tietää, että kokeilen mielellään kaikkea uutta ja tässä olisi nyt jotain ihan uutta.

Tavoitteenahan mulla ei ole mikään kisakunto, vaan löytää taas sopiva suhde treenin ja ravinnon välille. Tehdä hommasta toimivaa ja järkevää. Tarvisin jonkun joka pitäisi huolen että syön riittävästi ja lepään myös. 😀 Mulla on tässä mielessä muutamia tyyppejä ja yhdelle olen jo laittanut kyselyä, olisko kiinnostusta tällaiseen ”haastavaan” projektiin. Onko teillä kokemusta tai tuleeko mieleen sopivia, ammattimaisia tyyppejä? Etävalmennus toimii myös, sillä en tarvitse varsinaisesti läsnäoloa treeneissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä tuntuu muutenkin pikkuhiljaa siltä, että alan toimia taas normaalisti, sillä mielessä on kaikenmoisia kivoja ideoita ja projekteja tulevaisuuden varalle. Oon mm. pohtinut kämpän myyntiä ja muuttamista ihan toiselle paikkakunnalle (pääkaupunkiseutu?) mutta tää on toistaiseksi ihan ajatuksen tasolla olevaa ideointia. Löytyisköhän sieltä joku sali joka palkkaisi mut? 😀 Tai sitten voisi toki tehdä jotain ihan muuta bloggaamisen ohella. Toisaalta tykkään asua Vaasassa ja täällä on kaverit/läheiset ja maailman paras työpaikka.

Kuten huomaatte, edelleen tämä mun ajatusmaailma on pientä vuoristorataa, mutta hyviä päiviä alkaa olla jatkuvasti enemmän ja enemmän. Koen myös positiivisena sen, että oon taas innostunut suunnittelemaan ja kehittämään tekemistä. On ollut tosi mukavaa palata takaisin ohjauksien pariin ja mieltä lämmittää kaikki kommentit kuinka mua on kaivattu. Se tekee omasta työstä arvokkaan tuntuista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko siellä muita, jotka elävät tällä hetkellä tällaisessa sekavassa tilanteessa? 😀