5 + 1 SYYTÄ MIKSI KANNATTAA HARRASTAA RYHMÄLIIKUNTAA

Tänään hieman jumppajuttuja! Ryhmäliikunta jakaa usein mielipiteet, voisi sanoa, että jopa melko vahvasti. Toiset rakastavat jumppaamista ja toiset pitävät turhanpäiväisenä heilumisena. Tiedätte kumpaan ryhmään itse kuulun, ja täytyy taas hehkuttaa miten paljon fiilaan juuri sitä musiikin, liikkeen ja tunteen yhdistelmää. Tykkään toki myös salilla treenaamisesta, mutta en kyllä saa samalla tavalla kylmiä väreitä aikaiseksi muulloin kun jumpissa!

Monesti puhutaan millainen treeni on tehokasta ja mikä ei, mutta mielestäni treenaamista on ylipäätään turhaa lokeroida ”tehokkaaksi” tai ”ei tehokkaaksi”. Kaikessa on kyse siitä mitä treeniltä haetaan. On totta, että maksimaalisesta lihaskasvusta haaveilevan ei kannata suunnata jumppatunnille, mutta sama tyyppi voi hakea kestävyystreenin kautta satunnaista vaihtelua treeniin ja jopa uutta erilaista ärsykettä lyhyiden voimasarjojen kaveriksi. Mikään treeni ei yksistään anna kaikkea, jonka vuoksi monipuolisuus on mielestäni kaikkein tärkeintä. Harjoittelussa olisi hyvä olla voimatreeniä, syketreeniä ja kevyempää peruskuntotreeniä. Aina ei tarvitse, eikä kannata etsiä sitä maksimaalisinta kalorinkulutusta tai syketreeniä, eikä salillakaan tarvitse aina kiskoa ennätyksiä, koska kevyet viikot ovat yhtä tärkeitä kuin ne kovat ja kehittävät.

Miksi ryhmäliikuntaa?

Sopii hyvin aloittelijoille – Treeni on valmiiksi suunniteltu ja ohjattu, jolloin itse tarvitsee vain tehdä mukana. Ensikertalaiselle sopivia treenejä esim. spinning (sisäpyöräily-tunnit), bodypump ja basic askellustunnit, joissa ei ole kovin vaikeita kuvioita. Myös esim. Bodyattack sopii mielestäni aloittelijoille sen helpon koreografian vuoksi. Tunnin voi myös suorittaa monella eri intensiteetillä.

Treenin tasoa voi säätää tarpeen mukaan – Monet tunnit voidaan muokata joko peruskuntoharjoitteluksi tai intervalltreeniksi. Esimerkiksi osa omista tunneista on tällaisia ja oon tunnilla sanonutkin, että valitsemalla itse tehon, voi päättää mitä treeniltä tahtoo. Body-tunti –> askellusosio ilman hyppyjä ja lihaskunnossa kevyet painot –> peruskuntotreeni. Askellusosiossa tehosteet mukaan ja lihaskuntoon kunnon painot –> intervaltreeni. Samoin monet LM-tunnit voi tehdä usealla eri tasolla. Ohjaajan tehtävänä on näyttää ja selittää kaikille vaihtoehdot. Sitten on tietysti tunteja, joihin on ehkä hieman turha mennä hengailemaan. Esim. Les Mills Sprint – tunti on vahvasti kovatehoinen intervaltreeni (HIIT) ja osa tunneista on selkeästi suunniteltu tietylle sykealueelle. Onneksi on paljon vaihtoehtoja joista valita omansa.

Kehonpainotreenillä voi opetella aktivoimaan oikeat lihasryhmät – Monilla on haasteena saada kontaktia esimerkiksi pakaraan tai selkälihaksiin, jolloin kehonpainotreenillä tai vaikka kuminauhan avulla voidaan vahvistaa heikompia lihaksia ja opetella hermottamaan oikeat lihasryhmät, jolloin ne aktivoituvat tehokkaammin myös muussa treenissä. Itse olen saanut todella paljon apua omasta RPV-tunnistani, joka on nimenomaan keskitetty etenkin pakaroiden aktivointiin. Eristävillä liikkeillä ja kuminauhan avulla kontakti löytyy ja lisäämällä sekaan vielä plyometristä treeniä, saadaan aikaa todella hyvä paketti tuonne alavartalolle. En väitä, että tällainen treeni on parasta pakaroiden kasvattamiseen, mutta se on hyvä lisäapu salitreenien ohella!

