NÄITÄ ET TIENNYT MINUSTA!

Paljon on tullut kirjoitettua ja paljon on tullut kerrottua itsestäni. Onko vielä jotain mitä ette musta tiedä? No, itseasiassa aika paljonkin. En koe, että mulla olisi sen kummemmin mitään bloggaus-persoonaa, mutta tänne tulee tietysti rajattua vain se tietty osa elämästä, mikä useimmiten liittyy treeniin ja hyvinvointiin! Ajattelin kertoa itsestäni muutaman faktan, katsotaan tuleeko uutta tietoa.

Tästä itseasiassa höpötin snäpissa jo eilen, mutta siis mulla on trypofobia, eli reikäkammo, tunnetaan myös nimellä rykelmäkammo. Jos termi ei ole tuttu, google kertoo tarkemmin. En siis pysty katsoa kuvia jossa on reikiä (etenkään ihmisen iholla, hyi!) ja vielä pahemmin mua alkaa etoa erilaiset rykelmät (jopa tuo sana aiheuttaa kylmiä väreitä). Jos nään tällaisen kuvan, mulle tulee jopa paniikinomainen fiilis, kylmiä väreitä ja todella kamala olo. Pahan kuvan jälkeen, se jää pyörimään mieleen jopa päiviksi ja aiheuttaa joka kerta hyvin etovan ja ällöttävän olon. 

Lukiossa ollessani, lintsasin käytännössä koko toisen luokan. Silti suoritin lukion kolmessa vuodessa, ja sain yo-todistuksen jopa ihan hyvin arvosanoin. Tämäkin pätee tähän mun joko-tai luonteeseen melko hyvin. Tokalla en tehnyt mitään ja kolmosella tykitin kahden vuoden edestä. 😀

Suutun tai ärsyynnyn hyvin harvoin mistään, otan asiat rennosti enkä panikoi. On kuitenkin kaksi asiaa, josta mulla palaa pinna. Jos joku syö jääkaapista mun ruuat (haluan että siellä on aina tietyt mitä tarvitsen) tai häiritsee mun kallisarvoisia yöunia, silloin on leikki kaukana. 

Olen ohjannut 600-700 jumppaa joka vuosi jo yli 10 vuoden ajan. Vuodesta oon pitänyt yleensä yhden kuukauden kesäloman, jolloin en ole ohjannut tunteja. Jumppien lisäksi olen treenannut 3-5 krt viikossa säännöllisesti omia treenejä, mitä ne milloinkin ovat olleet. Vuodesta 2014 aloitin säännöllisemmin salitreenit, sitä ennen juoksin jumppien lisänä 10 km lenkin 3-5 krt viikkoon. Voisi siis sanoa, että on tässä tullut jokunen treenitunti vedettyä, eikä ihme ettei edelleenkään hyydy ihan pienestä! 😀 En ole kärsinyt liiemmin ylirasituksista tai ongelmista, vaikka voisi kuvitella, että joka paikka prakaa tuollaisen sykkimisen jäljiltä. Still going strong! 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


KUINKA HYVIN TUNSITTE MUT – OIKEAT VASTAUKSET!

Huomenta pöytään! Nyt olisi aika paljastaa mun viimeviikkoisen visailun oikeat vastaukset sekä kilpailun voittaja! Taisi olla vaikea skaba, sillä kukaan ei saanut kaikkia oikein. 😀 Tai korjataan, mun kaksi kaveria oli saanut kaikki oikein, kun olivat yhdessä täytelleet, mutta sitähän ei voi laskea koska frendeillä on aina etulyöntiasema. Palkinto menee siis yhdelle teistä lukijoista ja noille kamuille lupasin kokkailla illallisen vastineeksi. 😉 Myönnetään, että mukana oli myös ns. kompakysymys, joka menikin oikeastaan kaikilla väärin. Voitto kilahti yhdellä väärällä vastauksella vastanneelle Annille! (Olen laittanut sähköpostia Annille)

Tässä oikeat vastaukset:

1. Maastaveto-ennätykseni on:

  1. 100 kg
  2. 120 kg
  3. 140 kg –> Nosto tämän vuoden puolella ja maininnut asiasta blogissa, snäpissä sekä instassa! 😀
  4. 160 kg

