ENSIMMÄINEN DIEETTIVIIKKO -1,4 KG!

Viime sunnuntaina, kun melkeinpä kaikki muut skoolasivat skumppaa ja ampuivat raketteja, meikäläinen päättikin tehdä jotain ihan muuta. En kokenut tarvetta juhlia vuoden vaihtumista sen kummemmin ja halusin muutenkin aloittaa uuden vuoden freshillä hyvällä ololla ilman krapulaa. Aloitin siis Lean & Toned ruokavalion, sillä halusin myös testata ihan käytännössä miten se toimii. On helpompi antaa vinkkejä ja neuvoa muita, kun tietää konkreettisesti miltä ruokavalion noudattaminen tuntuu, missä saattaa olla haastavia juttuja ja miten niistä selviää!

Munkin olo oli hieman normaalia raskaampi joulun vieton jäljiltä, joten ihan ilo mielin palasin takaisin rutiineihin ja haaveilin siitä ihanan raikkaasta, kevyestä ja energisestä olotilasta. Noissa turvotusfiiliksissä sitä aina jotenkin herää vasta siihen, että miten ihana olo se oikeesti on, kun on syönyt puhdasta ravitsevaa ruokaa ja treenannut tehokkaasti! Oon tehnyt myös tuon ohjelman kaikki salitreenit tällä viikolla ja ihan mukavat lihaskivut on ollut vuoron perään koko vartalossa. 😀

NAM! <3

Nythän on vasta lauantai ja vasta huomenna olisi kokonainen viikko dieettiä takana, mutta koska multa on tulossa huomenna ruokapostaus, niin ajattelin tehdä koontia jo näin päivää ennen. En nimittäin meinannut uskoa silmiäni kun astuin vaa’alle ja huomasin painon pudonneen 1,4 kg! Toki nesteillä ja turvotuksella on tuossa oma osansa, mutta voitto sekin on kun niistä pääsee eroon! Oon todella motivoitunut tällä hetkellä ja en malta odottaa millaisia tuloksia on luvassa tulevina viikkoina. Ruokien suhteen on sujunut hyvin, satunnaista nälkää on voinut tuntua hetkellisesti, mutta ei sekään vaivaa kun pitää rytmistä kiinni. Kokemuksella tiedän myös sen, että usein juuri ensimmäisellä viikolla voi kokea enemmän nälkää ja haasteita. Kun homma rutinoituu ja kroppa tottuu uuteen rytmiin niin kaikki alkaa sujua kuin itsestään!

Tää päivä starttailtiin spinningin voimin ja pitkästä aikaa tuntui oikeesti siltä että kuolen. 😀 Haha, siis toisin sanoen pääsin omille äärirajoille, ihan maksimisykkeeseen asti. Spinning on melkeinpä ainoa treeni, millä saan itseni tuohon tilaan ja siksi se on edelleen yksi mun lempparitreenejä. Löysin uusia hyviä biisejä ja muokkailin hieman biisilistaa! Tää alla oleva on mun mielestä ihan huippu just treeniin. Kuka tunnistaa mikä vanha biisi tossa on taustalla?

Huomenna (sunnuntai 7.1) ohjaan myös aamujumppaa, eli Sports Gymin puolella mennään bodyattackia kl 10:30 lähtien! Ihan paras tapa aloittaa sunnuntai. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.

LEAN & TONED valmennuksen voit hankkia TÄÄLTÄ!!


TREENIN TÄRKEIN!

Mitä hyvään treeniin tulee, niin yksi iso vaikuttaja on musiikki. Mulle itselle musiikki on aina suuressa roolissa niin omissa treeneissä kuin myös ohjatuilla tunneilla. Musiikki on se mistä saa voimaa ja mikä aiheuttaa sen superhyvän fiiliksen jumpissa. Mitä omiin tunteihin tulee, mun mielestä on tosi tärkeetä että liike ja musa sopii yhteen. Panostan aika paljon juuri tähän ruutuun kun suunnittelen tuntien koreografioita. Kun suunnittelen tunteja, mulla on yleensä tiedossa, minkä tyylistä biisiä haen ja aloitan homman aina siitä, että etsin ensin biisit ja sitten suunnittelen sisällöt niihin sopiviksi. Noudatan jokaisella tunnilla tietynlaista kaavaa, joka edesauttaa, että uusien ohjelmien suunnittelut menevät suhteellisen nopeasti nykyään.

