UUTTA TYYLIÄ METSÄSTÄMÄSSÄ

Mitä tapahtuu, kun pesunkestävä treenimimmi stailataan ammattilaisten käsissä uuteen lookkiin? Sen lisäksi, että olen tässä kevään aikana uudistanut itseäni tuolla treenipuolella, olen käynyt läpi pienen uudistuksen myös tyylini puolesta. Oon useasti kirjotellut, että suurin osa ajastani kuluu urheiluvermeissä työni takia. Tämä ei silti tarkoita, etten olisi kiinnostunut esimerkiksi vaatteista, meikeistä ja muodista. Mulla on vaan vähän huonosti aikaa panostaa noihin edellä mainittuihin. Pääsin kuitenkin Voga Stylingin käsittelyyn, josta sain ihan hurjasti inspiraatiota sekä pukeutumiseen, vaatteiden yhdistelyyn että myös meikkaamiseen.

Voga Styling tarjoaa siis konsulttipalveluita vaatteisiin, tyyliin sekä meikkaukseen liittyen. Räätälöityjen palveluiden avulla pyritään saamaan stailattavalle parempi itseluottamus, vahvempi itsetunto sekä oma persoonallinen ja ainutlaatuinen tyyli! Ihan huikee jengi tuon konseptin takana! 🙂

Minä kävin läpi Premium-paketin, joka sisälsi kaikki nämä:

  • Alustava tapaaminen stylistin kanssa 
  • Vaatehuoneen Detox 
  • Shoppailu stylistin kanssa 
  • Stailaus + valokuvaus + meikkausvinkit

Kun olimme jutelleet Heidin kanssa hieman mun tyylistä ja jutuista mistä tykkään ja mitä tahdon, oli aika tehdä vaatekaapin detox. Täytyy sanoa, että tämä tuli niin tarpeeseen! Mun kaappi on jo pidempään ollut täynnä turhia, epämääräisiä vaatteita, joita en edes käytä. Kävimme kirjaimellisesti jokaisen vaatekappaleen läpi ja karsimme turhat pois. Heidi opetti myös, miten vaatteet kannattaa järjestää kaappiin, jotta pukeutuminen on mahdollisimman sujuvaa ja nopeaa. Tuli kyllä niin kevyt olo kun sai karsittua kaiken ylimääräisen pois.

oikealla treenivaatteet ja vasemmalla arkivaatteet 😀

pikku apuri, joka halusi olla koko ajan mukana vaatteiden seassa 😀

Palveluun kuului myös ylimääräisten vaatteiden pois vienti – sopii tällaiselle laiskalle, jonka ikuinen agenda on ”viedä vaatteet kirpparille” 😀

Kun vaatekaappi oli laitettu kuntoon, lähdimme shoppailemaan. Heidi oli käynyt valmiiksi etsimässä erilaisia vaatekokonaisuuksia ja mun tehtävänä oli vain marssia sovituskoppiin ja kokeilla asuja. Täytyy sanoa, että tuli testailtua paljon sellaista mitä en olisi itse osannut edes ajatella ja mukaan jäikin kivasti uusia, käytännöllisiä arkivaatteita. Mun yleisin ongelma on ehkä juuri se, että silloin jos pitäisi pukea jotain muuta kun noita urheilukuteita, en löydä mitään järkevää päälle pantavaa. Nyt sain paljon vinkkejä, millaiset vaatteet sopii mun kropalle, miten yhdistellä vaatteita ja tehdä pienillä yksityiskohdilla asuista kiinnostavia.

Shoppailureissulta jäi käteen mukava määrä uusia vaatteita, joita pystyn yhdistellä vaatekaapistani jo löytyviin vaatteisiin. En siis ostanut kokonaisia asukokonaisuuksia, vaan sellaisia jotka toimivat käytännöllisesti jo omistamiini vaatteisiin!

Viimeisenä olikin mukavin vaihe, eli meikkaus, stailaus sekä valokuvat. Eräänä lumisena perjantaipäivänä kuvasimme ostamiani vaatteita kauniissa ”kevät säässä”. Luminen tausta ei ole ehkä paras mahdollinen noihin kesäisempiin vermeisiin, mutta koska asumme Suomessa, ei koskaan voi tietää mitä taivaalta minäkin päivänä tippuu. 😀

Aloitimme homman meikkauksella ja hiusten stailauksella ja oli aika virkistävää olla ammattilaisen meikattavana. Sain tosi paljon uusia vinkkejä ehostukseen ja olihan lopputuloskin aika erilainen kuin oman sutimisen jälkeen. 😀

Tässä tuleekin sitten kuvasaldoa lopputuloksesta!

Täytyy sanoa, että itse en olisi uskaltanut valita valkoisia farkkuja, mutta kun epäluuloistani huolimatta vedin ne päälle, ihastuin ihan täysin! Tämä kokonaisuus on jotenkin todella raikas ja ehkä jopa oma suosikkini näistä kolmesta. Sain paljon vinkkejä, mitkä värit mulle sopivat ja eivät sovi. Tuo sininen on yksi, joka on ihan nappivalinta meikäläisen päällä, sillä se korostaa silmien väriä ja sopii muutenkin tosi hyvin.

Skeptinen olin myös tuon hameen suhteen, mutta onneksi kokeilin sitä, sillä se lähti mukaan vaatekaappiin. Sopii ehkä paremmin hieman lämpimämpiin keleihin, mutta onneksi tässä on kevät ja kesä vielä edessä. Hame on ihanan kevyt ja rento päällä, mikä on mulle tosi tärkeää, sillä muuten vaatteet tuppaavat jäämään käyttämättä.

Tämä tyyli on ehkä eniten ”mua”, sillä useimmiten valitsen päälle aika neutraaleja värejä sekä perus mustat farkut. Sain kuitenkin ideoita, millaisia yläosia yhdistää farkkuihin, jos ei halua aina vetää kollegea tai jotai perus neuletta päälle. Tosin pienillä yksityiskohdilla ja jutuilla se neule tai kollarikin saa uutta ilmettä!

Mitäs sanotte? Mikä tyyli iskee parhaiten? 🙂

YHTEISTYÖSSÄ VOGA STYLINGIN KANSSA.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