ANTIBIOOTTIKUURI – NEVER AGAIN

Oon maininnut muutamaan otteeseen syöneeni antiobioottikuurin kahdesti viime vuonna ja sen jälkeen kärsineeni erilaisista kehon toiminnan ongelmista. Lyhyesti vielä kertauksena, että mulla siis tulehtui polven limapussi (bursiitti) kahdesti viime vuonna. Ensimmäinen tulehdus tapahtui keväällä, toinen syksyllä. Syy tulehdukseen oli liian kovat kolahdukset lattiaan (burpeet yms) ja muutenkin yleinen ärsytys, kun olen paljon polvilla jumppien aikana. Molemmilla kerroilla polvi paisui punaiseksi nestemmäiseksi palloksi ja oli toki myös kipeä. Molemmilla kerroilla söin Kexefin-kuurin, jonka avulla vaiva katosi viikossa parissa.

Antiobioottikuuri on hyvin tehokas parannuskeino, mutta ongelma on siinä, että se tappaa kaikki bakteerit, myös ne hyvät joita tarvitaan. Tämän vuoksi kuurin aikana olisi todella tärkeää syödä probiootteja. Nyt kun mietin omaa tilannettani, niin tuo aika on hieman sumuista monen asian vuoksi, mutta mulla oli juuri siihen aikaan maitohappobakteeri purkki loppunut, enkä ollut saanut hankittua uutta. Tästä lähtikin sitten lumipalloefekti. En tietenkään voi olla varma, että kaikki johtuu juuri tästä, mutta nyt kun olen jälkeenpäin miettinyt asiaa, tuntuu kaikki aika loogiselta.

Luultavasti antibioottikuuri ja sen aikainen stressi elämässä tappoi suoliston hyvän bakteerikannan, joka johti siihen etteivät syödyt ravinteet päässeet imeytymään ja suoliston kunto huononi. Samaan aikaan treenimäärät nousivat, jolloin keho tarvitsee entistä enemmän ravinteita. Joulukuun aikaan aloin olla aika väsynyt, etenkin henkisellä puolella, mikä voi osaltaan johtua myös fyysisestä alipalautumisesta. Alipalautuminen taas johtui luultavasti tästä ongelmasta, sillä kun keho ei päässyt palautumaan liian vähäisen ravinteiden saannin vuoksi, myös yöunet alkoivat olla katkonaisia ja se johti yleiseen väsymiseen, jolloin lopulta lekuri määräsi mut sairaslomalle ylirasitustilan vuoksi.

Tämän vuoden alussa aloin panostaa etenkin suoliston kuntoon ja sainkin kaikki oireet katoamaan. Huomaan kuitenkin, että heti jos lopetan toimenpiteet tai tulee jokin stressava vaihe, osa oireista palaa. Mulla ei ole siis koskaan ikinä ollut mitään ongelmia erilaisten ruoka-aineiden saati vatsan toiminnan kanssa. Tämän keissin jälkeen oon kärsinyt ikävästä vatsan turpoamisesta ja muista vatsaongelmista. Nämä oireet täsmäävät pitkälti ärtyneen suolen oireyhtymään, jota en kuitenkaan usko mulla olevan. Otin käyttööni suolahappotabetit (solgar betaiinihydrokloridi + pepsiini) sekä Puhdistamon entsyymit, joilla huomaan olevan suurin vaikutus, sillä jos olen jättänyt ne pois, oireet palaavat hyvin nopeasti. Nyt viimeisien parin viikon aikana oon pystynyt jättämään pikkuhiljaa noita suolatabuja pois, joka viestii että vatsahappojen tasapaino olisi parantunut.

Kirjoittelin aiemmin tänä vuonna tekstin HIIVASYNDROOMA – SYY OUTOIHIN ONGELMIIN KEHOSSA ja kannattaa käydä lukaisemassa tuo. Useimmat yhdistävät hiivatulehdukset alapään ongelmiin, mutta liika hiiva voi aiheuttaa myös paljon muitakin oireita. Yleisin ongelmanaiheuttaja on Candida albicans. Vähemmän tunnetut oireet ovat suoliston epäsäännöllinen käyttäytyminen (ummetus/ripuli), ikenet ­tulehtuvat, iho kutisee ihottuman vuoksi, makeanhimo, krooninen väsymys, aloitekyvyttömyys, suuret mielialanvaihtelut, jatkuva alakulo, ärtyneisyys, uniongelmat, jatkuva nuha, toistuvia hengitystie ja poskiontelotulehduksia.

