JUHLAPYHÄT, KARKKIPÄIVÄT – VOIKO NÄISTÄ NAUTTIA JA PYSYÄ KUNNOSSA?

20.06.2019
1

Karkkipäivät ja juhlapyhät pistävät helposti miettimään, että viitsiikö sitä löysätä remmiä ja herkutella hieman vai näkyykö se heti vyötäröllä? Mites jos on juuri dietannut kilot pois, tuleeko kaikki takaisin jos lisää herkkupäivän viikko-ohjelmaan?

Suoraa vastausta tähän ei ole, sillä kaikki on suhteellista. Kyseessä kun kulutuksen ja syödyn energian suhde pidemmällä aikavälillä. Monesti kun erehdytään miettimään tätä suhdetta vain päivätasolla ja unohdetaan se, että yhden päivän heittot eivät välttämättä horjuta tasapainoa kumpaankaan suuntaan.

En kuitenkaa sano, että jokainen voi mätätä menemään pari päivää viikossa ja pysyä silti mitoissaan. Jos päivittäinen energiatasapaino pysyy siellä plus miinus nollassa, eli syö suunnilleen niin paljon kuin kuluttaa, silloin parin päivän yli menevät kalorit alkavat kyllä jossain vaiheessa näkyä vyötäröllä.

Tässä unohtuu monesti kuitenkin se, että keholla on luontainen kyky tasapainottaa energioita molempiin suuntiin. Jos tulee syötyä runsaammin pari päivää, useimmilla meistä menee automaattisesti kevyemmin ruokaa seuraavina päivinä, koska ei ole nälkä eikä tee mieli. Jos taas kalorit jäävät vajaaksi useampana päivänä, saattaa nälkä tuntua voimakkaampana useamman päivän, vaikka söisi ihan riittävästi.

Jos taas napostelee joka päivä jotain ylimääräistä, tällainen hiipii ehkä hieman herkemmin sinne vyötärölle, riippuu toki henkilöstä ja paljon siitä mitä muuta syö päivän aikana ja miten aktiivinen on. Myös ateriarytmin unohtaminen pistää helposti koko rytmityksen sekaisin ja nälkäsignaalit eivät enää toimi kuten kuuluu.

Tällä hetkellä itse syön herkkuja muutamana päivänä viikossa. Olen sellainen, jolle sopii paremmin tällainen rajaus, eli arkisin pysyttelen rutiineissa ja muutamana päivänä höllään. Rakastan arkiruokaani, mutta tykkään myös jäätelöstä, karkeista, poppareista ja sipseistä!

Olen todennut, että yhden karkkipäivän pitäminen ei myöskään sovi minulle, koska silloin tulee helposti sellainen fiilis, että nyt on yksi päivä aikaa, pakko syödä jotain, koska saa. Jos taas otan rennommin koko viikonlopun, tulee useimmiten syötyä maltillisemmin muutamana päivänä. Parin päivän jälkeen onkin yleensä jo sellainen olo, että haluaa takaisin normi sapuskojen äärelle.

Viikolla mun energiatasapaino jää miinukselle ja viikonloppuna tasaan tämän, joten näin pysyn samassa ”kunnossa” ja painossa jatkuvasti. Omalla kohdalla tämä on helppoa, koska kulutus on aika korkealla ja sen takia ei tarvitse hirveästi stressata ennen kuin ylimääräiset energiat on poltettu.

Jos siis tietää, että tulossa on mätöntäyteinen viikonloppu, voi hyvin nostaa aktiivisuutta ja tehdä treenejä, jotka nostavat tehokkaammin kulutusta. Lisäksi ruokavaliota voi hyvin keventää hieman ennen ja myös jälkeen syöminkien, jolloin mitään pysyviä kiloja jää vyötärölle. Tällä en nyt taaskaan tarkoita ääripäihin menoa, eli hullua treenirumbaa ja salaatinlehtien nakertelua. Asiat kun eivät ole mustavalkoisia.

