KEVYITÄ HERKKURUOKIA

Sain loistavan toiveen esitellä lämpimiä ruokia joiden kalormäärä olisi alle 100 kcal per 100 g. Kommentin luettuani kävin tsekkaamassa sulamosta kaikki sinne lyödyt reseptit ja tähän tarkoitukseen sopivia safkojahan löytyi yllinkyllin. Esittelenkin muutaman herkullisen ruuan, jonka kalorimäärä ja makrojakauma sopii loistavasti myös keventelyyn!

Blogista löytyy paljon erilaisia soppareseptejä, mutta yksi lempparini on tämä alla oleva, johon tulee myskikurpitsan lisäksi paljon muitakin vihanneksia. Mulla on tapana tehdä kerralla suuri kattilallinen soppaa, josta riittää sitten useampaan kertaan. Koska keitot ovat kevyitä, niitä saa vedellä aika reippaita määriä. Sopii siis meille kaikille, jotka tykkäävät syödä paljon! 🙂

Herkkukeitto (37 kcal per 100 g)

  • 660 g myskikurpitsaa (1kpl)
  • 450 g porkkanaa
  • 450 g kukkakaalia (käytin pakaste)
  • 335 g punaista suippopaprikaa (3 kpl)
  • 225 g valkokaalia
  • 120 g makeasipulia (1 kpl)
  • 30 g valkosipulinkynttä (10 kynttä)
  • 400 ml kevyt kookosmaitoa (Santa Maria light) + vettä halutun koostumuksen saamiseksi
  • runsaasti mausteita (yrttisuola, chili, valkosipuli, grillausmauste)

Kuori myskikurpitsa ja halkaise kahtia. Poista siemenet ja paloittele kurpitsa pienemmiksi paloiksi. Pilko myös muut ainesosat ja kypsennä suuressa kattilassa. Soseuta kaikki kypsät ainesosat tehosekoittimessa kookosmaidon kanssa. Mausta joko kasvisliemikuutiolla ja/tai mausteilla. Kurpitsan siemeniä voi hyötykäyttää, sillä paahtuvat 175-asteisessa uunissa 15 minuutin ajan. Siemenien sekaan voi sekoittaa lusikallisen kookosöljyä ja haluttuja mausteita. 

Keittoon voi lisätä halutessaan proteiinia, esimerkiksi 150 g raejuustoa, jolloin kokonaiskalorimäärä suurelle lautaselliselle oli 415 kcal = prot 31 g, hh 51 g , rasva 9 g.

Nyhtökalkkuna-lasagne (87 kcal per 100g)

  • 300 g porkkanaa
  • 200 g punaista suippopaprikaa
  • 1 sipuli (120 g)
  • 600 g nyhtökalkkunaa  (Jutta G Pulled Turkey – Veljekset Mattila)
  • 750 g paseerattua tomaattia
  • 170 g herkkusieniä (mulla Pirkan lasipurkki)
  • 250 g Organic green lentil lasagnelevyjä
  • 250 g Kadett 5 % juustoa (raastoin itse monitoimikoneella)
  • mausteita oman maun mukaan

Uuni päälle 220 asteeseen. Pilko porkkanat, paprika, sipuli pieneksi silpuksi. Käytin itse monitoimikonetta, jolla koko prosessi tapahtuu hyvinkin nopeasti ja jälki on hyvin pientä silppua. Paista pannulla vihannes-seosta, lisää sekaan nyhtökalkkuna, paseerattu tomaatti ja mausteet.

Lado uunivuuan pohjalle lasagnelevyjä, kaada seuraavaksi jauhelihaseos, toista kolmesti niin että viimeisenä jää jauhelihaseos. Viimeistele halutessasi juustoraasteella. Paista 220 asteisessa uunissa n. 30 minutttia (riippuu hieman uunin tehoista). Tarjoa lasagnea raikkaan salaatin kera.

