MITEN SUHTAUTUMISENI RAVINTOON ON MUUTTUNUT?

Ajattelin raapustella ajatuksenvirtaa siitä, miten oma ajatusmaailmani koskien ravintoa on muuttunut viime aikoina. Jos joku lukee ensimmäisiä kertoja, tai vaikka tauon jälkeen niin olen siis noudattanut PT:ni tekemää ruokavaliota viimeiset kaksi kuukautta. Tavoitteena on hyvinvointi, lihasmassan kasvattaminen sekä pieni kiristely. Ruokavalio perustuu karkeasti sanottuna makrojen seuraamiseen, joka on siis johtanut siihen, että mikään ruoka-aine ei periaatteessa ole kielletty, kunhan päivittäiset makrot stemmaavat yhteen. Jos et tiedä mistä on kyse, olen kirjoittanut aiheesta tekstin –>

MITKÄ IHMEEN MAKROT JA MITEN NIITÄ LASKETAAN? (IIFYM)

Olen useasti maininnut, että mulla saattaa olla jossain asioissa joko tai – tyylinen ajatusmaailma. Oon vähän sellanen, että kun teen jotain, teen sen täysillä tai sitten vastakohtana saatan olla tosi huono saamaan aikaseksi asioita, jotka ei mua kiinnosta. Sama pätee ruokavalioon, kun haluan syödä terveellisesti, saatan syödä ihan yyber terveellisesti ja pikkuhiljaa oon jättänyt yhä enemmän ja enemmän ruoka-aineita pois, koska ne eivät ole olleet mielestäni riittävän ravinnerikkaita tai jotain muuta vastaavaa. Koen kuitenkin, että suhtautuminen ravintoon on ihan terveellä pohjalla, sillä en ole ollut mitenkään sairaalloisen tarkka näistä ”säännöistä” ja poikkeukset ovat olleet täysin ok.

Siltikin koen, että viime aikoina mun suhtautuminen ravintoon on mennyt rennompaan suuntaan, sillä tämä IIFYM (if it fits your macros) tyyli on johtanut siihen, että oon alkanut käyttää myös ”köyhempiä” ruoka-aineita. En nyt tokikaan tarkoita, että kannattaisi syödä tyhjää energiaa, mutta ajattelen, että kokonaisuus ratkaisee ja hyvään kokonaisuuteen mahtuu myös niitä vähän huonompia valintoja. Mikä sitten on hyvä tai huono valinta, se on jokaisen oma asia, mutta omalla kohdalla olen lisännyt ruokavaliooni esimerkiksi leipää, satunnaisesti maitotuotteita (ovat olleet pannassa pitkään) sekä esimerkiksi hieman sokeria sisältäviä tuotteita. Pidempään blogia lukeneet tietävät, että sokeri on mulle punainen vaate ja edelleenkin olen sitä mieltä että sitä kannattaa vältellä, mutta sitten taas pienet määrät eivät varmaan ketään tapa. Lisäksi teen todella paljon kovatehoista aerobista treeniä, joten ne hiilarit menevät aika nopeasti myös käyttöön.

Huomaan, että mitä pidempään olen mennyt tällä ruokavaliolle, sitä enemmän ”uskallan” kokeilla uusia ruokia ja ruoka-aineita. Mulla on esimerkiksi ollut tiukka periaate, että jos ”kiristelen”, silloin en syö mitään epäterveellistä. Nyt mulla on ohjeena tankata hiilaritankkaus joka viikko ja olen alkanut ottaa käyttöön myös ns. herkkuja ja silti oon saanut ihan samalla tavalla tulosta. Sanoisin siis, että oikeen oiva keino noudattaa ruokavaliota jos on vähänkään samantyylinen, että homma meinaa mennä liian terveellisille urille. 🙂 Tietysti tämä tyyli vaatii hieman tietämystä ravinnosta ja pientä laskemista, mutta omalla kohdalla hommat menee automaationa, sillä mun mielestä on lähinnä mielenkiintoista kokeilla laskea mitä kaikkea noista makroista voi saada aikaseksi. 🙂

