ONNEKSI ALOITIN

Pääsinpäs tänään treenaamaan melkein koko viime viikon edestä, sillä mulla oli oikeen kunnon hoocee päivä, like the old good days, haha! Meillä vaihtui tänään ryhmäliikunta-aikataulu kesän ohjelmaan ja pääsin heti aamupäivästä ohjailemaan uutta tuntiani, eli HIIT30 + Core30. Mulla on ollut pari vuotta sitten HIIT-tunti, mutta nyt olikin kiva päästä hommiin pienen tauon jälkeen. Lyhyt rykäisy koostuu siis vaihdellen erilaisista lyhyistä ja supertehokkaista seteistä. Tänään tehtiin pyramidi HIIT, joka tarkoittaa siis sitä että aika pienenee mitä pidemmälle treeni menee. 30 minuuttia meni ihan älyttömän nopeasti ja sen perään ohjasin vielä coren, joka on 30 minuutin keskivartalo treeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Riikka

Illalla olikin vuorossa tuttuun tapaan pitkä putki, eli bodyattack, spinning ja päivän toinen core. Nyt kun lämpötilat ovat kivoissa lukemissa, alkaa sen taas huomata treeneissäkin! Oi vitsi, miten olin kaivannut attackia koko viime viikon ja nyt olikin ihan mahtavaa päästä tykittämään ja fiilistelemään hyvällä jengillä. Täytyy edelleen painottaa kuinka siistiä on treenata palautuneella kropalla. Tuli kyllä oikeastaan aika hyvään saumaan tuo mun pakkolepo, sillä nyt treenit maistuu taas ihan eri tavalla. Jälkeenpäin on hyvä olla viisas!

Tänään mentiin vielä miksatulla ohjelmalla ja ensi viikolla meillä vaihtuu uusiin ohjelmiin. En oikeen tiedä kummasta vaiheesta tykkään enemmän; miksauksista vai siitä kun korkataan uusi ohjelma. Miksauksissa saa kuitenkin fiilistellä niitä all time favorite biisejä, kun taas uusi ohjelma tuo aina uusi haasteita. Mitä nyt tuota attackin sizzleriä katselin, niin aika kovaa menoa on luvassa!

https://www.youtube.com/watch?v=dnsUVGujtTo

Attackissa energiat oli katossa ja spinnissäkin vielä riitti poweria, mutta päivän toisessa coressa alkoi jo tuntea, että tässä on tosiaan jo viides ohjaus menossa ja pikkusen alkoi painaa. Nyt kuitenkin hyvillä fiiliksillä kun urakka on takana ja illallinen syöty. Mulla on vielä iltapuuron syöminen ohjelmassa hetken kuluttua, jotta kroppa saa riittävästi hiilareita palautumiseen.

Tänään on muutenkin ollut jotenkin tosi hyvä olo ja fiilis. Nyt on sellainen vaihe, että kaikki rullaa kuten kuuluu ja saa nauttia aiemmin tehdyn työn tuloksista. Mietin juuri tänään, että miten vaikeaa aloittaminen onkaan, kannattaa ottaa se eka steppi, koska aika menee loppupeleissä todella nopeaa ja sitten sitä voi miettiä, että luojan kiitos aloitin! Pätee asiaan kuin asiaan. 🙂


STORY OF MY LIFE

Avaan silmät pimeässä huoneessa ja hapuilen puhelinta yöpöydältä. Vieläkin pystyisi painaa unta palloon, mutta joku sanoo että pitää kurkata paljonko kello on. Puhelimen ruudussa lukee 11:44 ja herään jo siihen, että kello on niin paljon. Mähän menin jo 22 jälkeen nukkumaan, voi tsiisus, mistä tätä unta riittää?! Pimennysverho oli kyllä siinä mielessä hyvä ostos, että yöunet ovat paljon paremmat näin valoisana aikana, mutta sitten kun ei ole kelloa herättämässä ja omaa aika hyvät unenlahjat, voi käydä niin että vetelee 13-14 tuntia unta yhteen putkeen. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nousen ylös, pistän kahvit tulille ja annan koiralle ruuan. Selailen sähköpostit ja somen läpi. Alan mietiskellä, miten kirjoitan päivän aiheen blogitekstin muotoon. Maanantaisin saattaa joskus olla kirjoitustaito vähän hakusessa, etenkin jos viikonloppu on sisältänyt juhlimista ja vähemmän unta kuin yleensä. Saan tekstin tehtyä ja samalla lähettelen parille kaverille heidän ruokavaliot sähköposteihin. Koodaillaan ryhmässä dieettijuttuja ja kamut vaikuttavat olevan motivoituneita ja innoissaan, kivaa!