Kolmantena myös kasvisruokavalioon sopiva niin sairaan hyvä kikhernepata. Tää maistuu paremmalta kuin kuulostaa, kannattaa testata! 🙂

Kikhernepata (89 kcal per 100g):

  • 2 purkkia GoGreen Ready in 5 Pika-kikherneitä
  • 1 silputtu sipuli
  • 1 prk(400g) mutti tomaattimurskaa
  • 1 prk Go Green Salsa Mexicana
  • 3 rkl (30 g) sokeroimatonta maapähkinävoita
  • tölkki ananaspaloja
  • n. 200 g herkkusieniä viipaloituna
  • 350 g parsakaalia
  • (cashewpähkinöitä)
  • suolaa, valkosipulimaustetta, oreganoa, chilipippuria, pippuria maun mukaan

Silppua sipuli ja paista se yhdessä kikherneiden, herkkusienien sekä kypsennettyjen parsakaalien kanssa, lisää tomaattimurska, salsa mexicana, loraus vettä, ananakset sekä maapähkinävoi. Lisää mausteet, sekoita. Anna padan kiehahtaa ja sen jälkeen hautua hetki. Kaada halutessasi pähkinät vielä lopussa (ei laskettu makroihin). Tarjoile salaatin kanssa.

Näitä löytyisi vielä pizzan, makaronilaatikon, jälkkäreiden yms muodossa, joten tuun tekemään vielä samanmoisen postauksen uudelleen! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ADDIKTIONA HYVINVOINTI

Hyvinvoinnin nimissä näkee nykyään jos minkämoista elämäntapaa sekä tyyliä, mikä on pistänyt miettimään, että mikä on todellisuudessa hyvinvointia ja mikä sen verukkeena jonkun addiktion suorittamista. Yritän saada ajatukseni mahdollisimman hyvin ulos, sillä oon miettinyt tätä aihetta melko paljon viime aikoina. Tein myös aiheesta haastattelun taannoin, jonka tiimoilta sain itsekin paljon uutta ajateltavaa. Karkeasti sanottuna, meidän kaikkien pääasiallinen tavoitehan on olla onnellinen. Niin, että elämä rullaa kivutta ja voidaan hyvin sekä sisäisesti että myös ulkoisesti. Koen kuitenkin, että yhä useammin terveellisyyden suorittaminen saattaa viedä vain kauemmaksi tuosta tavoitteesta.

Tällä hetkellä koen, että sana hyvinvointi on saanut myös hieman virheellisiä mielikuvia johtuen ulkonäkökeskeisestä yhteiskunnasta. Sosiaalinen media on tuonut tähän vahvasti oman mausteensa, sillä siellä jokainen voi olla juuri sitä mitä haluaa näyttää ulospäin. Tästä aiheesta on jauhettu niin paljon, että jätän sen analysoinnin tällä kertaa väliin, mutta jokainen tietänee mitä tällä tarkoitan. Ulkonäkökeskeisyys, ulkonäköpaineet ja itsensä hyväksyminen ovat aika pinnalla nykyään ja itsekin oon joutunut taistella tämän asian kanssa, koska oon aika tiukasti mukana hyvinvointibisneksessä ihan päivittäin.

Fakta on se, että äärimmäisen ”hyvässä kunnossa” (=rasvaton, lihaserottuvuus) pysyminen vaatii äärimmäisen paljon. Mikäli kyseessä ei ole lottovoitto geenienjaossa, joutuu tehdä melkoisen paljon hommia ja uhrauksia, jotta kroppa pysyy nykyihanteen mukaisessa timmissä kunnossa. Mulle on aina ollut tärkeetä olla hyvässä kunnossa ja se, mikä on mun mielestä riittävän hyvä kunto, vaatii aika paljon.

