Ryhmäliikunnan ohjaaminen on aihe, josta voisin keskustella ja kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Se on hassua, kuinka yhden jumpan ohjaamiseen voi liittyä niin paljon erilaisia asioita. On totta, että ohjattu treeni voi olla pelkkä jumppa muiden joukossa, mutta se voi olla paljon muutakin. Ryhmäliikunnan yksi tärkeimmistä puolista on juuri yhteenkuuluvuus ja yhdessä tekeminen. Moni saa itsestään paljon enemmän irti, kun ympärillä on ihmisiä jotka tekevät samaa treeniä. Tietynlainen yhteisöllisyys ja tunnelma ovat myös asioita, jotka saavat asiakkaan palaamaan aina uudelleen ja uudelleen.
Sosiaalisessa mediassa puhutaan paljon sitoutumisesta, mutta samaa sitoutumista näkee myös ryhmäliikunnassa. Sanoisin, että hyvä sitoutuneisuus on asia, johon ohjaajan kannattaa panostaa, sillä se saa asiakkaat palaamaan tunneille aina uudelleen ja uudelleen. Kun asiakas kokee, että hän kuuluu ryhmään ja hänen läsnäolosta välitetään, tulee hänelle myös tietynlainen velvollisuuden tunne (hyvässä mielessä) palata tunnille uudelleen joka viikko. Tätä voisi verrata urheilujoukkueeseen, jossa on valmentaja.
Ohjaajana mulla on vielä paljon kehitettävää ja asioita, joissa haluaisin olla parempi, mutta tiedostan myös ne jutut missä olen hyvä. Yksi vahvuuteni on juuri asiakkaiden sitoutuneisuus. Tunneillani käy paljon säännöllisesti käyviä asiakkaita. Tunneista on tullut heille rutiinia, samoin kuin hampaiden pesu tai vaikka kaupassa käynti. 😉
Panostan paljon ohjauksiini ja pyrin pitämään ne laadukkaina, se on tietysti tärkeää, mutta koen, että tietynlainen yhteisöllisyys ja hyvä tunnelma ovat myös tärkeässä roolissa.
Sain taannoin tällaisen kommentin ja siitä heräsikin tämä koko ajatus..
Mua kiinnostaisi tietää, että miten/millä keinoilla luot tunneillesi yhteenkuuluvuuden tunnetta osallistujien kesken (vai luotko ollenkaan)? Siis vaikka jokainen tekee sitä omaa juttua siinä, niin silti, jotkut ohjaajat on tosi hyviä sellaisen yhteisöllisyyden luomisessa vaikka välillä ”kahden tiimin” muodostamisella esim. tanssitunnilla yhden biisin ajan tai jollain kovalla tunnilla ikään kuin, että voi tsempata toinen toistaan. Haluaisin itse kehittyä tässä ohjaajana ja mietin, että onko sinulla joitain hyviä työkaluja siihen 🙂
Mullakin on päiviä, kun yrityksestä huolimatta vedän tunteja vain rutiinilla, mutta silloin jos koen tunnin olleen oikein onnistunut, johtuu se yleensä siitä, että olen onnistunut ottamaan hyvin kontaktia osallistujien kanssa ja luonut hyvän tunnelman. Kovatehoisten tuntien, (kuten spinning tai sprint) ohjaaminen on mulle psyykkisesti paljon rankempaa kuin fyysisesti, sillä haluan pistää peliin aivan kaiken. Imen osallistujista kaiken mahdollisen mitä irti saan ja se vie myös omia voimia. 😀 Motivointi onkin yksi todella moniulotteinen asia, josta voisi kirjoittaa yhtä pitkästi kuin tästä!
Yksi suuri askel eteenpäin oli, kun tajusin laittaa ns. oman egon sivuun. Monesti ohjaajat pohtivat hirveän paljon itseään; miltä näytän, onko tekniikkani kunnossa, kuulostanko hölmöltä, onko mikki liian hiljaa, voi ei nyt mä mokasin jne… Tämä vaihe kuuluu varsinkin ohjausuran alkuun, mutta sen sijaan että miettii itseään, kannattaa suunnata energia asiakkaisiin.
Tiedän itsekin, että ohjaajana sitä analysoi kovasti mitä ne osallistujat oikeen ajattelevat minusta. Jos joku ei hymyile tunnilla, tarkoittaako se, että olen ihan paska? Entä jos joku lähtee yhtäkkiä kesken tunnin pois? Varsinkin aloittavana ohjaajana tuollaisista voi tulla tosi paha mieli, vaikka todellisuudessa siinä ei olisi mitään henkilökohtaista ohjaajaa kohtaan.
Moni näyttää keskittyneenä jopa vihaiselta/kyllästyneeltä, tai joskus vain tunnilla voi tulla vaikka huono olo, jolloin on pakko lähteä pois, oli tunti kuinka kiva tahansa. Ei siis kannata ottaa kaikkea liian henkilökohtaisesti, vaan esimerkiksi palautteetkin voi kääntää voimavaraksi – mitä voin muuttaa että kehittyisin? Toisaalta taas, jokaista palautetta ja toivetta ei vaan voi ottaa huomioon, sillä jos joku toivoo että tehdään enemmän punneruksia, niin seuraavan mielestä niitä on jo ihan tarpeeksi. Liika miellyttämisen yrittäminen tekee vain hommasta sekavaa. Ohjaaja on se joka pitää langat käsissä ja huolehtii, että kaikki on järkevää ja sujuvaa.