Hiivan sylkitesti (Huom! Sylkitesti antaa viitteellistä tietoa hiivojen kasvusta, mutta ei korvaa lääkärin tekemää ulosteviljelyä)

Mahdollisesta hiivan liikakasvusta kertovan kotitestin voit tehdä aamulla heti herättyäsi. Ennen kuin juot tai syöt mitään, sylkäise lasiin, jossa on haaleaa vettä.

Seuraamalla noin 15 min välein mitä lasissa tapahtuu, saa viitteen elimistön hiivatilanteesta. Hiivaongelma on todennäköinen, mikäli jokin alla olevista toteutuu:

  • veden pinnalla kelluvasta syljestä lähtee alaspäin nauhamaisia rihmoja, ikään kuin ”jalkoja”
  • sameita sylkipilkkuja leijuu vedessä
  • samea sylki vajoaa kokonaan vesilasin pohjalle

Mikäli kokee, että syynä on hiivatulehdus, tulisi karsia pois muutamat tärkeimmät candidaa ruokkivat ruoat, kuten sokerit, paljon nopeita hiilihydraatteja sisältäviä ruokia (mm. valkoinen jauho) ja hiivaa sisältävät tuotteet.

Asiat, joiden avulla olen itse saanut helpotusta vatsaongelmiin:

Kuidut toimivat hyvien pöpöjen kasvualustana, joten riittävä kuidunsaanti on hyvin tärkeää suoliston korjausprosessin kannalta. Kuiduilla on muutenkin todella suuri rooli kaiken hyvinvoinnin kannalta, sillä suoliston toiminnalla on myös suuri vaikutus hormonitasapainoon. Itse otan aamulla tyhjään vatsaan veteen sekoitettua psylliumia sekä glutamiinia. Lisään myös puuroon esimerkiksi psylliumia tai akaasiakuitua.

Probiootit, eli maitohappobakteerit nautin kylmän aterian yhteydessä, sillä Boulardii-hiivaprobiootti on ainoa probioottikanta joka kestää lämpöä. Muuten maitohappobakteerit kannattaa nauttia kylmän aterian yhteydessä. Kuten mainittua, kuitulisän nauttiminen maitohappobakteerin yhteydessä auttaa, sillä kuitu muodostaa pinnan johon bakteerit pääsevät kasvamaan. Käytän Puhdas+ Boulariita sekä Vahvaa maitohappobakteeria.

C-vitamiini kannattaa mielestäni ottaa ehdottomasti käyttöön sillä C-vitamiini toimii tehokkaana antioksidanttina ja auttaa kudoksia muodostamaan kollageenia sekä tukee puolustusjärjestelmäämme. Luin joitakin juttuja, joiden mukaan C-vitamiinia käyttämällä ollaan saatu hyviä tuoksia hiivan häädössä. 

Entsyymit & Suolahappotabletit – Ennen jokaista suurempaa ateriaa otan yhden Puhdistamon entsyymin ja yhden suolahappo tabletin. Tuo suolahappo vaikuttaa erityisesti proteiinien imeytymiseen. Joskus närästys saattaa johtua suolahapon puutteesta. Suolahappo auttaa myös kalsiumia imeytymään. Entsyymejä taas tarvitaan ruuan sulattamiseen ja siinä astuu kuvaan alla näkyvä Puhdistamon valmiste. Vitamiinit ja mineraalit tarvitsevat entsyymejä toimiakseen ja päästäkseen kaikkiin elimistön osiin.

Toivon siis todellakin, etten joudu enää koskaan syömään antibioottia, ainakin vältän sitä niin pitkälle kuin mahdollista. Ymmärän ja tiedostan että joissain tapauksissa lääkekuurin syöminen on hyvä vaihtoehto, mutta uskon että monesti näitä syödään myös turhaan. Lisättäköön vielä, että terve ihminen ei  välttämättä tarvitse kaikkia noita ravintolisiä, mutta jos kehossa on ongelmia, kuten minulla on ollut, olen saanut näiden avulla apua oireisiin ja kehon toimintaan. 🙂

Puhdas+ & Puhdistamon tuotteet saatu.