Se vaatii monen monta treeniä viikossa ja se vaatii sen, että ruokavaliossa ei ole paljon mitään ylimääräistä. Nyt viime aikoina oon miettinyt paljon sitä, että mitä haluan. Haluanko elää sellaista elämää vai pystynkö hyväksymään itseni ”ei niin hyvässä kunnossa”, mutta sitten taas ottaa iisimmin muuten. Toisaalta, kun mulla on rutiinit kunnossa, eli ns. suoritan kaiken ”täydellisesti”, voin toki hyvin, etenkin fyysisesti. En tarkoita, että terveelliset elämäntavat olisivat mulle jotain pakkopullaa, mutta just sen tasapainon ja keskitien löytyminen on saattanut olla joskus haastavaa. Oon sitä mieltä että on satakertaa helpompaa suorittaa jotain ruokavaliota ja treeniohjelmaa, kuin löytää todellinen balanssi niin, että valinnat tulevat luonnostaan ”oikein”. 🙂

Kuten aiemmin kirjoittelin, hyvinvoinnin nimissä eletään hyvin erilaisilla tyyleillä ja on helppo turvautua tuon sanan alle, vaikka omat touhut olisivat kaukana varsinaisesta hyvin voimisesta. En tietenkään tarkoita, että aina olisi näin, mutta jokainen voi ottaa pienen hetken ja miettiä, onko omat puuhat enemmänkin terveyden suorittamista vai onko olo oikeasti hyvä, energinen ja onnellinen? Ulkonäkö ei tosiaankaan kerro aina siitä mikä vointi on todellisuudessa.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


TREENIMOTIA MAANANTAILLE!

Vitsi mikä mahtava syyskeli täällä on tällä hetkellä. Nyt on menossa ne viimeiset hetket kun ulkotreenit onnistuu vielä ilman jäätäviä vaatekerroksia ja mun mielestä se fiilis mikä tulee kun on urheillut raikkaassa ilmassa on ihan parasta. Ajattelin itsekin startata tämän hieman tahmeen tuntuisen maanantain menemällä pitkälle kävelylenkille ulos! Vaikka treenailen suurimmaksi osaksi sisätiloissa, on mulla silti muutama lempparitreeni mitä teen ulkona aina silloin tällöin. Nykyään tykkään käydä useamman kerran viikkoon ihan vaan kävelyllä, koska se on hyvää vastapainoa syketreeneille. Mitä enemmän kovatehoisia treenejä tekee, sitä enemmän pitäisi harrastaa myös palauttavaa liikuntaa. 🙂

Oon käyttänyt tuota mun Polar A370 – fitnessmittaria jumpissa, salitreeneissä ja ihan vaan palauttavissa treeneissä. Mittari on siitä hyvin kätevä, että se mittaa sykkeen ranteesta, joten ei tarvitse käyttää ylimääräisiä sykevöitä. Varmistaa vain, että hihna on riittävän kireällä kun treeni käynnistyy ja muuten homma on valmis. Treenin jälkeen mittari antaa myös tuloksen, että mitä osa-aluetta treeni kehitti, oliko kyseessä esimerkiksi palauttava harjoitus vai vauhtikestävyystreeni!

MUN TOP3 ULKOTREENIT:

Mäkivetotreeni – Vihaan ja rakastan samaan aikaan, jokaisen vedon aikana mietin aina että miks ihmeessä taas teen tätä, mutta jälkeenpäin on niin hyvä fiilis, että pikku kipu on sen arvoista. Näitä treenejä voi muokata erilaisiksi sen mukaan mitä osa-aluetta haluaa kehittää. HIIT-treenin, eli kovatehoisen intervallharjoituksen saa aikaiseksi, kun käytössä on riittävän jyrkkä ja pitkä ylämäki. Hyvän lämmittelyn jälkeen:

10 x 45 sekunnin pituisia vetoja niin kovaa kun jaloista lähtee. Jokaisen vedon jälkeen palautuksena rauhallinen kävely mäkeä alas.