Mun olisi vaikee kuvitella että treenaisin ilman musiikkia. Eri asia on tietysti jos treenaa yhdessä jonkun kanssa, silloin jätän kuulokkeet kotiin, mutta itsekseen treenatessa, mut näkee aina kuulokkeet päässä. Nämä kuvissakin esiintyvät Sudio Swedenin regent-kuulokkeet ovat esteettisesti todella jees, mutta mikä tärkeintä, niissä on sairaan hyvä äänentoisto, mikä takaa hyvät tehot treeneissä. Mitä musiikkiin tulee, mun mielestä sen pitää olla kovalla silloin kun treenataan!

id

Multa kysellään monesti noita jumppien biisilistoja ja ajattelinkin jakaa pari tänne. Alla on siis spinningin ja RPV:n listat. Nuo nimet saattavat olla vähän outoja, kun nimeän ne vain aina niin että itse muistan mikä on kyseessä. Miksailen biisit yhteen niin että koko setti menee sujuvasti ilman taukoja.

Spinning-tunnin rakenne menee niin, että alkuun tehdään kaksi lämmittelybiisiä, sen jälkeen 4 työbiisiä, näistä koostuu siis tuo osa 1. Väliin palauttelubiisi, jonka jälkeen toinen työ-osio ja loppuun verryttely+venyttelyt samaan biisiin.


RPV-tunnilla lämmitellään askeltaen noin 25 min, jonka jälkeen lihaskunto-osuus. Käytän tunnilla paljon plyometrisiä harjoituksia ja koska treenataan kehonpainolla, käytän paljon treenejä, joiden aikana syke pysyy ylhäällä. Mulla on myös vastuskuminauha lihaskunnossa mukana, sillä sen avulla saadaan aktivoitua pakarat tehokkaammin.

Ja hei, jos kaipaatte hyvänlaatuisia ja kauniita kuulokkeita treeniin niin koodilla: AROU15  saa -15% alennuksen koko Sudio Swedenin tilauksesta heidän kotisivuilta tilatessa, ja pikatoimitus on ilmainen Suomeen!

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MITÄ SEURAAVAKSI?

Moikka! Melkoisen kiireinen päivä takana. Aamusta asti oon mennyt jumppakuplassa ja silti vieläkin riittäis virtaa tehdä jotain! Siivosin tuossa endorfiinihuuruissa koko kämpän äsken. Päivä startattiin spinningin voimin ja siitä jatkoin vielä Bodyattack-maratonin pariin, joka pidettiin tänään viiden ohjaajan voimin. Ensimmäinen tunti mentiin vanhoja ”oldies&goldies” biisejä ja toisen tunnin aikana lanseerattiin uusin Bodyattack97-ohjelma. Mulla on ollut tässä muutaman päivän vähän sellainen outo fiilis kurkussa ja tänään sitten heräsin koko pää ihan tukossa. Ääni oli siis kovilla noiden ohjauksien aikana ja pikkasen meinas hyytyä volat meikämuijasta, mutta ihan hyvin meni tilanteen huomioonottaen. 😀

Moni on kysellyt, että mitä aion nyt kun tavoitteellinen valmennus ja ohjelmat ovat paketissa ja oon toki itsekin miettinyt asiaa. Tällä hetkellä on sellainen fiilis, että en jaksa asettaa mitään suuria tavoitteita, vaan jatkan suunnilleen samoilla rutiineilla ja teen myös välillä jotain ihan muuta jos siltä tuntuu. Mä oon tosiaan nostanut kalorit tällä viikolla + 500 ylöspäin ja ensi viikosta toinen samanmoinen määrä vielä lisää. Tuo nosto on tuntunut lähinnä lisäävän pökköä pesään, sillä tänään kun kävin vaa’alla, oli paino kilon alhaisempi kuin tämän viikon keskiviikkona. Toki nesteet vaihtelee ja vaikuttaa, mutta kuten mainittua niin ilmeisesti mun keho tykkää suurista hiilarimääristä, koska oon syönyt melkein tuon 500 kcal hiilareista. Oon taas alkanut hikoilla kuin viimeistä päivää ja sekin kertoo siitä että kaikki alkaa palata normaaliin. Treenihommat oon pitänyt samanlaisina, eli ohjauksien lisänä teen 3-4 salitreeniä ja sitten köpöttelen iltaisin kevyitä lenkkejä jos sellainen fiilis sattuu olemaan.

id

Kesäkuun ajan meen siis hieman tunnustellen ja heinäkuussa mulla alkaa kesäloma, joka on myös otollista aikaa kokeilla mitä voin salitreenillä saada aikaiseksi, kun jumpat eivät ole hidastamassa palautumista. Ajattelin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni jättää aerobiset ihan minimiin (jos vaan pystyn :D) ja panostan  3-5 laadukkaaseen salitreeniin viikossa. Salitreenien painopiste on edelleen tuolla alavartalossa, sillä koen että mun yläkropassa alkaa olla jo ihan kivasti muotoa, ainakin omaan makuun. Myös inbody-mittauksen mukaan ylävartalossani on suhteessa enemmän lihasta kuin alavartalossa, mikä johtuu puhtaasti suuresta alavartalon kuormituksesta. Kaikki jumpat hypitään tai poljetaan noilla koivilla, joten ne eivät välttämättä pääse palautumaan yhtä tehokkaasti kuin ylävartalo.