Asiat eivät koskaan ole täysin mustavalkoisia, eli edelleen tarkkailen myös mikroravinteiden saantia ja panostan laadukkaaseen ruokaan, mutta sen ei tarvitse sulkea pois tiettyä rentoutta. Fiilis on hyvä ja treenit kulkee hyvin, joten näillä mennään! 🙂

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


UUTTA TYYLIÄ METSÄSTÄMÄSSÄ

Mitä tapahtuu, kun pesunkestävä treenimimmi stailataan ammattilaisten käsissä uuteen lookkiin? Sen lisäksi, että olen tässä kevään aikana uudistanut itseäni tuolla treenipuolella, olen käynyt läpi pienen uudistuksen myös tyylini puolesta. Oon useasti kirjotellut, että suurin osa ajastani kuluu urheiluvermeissä työni takia. Tämä ei silti tarkoita, etten olisi kiinnostunut esimerkiksi vaatteista, meikeistä ja muodista. Mulla on vaan vähän huonosti aikaa panostaa noihin edellä mainittuihin. Pääsin kuitenkin Voga Stylingin käsittelyyn, josta sain ihan hurjasti inspiraatiota sekä pukeutumiseen, vaatteiden yhdistelyyn että myös meikkaamiseen.

Voga Styling tarjoaa siis konsulttipalveluita vaatteisiin, tyyliin sekä meikkaukseen liittyen. Räätälöityjen palveluiden avulla pyritään saamaan stailattavalle parempi itseluottamus, vahvempi itsetunto sekä oma persoonallinen ja ainutlaatuinen tyyli! Ihan huikee jengi tuon konseptin takana! 🙂

Minä kävin läpi Premium-paketin, joka sisälsi kaikki nämä:

  • Alustava tapaaminen stylistin kanssa 
  • Vaatehuoneen Detox 
  • Shoppailu stylistin kanssa 
  • Stailaus + valokuvaus + meikkausvinkit

Kun olimme jutelleet Heidin kanssa hieman mun tyylistä ja jutuista mistä tykkään ja mitä tahdon, oli aika tehdä vaatekaapin detox. Täytyy sanoa, että tämä tuli niin tarpeeseen! Mun kaappi on jo pidempään ollut täynnä turhia, epämääräisiä vaatteita, joita en edes käytä. Kävimme kirjaimellisesti jokaisen vaatekappaleen läpi ja karsimme turhat pois. Heidi opetti myös, miten vaatteet kannattaa järjestää kaappiin, jotta pukeutuminen on mahdollisimman sujuvaa ja nopeaa. Tuli kyllä niin kevyt olo kun sai karsittua kaiken ylimääräisen pois.

oikealla treenivaatteet ja vasemmalla arkivaatteet 😀

pikku apuri, joka halusi olla koko ajan mukana vaatteiden seassa 😀

Palveluun kuului myös ylimääräisten vaatteiden pois vienti – sopii tällaiselle laiskalle, jonka ikuinen agenda on ”viedä vaatteet kirpparille” 😀

Kun vaatekaappi oli laitettu kuntoon, lähdimme shoppailemaan. Heidi oli käynyt valmiiksi etsimässä erilaisia vaatekokonaisuuksia ja mun tehtävänä oli vain marssia sovituskoppiin ja kokeilla asuja. Täytyy sanoa, että tuli testailtua paljon sellaista mitä en olisi itse osannut edes ajatella ja mukaan jäikin kivasti uusia, käytännöllisiä arkivaatteita. Mun yleisin ongelma on ehkä juuri se, että silloin jos pitäisi pukea jotain muuta kun noita urheilukuteita, en löydä mitään järkevää päälle pantavaa. Nyt sain paljon vinkkejä, millaiset vaatteet sopii mun kropalle, miten yhdistellä vaatteita ja tehdä pienillä yksityiskohdilla asuista kiinnostavia.

Shoppailureissulta jäi käteen mukava määrä uusia vaatteita, joita pystyn yhdistellä vaatekaapistani jo löytyviin vaatteisiin. En siis ostanut kokonaisia asukokonaisuuksia, vaan sellaisia jotka toimivat käytännöllisesti jo omistamiini vaatteisiin!

