VALMENNUSTA TAKANA 2 KUUKAUTTA – MISSÄ MENNÄÄN?

Otsikko sen jo sanoikin, mutta siis mihin tää aika on mennyt? Lauantaina tuli tosiaan 8 viikkoa täyteen ja on kai ihan hyvä merkki, ettei ajankulua ole juurikaan huomannut. Suoraan sanottuna ei edes tunnut, että noudattaisin mitään ohjelmaa, sillä kaikki menee niin rutiinilla päivästä toiseen. Mulla oli tuossa muutama viikko taaksepäin hieman motivaatio ongelmia, sillä tuntui, että olen vähän jumissa, koska en huomannut kehitystä. Viime viikolla kävi taas päinvastoin, kun yhtäkkiä tuntui että kaikki meni eteenpäin ja olo oli muutenkin tosi jees. Noissa vaikeammissa vaiheissa täytyy aina muistaa, että ne on ohimeneviä ja että huonon päivän tai viikon jälkeen tulee aina parempi!

 

Valmentajani on siis erikoistunut erityisesti lihaskasvun ja rasvanpolton yhdistämiseen, joka on munkin tavoitteena. Kävin muutamia viikkoja sitten jyväskylässä, jossa mittailtiin neljässä viikossa tapahtuneita tuloksia. Rasvaprosentti oli tipahtanut neljä pykälää alaspäin ja senttejä oli lähtenyt kivasti. Ainoa kohta mihin senttejä oli lisääntynyt, oli lantionympärys, joka viestii siitä että pakarat ovat ottaneet treeniä vastaan. :D On tosi jännää nähdä miltä tulokset näyttävät nyt seuraavalla kerralla kun päästään katsomaan etenemistä.

Ruokavalioni lähti korkeista kaloreista ja naureskelinkin, että aika hauskaa että olen ”dieetillä” ja syön yli 3K kaloria päivässä. Tuo määrä on aika monen ns offikauden kalorimäärä, joten en valita yhtään, että ruokaa on saanut lapata suuhun aivan huolella. Nyt viime aikoina määriä on kyllä alettu karsia pienissä määrin kerrallaan. Koko kahdeksan viikon aikana en ole joutunut kokemaan nälkää, mitä nyt joitakin mielitekoja ollut joskus harvoin. Tuon kolmen tonnin päälle on tullut vielä tehtyä hiilaritankkaus kerran viikossa, joka on antanut hurjasti lisää buustia treeneihin.

popparit on mun viikonlopun kohokohta :D

Nyt olen lähdössä korkkaamaan viikon ensimmäisen treenin ja mulla alkaa tänään itseasiassa uusi treenikierto. Ohjelmaan ja liikkeisiin on tehty pieniä muutoksia ja katselin tuossa, että pitäisi mm. tehdä 8 (?!) sarjaa leuanvetoja lisäpainolla. Katotaan miten nousee. :D On kyllä ollut tosi kiva huomata, että voin saada näinkin hyvin voimatasoja ylös, vaikka teen niin paljon kovatehoista aerobista liikuntaa. Kai kaikki on aina mahdollista, kun vaan on valmis tekemään hommia! Oon kyllä myös ylpeä itsestäni, että oon oikeesti ollut aika reipas kaiken tämän suhteen ja toivon että lopussa kiitos seisoo. Homma ei toki tuu päättymään valmennuksen loppumiseen, sillä oon saanut ihan uuden kipinän tämän itseni kehittämisen suhteen.

Mukavaa viikkoa kaikille! :)

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ


4 Responses to “VALMENNUSTA TAKANA 2 KUUKAUTTA – MISSÄ MENNÄÄN?”

  1. Avatar Sandra sanoo:

    Moi Aino!
    Voi olla että sulla on ollut resepti esillä jossain tuosta pasta annoksesta, mutta voisitkohan sen kirjoittaa uudelleen? Näyttää meinaat hyvältä!

  2. Avatar hannah sanoo:

    On aika milenkiinotisa lukea sun edistymistä näissä.
    Tiedätkö onko Timpalla etävalmennsta ollenkaan? Epäilen suuresti, mutta eipä sitä ikinä tiiä.

    On vähän samanlaiset jutut eli ryhmiksen ja voimailun yhdistäminen kyseessä itelläkin.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos. =) Ei ole täysin etävalmennusta, eli pitää käydä jyväskylässä aina tietyin väliajoin. Näin ainakin mulle sanoi, kun kysyin aluksi kans olisko mahdollisuus etänä.

Kommentoi