Loikkatreeni – Alavartaloa pystyy treenata muuallakin kuin kuntosalilla ja erilaiset loikat ja pomput ovat loistava tapa muokata reisiä ja peppua. Itse oon tavannut lisätä jokaisen loikkasarjan jälkeen jonkun lihaskuntoliikkeen ylä/keskivartalolle, jolloin treenistä tulee monipuolinen kokovartalon treeni. Jokaisella loikalla on siis oma supersarja pari esim. vuoroloikka + etunoapunner. Loikkatreenit kehittävät pomppua ja räjähtävyyttä, jolloin suoritustapa on aina maksimaalinen, mutta jokaista loikkaa tehdään vain 8-12 kertaa hyvin edellisestä sarjasta palautuneena. Oon joskus kuvaillut erilaisia pomppuja videolla, josta voi hakea inspoa mikäli loikkiminen alkoi kiinnostaa! yhtä loikkaa voi tehdä esim 3 x 12.

Peruskuntotreeni kävellen tai juosten – Okei, aika simppeli treeni, mutta haluaisin muistuttaa myös kevyempien treenien merkityksestä. Moni ryhmäliikunnan suurkuluttaja treenaa aina vauhtikestävyysalueella, joka johtaa helposti siihen, että syke nousee tosi nopeasti VK-alueelle. Eli peruskunto ikään kuin puuttuu kokonaan. Itsekin paljon syketreeniä tekevänä, joudun ihan katsoa mittarista ettei syke lähde liian korkealle heti jos alan juosta. Oonkin tehnyt viime aikoina jonkun verran lenkkejä, joissa yhdistän sekä kävelyä että hölkkää niin että treenin lopussa keskisyke olisi alle 140.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


KUN SITÄ VÄHITEN ODOTTAA..

“Everything will be okay in the end. If it’s not okay, it’s not the end.” Tuo sanonta on jäänyt joskus mun mieleen ja jotenkin oon aina uskonut siihen, että kaikella on joku tarkoitus sekä merkitys. Sekä vaikeat että myös ne paremmat ajat muokkaa meistä sellaisia kuin ollaan ja mikäli elämä on pelkästään tasaisen helppoa, jää sekin hieman tylsäksi pidemmän päälle ajateltuna.

Vaikka olisi haastavampia hetki elämässä, kannattaa muistaa, että jokaisessa päivässä, niin hyvässä kuin huonossa on aina jotain positiivista. Viime aikoina ollaankin iltaisin lueteltu aina päivän TOP3, eli kyseisen päivän parhaat jutut. Oon huomannut, että huonoina päivinä ei edes huvita miettiä hyviä juttuja, mutta kun silti tekee niin, tajuaa että ei se ehkä ollutkaan niin paha kuin oli ajatellut. Lisäksi tämän toistaminen on muutenkin saanut yleisesti ottaen mielen positiivisemmaksi. Helppo juttu, joka kannattaa muidenkin ottaa käyttöön. Onnellinen on se joka ei sure sitä mitä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä on!

Tällä hetkellä asiat rullaavat aivan kivasti ja keksisin varmasti paljon enemmänkin positiivisia juttuja, mutta listaillaanpa tähän nyt kolme asiaa, jotka ovat päällimmäisenä mielen päällä!

Ihminen, joka tuli mun elämään aika yllättäen ja oudollakin tavalla. Sanonta, että ”kun vähiten odottaa..” pätee jälleen kerran ihan liian hyvin. Kiitollinen siitä, että kaiken kyynisyyden ja pettymysten jälkeen voi tajuta, että vielä löytyy ihmisiä, jotka välittää ja joihin voi luottaa.

Oon hyvin kiitollinen siitä, että saan tehdä työtä josta oikeasti nautin. Oon maininnut tämän ennenkin, mutta en halua pitää mitään itsestäänselvänä ja oon oikeesti tosi iloinen, että mulle olisi tarjolla enemmän töitä kuin niitä pystyn edes tehdä. Riittävän työmäärä lisäksi kaikki duuni on hyvin mielekästä, eikä aina edes tunnu työnteolta. Vaikka työ ei ole elämäni toplistan tärkeimpiä asioita, oon sitä mieltä, että koska se vie meidän arjesta sen verran suuren siivun, tulisi työn olla sellaista josta tykkää tai jopa nauttii!