KUINKA HYVIN TUNSITTE MUT – OIKEAT VASTAUKSET!

Huomenta pöytään! Nyt olisi aika paljastaa mun viimeviikkoisen visailun oikeat vastaukset sekä kilpailun voittaja! Taisi olla vaikea skaba, sillä kukaan ei saanut kaikkia oikein. 😀 Tai korjataan, mun kaksi kaveria oli saanut kaikki oikein, kun olivat yhdessä täytelleet, mutta sitähän ei voi laskea koska frendeillä on aina etulyöntiasema. Palkinto menee siis yhdelle teistä lukijoista ja noille kamuille lupasin kokkailla illallisen vastineeksi. 😉 Myönnetään, että mukana oli myös ns. kompakysymys, joka menikin oikeastaan kaikilla väärin. Voitto kilahti yhdellä väärällä vastauksella vastanneelle Annille! (Olen laittanut sähköpostia Annille)

Tässä oikeat vastaukset:

1. Maastaveto-ennätykseni on:

  1. 100 kg
  2. 120 kg
  3. 140 kg –> Nosto tämän vuoden puolella ja maininnut asiasta blogissa, snäpissä sekä instassa! 😀
  4. 160 kg

2. Minä olen..

  1. Joutunut putkaan ulkomailla
  2. Kävellyt kilometrin matkan – 25 asteen pakkasessa paljain jaloin –> Tästä on aikaa jo mooonta vuotta, mutta tosiaan kävi niin, että tuli tallattua pakkasella paljain jaloin, jonka jälkeen jalanpohjat olivat niin kipeät etten pystynyt kävellä viikkoon kunnolla. 😀 
  3. Tapaillut Cheekin kanssa
  4. Herännyt ilman vaatteita keskeltä outoa kaupunkia

3. Olen voittanut Kilpa-aerobicin Suomen Mestaruuden vuonna..

  1. 2005
  2. 2009
  3. 2007 –> Kyseessä siis joukkuesarjan (trio) voitto. En voi uskoa että tästäkin on jo 10 vuotta!!
  4. 2001

4. Edellinen parisuhteeni kesti:

  1. 2,5 vuotta
  2. 6,5 vuotta –> Tuo aika on melkein kolmasosa koko mun elämästä, joten ero oli aika iso muutos ja on edelleen vaatinut totuttelua aina ajoittain. Onneksi ollaan tosi hyvissä väleissä ja edelleen tekemisissä melko paljon. 
  3. 10 vuotta
  4. 4,5 vuotta

5. Montako tuntia ryhmäliikuntaa ohjaan keskimäärin viikossa?

  1. 13-15 h –> Tuo määrä on pysynyt vakiona jo monen vuoden ajan, tosin nyt olen alkanut miettiä että jättäisin osan tunneista, jotta voisin keskittyä paremmin omaan harjoitteluun. Kyseessä ei ole mikään suuri luopuminen, lähinnä 1-2 tuntia pois, joka toisi hieman enemmän aikaa palautumiselle!
  2. 10-12 h
  3. 6-8 h
  4. 18-20 h

6. Olen käynyt Tinder-treffeillä:

  1. Laihian Kotipizzassa
  2. Tervajoen Nesteellä –> Tämä meni melkeinpä kaikilla väärin. 😀 Snäppiin on tullut laitettua sisältöä kokkolan geo filtterillä, mikä luultavasti johti harhaan. Täytyy avata hieman tätä paikkavalintaa, että kyseessä oli sunnuntai ja aika jolloin mikään muu paikka ei ollut auki. 😀
  3. Vaasan Dinner in the skylla
  4. Kokkolan yökerho Callessa

7. Olen asunut:

  1. Dubaissa
  2. Napolissa
  3. Teneriffalla
  4. Gran Canarialla –> Työskentelin matkaoppaana 2007-2008 ja paikkana Gran Canaria / Playa Del Ingles!