Viimeisenä olikin mukavin vaihe, eli meikkaus, stailaus sekä valokuvat. Eräänä lumisena perjantaipäivänä kuvasimme ostamiani vaatteita kauniissa ”kevät säässä”. Luminen tausta ei ole ehkä paras mahdollinen noihin kesäisempiin vermeisiin, mutta koska asumme Suomessa, ei koskaan voi tietää mitä taivaalta minäkin päivänä tippuu. 😀

Aloitimme homman meikkauksella ja hiusten stailauksella ja oli aika virkistävää olla ammattilaisen meikattavana. Sain tosi paljon uusia vinkkejä ehostukseen ja olihan lopputuloskin aika erilainen kuin oman sutimisen jälkeen. 😀

Tässä tuleekin sitten kuvasaldoa lopputuloksesta!

Täytyy sanoa, että itse en olisi uskaltanut valita valkoisia farkkuja, mutta kun epäluuloistani huolimatta vedin ne päälle, ihastuin ihan täysin! Tämä kokonaisuus on jotenkin todella raikas ja ehkä jopa oma suosikkini näistä kolmesta. Sain paljon vinkkejä, mitkä värit mulle sopivat ja eivät sovi. Tuo sininen on yksi, joka on ihan nappivalinta meikäläisen päällä, sillä se korostaa silmien väriä ja sopii muutenkin tosi hyvin.

Skeptinen olin myös tuon hameen suhteen, mutta onneksi kokeilin sitä, sillä se lähti mukaan vaatekaappiin. Sopii ehkä paremmin hieman lämpimämpiin keleihin, mutta onneksi tässä on kevät ja kesä vielä edessä. Hame on ihanan kevyt ja rento päällä, mikä on mulle tosi tärkeää, sillä muuten vaatteet tuppaavat jäämään käyttämättä.

Tämä tyyli on ehkä eniten ”mua”, sillä useimmiten valitsen päälle aika neutraaleja värejä sekä perus mustat farkut. Sain kuitenkin ideoita, millaisia yläosia yhdistää farkkuihin, jos ei halua aina vetää kollegea tai jotai perus neuletta päälle. Tosin pienillä yksityiskohdilla ja jutuilla se neule tai kollarikin saa uutta ilmettä!

Mitäs sanotte? Mikä tyyli iskee parhaiten? 🙂

YHTEISTYÖSSÄ VOGA STYLINGIN KANSSA.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ


VALMENNUSTA TAKANA 2 KUUKAUTTA – MISSÄ MENNÄÄN?

Otsikko sen jo sanoikin, mutta siis mihin tää aika on mennyt? Lauantaina tuli tosiaan 8 viikkoa täyteen ja on kai ihan hyvä merkki, ettei ajankulua ole juurikaan huomannut. Suoraan sanottuna ei edes tunnut, että noudattaisin mitään ohjelmaa, sillä kaikki menee niin rutiinilla päivästä toiseen. Mulla oli tuossa muutama viikko taaksepäin hieman motivaatio ongelmia, sillä tuntui, että olen vähän jumissa, koska en huomannut kehitystä. Viime viikolla kävi taas päinvastoin, kun yhtäkkiä tuntui että kaikki meni eteenpäin ja olo oli muutenkin tosi jees. Noissa vaikeammissa vaiheissa täytyy aina muistaa, että ne on ohimeneviä ja että huonon päivän tai viikon jälkeen tulee aina parempi!

 

Valmentajani on siis erikoistunut erityisesti lihaskasvun ja rasvanpolton yhdistämiseen, joka on munkin tavoitteena. Kävin muutamia viikkoja sitten jyväskylässä, jossa mittailtiin neljässä viikossa tapahtuneita tuloksia. Rasvaprosentti oli tipahtanut neljä pykälää alaspäin ja senttejä oli lähtenyt kivasti. Ainoa kohta mihin senttejä oli lisääntynyt, oli lantionympärys, joka viestii siitä että pakarat ovat ottaneet treeniä vastaan. 😀 On tosi jännää nähdä miltä tulokset näyttävät nyt seuraavalla kerralla kun päästään katsomaan etenemistä.