2. Minä olen..

  1. Joutunut putkaan ulkomailla
  2. Kävellyt kilometrin matkan – 25 asteen pakkasessa paljain jaloin –> Tästä on aikaa jo mooonta vuotta, mutta tosiaan kävi niin, että tuli tallattua pakkasella paljain jaloin, jonka jälkeen jalanpohjat olivat niin kipeät etten pystynyt kävellä viikkoon kunnolla. 😀 
  3. Tapaillut Cheekin kanssa
  4. Herännyt ilman vaatteita keskeltä outoa kaupunkia

3. Olen voittanut Kilpa-aerobicin Suomen Mestaruuden vuonna..

  1. 2005
  2. 2009
  3. 2007 –> Kyseessä siis joukkuesarjan (trio) voitto. En voi uskoa että tästäkin on jo 10 vuotta!!
  4. 2001

4. Edellinen parisuhteeni kesti:

  1. 2,5 vuotta
  2. 6,5 vuotta –> Tuo aika on melkein kolmasosa koko mun elämästä, joten ero oli aika iso muutos ja on edelleen vaatinut totuttelua aina ajoittain. Onneksi ollaan tosi hyvissä väleissä ja edelleen tekemisissä melko paljon. 
  3. 10 vuotta
  4. 4,5 vuotta

5. Montako tuntia ryhmäliikuntaa ohjaan keskimäärin viikossa?

  1. 13-15 h –> Tuo määrä on pysynyt vakiona jo monen vuoden ajan, tosin nyt olen alkanut miettiä että jättäisin osan tunneista, jotta voisin keskittyä paremmin omaan harjoitteluun. Kyseessä ei ole mikään suuri luopuminen, lähinnä 1-2 tuntia pois, joka toisi hieman enemmän aikaa palautumiselle!
  2. 10-12 h
  3. 6-8 h
  4. 18-20 h

6. Olen käynyt Tinder-treffeillä:

  1. Laihian Kotipizzassa
  2. Tervajoen Nesteellä –> Tämä meni melkeinpä kaikilla väärin. 😀 Snäppiin on tullut laitettua sisältöä kokkolan geo filtterillä, mikä luultavasti johti harhaan. Täytyy avata hieman tätä paikkavalintaa, että kyseessä oli sunnuntai ja aika jolloin mikään muu paikka ei ollut auki. 😀
  3. Vaasan Dinner in the skylla
  4. Kokkolan yökerho Callessa

7. Olen asunut:

  1. Dubaissa
  2. Napolissa
  3. Teneriffalla
  4. Gran Canarialla –> Työskentelin matkaoppaana 2007-2008 ja paikkana Gran Canaria / Playa Del Ingles!

8. Nykyinen valmentajani on:

  1. Bull Mentula
  2. Timo Haikarainen –> Olen ollut tyytyväinen valmennukseen ja on tullut opittua paljon uutta ja myös kyseenalaistettua omia aikaisempia uskomuksia/ajatusmaailmaa! 
  3. Juha Hulmi
  4. Jucci Hellström 

9. Olen hetken mielijohteesta (päätös ja sitä seuraava toiminta tunnin sisällä), eli muuten vaan..

  1. Juossut maratonin
  2. Ajanut Taxilla Poriin –> Tästä on jo muutamia vuosia aikaa, mutta päätettiin parin kaverin kanssa hetken mielijohteesta lähteä Pori Jazzeille ja matka kustansi 350 € Vaasasta Poriin, jossa vietettiin lopulta vain päivän ajan ja sitten maitojunalla (=kaveri tuli hakemaan) kotiin. 😀
  3. Lentänyt Rhodokselle
  4. Pyöräillyt Seinäjoelle

10. Kuka seuraavista julkisuuden henkilöistä tapasi käydä ohjaamillani tunneilla:

  1. Krista Siegfrids –> Krista on myös ohjannut salillamme ja Vaasassa ollessaan kävi myös ahkerasti jumppailemassa!
  2. Tuomo Ruutu
  3. Martina Aitolehti
  4. Tero Pitkämäki

Annille lähtee paketti, joka sisältää laadukasta Puhdistamon luomuheraa, viherjauhetta, MSM-jauheta, eliksiiriä, vihersmoothieta, välipalapatukoita sekä maailman parasta raakasuklaata. Mukaan tulee myös Loomeco-annospussi, joka on valmis sekoitus erilaisia marjoja, pähkinöitä, siemeniä ja viherjauhetta. Superkätevä välipala!