8. Nykyinen valmentajani on:

  1. Bull Mentula
  2. Timo Haikarainen –> Olen ollut tyytyväinen valmennukseen ja on tullut opittua paljon uutta ja myös kyseenalaistettua omia aikaisempia uskomuksia/ajatusmaailmaa! 
  3. Juha Hulmi
  4. Jucci Hellström 

9. Olen hetken mielijohteesta (päätös ja sitä seuraava toiminta tunnin sisällä), eli muuten vaan..

  1. Juossut maratonin
  2. Ajanut Taxilla Poriin –> Tästä on jo muutamia vuosia aikaa, mutta päätettiin parin kaverin kanssa hetken mielijohteesta lähteä Pori Jazzeille ja matka kustansi 350 € Vaasasta Poriin, jossa vietettiin lopulta vain päivän ajan ja sitten maitojunalla (=kaveri tuli hakemaan) kotiin. 😀
  3. Lentänyt Rhodokselle
  4. Pyöräillyt Seinäjoelle

10. Kuka seuraavista julkisuuden henkilöistä tapasi käydä ohjaamillani tunneilla:

  1. Krista Siegfrids –> Krista on myös ohjannut salillamme ja Vaasassa ollessaan kävi myös ahkerasti jumppailemassa!
  2. Tuomo Ruutu
  3. Martina Aitolehti
  4. Tero Pitkämäki

Annille lähtee paketti, joka sisältää laadukasta Puhdistamon luomuheraa, viherjauhetta, MSM-jauheta, eliksiiriä, vihersmoothieta, välipalapatukoita sekä maailman parasta raakasuklaata. Mukaan tulee myös Loomeco-annospussi, joka on valmis sekoitus erilaisia marjoja, pähkinöitä, siemeniä ja viherjauhetta. Superkätevä välipala!

Ja jotta olette seuraavassa skabassa kartalla niin..

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


BEACH BODY – HAASTEEN VOITTAJAT OVAT..

Nonniin! Nyt olisi aika viedä Beach Body – haaste kunnolla loppuun ja julkaista voittajat. Toinen voittajista on teidän äänestämä ja toinen on minun valitsema. Voin kertoa, että oli oikeasti tosi hankalaa päättää voittaja, sillä kaikki ovat tehneet upeeta työtä. Toivottavasti paras palkinto on kuitenkin ne tulokset mitä on saanut ja uudet tavat, joita on oppinut. Puhdistamo lupasi sponssata palkinnot molemmille voittajille. Voittopaketista löytyy..

marja-421x451_Fotor_Collage

 

Tuotetta klikkaamalla lisää infoa tuotteesta.