Katselen mun suunnittelemaa ”To Do” – listaa ja tälle päivälle olisi kivasti ruokavalioiden ja treeniohjelmien suunnitteluhommaa, mutta tulee vaan fiilis että ei jaksa. 😀 Päätän siirtää osan hommista keskiviikolle, jolloin on myös hyvin aikaa. Syön ”aamupalaa” kl 13.00 ja lähden hauvan kanssa pitkälle kävelylle. Ulkona on ihanan lämmin ja huomaan jossain vaiheessa, että mulla on liikaa vaatteita päällä. Kierretään meidän lempireitti, jossa kävellään metsikön läpi ja Obelix saa kirmata vapaana. Heittelen hauvalle keppiä ja mietin, kuinka paljon hieno sää vaikuttaa mielialaan ja fiilikseen. Lenkin loppuvaiheilla Obekin alkaa jo läähättää sen verran, että suunnataan pikaisesti kotiin vesikipon ääreen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suunnittelen kesän tulevaa ryhmäliikunta-aikataulua ja mietin samalla miten jatkan omien tuntien kanssa. Mulla on ollut tosi pitkään jo samat tunnit joka päivä ja välillä olisi kiva kokeilla jotain uutta, mutta toisaalta muutoksia on vaikea tehdä, kun kaikki tunnit ovat ns. kytköksissä toisiinsa. Ehkä voisin ottaa jonkun aikaisen aamutunnin? Vai jaksanko sittenkään herätä jo 5 aikaan aamulla? Huomaan, että kello tulee jo kolme ja päätän mennä makoilemaan piikkimatolle hetkeksi. En tiedä miten on mahdollista, mutta nukahdan siihen ja herään puoli tuntia myöhemmin. Mies tulee kotiin ja koira on aina yhtä hellyyttävän onnellinen kun toinen meistä tulee kotiin.

Alan selailla vanhoja bodyattack-biisejä, tarkoituksena miksailla tulevaa tuntia hieman lisää. Hoilaan mielessäni ”how deep is your love” ja päätän että ei enää. 😀 Miksaan ykkösen, kolmosen, nelosen, seiskan, kasin ja ysin. Muutama näistä oli mukana jo viime viikolla.

T1 I gotta feeling – BA69

T3 Timber – BA86

T4 Layla – BA83

T7 Booyah – BA83

T8 Heaven is a place on earth – BA74

T9 Fading like a flower – BA75

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

välipalaa

Töihin saapuessa huomaan, että sali on jotenkin hyvin tyhjän oloinen. Hienot kelit verottavat aina treenaajien määrässä, mutta luotan silti mun attack-jengiin ja kyllähän ne sieltä yksi kerrallaan saapuvat mestoille. Tunnin ekan biisin aikana tulee fiilis, että tänään lähtee ja se tunne osoittautuu oikeaksi. Treeni tuntuu mielettömän hyvältä ja tunnelma on, kuten aina, katossa asti!

On vaikea selittää, mutta tää on enemmän kuin vaan treeniä. Siihen liittyy voimakkaasti myös tunteita ja mielettömän hyvää fiilistä, jonka ansiosta ei aina edes huomaa treenaavansa ja hikoilevansa hulluna. Monesti mietitään, mikä tai millainen tunti on hyvä tai huono. Vaikka ohjaaja voi opetella tietyt asia täydellisesti, tunnelmaa ei voi mun mielestä ”opetella”, vaan se tulee monen asian summana, jos tulee. Se tulee ohjaajasta ja tunnilla olijoista ja siitä, että ei tarvitse jännittää tai ajatella mokaavansa. Ainakin jos itse vertaan omaa kehityskäyrääni, huomaan kehittyneeni juuri siinä, ettei tarvitse olla niin tietoinen itsestään, vaan voi olla rennosti, vaikka onkin se joka ohjaa ja seisoo yksin erillään muista.

Collage_Fotor1

Attackin jälkeen tuntuu että on vähän takki tyhjä, kun tuli annettua kaikkensa attackissa, mutta vielä olisi pari jumppaa edessä. Tiedän, että pääsen takaisin ohjausmoodiin, kunhan hyppään vain spinning-pyörän selkään. Mikrofoni takkuilee hieman tunnin alkuosassa ja se vie aina omaa focusta, kun joutuu keskittyä turhiin asioihin. Palautusosion jälkeen ääni alkaa toimia kuten kuuluu ja heti tuntuu tuhat kertaa paremmalta, kun saa annettua ohjeet kunnolla, ilman äänen pätkimistä. Tunti on yhtäkkiä ohi ja vaellan litimärkänä vaihtamaan spinningkengät takaisin lenkkareihin. Totean respalaiselle, että one more left ja käyn ohjaamassa vielä core-tunnin. Jumpan jälkeen olo on aina yhtä mahtava. Kävelen hymy huulilla pukkariin ja heitän kuivat releet niskaan, suuntaan kauppaan ja ostan dieettiä varten kaiken tarvittavan.