Aerobiset treenit pakettiin hauskalla/helpolla tavalla – Jos käy paljon salilla tai treenaa muuten itsekseen, on välillä kivaa heittää aivot narikkaan ja osallistua valmiiseen treeniin, joka on vielä hyvin suunniteltu. 😉 Aerobinen treeni tulee hoidettua kätevästi ryhmäliikunnassa, joko sen pk-treenin, vk-treenin, tai hiitin muodossa. Toisten ihmisten läsnäolo saa usein jaksamaan paremmin, eikä tule luovutettua yhtä helpolla kuin yksin tehdessä. Esimerkiksi yksi Vaasalainen fitness ammattilainen (sara) tapaa käydä mm. mun bodyattackissa ja sprint-tunneilla dieetillä ollessaan.

Fiilis! – Ryhmäliikuntatunnilla on usein tosi hyvä fiilis, eli tunti tuo myös hyvää mieltä ja endorfiineja mielelle. Aina jos mulla on paska päivä tai muuten mieli maassa, jumppa auttaa aina. Sen jälkeen kaikki tuntuu aina astetta paremmalta. Itselleni tunnelma ja sen luonti on todella tärkeässä osassa treeniä. Kun kaikki menee kohdilleen, tunne on jotain niin törkeen siistiä, etkä edes huomaa treenaavasi maksimisykkeillä kun on niin kivaa. Yksi asiakas sanoi maanantaina, että on odottanut ja fiilistellyt koko päivän tulevaa jumppaa ja juuri siitä kaikessa on kyse. Kun ihmiset rakastuvat siihen treenin tuomaan tunteeseen, ei motivaatiota enää tarvita vaan he tulevat tunnille, vaikka väkisin. Tätä asiaa yritän aina selittää, kun joku väittää että joku tunti on huonoon tai hyvään aikaan. Jos tunnille halutaan tulla, sinne tullaan milloin tahansa. 😀

Viimeisenä vielä edelliseen liittyvää asiaa treenaamisesta. Mielestäni nykyään mietitään ihan liikaa treenin fyysisiä ominaisuuksia. Okei, se on tietysti tärkeä asia ja osa koko pointtia, mutta se miten treeni vaikuttaa psyykkeeseen, mieleen ja fiilikseen on myös yhtä tärkeää! Tämän vuoksi on mielestäni hyvin hyvin hyvin tärkeää tehdä sitä mistä tykkää, eikä mennä vain sokeana eri trendien perässä. Jos ajattelee pelkästään kalorien kuluttamista tai muita ulkoisia seikkoja, väitän että motivaatio ei säily samalla tavalla, kuin silloin kun treenaa myös sen vuoksi, että rakastaa sitä mitä tekee ja hamuaa treenin jälkeistä olotilaa.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ


KUINKA HYVIN TUNSITTE MUT – OIKEAT VASTAUKSET!

Huomenta pöytään! Nyt olisi aika paljastaa mun viimeviikkoisen visailun oikeat vastaukset sekä kilpailun voittaja! Taisi olla vaikea skaba, sillä kukaan ei saanut kaikkia oikein. 😀 Tai korjataan, mun kaksi kaveria oli saanut kaikki oikein, kun olivat yhdessä täytelleet, mutta sitähän ei voi laskea koska frendeillä on aina etulyöntiasema. Palkinto menee siis yhdelle teistä lukijoista ja noille kamuille lupasin kokkailla illallisen vastineeksi. 😉 Myönnetään, että mukana oli myös ns. kompakysymys, joka menikin oikeastaan kaikilla väärin. Voitto kilahti yhdellä väärällä vastauksella vastanneelle Annille! (Olen laittanut sähköpostia Annille)

Tässä oikeat vastaukset:

