5 + 1 SYYTÄ MIKSI KANNATTAA HARRASTAA RYHMÄLIIKUNTAA

Tänään hieman jumppajuttuja! Ryhmäliikunta jakaa usein mielipiteet, voisi sanoa, että jopa melko vahvasti. Toiset rakastavat jumppaamista ja toiset pitävät turhanpäiväisenä heilumisena. Tiedätte kumpaan ryhmään itse kuulun, ja täytyy taas hehkuttaa miten paljon fiilaan juuri sitä musiikin, liikkeen ja tunteen yhdistelmää. Tykkään toki myös salilla treenaamisesta, mutta en kyllä saa samalla tavalla kylmiä väreitä aikaiseksi muulloin kun jumpissa!

Monesti puhutaan millainen treeni on tehokasta ja mikä ei, mutta mielestäni treenaamista on ylipäätään turhaa lokeroida ”tehokkaaksi” tai ”ei tehokkaaksi”. Kaikessa on kyse siitä mitä treeniltä haetaan. On totta, että maksimaalisesta lihaskasvusta haaveilevan ei kannata suunnata jumppatunnille, mutta sama tyyppi voi hakea kestävyystreenin kautta satunnaista vaihtelua treeniin ja jopa uutta erilaista ärsykettä lyhyiden voimasarjojen kaveriksi. Mikään treeni ei yksistään anna kaikkea, jonka vuoksi monipuolisuus on mielestäni kaikkein tärkeintä. Harjoittelussa olisi hyvä olla voimatreeniä, syketreeniä ja kevyempää peruskuntotreeniä. Aina ei tarvitse, eikä kannata etsiä sitä maksimaalisinta kalorinkulutusta tai syketreeniä, eikä salillakaan tarvitse aina kiskoa ennätyksiä, koska kevyet viikot ovat yhtä tärkeitä kuin ne kovat ja kehittävät.

Miksi ryhmäliikuntaa?

Sopii hyvin aloittelijoille – Treeni on valmiiksi suunniteltu ja ohjattu, jolloin itse tarvitsee vain tehdä mukana. Ensikertalaiselle sopivia treenejä esim. spinning (sisäpyöräily-tunnit), bodypump ja basic askellustunnit, joissa ei ole kovin vaikeita kuvioita. Myös esim. Bodyattack sopii mielestäni aloittelijoille sen helpon koreografian vuoksi. Tunnin voi myös suorittaa monella eri intensiteetillä.

Treenin tasoa voi säätää tarpeen mukaan – Monet tunnit voidaan muokata joko peruskuntoharjoitteluksi tai intervalltreeniksi. Esimerkiksi osa omista tunneista on tällaisia ja oon tunnilla sanonutkin, että valitsemalla itse tehon, voi päättää mitä treeniltä tahtoo. Body-tunti –> askellusosio ilman hyppyjä ja lihaskunnossa kevyet painot –> peruskuntotreeni. Askellusosiossa tehosteet mukaan ja lihaskuntoon kunnon painot –> intervaltreeni. Samoin monet LM-tunnit voi tehdä usealla eri tasolla. Ohjaajan tehtävänä on näyttää ja selittää kaikille vaihtoehdot. Sitten on tietysti tunteja, joihin on ehkä hieman turha mennä hengailemaan. Esim. Les Mills Sprint – tunti on vahvasti kovatehoinen intervaltreeni (HIIT) ja osa tunneista on selkeästi suunniteltu tietylle sykealueelle. Onneksi on paljon vaihtoehtoja joista valita omansa.

Kehonpainotreenillä voi opetella aktivoimaan oikeat lihasryhmät – Monilla on haasteena saada kontaktia esimerkiksi pakaraan tai selkälihaksiin, jolloin kehonpainotreenillä tai vaikka kuminauhan avulla voidaan vahvistaa heikompia lihaksia ja opetella hermottamaan oikeat lihasryhmät, jolloin ne aktivoituvat tehokkaammin myös muussa treenissä. Itse olen saanut todella paljon apua omasta RPV-tunnistani, joka on nimenomaan keskitetty etenkin pakaroiden aktivointiin. Eristävillä liikkeillä ja kuminauhan avulla kontakti löytyy ja lisäämällä sekaan vielä plyometristä treeniä, saadaan aikaa todella hyvä paketti tuonne alavartalolle. En väitä, että tällainen treeni on parasta pakaroiden kasvattamiseen, mutta se on hyvä lisäapu salitreenien ohella!