Ruokavalioni lähti korkeista kaloreista ja naureskelinkin, että aika hauskaa että olen ”dieetillä” ja syön yli 3K kaloria päivässä. Tuo määrä on aika monen ns offikauden kalorimäärä, joten en valita yhtään, että ruokaa on saanut lapata suuhun aivan huolella. Nyt viime aikoina määriä on kyllä alettu karsia pienissä määrin kerrallaan. Koko kahdeksan viikon aikana en ole joutunut kokemaan nälkää, mitä nyt joitakin mielitekoja ollut joskus harvoin. Tuon kolmen tonnin päälle on tullut vielä tehtyä hiilaritankkaus kerran viikossa, joka on antanut hurjasti lisää buustia treeneihin.

popparit on mun viikonlopun kohokohta 😀

Nyt olen lähdössä korkkaamaan viikon ensimmäisen treenin ja mulla alkaa tänään itseasiassa uusi treenikierto. Ohjelmaan ja liikkeisiin on tehty pieniä muutoksia ja katselin tuossa, että pitäisi mm. tehdä 8 (?!) sarjaa leuanvetoja lisäpainolla. Katotaan miten nousee. 😀 On kyllä ollut tosi kiva huomata, että voin saada näinkin hyvin voimatasoja ylös, vaikka teen niin paljon kovatehoista aerobista liikuntaa. Kai kaikki on aina mahdollista, kun vaan on valmis tekemään hommia! Oon kyllä myös ylpeä itsestäni, että oon oikeesti ollut aika reipas kaiken tämän suhteen ja toivon että lopussa kiitos seisoo. Homma ei toki tuu päättymään valmennuksen loppumiseen, sillä oon saanut ihan uuden kipinän tämän itseni kehittämisen suhteen.

Mukavaa viikkoa kaikille! 🙂

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ


VOIMAHARJOITTELUN HYÖDYT KIINTEYTYMISESSÄ (1/2)

Mitä liikuntaan tulee, olen sitä mieltä että kaikki liikkuminen on hyvästä. Mikään treenimuoto tai yksittäinen harjoitus ei pelasta eikä pilaa kokonaisuutta, sillä monipuolisuus on kuitenkin loppupeleissä kaikista tehokkain tapa lähes kaikkiin tavoitteisiin. Liikkumisen tulisi mielestäni olla mielekästä, eli jos jokaiseen treeniin tulee lähdettyä väkipakolla, jossain vaiheessa käy niin, että motivaatio loppuu ja liikkuminen jää. Voimaharjoittelu on kuitenkin osa-alue, jonka harjoittamisesta on hyötyä ihan jokaiselle. Oli kyseessä nuori, vanha, kiinteytyjä, kestävyysjuoksija, keskivertokuntoilija tai kilpaurheilija, voimaharjoittelusta saadaan aina hyötyä tavoitteen saavuttamisessa. Kirjoitin tästä aiheesta vieraskirjoituksen njie:n blogiin ja jaan tekstin myös teille! 🙂

Voimaharjoittelun hyödyistä voisi kirjoittaa romaanin, joten ajattelin keskittyä asiaan kehonmuokkauksen näkökulmasta. Sivuttakoon kuitenkin, että voimaharjoittelulla on lukuisia terveydellisiä vaikutuksia aina veren rasva- ja sokeriarvojen parantumisesta pienempään ennenaikaisen kuoleman riskiin. Skaala on siis todella suuri ja en keksi oikeastaan mitään syytä, miksi ei kannattaisi tehdä voimaharjoittelua. 

Kehonmuokkauksen kannalta voimaharjoittelu on lähestulkoon avainasemassa, ravinnon ohella. Täytyy siis muistaa, että ilman oikeanlaista ravintoa (negatiivinen energiavaje = kiinteytyminen, parempi lihaserottuvuus) ei saada toivottuja tuloksia. Kun energiansaanti on kohdillaan, voi taas treenillä vaikuttaa siihen, millaiseksi keho muokkautuu.