Itse en laske ja seuraa tarkasti kaloreita, mutta tiedän kulutukseni viikkotasolla ja aika automaattisesti pystyn summailla milloin tankki on liian tyhjä ja koska läikkyy yli. Kaloreiden laskeminen ei ole syntistä sekään ja jos se helpottaa omaa arkea niin anna mennä. Jos se aiheuttaa stressiä ja ahdistusta, älä laske.

Asiat ovat oikeasti aika yksinkertaisia, kun ymmärtää katsoa kokonaisuutta. Jos kiloja kertyy jatkuvasti, silloin syöt liikaa kulutukseesi nähden ja sama myös toisinpäin. Kehot ja aineenvaihdunnat toimivat myös eri tavoilla ja on totta, että toisilla on helpompaa pysyä omassa painossa kuin toisilla. Kun oppii tuntemaan ja ymmärtämään miten oma keho toimii, on myös helpompi löytää tasapaino!

Ihanaa & rentoa juhannusta!

PS. Kaikki Vaasan alueella asuvat jumpparit! Ohjaan juhannusaattona, eli PE 21.6 ylimääräisen BOOTY WORKOUT – jumpan kl 10:00-11:00 WSC – Ladies Clubilla. Toivottavasti nähdään siellä! 🙂 

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


SIIS MITEN TUO PYSTYY?

19.06.2019
2

Katselin tänään aamulla Instagramin tarinoita läpi ja vastaan tuli entisen kolleegani Miian tarina, jossa hän kertoili treeneistään. Tyyppi harrastaa juoksua sen monessa eri muodossa ja myös polkee ja ui paljon. Siinä hän kertoi polkeneensa 60 km ja tähän päälle oli juossut 10 km aikaan 48 min. Oli kuulemma kuumuus verottanut.. Minä siinä mietin, että miten joku voi juosta kympin noin nopeasti  ja vielä polkea sitä ennen 2 tuntia pyörällä vastatuuleen. 😀

Toisten suoritukset saattavat tuntua todella hurjilta ja sitä vaan miettii, että en mä kyllä ikinä pystyisi. Tuollainen treeni on varmaan ihan normisettiä kestävyysurheilijalle ja ei vaadi ”sen kummempia”.

Aloin siinä miettiä asiaa siltä kantilta, että multakin kysytään melkein päivittäin miten jaksan ohjata noin paljon jumppia ja vielä tehdä omia treenejä siihen päälle.

Itsehän en pidä omia touhuja mitenkään erikoisena, sillä oon toiminut näin niin kauan. Se on mun normi päivä, että jumppaan ja humppaa kahdesta neljään tuntia ja oon muutenkin melko aktiivinen arjessa. Sitä nimittäin tulee hyväksi siinä mitä tekee paljon ja säännöllisesti.

Muistan kun vedin ensimmäisiä kertoja jonkun hullun 2-3 tunnin jumppaputken ja kuinka rikki olin sen jälkeen. Kävelin vain haamuna kotiin ja en saanut unta koko yönä. 😀 Nykyään tuollainen menee aika kevyesti, eikä unikaan häiriinny. Palaudun helposti yön aikana ja olen seuraavana päivänä valmis uuteen urakkaan.

Tämä tilanne ja nopea palautumiskyky ei ole tullut itsestään, vaan olen pitkäjänteisesti harjoitellut, harjoitellut ja harjoitellut. Enkä nyt tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa treenaamaan viisi jumppaa päivässä, ei todellakaan. Tarkoitan, että mikään mitä tahtoo, ei ole mahdotonta, vaikka alku olisi kuinka tahmea tahansa! Tietyt tavoitteet vaatii tietyt suunnitelmat, mutta kaikkeen pätee silti sama sääntö: Pitkäjänteinen työskentely tuottaa pysyvintä tulosta.

Seuraavan kerran kun mietit jonkun toisen tekemisistä, että en ikinä pystyisi tuohon, niin muistappa tämä. Kaikki voivat kehittyä hurjan hyväksi asiassa kuin asiassa. Ainoa mitä täytyy tehdä on jaksaa harjoitella ja jatkaa eteenpäin myös silloin kun on vaikeeta.

