ANTIBIOOTTIKUURI – NEVER AGAIN

Oon maininnut muutamaan otteeseen syöneeni antiobioottikuurin kahdesti viime vuonna ja sen jälkeen kärsineeni erilaisista kehon toiminnan ongelmista. Lyhyesti vielä kertauksena, että mulla siis tulehtui polven limapussi (bursiitti) kahdesti viime vuonna. Ensimmäinen tulehdus tapahtui keväällä, toinen syksyllä. Syy tulehdukseen oli liian kovat kolahdukset lattiaan (burpeet yms) ja muutenkin yleinen ärsytys, kun olen paljon polvilla jumppien aikana. Molemmilla kerroilla polvi paisui punaiseksi nestemmäiseksi palloksi ja oli toki myös kipeä. Molemmilla kerroilla söin Kexefin-kuurin, jonka avulla vaiva katosi viikossa parissa.

Antiobioottikuuri on hyvin tehokas parannuskeino, mutta ongelma on siinä, että se tappaa kaikki bakteerit, myös ne hyvät joita tarvitaan. Tämän vuoksi kuurin aikana olisi todella tärkeää syödä probiootteja. Nyt kun mietin omaa tilannettani, niin tuo aika on hieman sumuista monen asian vuoksi, mutta mulla oli juuri siihen aikaan maitohappobakteeri purkki loppunut, enkä ollut saanut hankittua uutta. Tästä lähtikin sitten lumipalloefekti. En tietenkään voi olla varma, että kaikki johtuu juuri tästä, mutta nyt kun olen jälkeenpäin miettinyt asiaa, tuntuu kaikki aika loogiselta.

Luultavasti antibioottikuuri ja sen aikainen stressi elämässä tappoi suoliston hyvän bakteerikannan, joka johti siihen etteivät syödyt ravinteet päässeet imeytymään ja suoliston kunto huononi. Samaan aikaan treenimäärät nousivat, jolloin keho tarvitsee entistä enemmän ravinteita. Joulukuun aikaan aloin olla aika väsynyt, etenkin henkisellä puolella, mikä voi osaltaan johtua myös fyysisestä alipalautumisesta. Alipalautuminen taas johtui luultavasti tästä ongelmasta, sillä kun keho ei päässyt palautumaan liian vähäisen ravinteiden saannin vuoksi, myös yöunet alkoivat olla katkonaisia ja se johti yleiseen väsymiseen, jolloin lopulta lekuri määräsi mut sairaslomalle ylirasitustilan vuoksi.

Tämän vuoden alussa aloin panostaa etenkin suoliston kuntoon ja sainkin kaikki oireet katoamaan. Huomaan kuitenkin, että heti jos lopetan toimenpiteet tai tulee jokin stressava vaihe, osa oireista palaa. Mulla ei ole siis koskaan ikinä ollut mitään ongelmia erilaisten ruoka-aineiden saati vatsan toiminnan kanssa. Tämän keissin jälkeen oon kärsinyt ikävästä vatsan turpoamisesta ja muista vatsaongelmista. Nämä oireet täsmäävät pitkälti ärtyneen suolen oireyhtymään, jota en kuitenkaan usko mulla olevan. Otin käyttööni suolahappotabetit (solgar betaiinihydrokloridi + pepsiini) sekä Puhdistamon entsyymit, joilla huomaan olevan suurin vaikutus, sillä jos olen jättänyt ne pois, oireet palaavat hyvin nopeasti. Nyt viimeisien parin viikon aikana oon pystynyt jättämään pikkuhiljaa noita suolatabuja pois, joka viestii että vatsahappojen tasapaino olisi parantunut.

Kirjoittelin aiemmin tänä vuonna tekstin HIIVASYNDROOMA – SYY OUTOIHIN ONGELMIIN KEHOSSA ja kannattaa käydä lukaisemassa tuo. Useimmat yhdistävät hiivatulehdukset alapään ongelmiin, mutta liika hiiva voi aiheuttaa myös paljon muitakin oireita. Yleisin ongelmanaiheuttaja on Candida albicans. Vähemmän tunnetut oireet ovat suoliston epäsäännöllinen käyttäytyminen (ummetus/ripuli), ikenet ­tulehtuvat, iho kutisee ihottuman vuoksi, makeanhimo, krooninen väsymys, aloitekyvyttömyys, suuret mielialanvaihtelut, jatkuva alakulo, ärtyneisyys, uniongelmat, jatkuva nuha, toistuvia hengitystie ja poskiontelotulehduksia.

Hiivan sylkitesti (Huom! Sylkitesti antaa viitteellistä tietoa hiivojen kasvusta, mutta ei korvaa lääkärin tekemää ulosteviljelyä)

Mahdollisesta hiivan liikakasvusta kertovan kotitestin voit tehdä aamulla heti herättyäsi. Ennen kuin juot tai syöt mitään, sylkäise lasiin, jossa on haaleaa vettä.