Musta tuntuu, että oon jollain tavoin kasvanut todella paljon aika lyhyessä ajassa. Samaan aikaan tää on ollut aika rankkaa, koska oon tajunnut paljon asioita ja ymmärtänyt omia käyttäytymismalleja esimerkiksi omasta menneisyydestä, mutta samalla tuntuu hyvältä, koska oon pystynyt muuttamaan tapoja, joista en ole aina ollut niin ylpeä. Muutokset eivät ole helppoja ja käyn edelleen ajoittain taistelua itseni kanssa siitä miten toimin. Olisi niin helppoa palata tuttuun ja turvalliseen, sillä itsensä hyväksyminen erilaisena on tuottanut myös vaikeuksia. Toisaalta uskon, että loppupeleissä lopputulos tulee olemaan entistä parempi ja mikä tärkeintä – onnellisempi!

Tällä viikolla oon ollut superiloinen mun uusista ripsistä! 😀 Haha, myönnetään, että kaiken syvällisyyden lisäksi, tulen onnelliseksi myös pinallisemmista asioista ja myös materiasta. Mielestäni on mustavalkoista ajatella, että ihminen olisi joko syvällinen tai pinnallinen. Omalla kohdalla huoliteltu ulkonäkö ja fresh olo kropassa vaikuttavat hurjasti yleiseen olotilaan.

Mun ripset on laittanut Beauty Bayn Anastasia ja oon hurjan tyytyväinen räpsyihin ja ennen kaikkea niiden pysyvyyteen siitä huolimatta että hikoilen ja suihkuttelen useamman kerran päivään! Mulla on volyymiripset, jotka mielestäni helpottaa paljon treenaavan ulkonäöstä huolehtimista.

Ja hei! Kerro säkin mielellään kommenttiboksissa kolme asiaa joista oot onnellinen. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ÄLÄ VAAN MOKAA!

Sitä on itsekin tullut kirjoiteltua hienoja ohjeita, miten tulla hyväksi ryhmäliikuntaohjaajaksi. Nykyään kuitenkin ajattelen asiasta hieman eri tavalla kuin ennen, sillä aikaisemmin juuri tällaiset tietyt asiat, kuten koreografian täydellinen osaaminen oli esimerkiksi hyvinkin tärkeää. Tottakai tietyt perusasiat täytyy olla hallussa ja se kuuluu luultavasti useimpien ellei kaikkien ohjaajien prosessiin, että tiettyihin asioihin panostaa ja keskittyy tietyissä vaiheissa. Ohjaaminen on ollut mulle aina tosi suuri osa elämää ja sen vuoksi myös tosi tärkeä juttu, jossa oon halunnut olla hyvä. Oon ohjaillutkin tässä jo yli kymmenisen vuotta erilaisia jumppia lähes päivästä toiseen, joten on kai aika selvääkin, että ne perusasiat ovat kunnossa. Tässä ammatissa nimittäin kaikista tehokkain keino kehittyä on harjoitella, eli ohjata.

Fakta on kuitenkin se, että vaikka teet kuinka kaikki ns ulkoiset asiat täydellisesti, ei se kuitenkaan erota sua vielä kovinkaan monesta muusta. Kuka tahansa pystyy opetella koreografian, hienon tekniikan sekä sanomaan asiat oikeissa kohdissa jne. En väitä, että nuo edellä olevat olisivat helppo homma, mutta tulevat harjoittelun mukana, jos jaksaa hieman panostaa. Usein tässä harjoittelussa mennään kuitenkin siihen, että aletaan hakemaan täydellisyyttä. ”Haluan olla hyvä, joten en saa mokata. Haluan olla hyvä, joten mun täytyy miellyttää kaikkia. Haluan olla hyvä, joten mun on pakko saada hyvä fiilis aikaiseksi.”