Voin ihan rehellisesti sanoa, että 90% ajasta mulla on motivaatio korkealla ja lähden oikeen sellainen pieni kiva kutina vatsan pohjassa treenaamaan tai jumppaamaan! Tämä johtuu ehdottomasti siitä, että panostan paljon tuntien sisältöön, jonka vuoksi niitä on myös kiva ohjata. 10% ajasta mua ei kiinnosta, väsyttää ja kroppa tuntuu väsyneeltä, silti asioita pitää tehdä myös silloin kun ei nappaa. Sanontakin kuuluu, että ..

You can’t get much done in life if you only work on the days when you feel good.

Motivoivaa päivää just sulle!

PS. Kaikki Vaasan alueella asuvat jumpparit! Ohjaan juhannusaattona, eli PE 21.6 ylimääräisen BOOTY WORKOUT – jumpan kl 10:00-11:00 WSC – Ladies Clubilla. Toivottavasti nähdään siellä! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


MIETINPÄHÄN VAIN ETTÄ..

18.06.2019
9

..En ole syönyt puuroa yli vuoteen. En tiedä miksi, mutta ei ole vain tullut syötyä. Aiemmin vedin puuroa päivittäin. Nykyään aamupalalle menee smoothie ja illalla tätä ihanan juustoista porkkana-kauraleipää.

..Tuntuu siltä, että kaikkialla toitotetaan kuinka mielummin luetaan aitoja maanläheisiä postauksia, eikä niinkään luksuselämää ja aseteltuja juttuja. Miksi silti suurimmat blogit ja ig-tilit ovat juuri tällaisia täydellisyyden perikuvia?

..Mulla menee eniten työaikaa sellaisiin asioihin, joista en oikeastaan saa mitään palkkaa, mutta olen aina uskonut siihen, että kun panostaa johonkin asiaan paljon ja myös sitä vapaa-aikaa / ilmaista aikaa, se tulee kyllä jossain vaiheessa takaisin!

..Mua jopa ärsyttää sellainen asenne, että pitäisi heti saada aina kaikki ja sitten luovutetaan, kun ei ensi yrittämällä saa haluamaansa.

..Kannattaako tilata 500 euron aurinkosänky  (sellainen pesä) ? Oon meinanut  jo monta kertaa painaa tilaa – nappia, mutta sitten mietin että onko sellaiselle oikeasti käyttöä, koska a) suomen kesä on lyhyt ja yleensä sateinen b) jaksaisinko oikeasti maata siellä vai onko se vaan houkutteleva ajatus, nimenomaan ajatuksen tasolla? HELP!

..Taisin tehdä juuri parhaan BOOTY WORKOUT – ohjelman so far! Ohjasin tunnin ensimmäisen kerran ja vaikka kaikki ei mennyt ihan niin nappiin kuin olisin halunnut, tuntuu että tää on kova!! 😀

..Jos muutamia vuosia takaperin en meinannut pysyä pöksyissäni juhannusviikolla kun oli niin kiire kurvata festareille tai johonkin juhlimaan, niin nyt taas tuntuu, että käynnissä on ihan normi viikko ja on vaan ihanaa, kun saa ottaa iisimmin muutaman päivän sekä syödä herkullisia kesäruokia! 😀

..JVG:n uudessa biisissä ”ehdottomasti ehkä” on kyllä niin nykyajan meininkiin sopivat sanat. Tuntuu, että mitään on todella vaikea sopia tai luvata. Kaikkeen on helppo vastata ”ehkä”  ja kuten biisissäkin sanotaan: ”Lupaus on helppo pitää, jos ei lupaa koskaa mitää.” 😀 

..Te lukijat varmaan ajattelette, että kesän treenihaaste on jäänyt unholaan, mutta ei! Olen vain sellainen, että mun pitää sulatella ja pohtia näitä hetki ja sitten yhtäkkiä tulee se idea. Luulen että se idea tuli tänään kun olin lenkillä.