Seuraamalla noin 15 min välein mitä lasissa tapahtuu, saa viitteen elimistön hiivatilanteesta. Hiivaongelma on todennäköinen, mikäli jokin alla olevista toteutuu:

  • veden pinnalla kelluvasta syljestä lähtee alaspäin nauhamaisia rihmoja, ikään kuin ”jalkoja”
  • sameita sylkipilkkuja leijuu vedessä
  • samea sylki vajoaa kokonaan vesilasin pohjalle

Mikäli kokee, että syynä on hiivatulehdus, tulisi karsia pois muutamat tärkeimmät candidaa ruokkivat ruoat, kuten sokerit, paljon nopeita hiilihydraatteja sisältäviä ruokia (mm. valkoinen jauho) ja hiivaa sisältävät tuotteet.

Asiat, joiden avulla olen itse saanut helpotusta vatsaongelmiin:

Kuidut toimivat hyvien pöpöjen kasvualustana, joten riittävä kuidunsaanti on hyvin tärkeää suoliston korjausprosessin kannalta. Kuiduilla on muutenkin todella suuri rooli kaiken hyvinvoinnin kannalta, sillä suoliston toiminnalla on myös suuri vaikutus hormonitasapainoon. Itse otan aamulla tyhjään vatsaan veteen sekoitettua psylliumia sekä glutamiinia. Lisään myös puuroon esimerkiksi psylliumia tai akaasiakuitua.

Probiootit, eli maitohappobakteerit nautin kylmän aterian yhteydessä, sillä Boulardii-hiivaprobiootti on ainoa probioottikanta joka kestää lämpöä. Muuten maitohappobakteerit kannattaa nauttia kylmän aterian yhteydessä. Kuten mainittua, kuitulisän nauttiminen maitohappobakteerin yhteydessä auttaa, sillä kuitu muodostaa pinnan johon bakteerit pääsevät kasvamaan. Käytän Puhdas+ Boulariita sekä Vahvaa maitohappobakteeria.

C-vitamiini kannattaa mielestäni ottaa ehdottomasti käyttöön sillä C-vitamiini toimii tehokkaana antioksidanttina ja auttaa kudoksia muodostamaan kollageenia sekä tukee puolustusjärjestelmäämme. Luin joitakin juttuja, joiden mukaan C-vitamiinia käyttämällä ollaan saatu hyviä tuoksia hiivan häädössä. 

Entsyymit & Suolahappotabletit – Ennen jokaista suurempaa ateriaa otan yhden Puhdistamon entsyymin ja yhden suolahappo tabletin. Tuo suolahappo vaikuttaa erityisesti proteiinien imeytymiseen. Joskus närästys saattaa johtua suolahapon puutteesta. Suolahappo auttaa myös kalsiumia imeytymään. Entsyymejä taas tarvitaan ruuan sulattamiseen ja siinä astuu kuvaan alla näkyvä Puhdistamon valmiste. Vitamiinit ja mineraalit tarvitsevat entsyymejä toimiakseen ja päästäkseen kaikkiin elimistön osiin.

Toivon siis todellakin, etten joudu enää koskaan syömään antibioottia, ainakin vältän sitä niin pitkälle kuin mahdollista. Ymmärän ja tiedostan että joissain tapauksissa lääkekuurin syöminen on hyvä vaihtoehto, mutta uskon että monesti näitä syödään myös turhaan. Lisättäköön vielä, että terve ihminen ei  välttämättä tarvitse kaikkia noita ravintolisiä, mutta jos kehossa on ongelmia, kuten minulla on ollut, olen saanut näiden avulla apua oireisiin ja kehon toimintaan. 🙂

Puhdas+ & Puhdistamon tuotteet saatu.


5 Responses to “ANTIBIOOTTIKUURI – NEVER AGAIN”

  1. V sanoo:

    Mielenkiintoinen postaus! Mikä näistä purkeista nyt sisältää siis suolahappotabletteja? Ei pakkaustekstit avautunut

  2. TKO sanoo:

    Kirjoitin oman kandidaatintutkielmani aiheesta ruokavalion vaikutus suolistomikrobistoon. Toivottavasti tulevaisuudessa aiheesta tiedetään nykyistä enemmän ja ymmärretään paremmin juurikin antibioottikuurien vaikutus terveyteen ja siihen miten ne vaikuttavat noiden ”hyvien” bakteerien katoamisen kautta. Itse en ole vielä hifistellyt tämmöisten ravintolisien kanssa, vatsaongelmien takia tekisi mieli kyllä kokeilla jotain. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. 🙂

    • RaiRai sanoo:

      Kefexin kuuri laukaisi minulla kroonisen nokkosihottuman. Maha ja suolisto-oireita en osannut yhdistää ennenkun luin juttusi. Taidan koittaa ravintolisiä ja katsoa mitä tapahtuu. Kiitos hyvästä blogista ja postauksesta 😀

      • ainorouhiainen sanoo:

        Kiitos palautteesta, toivottavasti saat apua! Siinä menee hetki mutta kyllä se siitä 🙂

Kommentoi