1. Maastaveto-ennätykseni on:

  1. 100 kg
  2. 120 kg
  3. 140 kg –> Nosto tämän vuoden puolella ja maininnut asiasta blogissa, snäpissä sekä instassa! 😀
  4. 160 kg

2. Minä olen..

  1. Joutunut putkaan ulkomailla
  2. Kävellyt kilometrin matkan – 25 asteen pakkasessa paljain jaloin –> Tästä on aikaa jo mooonta vuotta, mutta tosiaan kävi niin, että tuli tallattua pakkasella paljain jaloin, jonka jälkeen jalanpohjat olivat niin kipeät etten pystynyt kävellä viikkoon kunnolla. 😀 
  3. Tapaillut Cheekin kanssa
  4. Herännyt ilman vaatteita keskeltä outoa kaupunkia

3. Olen voittanut Kilpa-aerobicin Suomen Mestaruuden vuonna..

  1. 2005
  2. 2009
  3. 2007 –> Kyseessä siis joukkuesarjan (trio) voitto. En voi uskoa että tästäkin on jo 10 vuotta!!
  4. 2001

4. Edellinen parisuhteeni kesti:

  1. 2,5 vuotta
  2. 6,5 vuotta –> Tuo aika on melkein kolmasosa koko mun elämästä, joten ero oli aika iso muutos ja on edelleen vaatinut totuttelua aina ajoittain. Onneksi ollaan tosi hyvissä väleissä ja edelleen tekemisissä melko paljon. 
  3. 10 vuotta
  4. 4,5 vuotta

5. Montako tuntia ryhmäliikuntaa ohjaan keskimäärin viikossa?

  1. 13-15 h –> Tuo määrä on pysynyt vakiona jo monen vuoden ajan, tosin nyt olen alkanut miettiä että jättäisin osan tunneista, jotta voisin keskittyä paremmin omaan harjoitteluun. Kyseessä ei ole mikään suuri luopuminen, lähinnä 1-2 tuntia pois, joka toisi hieman enemmän aikaa palautumiselle!
  2. 10-12 h
  3. 6-8 h
  4. 18-20 h

6. Olen käynyt Tinder-treffeillä:

  1. Laihian Kotipizzassa
  2. Tervajoen Nesteellä –> Tämä meni melkeinpä kaikilla väärin. 😀 Snäppiin on tullut laitettua sisältöä kokkolan geo filtterillä, mikä luultavasti johti harhaan. Täytyy avata hieman tätä paikkavalintaa, että kyseessä oli sunnuntai ja aika jolloin mikään muu paikka ei ollut auki. 😀
  3. Vaasan Dinner in the skylla
  4. Kokkolan yökerho Callessa

7. Olen asunut:

  1. Dubaissa
  2. Napolissa
  3. Teneriffalla
  4. Gran Canarialla –> Työskentelin matkaoppaana 2007-2008 ja paikkana Gran Canaria / Playa Del Ingles!

8. Nykyinen valmentajani on:

  1. Bull Mentula
  2. Timo Haikarainen –> Olen ollut tyytyväinen valmennukseen ja on tullut opittua paljon uutta ja myös kyseenalaistettua omia aikaisempia uskomuksia/ajatusmaailmaa! 
  3. Juha Hulmi
  4. Jucci Hellström 

9. Olen hetken mielijohteesta (päätös ja sitä seuraava toiminta tunnin sisällä), eli muuten vaan..

  1. Juossut maratonin
  2. Ajanut Taxilla Poriin –> Tästä on jo muutamia vuosia aikaa, mutta päätettiin parin kaverin kanssa hetken mielijohteesta lähteä Pori Jazzeille ja matka kustansi 350 € Vaasasta Poriin, jossa vietettiin lopulta vain päivän ajan ja sitten maitojunalla (=kaveri tuli hakemaan) kotiin. 😀
  3. Lentänyt Rhodokselle
  4. Pyöräillyt Seinäjoelle

10. Kuka seuraavista julkisuuden henkilöistä tapasi käydä ohjaamillani tunneilla:

  1. Krista Siegfrids –> Krista on myös ohjannut salillamme ja Vaasassa ollessaan kävi myös ahkerasti jumppailemassa!
  2. Tuomo Ruutu
  3. Martina Aitolehti
  4. Tero Pitkämäki

Annille lähtee paketti, joka sisältää laadukasta Puhdistamon luomuheraa, viherjauhetta, MSM-jauheta, eliksiiriä, vihersmoothieta, välipalapatukoita sekä maailman parasta raakasuklaata. Mukaan tulee myös Loomeco-annospussi, joka on valmis sekoitus erilaisia marjoja, pähkinöitä, siemeniä ja viherjauhetta. Superkätevä välipala!