Muuten tavoitteena olisi ylläpitää tätä ”kuntoa”, johon oon ihan suhteellisen tyytyväinen nyt. Oon aika kriittinen itseäni kohtaan, mutta yritän syöttää päähäni ajatuksia, että nyt on aivan hyvä. 😀 Toki en pistä pahakseni jos tässä itsestään tulee vielä jotain kiristymistä vaikka tuolta keskivartalon kohdilta! 😉 Tässä on kuitenkin edessä kaikenmoisia festareita sun muita kissanristiäisiä, joten veikkaan, että nuo toiveet saa haudata samantien, haha. 🙂

Ihanaa viikonloppua!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MUSIIKKIA JOLLA LÄHTEE!

Se olis lauantai jälleen ja oon tästä pikapuoliin lähdössä polkaisemaan päivän käyntiin spinningin kautta. Sen jälkeen olisi tarkoitus suunnata Tampereen suunnille, joten tänään mennään vaan yhden jumpan voimin. Uudistelin tuossa spinningin biisilistaa muutamalla kappaleella ja totesin, että usein jos löydän jonkun superhyvän biisin niin haluan laittaa sen spinningiin. Toki riippuu hieman kappaleen tyylistä ja rytmistä, mutta se on vaan paras fiilis kun basso raikaa ja saa vetää itsensä aaaivan hapoille. 😀

collage_fotor

Tässä muutamat viimeaikaiset jumppalistoille päässeet tsipaleet:

https://www.youtube.com/watch?v=iCgvB7Q7vWs

 

 


PARAS FIILIS!

Huomenta pöytään! Pitkästä aikaa sunnuntai, kun heräsin pitkien ja levollisien yöunien jälkeen, nyt on kyllä aikas hyvä fiilis. Päätin ottaa viimeisen loma viikonlopun aika iisisti, jotta huomenna on täysissä voimissa kun rumba alkaa taas! 😀 Kävin eilen tosiaan herättelemässä kroppaa spinningin ja bodyn parissa. Pitkän tauon jälkeen on aina hieman outoa ohjata ja puhua mikkiin, mutta eiköhän se siitä taas ala sujua. Spinniä odotin kaikista eniten, sillä uudistin hieman biisilistaa ja kokonaisuudesta tuli mielestäni tosi jees! Mulla on tapana sekoitella ohjelmiin sekä uusia että vanhoja biisejä. Vanhoista etsin useasti uusia miksauksia ja sitten muuttelen vielä tempoja tarpeen mukaan itse. Olin viikko sitten Solar Sound festareilla ja siellä käytiin tsiikaamassa Italo brothersin keikka, mikä oli tosi kiva, koska oon käyttänyt paljon Italon biisejä jumpissa. Bändin musiikkityyli on juuri sellainen, mikä sopii hyvin treeniin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuva: Eve

Tässä olisi tämänhetkinen spinningin biisilista, tunnilla tempo saattaa siis olla eri kuin originaalissa kappaleessa.

Lämmittely + ensimmäinen työ-osio:

Miksasin kahdesta seuraavasta biisistä (moonlight shadow & welcomemix) yhden kokonaisen kappaleen, jonka tempo on jopa 170 bpm:

Tähän väliin tulee palautuskappale, joka oli eilen Roope Salmisen ”snadi”. Toinen työjakso koostuu kolmesta biisistä, joiden aikana rakenne muuttuu hieman, eli tehdään lyhyitä, mutta kovia työ-osioita, joiden jälkeen tulee aina pieni palautus. Tavoitteena on siis saada sykekäyrä tekemään hurjia piikkejä ylös ja alas.

Viimeisenä biisinä mulla oli toivekappale vanhasta ohjelmasta. Miksasin yhteen kaksi biisiä, joiden tempot vaihtelevat nopeasta hitaampaan ja vastusta vaihtelemalla saadaan todella kova lopetus tunnille! Valitettavasti youtubesta ei löytynyt noita biisejä, mutta setti on tehty siis Andrew Spencerin miksaamasta ”What a feeling” – kappaleesta:

Toisen työ-osion jälkeen on vielä yksi palauttelubiisi + venyttelybiisi. Venyttelyt hoitaa tällä hetkellä..

Sellaista settiä tällä hetkellä! Oli kyllä tosi rankkaa eilen vetää kaksi melko kovaa tuntia pitkän tauon jälkeen. Uskon ja luotan kutenkin siihen, että pääsen suhteellisen nopeasti takaisin normaaliin oloon ja kuntoon! 🙂