Voimaharjoittelussa ei kannata keskittyä kaloreiden kuluttamiseen sykkimällä hulluna salitreenin läpi, vaan tehdä laadukkaita harjoituksia ja löytää kontakti lihakseen. Myös riittävä kuorma on hyvin tärkeässä asemassa. Vaikka treenin aikainen kulutus ei olisi hirvittävän suuri, aiheuttaa voimaharjoittelu treenin jäkeen ns. aineenvaihduntapiikin, jolloin keho kuluttaa energiaa vielä levossa. Lisäksi lihasmassan määrä vaikuttaa lepoaineenvaihduntaan, eli mitä enemmän lihasmassaa, sitä suurempi lepoaineenvaihduta. Tämä johtaa pikkuhiljaa siihen, että keho muuttuu kiinteksi ja jänteväksi. Jos siis tavoitteena on kiinteytyä, eli saada paremmin erottuvat lihakset ja sutjakka kroppa, suosittelen lämpimästi lisäämään voimaharjoittelua treeniohjelmaan.

Usein kiristelyyn tarvitaan negatiivinen energiavaje, jolloin voimaharjoittelun avulla rasvanpoltto tehostuu ja vaivalla hankitut lihakset säilyvät paremmin. Kuten mainittua, voimaharjoittelun avulla aineenvaihdunta pysyy paremmin toiminnassa, sillä punttien nostelu yhdistettynä optimaalisesti suunniteltuun ravinto-ohjelmaan tuo yleensä parhaat tulokset kiinteytymisen kannalta.

Onko voimaharjoittelu uusi juttu sinulle? Hyvä! Sillä voimaharjoittelu on hyvin motivoivaa, etenkin alussa. Tutkimustieto osoittaa, että alussa lihasmassa kasvaa keskimäärin 40-70 g per harjoitus ensimmäisten harjoituskuukausien aikana. Tästä voidaan vetää johtopäätös, että kasvu on tyypillisesti 0,5-1 kg kuukaudessa. Tämä vauhti ei jatku loputtomiin ja mitä pidemmälle edetään, joudutaan tehdä enemmän hommia lihaskasvun eteen. Muistan kun itse aloitin salitreenit ja tuloksia alkoi näkyä ihan silmissä. Tämä oli todella motivoivaa, sillä usein käy niin että lihaserottuvuus paranee, rasva alkaa tiristä ja kroppa muokkautuu ihan silmissä! Ravinto on tosiaan isossa roolissa, kun tavoitteena on kiinteytyminen. Riittävä proteiinin saanti pitää huolen siitä että muskelit saavat riittävästi rakennusaineita kehitykseen. Proteiinin kanssa ei tarvitse vetää överiksi, eikä saa unohtaa hiilareita saati rasvojakaan.

Kyllästyttääkö perus puuro? Helppo kikka on lisätä puuroon herkullisia ProPud-vanukkaita tuomaa ihanaa herkullista makua ja proteiinia. Raejuuston, rahkan tai valkuaisen voi korvata myös proteiinipitoisella vanukkaalla, joka tekee puurohetkestä hieman enemmän luksusta.

  • kaurapuuro kookosöljyllä
  • mustikat
  • mustikka-muffinsin makuinen pudding
  • koristeluun kookoshiutaleita

TAI

  • kaurapuuro kookosöljyllä
  • vaniljan makuinen pudding
  • caramelin makuinen pudding
  • kaneli

Seuraavassa osassa keskityn tarkemmin siihen, miten käytännössä tehdä tuloksia voimaharjoittelun avulla!


SINKKUELÄMÄ ENNEN VS. NYT

Tässä on tullut eleltyä ”villiä” sinkkuelämää jo puolen vuoden ajan ja täytyy sanoa, että huomaa kyllä miten asiat muuttuu vuosien saatossa. 😀 Olin sinkkumarkkinoilla (kamala sana!) viimeksi vuonna 2009-2010, joten sen jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä. Frendien kanssa on tullut jauhettua aiheesta vähän liikaakin ja mietin, että miksen voisi raapustella aiheesta blogiinkin vaihtelun vuoksi.