Ja jotta olette seuraavassa skabassa kartalla niin..

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MILLOIN KANNATTAA OTTAA MITÄKIN VITAMIINIA TAI MINERAALIA?

Olen saanut viime aikoina paljon kyselyjä, milloin mitäkin vitamiinia tai lisäravinnetta kannattaisi käyttää ja ajattelinkin kirjoitella aiheesta hieman. Aihetta on tullut sivuttua ennenkin, mutta koska tekstejä tulee ulos harva se, unohtuu nuo vanhemmat aina ajan kanssa. Tällä kertaa en paneudu siihen, että mitä lisäravinteita kannattaa ja ei kannata käytttää, vaan jaan puhtaasti omat näkemykseni siitä, mihin vuorokaudenaikaan mitäkin kannattaa käyttää, jos käyttää.

Mielestäni tärkeimmät lisäravinteet ovat laadukas monivitamiini, magnesium, probiootti =(maitohappobakteeri) ja omega-3 rasvahapot. Muita vitamiineja ja mineraaleja voi sitten lisäillä vielä omien tarpeiden mukaan. Tällä hetkellä käytän lisäksi B12-valmistetta, kollageenia, entsyymejä sekä L-glutamiinia. Mulla on ollut hieman ongelmia vatsan kanssa viime aikoina ja tämä kaikki on peräisin viime vuoden lopulla vedetystä antibioottikuurista, jonka syöminen vei mun suoliston huonompaan jamaan. Olen kuitenkin saanut tosi hyviä tuloksia jo lyhyessä ajassa, joten kirjoitan aiheesta vielä oman postauksensa, luultavasti jo tällä viikolla.

Käytän kolmea eri magnesiumlaatua pitämään varastot täynnä! 🙂 (sitraatti, tauraatti, bisglysinaatti)

Vitamiineja ja mineraaleja hankkiessa kannattaa hieman tutustua tuotteiden laatuun, sillä tässä asiassa laadulla on merkitystä. Valitettavasti ne halvimmat marketista saatavat tuotteet ovat hyvin usein huonosti imeytyvää laatuja ja vitamiinien määrätkin saattavat olla hyvin matalat laadukkaampaan verrattuna. Sami Sundvik jakoi tänään Facebookissa havainnollistavan kuvan:

Vasemmalla purkillinen eli 90 tablettia maitohappobakteereja, Suomen suosituimmasta tuotesarjasta. Hinta apteekissa tänään 37,20 €. Koko purkissa on yhteensä 9 miljardia maitohappobakteeria, yhtä bakteerikantaa.

Oikealla yksi kapseli Puhdas+ Vahvaa maitohappobakteeria, 10 miljardia maitohappobakteeria, neljää eri bakteerikantaa. Purkin hinta 28 €. Yhden kapselin hinnaksi tulee siis noin 38 senttiä. 

Eli kun vertaa maitohappobakteerien hintaa, vasemmanpuoleinen vaihtoehto on noin 100 x kalliimpi.

Kun ostat ravintolisiä, kannattaa opetella lukemaan tuoteselosteita eikä maksaa tyhjästä. KUVA & TEKSTI SAMIN FB-SIVULTA. 

Sitten kun käytössä on kunnon tuotteet, voi alkaa miettiä niiden ajoittamista. 😀 Listaan tähän yleisimmin käytetyimmät vitamiini- ja mineraalilisät sekä muutaman aminohapon. Vinkatkaa kommenttiboksiin, jos jätin jotain oleellista pois!