Kotiin saapuessa oon jotenkin todella typerän onnellisessa tilassa. Katsellaan koko perheen voimin lätkää ja kyselen typeriä kysymyksiä jääkiekosta. 😀 Miksi Laine on niin hyvä? Onko sillä hyvä pelisilmä vai onko se se laukaus?

Takana on tuiki tavallinen päivä, jolloin en edes saanut mitään sen erikoisempaa aikaiseksi, mutta ei aina tarvitsekaan.


5 + 1 PARASTA

Kai näin vielä tiistaina voi palata hetkeksi viime viikkoon? Viikko oli kokonaisuudessaan aika tavanomainen, mukava kokonaisuus. Ajattelin silti kirjoitella viikon kohokohtia eri jutuista. Tässä siis mun viime viikon parhaat!

Collage_Fotor

Tapahtuma – Kolme lukijaa Raumalta, ajoivat maanantaina ihan Vaasaan saakka kokeilemaan mun jumppia; bodyattackia ja spinningiä. Olin todella otettu, että tulivat niin pitkän matkan vain jumppaamaan, mutta oli tietysti superkivaa tavata uusia tyyppejä. Kiitti vielä tytöille! 🙂

Treeni – Koko viikko oli täynnä hyviä treenejä, mutta täytyy nostaa lauantain spinning korkeimmalle pallille, sillä fiilis oli jotenkin aivan erityisen hyvä! Lauantai toimii päivänä hyvin, mutta kyllä siinä oli myös muutakin. 60 spinnaajaa samassa tilassa, kaikki vetää täysillä ja fiilistelee yhdessä = toimii! Tein myös jonkinlaisen hikoiluennätyksen tuolle viikolle. 😀

Ruoka – Tein perjantaina pellillisen pizzaa ja voi pojat, että se maistui hyvältä kun tulin lauantaina jumppien jälkeen kotiin. Syön yleensä kevyen aamiaisen (smoothie), joten tuollaisen kovan aamutreenin jälkeen pizza maistuu aivan ihan mahtavalta. Siihen kylkeen vielä iso kasa salaattia freshaamaan hieman ja täydellinen makucombo on valmis!

Domssit, eli lihaskivut – Perjantaina oli bikini bootcampissa ”leg day”, eli kiusattiin alakroppaa ihan huolella. Mulla olikin ihan jäätävän kipeät pakarat ainakin 3 päivää tuon setin jälkeen. Jotenkin inhottavaa, mutta silti ihan mahtavaa kun tietää tehneensä kunnolla ja saaneensa kontaktin oikeaan paikkaan. 😀

Biisi – Kuulin jostain yhden vanhan kappaleen, jota kuunneltiin aina kun mentiin mökille kun olin pieni. Biisi herätti kivoja muistoja ja oonkin kuunnellut sitä aika monen monta kertaa viime viikon aikana. Tykkään muutenkin kuunnella kotona ihan erilaista musiikkia kuin treeneissä, jossa basso paukkuu ja meininki on tosi energistä.

Plussana vielä viikon, tai oikeastaan kaikkien aikojen paras kotiintulon vastaanotto. Eli aina kun tulee kotiin, on vaan niin hyvä fiilis kun tuo karvapallo on vastassa niin iloisena että pissat lentää. 😀 On se vaan niin rakas ja ihana, en koskaan arvannut miten paljon voisin kiintyä koiraan. 🙂 <3 Ne jotka seuraa mun snappiä ei varmaan ole voinut välttyä tämän asian huomaamiselta. Terkuin koiranainen Vaasasta.

Mitkä oli sun viime viikon kohokohdat?!


HIIT-TREENIÄ KOKO VIIKONLOPPU

Vitsi miten hyvä fiilis voikaan tulla, kun aurinko paistaa ja pääsee heittään hauvan kanssa pitkän kävelylenkin. Alkaa tulla jo keväinen fiilis, sillä tässä sitä ollaan taas menossa kohti lämpöö ja valoisampia aikoja. Jotenkin tosi tsemppaavaa, kun tietää, että kesä on taas edessä.