..Juoksulenkillä ollessa saan muutenkin yleisesti ottaen todella hyviä ideoita. Suunnittelen usein jumppien koreografiatkin niin, että ensin etsin sopivia kappaleita, sitten lyön ne listalle ja kuuntelen juostessa. Yhtäkkiä vaan näen koreografian mielessäni ja kotiin päästyä pitää vain kokeilla systeemit käytännössä.

..Onko mitään järkeä julkaista tätä postausta? 😀

Mitä sä oot miettinyt tänään?

Kuvat: Anna Riska / Annmarias

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


LIIKUNNALLINEN HISTORIANI – MITÄ KAIKKEA OLEN HARRASTANUT?

17.06.2019
0

En muista onko tullut kirjoitettua tällaista pidempää tarinaa mun liikunnallisesta elämästä aina lapsesta saakka. Olinko liikunnallinen lapsi ja mitä lajeja on tullut harrastettua elämäni aikana? Tänään mennään hieman ajassa taaksepäin ja pohditaan mitä kaikkea sitä on ehtinyt tehdä ja harrastaa.

Niin pitkälle kuin vaan muistan, olen aina tykännyt liikkua. Jo neljävuotiaana olen kuulemma seissyt käsilläni tukea vasten ja temppuillut menemään. Koin jo lapsena, että liikkuminen on muoto, jossa olen hyvä ja siksi sitä oli myös kiva harrastaa. Ala-asteella olin mukana jumppasirkuksessa ja osallistuin aina kaikissa lajeissa koulujen välisiin karkeloihin. Vaikka joukkuelajit, kuten jalkapallo tai koripallo eivät ole myöhemmällä iällä napanneet, olin aina koulun joukkueessa ja korvasin pelilliset taidot nopeudella ja periksiantamattomuudella. 😀

Rakastin koululiikuntaa, erityisesti pesäpalloa, yleisurheilua ja tietysti voimistelua. Harrastin joitakin vuosia yleisurheilua ja käytiin paljon kavereiden kanssa itsekseen urheilukentällä treenaamassa mm. korkeushyppyä. Ala-asteella aloitin myös joukkuevoimistelun ja myöhemmin telinevoimistelun, josta syntyi ensimmäinen todellinen lajirakkaus. Mun vanhemmat eivät ole koskaan viemällä vieneet mua mihinkään harrastuksiin, vaan oon aina omatoimisesti aloittanut tai sanonut että haluan aloittaa sen ja sen harrastuksen.

Kävin aluksi ryhmässä, joka harjoitteli vain kerran viikossa ja enemmänkin juuri harrastuspohjalta. Meillä oli joka viikko käsilläseisonta kilpailu, josta voittaja nappasi 3 pistettä, toinen 2 pistettä ja kolmanneksi tullut yhden pisteen. Kauden lopussa paras palkittiin. Odotin joka viikko noita harjoituksia kuin kuuta nousevaa ja harjoittelin käsilläseisontaa päivittäin. Kilpailuissa me oltiin käsien varassa monia monia minuutteja ja muistan kuinka tiukkia nuo skabat aina olivat. Mulla on edelleen tallella pystejä noista voitetuista käsilläseisonta-kisoista ja tämän ansiosta kyseisestä taidosta tulikin mun bravuuri. Pystyin seistä ja kävellä käsillä ihan mahdottomia matkoja ja aikoja. 😀

Vaihdoin myöhemmin toiseen seuraan, josta pääsin kisavalmennukseen ja aloitin myös kilpailemisen. Muistan, että tuohon aikaan (10-14 v) tuo laji oli mulle kaikki kaikessa. Halusin vain kehittyä ja oppia niin paljon kuin mahdollista ja jos vanhemmat eivät päässeet kuskaamaan mua harkkoihin, kävelin 5 km pitkän matkan harkkoihin ja takaisin.