Monivitamiini – Valmisteesta riippuen monivitamiini kannattaa suunnata joko aamiaisen yhteyteen, tai jos käytössä on useammassa erässä otettava valmiste, niin silloin eri aterioiden yhteydessä. (Esim Poliquinin Multi Intense – aamiainen, lounas, päivällinen)

D-vitamiini – Kannattaa ottaa aina aamiaisen yhteydessä. D-vitamiini saattaa vaikuttaa heikentävästi melatoniinin eritykseen ja näin ollen vaikeuttaa nukahtamista illalla/heikentää unen laatua. D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini ja se vaatii imeytyäkseen riittävästi rasvaa, jolloin aamiaisessa tulisi olla rasvaa mukana. Toinen vaihtoehto on nauttia D-vitamiini yhdessä kalaöljykapseleiden kera!

Kalaöljy – Aamulla D-vitamiinin kanssa. Itse otan kalaöljyä jopa kolmesti päivässä; aamiaisen, lounaan ja iltapalan yhteydessä.

C-vitamiini – C-vitamiini taitaa olla yksi tunnetuimmista vitamiineista ja se onkin yksi harvoista, jonka ajoittamisella voi olla vaikutus treenistä palautumiseen. C-vitamiini on vahva antioksidantti ja sitä voi ottaa melko suuria määriä, ilman yliannostusta. Silti liika on aina liikaa, eikä liian suurilla määrillä luultavasti ole sen parempaa vaikutusta kuin kohtuudellakaan. Jos haluaa hifistellä C-vitamiinin ajoituksen kanssa, ottaisin vitamiinilisän kovan fyysisen harjoittelun yhteydessä. C-vitamiini auttaa alentamaan kortisolitasoja treenin jälkeen, mikä on hyvin tärkeää kovan suorituksen jälkeen. C-vitamiinia hankkiessa kannattaa tarkistaa tuotteen määrä, 1000 mg c-vitamiinia per annos on jo varsin hyvä määrä. Itse sekoitan Puhdas+ merkkistä Ceetä aminohappojen sekaan, jonka juon treenin aikana.

Magnesium – Magnesium rentouttaa ja parantaa nukahtamista/unen laatua, joten sen käyttö kannattaa suunnata iltaan. Muistathan että etenkin magnesiumin käytössä laadulla on suuri merkitys imeytymisen kannalta. Magnesiumoksidi toimii lähinnä laksatiivin tavoin, joten sitä sisältävät tuotteet kannattaa jättää kauppaan.

Sinkki – Sinkki saattaa vaikuttaa lievästi piristävästi joillakin henkilöillä, joten sen käyttö kannattaa suunnata aamiaisen yhteyteen. Itse en ole huomannut piristävää vaikutusta ja tapaan ottaa sinkin illalla samassa yhteydessä magnesiumin kanssa.

Maitohappobakteerit – Probioottien ajoittaminen aiheuttaa luultavasti eniten harmaita hiuksia, sillä aiheesta löytyy paljon erilaista tietoa. Boulardii-hiivaprobiootti on ainoa probioottikanta joka kestää lämpöä. Muuten maitohappobakteerit kannattaa nauttia kylmän aterian yhteydessä. Kuitulisän nauttiminen maitohappobakteerin yhteydessä auttaa, sillä kuitu muodostaa pinnan johon bakteerit pääsevät kasvamaan. Itse juon aamulla lasin kylmää vettä, johon sekoita psylliumia tai akaasiakuitua ja otan probiootit samalla kerralla. Huomaathan että kuuman kahvin/teen juominen heti perään ei ole kovin hyvä idea. 😀 

L-glutamiini – Kannattaa nauttia tyhjään vatsaan sillä se muodostaa suojan suoliston pintaan, joka taas vaikuttaa suoliston kunnon ylläpitämiseen ja hyvinvointiin. Jos tahtoo parantaa suoliston hyvinvointia kannattaa glutamiinia nauttia sekä aamulla että myös illalla viimeisenä ennen nukkumaan menoa. Elimistö käyttää glutamiinia kovan urheilusuorituksen jälkeen, joten glutamiinilisästä on hyötyä paljon treenaaville.

Arginiini  – Käytetään samoin kuin L-glutamiinia.