Ja jotta olette seuraavassa skabassa kartalla niin..

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


KAVERIKIRJA

Näitä kaverikirja-haasteita on näkynyt viime aikoina useassa blogissa ja koska mulla ei ole tänään mitään muuta mielenpäällä, ajattelin täyttää tällaisen. Katsotaan tuleeko mitään uutta tietoa ilmi. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nimeni on Aino Sofia Rouhiainen

Jotkut tosin kutsuvat minua Aippa, Ainoska, Aikku, Ruuvi, Rou, Raipe..Olikohan siinä kaikki. 😀

Olen syntynyt vuonna 1986

Lapsuuskotini langallinen numero: 3125881

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: Ihan pienenä sanoin vanhemmilleni, että musta tulee pankinjohtaja, koska kuvittelin, että silloin kaikki pankin rahat kuuluvat minulle. Myöhemmin mulle on ollut aina selvää, että ammatti liittyy jotenkin urheiluun/terveyteen/ravitsemukseen.

Mutta isona minusta tulikin: Ryhmäliikuntaohjaaja, Personal Trainer, Bloggaaja eli vaikuttaja sekä yrittäjä..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täydellinen puoliso: Huumorintajuinen, huomioiva, sporttinen, pitkä ja mielellään samanhenkinen kuin minä. 🙂 Ominaisuuksiahan voi luetella vaikka kuinka, mutta loppupeleissä sen yleensä vaan tietää onko kemiaa vai ei.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Tekisin luultavasti hieman enemmän duunia. 😀

Harrastan nyt: Kuntosalia 🙂

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Jos oon lähdössä baanalle, playlistillä pauhaa luultavammin sekavasti kaikkea uusimmista hiteistä living on a prayeriin. 😀 Useimmiten luukutellaan paljon vanhoja biisejä ja muistellaan vanhoja! haha!

Noloin teeveeohjelma josta pidän: En juurikaan katso telkkaria, mutta varmaan joku nolo tositeevee. Tykkään katsoa kaikkia muodonmuutos-laihdutus-tositv-pläjäyksiä.

Bravuurini keittiössä: Oon ihan guru keittiössä! ;D Parhaiten luonnistuu kuitenkin terveellinen ja maittava kotiruoka sekä terveysherkut.

Collage_Fotor

 

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: Itken tosi helposti. Kaikki enemmän tai vähemmän tunteellinen laukaisee kyynelkanavat auki ja joskus ihan hävettää itseäkin, kun alkaa pillittämään jostain suhteellisen typerästä asiasta.

Lapsuuteni lempilelu: Varmaan barbiet, ei kyllä tuu mieleen muuta..

Lempilelu nykyään: Puhelin of course 😉

Salainen paheeni: Kun alan johonkin, vedän sen yleensä överiksi!

Eikun se ihan oikea salainen paheeni: Netti-stalkkaaminen 😀

Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: Kaikki on lopulta kiinni omasta asenteesta, sillä mikä tahansa on mahdollista, kun vain uskoo ja tekee sen eteen töitä. Kaikilla on omat haasteet ja ongelmat, mutta se miten suhtautuu niihin ratkaisee paljon enemmän kuin se mitä sieltä tulee vastaan.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


8 asiaa joita et tiennyt minusta

Taas maanantai! Joskus kyllä tuntuu, että nämä viikot toistaa itseään ihan liikaakin. Onko teillä muilla samanlaisia fiiliksiä vai olenko ainoa elämääni kyllästynyt? No ei nyt sentään, ihan kiva viikko on tulossa. Loppuviikosta pitäisi taas hurauttaa Helsinkiin I Love Me – messuille, joten jotain erilaista onpi luvassa. Muuten aika samaa rataa mennään, ainakin viikon alkuosa. Eilen oli aivan ihanan rento päivä, bloggaamisen jälkeen yritin pysytellä pois koneelta ja kännykkäkin lojui suurimmaksi osaksi pöydällä äänettömällä. Välillä oli toki pakko käydä julkaisemassa kommentteja eiliseen postaukseen, koska aihe puhutteli ja kommenttejakin ropisi kivasti. Täytyy lukea ne vielä ajan kanssa, huolella läpi. 🙂