14-vuotiaana loukkaannuin harjoituksissa, kun kyynerpääni murtui pahasti. Olin sivussa useita kuukausia ja tuon jälkeen en enää oikeen päässyt mukaan, sillä mulle jäi pahoja kammoja ja tuntui siltä, että en oikeen uskaltanut enää tehdä treeneissä mitään. Kyynerpää on muuten edelleen koukussa, se ei ole tuon jälkeen enää suoristunut kunnolla. Tämä vamma loi jonkun verran haasteita aerobicissä, mutta onneksi onnistuin treenaamaan monet temput vammasta huolimatta. Esimerkiksi pressit (kun kannatellaan kehoa vain käsien varassa) ovat aika haastavia kun kädet ovat eri mittaiset. 😀

Siirryin telinevoikka valmentajaksi ja aloitin näytösvoimistelun harrastamisen (taitaa olla nykyään nimellä Team Gym) ihan vaan harrastusmielessä. Muutamia vuosia valmensin, tuomaroin ja treenailin harrastusmielessä, kunnes yhdeksännellä luokalla Vaasassa alkoi kilpa-aerobic, johon kaverini pyysi mut mukaan!

Kilpa-aerobic vei mukanaan ja sitä tulikin treenattua aina vuoteen 2010 saakka. Aluksi treenattiin ryhmänä, mutta myöhemmin menin mukaan joukkueeseen (trio) josta jossain vaiheessa muodostui tuo Team Trinity, jonka kanssa myös menestyttiin ihan hyvin. Tuo harrastus ja joukkue oli mulle todella tärkeä koko alku aikuisiän ja pelasti monilta pahuuksilta, jos niin voi sanoa. 😀

Kilpa-aerobic vei mut myös ensimmäisen kerran salille, jossa oon töissä edelleen. Jossain vaiheessa meidän valmentajat muuttivat pois ja treenailtiin monia vuosia omillamme. Olimme maajoukkueessa, eli leireiltä saatiin toki aina avustusta valmennusaspektista, mutta paljon tehtiin itse. Kukaan ei ollut valvomassa saavuttiinko treeneihin ja treenattiinko kunnolla, joten kaikki lähti kyllä omasta tahdosta ja tuo on opettanut muussakin elämässä sen, että kun ottaa itse vastuun asioista, hommat hoituu. Me oltiin tavallaan toistemme valmentajia ja tuli kyllä heti sanomista, jos tuli myöhässä tai ei tehnyt jotain kunnolla. 😀

Päädyttiin treenaamaan Wasa Sports Clubille ja saimme tehtyä sponsoridiilin heidän kanssaan. Saatiin siis treenata ilmaiseksi ja käyttää jumppasaleja harjoitteluun aina kun ne olivat vapaana. Hyödynnettiin myös ryhmäliikuntatunteja omassa harjoittelussa. Monesti meidän alkulämmittely oli esimerkiksi Bodystep-tunti, jonka jälkeen siirryttiin vasta lajitreeneihin, jotka kestivätkin usein 2-3 tuntia. salilla on siis tullut vietettyä aikaa jo tuolloin! 😀

Noiden kilpailuvuosien aikana tuli koettua niin paljon erilaisia tunteita. Oli pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja toivoton fiilis, ettei tämä ikinä etene mihinkään. Välillä taas sitä suunnatonta iloa ja onnistumisen tunnetta, joka pisti jatkamaan aina vastoinkäymisistä huolimatta.

Noin 20 – vuotiaana aloin myös ohjata satunnaisesti ryhmäliikuntatunteja, sillä olimme tutustuneet Ladies Clubin vastaavaan ohjaajaan ja hän alkoikin koulia minusta ja toisesta joukkueen jäsenestä ohjaajia. Aluksi ohjaaminen ei oikein tuntunut mun jutulta ja ohjailin mm. keppijumppaa ja circuit-tunteja kuntosalilla. Panostettiin eniten lajitreeneihin, käytiin itse jumpissa ja ohjailin siinä sivussa silloin tällöin. Lopulta päädyin oppisopimuskoulutukseen ja aloin opiskella liikunnanohjaajaksi työn ohella.