Ensinnäkin, tämä älylaitteiden ja erilaisten sovellusten läsnäolo tuo oman mausteensa, sillä nykyään deittailu on hurjan paljon helpompaa kuin ennen. Eipä ollut tindereitä, eikä instagrameja aiemmin, jolloin yhteydenotto (ja stalkkaaminen) oli huomattavasti haastavampaa. Toisaalta, kun kaikesta on tullut jotenkin niin helppoa, johtaa se siihen ettei alkuinnostuksen jälkeen oikeen löydy eforttia tinderin selaamiseen, jolloin homma menee lähinnä monotomiseen vasemmalle swaippaukseen (tai koko sovelluksen unohtamiseen viikoiksi) ilman että edes näkee mitä sielä ruudussa vilisee. Nykyään kaikki on niin helppoa, että kai sitä pitäisi olla joku Wolt joka vielä tuo sen seuralaisen suoraan kotiovelle, ettei vahingossakaan tarvitse tehdä mitään ylimääräistä. 😀 Matchin jälkeen kun pitäisi vielä jaksaa jutella ja se voi näköjään olla yllättävän haastavaa, ainakin kun katselee tuota mun match-listausta!

Edellisellä kaudella ei siis tullut käytyä kahveilla eikä muutenkaan treffeillä sen kummemmin ja uusia naamoja ”etsittiin” lähinnä baarista. Mietinkin tässä yhtenä päivänä, että olen tavannut kaikki entiset seurustelukumppanini joko baarissa tai festareilla. 😀 Pitäisköhän alkaa taas käymään enemmän viihteellä? Toisaalta tuntuu, ettei kiinnosta pätkääkään mikään sekoilu ja on huomattavasti kivempi saada se ensivaikutelma ihan päivänvalossa. Harmi vaan, että liian harvoin suomalaiset kehtaavat tulla juttelemaan muualla kuin maistissa. 😀 En kyllä tiedä miten reagoisin jos joku tulisi yhtäkkiä pyytämään treffeille vaikka keskellä kirkasta päivää (hurjaa!). Ehkä on sittenkin ihan hyvä, että on nuo sovellukset ja somemaailma, jossa voi turvallisesti tekstailla oman peiton alta. 😀

Uusi ilmiö on myös se, että nykyään tulee jos minkämoisia ehdotuksia sekä kuvia (joita ei tahdo nähdä) tuolta sovelluksien kautta. On tosi kiva kun avaat snäppiviestin ja siellä on koko komeus esiteltynä ennen kuin ollaan mitään muuta koskaan keskusteltu. Näitä dickpicejä on tullut huolestuttavan paljon viime aikoina, ja mietin vaan että eihän tää oo mikään uus trendi, eihän? Voin kertoa, että jos joku tuntematon dude lähettää mulle pyytämättä kuvan vehkeestään, otan luultavasti screenshotin ihan vaan koska voin. 😀

Nykyään kaikki on siis jollain tavoin paljon helpompaa, mikä tekee kaikesta tavallaan vaikeampaa. Kun ärsykkeitä tulee jatkuvasti joka puolelta, alkaa kaikkeen turtua, eikä tosiaan riitä sitä eforttia pistää tikkua ristiin sen kummemmin. Vaikka esimerkiksi tuo mainittu tinder on ihan hauska sovellus, niin kuitenkin uskon, että vaikka joku olisi kuinka täydellinen ”paperilla”, eli omaisi ne ominaisuudet mitä etsit, on silti kemia se maaginen juttu. Sitä kemiaa joko on tai ei. Kemiaa taas ei pysty tarkistaa muulloin kuin tapaamalla ihan livenä, aidosti omana itsenään. Aiemmin oli siis siinä mielessä helpompaa, että ihmisiä tuli ensin tavattua/nähtyä jossain ja vasta sen jälkeen siirryttiin txtailemaan, mutta nykyään homma menee usein toisinpäin. Kumpi on sitten parempi, mene ja tiedä?

Onko ruudun takana muita, jotka ovat huomanneet samoja juttuja tai jotain muuta, mitä mahdollisesti itseltä on jäänyt huomiomatta tällä pitkällä puolen vuoden sinkku-etapillani?

Vaikka aiheesta postauksen raapustinkin, täytyy mainita että viimeiset kuukaudet on tullut keskityttyä aika paljon kaikkeen muuhun, että tällaiset jutut ovat kulkeneet ihan vaan siinä sivussa. Ettei kukaan vahingossakaan luule, että elämäni pyörii vain miesten ja niiden touhujen arvioimisen ympärillä.. Se olisi nimittäin ihan oma postauksensa se! 😀

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