Aerobiset treenit pakettiin hauskalla/helpolla tavalla – Jos käy paljon salilla tai treenaa muuten itsekseen, on välillä kivaa heittää aivot narikkaan ja osallistua valmiiseen treeniin, joka on vielä hyvin suunniteltu. 😉 Aerobinen treeni tulee hoidettua kätevästi ryhmäliikunnassa, joko sen pk-treenin, vk-treenin, tai hiitin muodossa. Toisten ihmisten läsnäolo saa usein jaksamaan paremmin, eikä tule luovutettua yhtä helpolla kuin yksin tehdessä. Esimerkiksi yksi Vaasalainen fitness ammattilainen (sara) tapaa käydä mm. mun bodyattackissa ja sprint-tunneilla dieetillä ollessaan.

Fiilis! – Ryhmäliikuntatunnilla on usein tosi hyvä fiilis, eli tunti tuo myös hyvää mieltä ja endorfiineja mielelle. Aina jos mulla on paska päivä tai muuten mieli maassa, jumppa auttaa aina. Sen jälkeen kaikki tuntuu aina astetta paremmalta. Itselleni tunnelma ja sen luonti on todella tärkeässä osassa treeniä. Kun kaikki menee kohdilleen, tunne on jotain niin törkeen siistiä, etkä edes huomaa treenaavasi maksimisykkeillä kun on niin kivaa. Yksi asiakas sanoi maanantaina, että on odottanut ja fiilistellyt koko päivän tulevaa jumppaa ja juuri siitä kaikessa on kyse. Kun ihmiset rakastuvat siihen treenin tuomaan tunteeseen, ei motivaatiota enää tarvita vaan he tulevat tunnille, vaikka väkisin. Tätä asiaa yritän aina selittää, kun joku väittää että joku tunti on huonoon tai hyvään aikaan. Jos tunnille halutaan tulla, sinne tullaan milloin tahansa. 😀

Viimeisenä vielä edelliseen liittyvää asiaa treenaamisesta. Mielestäni nykyään mietitään ihan liikaa treenin fyysisiä ominaisuuksia. Okei, se on tietysti tärkeä asia ja osa koko pointtia, mutta se miten treeni vaikuttaa psyykkeeseen, mieleen ja fiilikseen on myös yhtä tärkeää! Tämän vuoksi on mielestäni hyvin hyvin hyvin tärkeää tehdä sitä mistä tykkää, eikä mennä vain sokeana eri trendien perässä. Jos ajattelee pelkästään kalorien kuluttamista tai muita ulkoisia seikkoja, väitän että motivaatio ei säily samalla tavalla, kuin silloin kun treenaa myös sen vuoksi, että rakastaa sitä mitä tekee ja hamuaa treenin jälkeistä olotilaa.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ


4 Responses to “5 + 1 SYYTÄ MIKSI KANNATTAA HARRASTAA RYHMÄLIIKUNTAA”

  1. ems sanoo:

    Kiitos muistutuksesta ryhmäliikunnan hyvistä puolista! Täytyypä heti viikonlopuksi varata bodycombat -tunti 🙂

  2. Nelli sanoo:

    Moi! Jaksaisitko vielä vähän avata tota pakaran aktivointia eristävillä liikkeillä ja kuminauhalla? Ja millasia plyo-liikkeitä yhdistäisit niihin? Etenki toi kuminauhalla treenaaminen kiinnostaa suuresti, sillä saa niin erilaisen (ja oikeen tatsin löytyessä loistavan) tuntuman!
    Miksei tietysti postausideaakin aiheesta, mutta ainakin tähän noin lyhykäisyydessään? 🙂

  3. Elli sanoo:

    Oon aina ollu tosi vastahakoinen tekemään mitään cardiota/aerobista liikuntaa. Salilla tulee pyörittyä melkein joka päivä, mutta kestävyyskunto oli aiemmin ihan nollassa. Viime syksynä yks kaveri houkutteli mut combat tunnille ja siitä asti oon viikottain käynyt. Ihan huippu fiilis aina tunnin jälkeen, vaikka yhtään painoa ei oo tullu nosteltua. Oon samaa mieltä, että vähän kaikkea on paras!

  4. Jemina sanoo:

    Heippa!
    Minua on harmittanut koko talven kun kotisalillani pidetään Les Millsin grit-tunti liian myöhään, mutta nyt kun luin juttusi niin tosiaan tajusin että siitä tulee vaan niin tajuttoman hyvä olo että ihan sama vaikka se täytyisi hakea keskellä yötä. Kiitos!
    Hassua muuten, tuosta vastuskuminauhasta tein juuri postauksen omaan blogiini.
    http://www.jeminanvegaanifitness.blogspot.com

Kommentoi