Ajattelin kertoa hieman kuulumisia ja mitäs tässä on tulossa lähiaikoina. Mulla on alkanut tämä vuosi tosi hyvin ja oon ollut tosi motivoitunut kaiken suhteen. Uskon vahvasti, että omalla positiivisella asenteella ja uskomalla itseensä pystyy saavuttaa vaikka mitä. Päätinkin vuoden alussa, että uskallan unelmoida isojakin asioita ja pistin itselleni muutamia tavotteita. Tuntuu, että heti kun vain uskaltaa antaa mennä ja päättää tehdä jotain, niin asioitakin alkaa tapahtua pikkuhiljaa. Päätin myös, että en turhaa murehdi vastoinkäymisiä, vaan uskon enemmän siihen, että asioilla on vaan joku syy mennä, kuten ne menee. Posilla meiningillä siis mennään tällä hetkellä ja siitä voisikin siirtyä seuraavaan juttuun, nimittäin tulevaan viikonloppuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on tällä hetkellä plakkarissa neljä Les Mills – lajia; step, attack, combat ja pump, jota on kuitenkaan ohjaa tällä hetkellä. Nyt oonkin menossa Les Millsin uutuus lajin, eli Sprintin koulutukseen. Sprint on vielä melko uusi juttu suomessa, eikä sitä tarjota kuin ihan muutamalla salilla, joista toinen on meidän sekasali, eli Wasa Sports Club. Meillä oli itseasiassa koulutus täällä Vaasassa tammikuun alussa, mutta koulutus sattui päällekäin mun Levi-reissun kanssa, joten meen nyt sitten perästä omatoimisesti kouluttautumaan.

Sprint on siis 30 minuuttia kestävä HIIT-treeni, joka tehdään spinning-pyörällä. Sprint ja spinning eivät ole sama asia, sillä eroja on aina tuntirakenteesta pyöräilytekniikkaan asti. Aluksi mietin, että sekottaako tuo uusi laji liikaa spinningin ohjausta, mutta kun kävin tunnilla, tajusin, että ne pystyy kyllä erotella melko hyvin. Tosin mun oma spinning-tunti on ollut jo pitkään kovatehoinen treeni, mutta rakenne poikkeaa silti hieman tuosta sprintistä, jossa pyörän polkimetkin pysäytetään kokonaaan aina välillä. Aluksi olin, että mitä ihmettä kaikki tekee kun ne vetää jarrusta stoppia… 😀 Lyhyesti sanottuna treeni menee niin, että vuorotellaan kovia työ-osuuksia ja lepo-osuuksia vuorotellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koen, että tämäntyylinen tunti sopii mulle hyvin, koska oon tottunut valmentajan rooliin myös muilla tunneilla. Mulla tulee aika vahvasti luonnostaan motivointi ja tsemppaus, mutta katsotaan riittääkö se läpäisemään koulutuksen vaatimia juttuja! Nuo Les Millsin koulutukset ovat myös fyysisesti vaativia, sillä päivien sisällä tehdään ohjaus- ja tekniikkaharjoituksia sekä käydään ohjelmaa läpi useampaan kertaan. Luvassa on siis hiitin täyteinen viikonloppu ja tuun näin ollen olemaan poissa mun omilta tunneilta lauantaina.

Vaikka kyseessä on uuden lajin koulutus, saa noista koulutusviikonlopuista aina kunnon motivaatiopuuskan ja oppii juttuja, joista on hyötyä myös muissa lajeissa. Suosittelenkin aina kaikille ohjaajille käymään edes yhden lajin Les Mills peruskoulutuksen. Koulutuksessa ja sen jälkeen kehityskäyrä on aina nousussa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jumpparintamalla muuten kaikki hyvin. Hieman on kiirettä pukannut muiden hommien vuoksi ja jouduinkin pienessä kiireessä suunnittelemaan uuden lämmittelyn RPV ja Body – tunneille. Joskus paine toimii hyvin, sillä ainakin ensi kokeilun jälkeen lämppäri toimi aivan kivasti. Yleensä teen vielä jotain pieniä muutoksia ensimmäisien ohjauksien jälkeen.