Edellä mainitut haluamiset johtavat taas usein siihen, että aletaan suorittamaan. Suorittamista tapahtuu nykyään niin monella elämän osa-alueella, että sitä ei enää edes huomaa kuinka suoritellaan päivää aamusta iltaan ja sitten taputetaan itseä olalle illalla, että hienosti sait taas kaiken hoidettua ja huomenna uudelleen. 😀 Mä oon ainakin huomannut, ettei ne asiat lopu suorittamalla ja harvemmin mikään asia on niin tärkeä, että sen takia tarvitsee stressata hulluna. Kai se on kuitenkin nykyään aika normaalia, että pyritään suoriutumaan kaikesta mahdollisimman hyvin, aika tylsää jos en sanois.

Muutamia vuosia sitten ollessani Bodystepin AIM-koulutuksessa sain paljon palautetta juuri tästä ”täydellisyydestä”, eli ohjaukseni olivat sellaisia hiottuja settejä ja tein jokaisen koreografian oikein ja vedin itsekin täpöllä, totta kai, koska ohjaajan pitää olla täydellinen esimerkki. Tuolloin en oikein ymmärtänyt, että mitä muka tein väärin kun tein kaikki kuitenkin oikein. Mulle sanottiin muutamaankin otteeseen, että mokaa jotain, se olisi hauskaa. En vaan tajunnut, että miks ihmeessä mokaisin, kun kerran osaan olla mokaamatta. 😀 Koulutuksen jälkeen sain toki paljon uutta ohjauksiini, mutta suurin osa jäi kyllä vielä leijumaan sinne ajatuksen tasolle, enkä osannut ottaa vinkkejä käyttöön.

Myöhemmin oon vasta tajunnut, että läsnäolo on tärkeämpi asia kuin mikään täydellinen koreografia tai ennakointi. En väitä, että tämäkään olisi vielä jokaisessa ohjauksessa mukana, mutta koen että oon mennyt asiassa eteenpäin. Välillä sitä huomaa vetävänsä pelkkää koreografiaa, varsinkin jos on väsynyt tai ollut muuten vaan raskasta. Nyt kun oon vähentänyt hieman tunteja, tuntuu että pystyn olla paremmin läsnä niillä tunneilla mitä ohjaan. Yksi tärkeä asia mitä mietin paljon on se, että katson mitä siellä mun edessä tapahtuu ja reagoin siihen, enkä siihen että sanon jokaisen tekniikkaohjeen vaan koska se pitää sanoa. 

Usein kysytään, että miten ohjaaja jaksaa aina olla iloinen ja energinen ja vastaus on ettei kukaan ohjaaja ole aina sellainen. Välillä on päiviä, kun jumppaan lähtö kiinnostaa yhtä paljon kuin kilo paskaa. Se, että väsyttää tai on ollut huono päivä, ei kuitenkaan tarkoita ettei pystyisi hoitaa ohjausta kunnialla läpi. Itseasiassa joskus tuollaiset fiilikset kääntyvätkin energiaksi ja tunnista tuleekin ihan huippu. Jos ennen tuntia on huono fiilis niin mun mielestä ei tarvi vetää mitään megapirteetä feikkiolemusta päälle, vaan keskittyä silloin ihan vaan olemaan läsnä ja vaikka olla enemmän hiljaa ja antaa musiikille tilaa.

Miten sitä läsnäoloa ja ”inhimillisyyttä” pystyisi sitten opetella? Varmaan ainakin niin, että unohtaa juuri tuon täydellisyyden tavoittelun ja ne normit mitä kenenkin ”pitäisi” olla. Enkä tokikaan tarkoita, että mennään pitämään jumppia takkia auki, ilman että opetellaan tai suunnitellaan mitään, mutta ehkä ymmärätte mitä tarkoitan. Vaikka kirjoittelin näitä ajatuksia juuri ryhmäliikunnan näkökannasta niin niitä voi mielestäni soveltaa myös muihin elämän osa-alueisiin. Täydellisyys ja sen tavoittelu on aika tylsää, sen sijaan persoonallisuus ja erilaisuus on mielenkiintoista, joten muistetaan korostaa niitä juttuja sen sijaan, että pyritään olemaan tietynlaisia. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.