Jotta kaikki ei menisi ihan sillä samalla tavalla, ajattelin jakaa tänään hieman juttuja itsestäni. Kun on kirjoittanut blogia 4-vuotta, on aika vaikea keksiä jotain mitä ei olisi vielä kertonut itsestään. Yritetään kuitenkin. 🙂

1. Olen aika agressiivinen autokuski, manailen ja kiroan itsekseni ratissa, kun kukaan muu ei osaa tietenkään ajaa yhtä hyvin kuin minä. Ja aina on sitä paitsi punaset kun saavun valoihin. argh! 😉

IMG_20140924_142722

Jos näette liikenteessä, varokaa mä tuun!

2. Kun olemme mieheni kanssa kahdestaan, puhumme yleensä kirjakielellä, erilaisilla murteilla tai muuten vaan oudoilla sanalyhenteillä (tai pidenteillä) esim. Halloroi  tai lloroi (hei, heippa), mennäänkö –> mennäröidäänkö. Harvemmin siis mitenkään normaalisti. 😀 Kun puhun koirallemme, käytän typerää nössöilyääntä, kuten vauvoille höpötellessä.

3. Jos jokin ilmiö on pinnalla ja kaikki hokevat, tekevät tai ostavat samaa, niin minä en ainakaan. Yritän olla vastarannankiiski ja haluan olla periaatteesta erilainen. 😀

4. Kun olin nuori, vein päivittäin toisten ihmisten koiria ulos. Mulla oli varmaan viisi ulkoilutettavaa ja halusinkin kovasti oman koiran. Nyt myöhemmällä iällä mun eläinrakkaus laantui ja en ollut toisaan mikään eläinfani, kunnes tuo ruttunaama muutti meille. Pentu on sulattanut mun kovan sydämmen ja joskus voisin vaan kyylätä sitä jatkuvasti, kun se nukkuu tai makaa. Nössöä, i know! 😀

2014-09-14-21.34.58-575x1024

20140926_220603

5. Olen huono rahankäyttäjä. En juurikaan osaa säästää ja käytänkin pennosia ihan liian huolettomasti. Teen paljon töitä, joten miten fiksua olisikaan ollut säästää pahan päivän varalle, mutta meikäläinen on aina laittanut kaiken haisemaan. Nyt oon tosin avannut säästötilin ja yritän opetella rahan käyttöä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

6. En pidä matkustelusta. Välillä tuntuu, että matkustelusta on pakko pitää, mutta mua se ei sen kummemmin sytytä. Oon kotirotta ja mielummin lojun kotisohvalla kuin lähden jonnekin. Viikon reissu jonnekin lämpimään silloin tällöin maistuu toki, mutta muuten en kaipaa kotoa poistumista! Koen erilaiset viikonloppureissutkin enemmän stressaavina kuin lomana. Kun palasin matkaoppaan hommista, mulla oli varmaan kaksi vuotta kunnon ”inho-reaktio” kaikkia turistirysiä ja matkakohteita kohtaan. 😀

1929637_35372630576_7184_n

7. Olen todella spontaani ihminen. En jaksa pohtia, suunnitella ja miettiä liikaa, vaan toteutan asioita hetken mielijohteesta. Lähdin esim. aiemmin mainittuun matkaoppaan työhön erään miehen perässä, vaikka en ole mikään kielinero tai muutenkaan en ollut koskaan haaveillut, saati ajatellut tekeväni kyseistä työtä. 😀

8. Nukkuminen on mulle pyhä asia. Jos mies lähtee baariin, pyydänkin usein häntä menemään muualle yöksi, jottei tarvisi herätä yöllä kolinaan. 😀 Nykyään nukun myös korvatulpat korvissa, sillä nuo kaksi kanssakumppania ovat aika kovia kuorsaamaan. Lisäksi on ihanaa kun ei kuule kuin oman hengityksen. Jos herään yöllä, mun on vaikea saada uudelleen unta ja sen vuoksi vältän heräämistä kuin ruttoa!

Sellaisia ”paljastuksia” tänään, tuliko ylläreitä?