Homma menee siis niin, että ensin etsin kappaleet, sen jälkeen lyön ne Mix Meister nimiseen ohjelmaan, jossa muokkaan kappaleet, eli leikkaan tai lisään niihin jotain ja muutan rytmin eli BPM:n (beats per minute). Sen jälkeen miksailen kaikki kappaleet yhteen niin, että koko setti on yhtä jatkuvaa biittiä. Liikkuvilla tunneilla mulla on nouseva tempo, eli jokaisen kappaleen jälkeen biitti nousee 3-5 iskua, jolloin tehot nousevat sopivasti lämmittelyn edetessä. Spinussa mulla on aina tarkat biitit jokaiselle biisille. Vasta tämän projektin jälkeen alkaa itse koreografioiden suunnittelu ja mietiskely.

Teen saman jutun kaikkien omien tuntien musiikeille. Huomasin joskus, että asiakkailla tulee luonnostaan se, että he lopettavat/pysähtyvät/keventävät, kun biisi loppuu, joten päätin sitten kokeilla poistaa kaikki pysähdykset ja samalla tiellä ollaan edelleen. Onhan se muutenkin mukavaa kun tunti on sujuvaa ja jatkuvaa alusta loppuun. Tietysti tässä on todella paljon työtä, mutta mitä sitä ei tekis hyvän jumpan eteen! 😀

Tässä kun työasioista höpötellään niin voisin mainita, että olen ottanut meidän salin instagram-tilin hoidettavaksi ja tästä lähin jaan siellä myös ravinto- ja treenivinkkejä. Tilillä tulee näkymään myös kivoja ylläreitä seuraajille, joten jos et vielä seuraa Ladies Clubin instaa, tee se nyt–>  wscladies

toppi & trikoot – Energetics*

kengät – Nike free 5.0*

* Intersport Vaasa

kuvat: Riikka


BACK TO THE 90’s

Kultainen ysikytluku…vai oliko se sittenkin kasikytluku? Aivan sama. Tänään nimittäin palattiin ajassa taaksepäin, aina yhdeksänkymmentäluvulle saakka. Matka tapahtui spinning-tunnilla, jonka ohjasin aamulla. Kävin viime vuonna Scooterin keikalla ja silloin sain idean suunnitella jumpan ysäribiiseihin. Tunti sai paljon positiivista palautetta ja mulla jäi mooonta biisiä käyttämättä, joten ajattelin tehdä saman uudelleen, piristämään muuten melko tylsää loppuvuotta.

Spinning-tuntiin on helpompi suunnitella tällaisia teemoja, sillä tunnin suunnittelutyö on kuitenkin hieman helpompaa askellustunteihin verrattuna. Ihan helpolla en kuitenkaan päässyt, sillä jo pelkkiin biisien valikoimiseen meni pari tuntia. Materiaalia on tosiaan paljon, mutta silti niistä täytyi kehittää tunti, jossa olisi kuitenkin vaihtelua, ettei ihan samaan tempoon poljeta 45 minuuttia putkeen. Tämän vuoksi käytin myös remixejä näistä alkuperäisistä biiseistä, sekä mixailin itse tempot haluamaani nopeuteen.

DSC01682

Autolla ajellessa oon kuunnellut viime aikoina Voicea ja tällä kanavalla soi kerran tunnissa aina jokin retro-kappale. Näistä oon saanut hyviä ideoita biiseihin ja viikon aikana on tullut pari kertaa sellainen ”tää biisi on pakko ottaa” fiilis. Lähdin siis vain selailemaan youtubesta ysärillä hoilanneiden artistien kappaleita ja pikkuhiljaa sain tarvittavat 12 kappaletta kasaan. Tämän jälkeen mixasin rytmit kuntoon ja biisit yhteen. Teen aina näin, sillä en tahdo että kappaleiden väleihin tulee taukoja, sillä hiljainen hetki (vaikka olisi kyse muutamasta sekuntista) saa helposti asiakkaat lopettamaan työskentelyn. 😀 Hakuvaiheessa tiesin jo, minkäläisen kappaleen tarvitsen mihinkäkin kohtaan, sillä noudatan omaa tuttua kaavaa spinningissä. Kun lista oli valmis, sitten vaan suunnittelemaan tarkemmat sisällöt biiseihin. Eilinen meni siis ysärin pauhatessa läpi illan!

Tässä biisit!

https://www.youtube.com/watch?v=SLqgCKHQO6A

https://www.youtube.com/watch?v=lIUoV7ZP-ag

https://www.youtube.com/watch?v=i0cjGVpKLd4

https://www.youtube.com/watch?v=boNRVXR7bqg

https://www.youtube.com/watch?v=SdSaNDFaOA8

https://www.youtube.com/watch?annotation_id=annotation_895942&feature=iv&src_vid=pKl55xovSf8&v=FT54djnzMQw

Ohjaan saman setin myös tulevana maanataina kl 18:45!