Kollageeni – Kollageeni imeytyy parhaiten tyhjään vatsaan otettuna, joten se kannattaa ottaa mielellään juuri ennen nukkumaanmenoa, sillä sen sisältämä glysiini-niminen aminohappo voi parantaa unen laatua. Itse en mene koskaan tyhjällä vatsalla nukkumaan, joten nautin kollageenin aamulla tai iltapäivällä, yhdessä MSM-jauheen sekä C-vitamiinin kera. (Otan ceetä useamman kerran päivässä)

MSM – Voi auttaa vatsan toiminnassa, joten sen voi suunnata myös aamuun. Muuten ajankohdalla ei ole suurta merkitystä. Mikäli tuotteeseen ei ole lisätty C-vitamiinia, kannattaa nauttia ceetä MSM:n kanssa, sillä tuote toimii parhaiten yhdessä C-vitamiinin kanssa.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MILTÄ PITUUS JA PAINO VOI NÄYTTÄÄ ERI VARTALOISSA?

Viime aikoina on taas tullut pohdittua paljon, että miksi tarraudumme niin helposti numeroihin. Olen itsekin kirjoitellut useamiakin postauksia aiheesta, kuinka vaaka on loppupeleissä aika turha vekotin, kun tavoitteena on muokata kehoa. Pelkkään laihtumiseen tai lihomiseen vaaka on toki hyvä apuri, mutta se mistä keho koostuu, vaikuttaa painoon enemmän kuin sitä uskoisikaan. Vaikka esimerkiksi lihas kasvaa melko hitaasti, nostaa lisääntynyt lihasmassa painoa myös nesteiden vuoksi. Lihas kerää nestettä, etenkin treenattu lihas voi nostaa painoa useita kiloja kovan treenin jälkeen. Tänään en kuitenkaan saarnaa enempää vaa’asta, vaan kokosin erilaisia ja eri kokoisia naisvartaloita tähän postaukseen.

Listauksessa on erilaisten julkisuuden henkilöiden pituudet ja painot, jotta voidaan nähdä miltä erilaiset lukemat voivat näyttää. Keräilin tyyppejä aika summissa ja yritin ottaa mukaan erilaisia naisia, eli mukana on urheilijoita, näyttelijöitä ja muutama some-tähtikin. 😀

Elaine Thompson (maailman nopein nainen – yleisurheilu) 167/57

Allyson Felix (yleisurheilu) 168/55

Serena Williams (tennistähti) 175/70

kuva

Jessica Ennis-Hill (yleisurheilu) 165/57

kuva

kuva

Katrín Tanja Davíðsdóttir (crossfit) 169/69

kuva

kuva

Tia-Clair Toomey (crossfit) 158/58

kuva

kuva

Michelle Lewin (bikinifitness) 164/54 (offseason)

kuva

kuva

Linn Lowes (some-julkkis) 168/56 

kuva

kuva

Jen Selter 168/54 (some-julkkis)

kuva

kuva

Jessica Alba (näyttelijä) 170/56

kuva

kuva

Adriana Lima (malli) 178/56

kuva

kuva

PS. Linn Lowes #BODYGOALS!!! 😀


MITÄ KUULUU?

Hyvää iltaa! Menipä myöhäiselle tämän päiväiset päivitykset, olen ollut menossa koko päivän ja äsken sain istahtaa ensimmäisen kerran ihan rauhassa tähän koneelle. En tiedä kiinnostaako nykyään ketään, mutta ajattelin raapustella pitkästä aikaa ihan vain kuulumisia ja koristaa postauksen kunnon kännykkäkuvilla! Kuulumisiakin tulee sivuttua teksteissä, mutta useimmiten aika lyhykäisesti. Mitäs sitä tulee touhuttua nykyään päivät pitkät?

Vuoden alussa otin taas pitkästä aikaa uusia PT-asiakkaita ihan täältä Vaasasta että myös muualta päin Suomea. Vaasassa asuvien kanssa treenaillaan yhdessä viikottain ja sitten mulla on muutama etä asiakas muualta. Tämä on ollut erittäin virkistävää ja mukavaa puuhaa, on aina jotenkin tosi motivoivaa nähdä omien asiakkaiden kehitys. Mulla on asiakkaita, joilla on erilaisia tavoitteita, joten samalla homma pysyy mielekkäänä myös omilta osin.