Aerobic-ura loppui 2010 joukkuekaverin loukkaantumiseen. Oltiin jo päätetty, että se olisi viimeinen kausi, mutta tuo loukkaantuminen sitten vain pisti stopin hieman aiemmin. Tuohon aikaan ohjasin jo paljon tunteja ja toimin Ladies Clubin vastaavana ohjaajana. Noihin aikoihin olen tainnut ohjata enemmän kuin koskaan, sillä päiviin sisältyi jopa 4 jumppaa ja siinä sivussa 6-8 tuntia salin vastaanotossa työskentelyä. 😀 Olin käytännössä töissä aamu kuudesta ilta ysiin. No, nuorena jaksoi painaa ja sain kokemusta roppakaupalla. Noihin aikoihin juoksin lenkkejä aika paljon, aina silloin jos ei ollut ohjauksia. 😀

Vuonna 2013 innostuin ensimmäisen kerran salitreeneistä. Aerobic aikoina meidän harjoitusohjelmaan kuului myös saliharjoittelua, mutta se oli aina vain sellainen ”pakollinen paha”. 2014 aloin käymään ihan kunnolla salilla jumppien ohessa. Ah sitä aloittelijan kehityskaarta, se vasta oli kivaa! Kävin tuolloin jopa viidesti viikossa salilla ja ohjailin paljon jumppia. Tuolloin myös blogi alkoi kasvaa ihan toden teolla ja aloin saada ensimmäisen kerran kunnolla palkkaa bloggaamisesta, mikä tarkoitti enemmän aikaa treenille! 😀

Saliharjoittelu on pysynyt noista ajoista lähtien melko säännöllisesti mukana menossa. Välillä mulla on kausia, kun ei vaan nappaa käydä puntilla, joten teen silloin jotain muuta. Jumpat kulkee edelleen mukana ja rakkaus lajiin ei ole edelleenkään hiipunut. Tämä vuosi on muuten mun Les Mills ohjaajauran juhlavuosi, sillä olen ohjannut milssejä tasan kymmenen vuotta. Bodypump ja Bodycombat ovat tippuneet matkalla pois, mutta miettikää että Bodyattackia ja Bodysteppiä olen ohjannut joka ikisen ohjelman kesästä 2009 lähtien.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


HUIPPU-URHEILU EI OLE AINA ”TERVEELLISTÄ”

14.06.2019
11

Jos olet seurannut uutisia, olet ehkä lukenut aitajuoksija Annimari Korteen liittyvästä jupakasta. Annimari oli julkaissut instagram profiilissaan kuvan, jossa hän oli vuonna 2016 68 kiloisena ja nyt aivan hetki sitten napatussa kuvassa 53 kiloisena. Nainen on hyvin tiukassa kunnossa tällä hetkellä ja sekös saa jengin sekaisin.

Annimaria on syytetty huonona esikuvana olosta sekä syömishäiriöön yllyttämisestä. Syytökset ovat ovat mielestäni aika tökeröjä. Tätä aihetta on käsitelty ennenkin sosiaalisessa mediassa mm. fitness kisaamisen näkökulmasta ja monesti tultu siihen lopputulokseen, että kilpaurheilu on kilpaurheilua ja kuntoilu ja tavalliset, terveelliset elämäntavat asia erikseen. Mitä urheilu-uraan tulee, nyt 15 kiloa kevyempänä Annimari on elämänsä kondiksessa myös suorituskyvyllisesti ja onhan se fakta, että jos täytyy olla nopea, ei ylimääräisestä rasvasta ole silloin mitään hyötyä, päin vastoin.

Tietyissa lajeissa menestyminen vaatii kevyen kehon. Tähän kategoriaan kuuluu myös mm. voimistelulajit ja vaikka taitoluistelu. Näiden lajien urheilijat ovat usein hyvin hentorakenteisia. Se onko tämä aina terveellistä onkin sitten oma juttunsa. Hento ja kevyt keho ei kuitenkaan aina ole sairas, kuten ei ole hieman ylipainoinenkaan. Nämä ovat yksilöllisiä asioita ja voihan hyvin olla, että nyt 13 kiloa hoikempana Annimari on hyvinvoivampi kuin ennen.