Kun peruspalaset ovat hanskassa, kokeile miettiä, miten saisit tunnistasi miellyttävämmän ja hauskemman osallistujien kannalta? Pelkkä suorittaminen on nimittäin aika tylsää. Huumori, kontakti ja esimerkiksi informatiivisuus taas tekevät tunneista hauskempia. Vaikka siellä koreografiassa nyt pari mokaa sattuisikin, niin se ei ole niin vakavaa, jos asiakkaalle jää tunnista hyvä fiilis tai hän kokee, että onnistui ja ehkä oppi jotain uutta.
Monesti ohjaaja saattaa ajattella, että kertomalla itsestään ja omista tekemisistään hän ottaa kontaktia, mutta tässä mennään taas helposti liikaa siihen minäminäminä-viljelyyn. En tarkoita, etteikö saisi puhua itsestään, mutta pelkän itsensä esilletuonti ei ole muista ihmisistä yleensä kovin kiinnostavaa.
Kaikki ihmiset eivät tykkää siitä, että heitä kutsutaan nimellä tai annetaan liikaa henkilökohtaista huomiota, joten tällaisen kanssa tulee olla hieman silmää. Yleensä ne tyypit, jotka parkkeeraavat eturiviin ovat myös niitä jotka tykkäävät huomiosta. Nimellä tsemppaaminen tai tietyn ryhmän (esim ”takarivi”) huomioiminen saa aikaan tunteen, että asiakas on huomioitu ja hän on tärkeä. Koska kyseessä on ryhmä, tulisi huomiota osata jakaa tasaisesti, eikä esim nostaa yhtä tai kahta vakkaria aina jalustalle.
Mun mielestä jatkuva kehuminen ja hyvähyvän – viljely vie näiltä merkityksen. Itse oon ottanut linjan, että kehun silloin jos oikeasti olen sitä mieltä, että nyt meni hyvin. Myös kritiikkiä voi antaa positiivisella sävyllä ja aina, kun antaa ohjeita tai haluaa jotain korjattavan, tulisi myös kertoa miksi. Jos joku huutaa sulle että hyppää korkeemmalle ja sulla ei ole mitään käryä minkä takia, miksi ihmeessä edes yrittäisit? 😀
Sanoisin, että jos keskittyy siihen, että haluaa antaa muille ihmisille positiivisia kokemuksia on jo aika pitkällä. Sen sijaan, että tavoitteena olisi vain saada isoja massoja omille tunneille, keskittyykin antamaan niille olemassa oleville asiakkaille mahdollisimman laadukkaita treenejä ja hyvän kokemuksen. Silloin on kasassa sitoutuneita asiakkaita, joista toivottavasti kasvaa jatkuvasti suurempi ryhmä.
Vaikka kirjoitan tätä ryhmäliikunnan näkökulmasta, voisi tätä ajatella myös muiden saman tyylisien alojen kannalta. Jos haluat somessa sitoutuneita seuraajia, keskity antamaan seuraajille jotain josta on heille hyötyä sen sijaan, että postaisi vain selfieitä ja ympäripyöreitä englannin kielisiä quoteja. Yleisesti siis keskittyminen muihin, positiivisuuteen ja hyvän jakamiseen vie pitkälle alalla kuin alalla!
Vaikka kirjoitankin aiheesta sillä näkökulmalla, että ikään kuin jakaisin neuvoja, tiedostan että itsellänikin on paljon opittavaa vielä. En todellakaan itsekään saa kaikkia näitä neuvoja aina käytäntöön, mutta yritän kehittyä ja analysoida asioita, sillä haluan tulla paremmaksi niin ohjaamisessa kuin vaikka sosiaalisen median parissa työskentelyssä!
Sitouttamisen viisi tärkeää:
- Kontakti – Tarvittaessa anna aikaa myös ennen ja jälkeen ohjauksien.
- Tunnelma – Yhdessä tekeminen, tsemppi, musiikin voima.
- Välittäminen – Vaikka kyseessä on ryhmä, on tärkeää huomioida ja muistaa yksilöiden tarpeet. Vaikka tunneilla kävisi laajasti eri ihmisiä, paina nimet muistiin, huomaa jos joku puuttuu ja pyri aina auttamaan oman tietotaidon mukaan, jos on esim. treeneihin liittyviä ongelmia.
- Positiivisuus – Tehokkaasti, laadukkaasti mutta kuitenkin hyvällä fiiliksellä!
- Auktoriteetti – Luottamus itseensä ja omaan tekemiseen näkyy myös ulospäin. Aina pitäisi osata perustella miksi tehdään, sitä mitä tehdään. Kouluttautuminen ja kaikki treenaamiseen liittyvä tieto on aina kotiinpäin.
Nyt olisi taas tosi kiva kuulla myös muita näkökulmia ohjaajien kuin jumppareidenkin suusta! 🙂
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