PT-hommien lisänä puuhastelen paljon ryhmäliikunnan parissa, eli ohjailen edelleen 5-6 päivänä viikossa usemman tunnin jumppaa per päivä. Lisäksi vastaan salimme ryhmäliikunnasta, joten siihen kuuluu kaikenmoista muutakin hommaa kuin pelkkää hikoilua. Sitten on myös tämä some-maailma, eli blogi ja siihen liittyvät jutut, joita onkin ollut viime aikoina paljon! Tuntuu, että homma kehittyy ja menee jatkuvasti eteenpäin, mikä tuo uusia mahdollisuuksia ja kuvioita harva se päivä. Tuntuu, että nykyään aikaa menee melkein enemmän kaikkeen oheispuuhaan, kuin itse kirjoitteluun. Toki pyrin priorisoimaan kirjoittelut ensin, mutta jotta homma pysyy hengissä, täytyy nykyään panostaa moneen muuhunkin asiaan!

style by Vogastyling

Työrintamalla ei siis todellakaan ole tylsää, eikä hiljaista, vaan päinvastoin oon priorisoinut lähinnä koko alkuvuoden puhtaasti työntekoon. Nyt on ollut sellainen fiilis, että työt maistuu ja poweria riittää, joten annetaan mennä ja otetaan iisimpi kausi sitten kun tulee sen aika.

Työn lisäksi oon keskittynyt treeniin ja ravintoon, eli tähän mun omaan valmennus-projektiin. Jumppien ohjaamisen lisäksi, käyn kolmesti viikossa salilla tekemässä oman voimatreenin, jonka on siis laatinut mun tämän hetkinen Personal Trainer Timo Haikarainen. Treenien lisäksi noudatan tietynlaista ruokavaliota, eli kaikki mitä suusta menee alas, menee vaa’an kautta jokaisena päivänä viikossa. Ruokailuista ja treeneistä on ehtinyt tulla jo rutiinia, joten niihin ei mene mitenkään kummemmin energiaa, vaan tulee ihan luonnostaan. Toki tässä on jäänyt kaikenmoiset sosiaaliset tilaisuudet vähemmälle, mutta eipä mulla olis oikeestaan ollut intoakaan sellaisiin. Valmennusprojektia on vielä kaksi kuukautta jäljellä ja sen jälkeen voin sitten tehdä vapaammin mitä tahdon, jos tahdon! Kuten eilisessä postauksessa kirjoittelin niin fiilikset vaihtelee, välillä on tosi motivoitunut olo ja sitten on myös päiviä kun tuntuu, ettei mikään mene eteenpäin. Täytyy vaan luotta prosessiin ja uskoa, että hyvä tästä tulee!

Arkipäivät menevät usein ihan hujauksessa ja  viikonloppuisinkin on tullut paiskittua hommia, mutta kyllä sitä välillä ehtii tehdä jotain muutakin, kuten nähdä kavereita tai käydä vaikka kahvilla. Taidan olla tällä hetkellä parisuhteessa työn ja treenien kanssa, mutta se on korvannut ihan kivasti tuon puuttuvan puoliskon, ainakin toistaiseksi, hehe! 😀 Mä oon sellainen, että tylsistyn tosi nopeesti, joten tällainen suorittamisvaihe on sopinut tähän elämäntilanteeseen aivan hyvin ja tätä sitten tosiaan se oma aikansa.

Kaikki tämän postauksen kuvat on napsittu tänään ja olen tosiaan ehtinyt olla aika monessa eri lookissa, kuten kuvista näkyy. Saatte vaihteeksi nähdä jotain muutakin kuin pelkkää treenivaatetta! Kävin tuossa duunien jälkeen Intersportissa hiukoilemassa tuota alla olevaa takkia, mutta en osannut vielä päättää päätyykö se mun naulakkoon vai ei.

Huomenna päivä polkastaan käyntiin parin jumpan voimin ja illalla vielä oma salitreeni, joten treenipainotteinen lauantai luvassa! Oikeen mukavaa viikonloppua kaikille! 🙂

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.