Mediassa ja somessa on spekuloitu aiturin antamaa kommenttia koskien painonpudotustaan. Kysyttäessä Annimari oli kertonut laihtuneensa syömällä vähän, mikä on aika loogista silloin kun pudotetaan painoa. Se, mikä on vähän on taas suhteellista ja emmehän voi tietää, miten paljon hän on aiemmin syönyt. Totta kai ruuan vähenemistä kommentoi silloin näin.

Mielestäni lausetta on painotettu ehkä hieman liiaksi ja yritetty kääntää se hyvinkin negatiiviseksi. Olen ennenkin kirjoittanut, että mikäli normaalipainoinen naisihminen haluaa laihtua, on vain fakta, ettei kalorimäärät ole mitään hullun suuria. Se on vain fysiologinen fakta, eikä millään tavoin yllyttämistä syömättömyyteen.

Artikkelissa pyöriteltiin myös sitä, että Annimari oli kommentoinut monien urheilijoiden syövän vähän liikaa. Tämä on toki yleistämistä ja ehkä hieman hölmösti sanottu, mutta kuten minäkin olen maininnut, monesti ihmisillä on vääristyneitä mielikuvia esimerkiksi liikuntasuorituksen aiheuttamista energiankulutuksesta. Aktiivisuus ja treenaaminen nostaa kulutusta, mutta loppupeleissä kyse on aika maltillisista määristä. Tämä ei päde kaikkiin ihmisiin tai urheilijoihin ja tiedän, että on myös paljon urheilijoita, jotka saisivat suorituskykyynsä lisää tehoa syömällä enemmän tai optimaalisemmin.

kuva: Iltalehti

Mun mielestä on aika turhaa syyllistää urheilijaa tällaisesta, sillä kuten tiedämme, huippu-urheilu ei aina ole terveellistä eikä edes terveyden kannalta ihanteellista. Se on jokaisen urheilijan oma asia kuinka paljon laittaa itsestään liikoon.

En todellakaan väitä, että menestyminen urheilussa vaatisi aina terveyden uhraamista tai laihduttamista, mutta lajista riippuen, se vaatii mitä vaatii. Mitä esikuvana oloon tulee, niin nämä ovat aina kaksipiippuisia juttuja. Jos ajatellaan vaikka viihdealan ammattilaisia, jotka vetävät viikonloput alkoholin ja huumeiden voimin, harvoin heidän esikuvana olostaan siltikään valitetaan ja syyllisestään mediassa tai somessa? Mielestäni huippu-urheilija, joka on parantanut tuloksiaan pistämällä kaiken peliin, on aika hyvä esikuva nykymaailmassa, jossa vallitsee kaikki-mulle-heti-ja-mahdollisimman-helpolla-kulttuuri.

Syömishäiriöt ja kehonkuvaan liittyvät ongelmat ovat todella surullinen aihe, siltikin välillä tuntuu, että todella helposti syyllistetään ja osoitetaan sormella jos joku puhuu laihduttamisesta tai painonhallinnasta. Samaan aikaan ylipaino ja sen aiheuttamat sairaudet ovat järisyttävässä kasvussa ja niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat apua painonhallinnassa on paljon!

Tässä mun ajatuksia aiheesta näin lyhykäisesti. Haluan vielä painottaa, että paljon urheileva ja aktiivinen ihminen voi syödä reilummin ja ihan normaalisti laskematta jokaista suupalaa. Kuten monesti jo kirjoitinkin tavoitteellinen urheilu on kuitenkin hieman eri asia. On lajeja joissa kilpaillaan esimerkiksi painoluokissa ja näihinkin liittyy usein hurjia ja nopeita dieettejä, se on vain pelin henki, eikä siitä tulisi ottaa mallia omaan elämään.

Mitä mieltä aiheesta? Saa olla samaa mieltä ja saa olla myös eri mieltä! 🙂

Viikonloppuja!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


« Vanhemmat
Uudemmat »