  • Marjasmoothie:  Smoothie valmistuu käden käänteessä ja vaatii lisukkeeksi vain pari muuta komponenttia. Sopii myös sellaisenaan maustamaan esimerkiksi Puhdistamon riisiproteiinijauheen. Marjasmoothiesta tulee erinomaisen virkistävä ja herkullinen, kun kaksi ruokalusikallista Marjasmoothiesekoitusta lisätään blenderiin puolikkaan banaanin ja pakastemustikkakourallisen kera. Smoothien voi tehdä veteen, mutta herkullisimmillaan se on esimerkiksi kookos-, riisi-, tai kauramaitoon tehtynä. Halutessaan smoothien voi makeuttaa mieleisellään tavalla, vaikkapa lusikallisella luomuhunajaa. Marjasmoothie sisältää viisi Suomalaista marjajauhetta ja marjamehujauhetta sekä kaksi eksoottisempaa marjaa. Marjojen kavalkadi muodostuu marja-aroniasta, karpalosta, puolukasta, mustikasta sekä tyrnimarjasta. Eksoottisen lisän tuovat tiibetiläinen goji-uute sekä hyvin C-vitamiinipitoinen intian karviainen, amla. Jokainen smoothiejauhesekoitus sisältää runsaasti hyvin imeytyvää proteiinia, antioksidantteja, kookosöljyn keskipitkiä rasvahappoja sekä tocoa (riisinlesejauhetta).
  • MSM + C :  MSM+C on yhdistelmä laadukasta OptiMSM-jauhetta, Luomu Amlamarja-uutejauhetta sekä limettiä. Jauhe sisältää MSM:n lisäksi erittäin runsaasti luonnollista C-vitamiinia, liukenee välittömästi kylmäänkin veteen ja maistuu hyvältä. C-vitamiini on tärkeä osatekijä MSM:n toiminnalle etenkin kollageenin rakentamisessa tukikudoksia, ihoa yms. varten. Yleensä MSM:n kanssa suositellaan käytettäväksi jotakin C-vitamiinia ja puristamaan mukaan sitruunaa maun parantamiseksi. MSM+C yhdistää nämä kaikki puolet yhdeksi laadukkaaksi tuotteeksi. MSM+C sisältää lisäksi orgaanista hivenaine Molybdeenia, jota elimistö tarvitsee hyvään rikkiaineenvaihduntaan.
  • Riisiproteiini:  Puhdistamon riisiproteiini on korkealuokkainen kasviperäinen proteiini. Sen raaka-aineena on käytetty täysjyväriisiä, joka on ensin idätetty parhaan mahdollisen imeytymisen ja ravinnetason saavuttamiseksi. Jauhe on runsasproteiininen (70%) mutta pelkän proteiinin lisäksi se sisältää vitamiineja, mineraaleja ja terveellisiä laadukkaita rasvoja. Riisiproteiini tuntuu suuhun hieman jauhoiselta, koska se sisältää runsaasti (7%) täysjyväriisin liukenematonta kuitua. Tämän riisiproteiinin aminohappoprofiili on erittäin tasapainoinen. Imeytyvyysindeksi eli PDCAAS (Protein Digestibility Corrected Amino Acid Score) on tasan 1.00 – sama kuin täydellisestä imeytyvyydestään tunnetuilla maito- ja heraproteiinilla sekä kananmunan proteiinilla. Verrattuna eläinperäisiin proteiineihin riisiproteiini saattaa olla huomattavasti vähemmän allergisoiva ja sopiikin paremmin herkemmille yksilöille. Suklaanmakuinen proteiinimme on maustettu aidolla, laadukkalla raakakaakaolla ja kaakaouutteella.
  • Supervihreä: Supervihreä on helppokäyttöinen ja miedon makuinen yhdistelmä parhaita viherjauheita. Orasjauheet yhdistettynä spirulinaan ja chlorellaan sisältävät erittäin paljon vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka puhdistavat ja ravitsevat elimistöä. Sekoitus on viimeistelty laadukkaalla suomalaisella nokkosuutteella.

Puhdistamon tuotteet ovat todistetusti huippulaatua, joten paketin avulla on helppo jatkaa haasteessa opittuja ruokatapoja. Sanotaanko, että ottaisin itse todella mieluusti nuo tuotteet vastaan. 😉

Mutta sitten itse asiaan, eli voittajiin! Lukijaäänestyksen voittajaksi selvitytyi kilpailija numero 6! Onnea!

Collage3

Minä päädyin lopulta, pitkän pohdinnan jälkeen valitsemaan voittajaksi kilpailijan numero 1, sillä halusin katsoa kokonaisuutta ja mielestäni tässä oli tapahtunut sekä ulkoinen, mutta myös sisäinen muutos. Kyseessä ei ollut pelkkä ”kuuri” vaan haasteessa opitut jutut ovat iskostuneet jo rutiineiksi.
voittaja

Onnea voittajille ja vielä iso kiitos kaikille osallistujille. Olitte todella rohkeita, kun lähetitte kuvat kaiken kansan nähtäväksi. Kiitos myös kaikille hiljaisille osallistujille, on ollut mukava huomata että moni on oppinut uusia juttuja ja saanut inspiraatiota omiin treeneihin! Olihan tässä hieman hommaa ja järjestettävää, mutta lopputulos oli sen verran hyvä, että taisi olla sen arvoista.

PS. Kuulin, että olen TOP 5 joukossa Indiedaysin Blog Awards äänestyksessä, joten jos koet että olen inspiroinut juuri sinua jollain tavoin, minua voi tukea antamalla äänensä täältä. Äänestys loppuu huomenna ja kuulemma ihan muutamien äänien erolla mennään. 🙂

Mukavaa viikonloppua! Olen yhteydessä voittajiin sähköpostitse.

Yhteistyössä Puhdistamon kanssa