LIIKUNNALLINEN HISTORIANI – MITÄ KAIKKEA OLEN HARRASTANUT?

En muista onko tullut kirjoitettua tällaista pidempää tarinaa mun liikunnallisesta elämästä aina lapsesta saakka. Olinko liikunnallinen lapsi ja mitä lajeja on tullut harrastettua elämäni aikana? Tänään mennään hieman ajassa taaksepäin ja pohditaan mitä kaikkea sitä on ehtinyt tehdä ja harrastaa.

Niin pitkälle kuin vaan muistan, olen aina tykännyt liikkua. Jo neljävuotiaana olen kuulemma seissyt käsilläni tukea vasten ja temppuillut menemään. Koin jo lapsena, että liikkuminen on muoto, jossa olen hyvä ja siksi sitä oli myös kiva harrastaa. Ala-asteella olin mukana jumppasirkuksessa ja osallistuin aina kaikissa lajeissa koulujen välisiin karkeloihin. Vaikka joukkuelajit, kuten jalkapallo tai koripallo eivät ole myöhemmällä iällä napanneet, olin aina koulun joukkueessa ja korvasin pelilliset taidot nopeudella ja periksiantamattomuudella. 😀

Rakastin koululiikuntaa, erityisesti pesäpalloa, yleisurheilua ja tietysti voimistelua. Harrastin joitakin vuosia yleisurheilua ja käytiin paljon kavereiden kanssa itsekseen urheilukentällä treenaamassa mm. korkeushyppyä. Ala-asteella aloitin myös joukkuevoimistelun ja myöhemmin telinevoimistelun, josta syntyi ensimmäinen todellinen lajirakkaus. Mun vanhemmat eivät ole koskaan viemällä vieneet mua mihinkään harrastuksiin, vaan oon aina omatoimisesti aloittanut tai sanonut että haluan aloittaa sen ja sen harrastuksen.

Kävin aluksi ryhmässä, joka harjoitteli vain kerran viikossa ja enemmänkin juuri harrastuspohjalta. Meillä oli joka viikko käsilläseisonta kilpailu, josta voittaja nappasi 3 pistettä, toinen 2 pistettä ja kolmanneksi tullut yhden pisteen. Kauden lopussa paras palkittiin. Odotin joka viikko noita harjoituksia kuin kuuta nousevaa ja harjoittelin käsilläseisontaa päivittäin. Kilpailuissa me oltiin käsien varassa monia monia minuutteja ja muistan kuinka tiukkia nuo skabat aina olivat. Mulla on edelleen tallella pystejä noista voitetuista käsilläseisonta-kisoista ja tämän ansiosta kyseisestä taidosta tulikin mun bravuuri. Pystyin seistä ja kävellä käsillä ihan mahdottomia matkoja ja aikoja. 😀

Vaihdoin myöhemmin toiseen seuraan, josta pääsin kisavalmennukseen ja aloitin myös kilpailemisen. Muistan, että tuohon aikaan (10-14 v) tuo laji oli mulle kaikki kaikessa. Halusin vain kehittyä ja oppia niin paljon kuin mahdollista ja jos vanhemmat eivät päässeet kuskaamaan mua harkkoihin, kävelin 5 km pitkän matkan harkkoihin ja takaisin.

14-vuotiaana loukkaannuin harjoituksissa, kun kyynerpääni murtui pahasti. Olin sivussa useita kuukausia ja tuon jälkeen en enää oikeen päässyt mukaan, sillä mulle jäi pahoja kammoja ja tuntui siltä, että en oikeen uskaltanut enää tehdä treeneissä mitään. Kyynerpää on muuten edelleen koukussa, se ei ole tuon jälkeen enää suoristunut kunnolla. Tämä vamma loi jonkun verran haasteita aerobicissä, mutta onneksi onnistuin treenaamaan monet temput vammasta huolimatta. Esimerkiksi pressit (kun kannatellaan kehoa vain käsien varassa) ovat aika haastavia kun kädet ovat eri mittaiset. 😀

Siirryin telinevoikka valmentajaksi ja aloitin näytösvoimistelun harrastamisen (taitaa olla nykyään nimellä Team Gym) ihan vaan harrastusmielessä. Muutamia vuosia valmensin, tuomaroin ja treenailin harrastusmielessä, kunnes yhdeksännellä luokalla Vaasassa alkoi kilpa-aerobic, johon kaverini pyysi mut mukaan!

Kilpa-aerobic vei mukanaan ja sitä tulikin treenattua aina vuoteen 2010 saakka. Aluksi treenattiin ryhmänä, mutta myöhemmin menin mukaan joukkueeseen (trio) josta jossain vaiheessa muodostui tuo Team Trinity, jonka kanssa myös menestyttiin ihan hyvin. Tuo harrastus ja joukkue oli mulle todella tärkeä koko alku aikuisiän ja pelasti monilta pahuuksilta, jos niin voi sanoa. 😀

Kilpa-aerobic vei mut myös ensimmäisen kerran salille, jossa oon töissä edelleen. Jossain vaiheessa meidän valmentajat muuttivat pois ja treenailtiin monia vuosia omillamme. Olimme maajoukkueessa, eli leireiltä saatiin toki aina avustusta valmennusaspektista, mutta paljon tehtiin itse. Kukaan ei ollut valvomassa saavuttiinko treeneihin ja treenattiinko kunnolla, joten kaikki lähti kyllä omasta tahdosta ja tuo on opettanut muussakin elämässä sen, että kun ottaa itse vastuun asioista, hommat hoituu. Me oltiin tavallaan toistemme valmentajia ja tuli kyllä heti sanomista, jos tuli myöhässä tai ei tehnyt jotain kunnolla. 😀

Päädyttiin treenaamaan Wasa Sports Clubille ja saimme tehtyä sponsoridiilin heidän kanssaan. Saatiin siis treenata ilmaiseksi ja käyttää jumppasaleja harjoitteluun aina kun ne olivat vapaana. Hyödynnettiin myös ryhmäliikuntatunteja omassa harjoittelussa. Monesti meidän alkulämmittely oli esimerkiksi Bodystep-tunti, jonka jälkeen siirryttiin vasta lajitreeneihin, jotka kestivätkin usein 2-3 tuntia. salilla on siis tullut vietettyä aikaa jo tuolloin! 😀

Noiden kilpailuvuosien aikana tuli koettua niin paljon erilaisia tunteita. Oli pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja toivoton fiilis, ettei tämä ikinä etene mihinkään. Välillä taas sitä suunnatonta iloa ja onnistumisen tunnetta, joka pisti jatkamaan aina vastoinkäymisistä huolimatta.

Noin 20 – vuotiaana aloin myös ohjata satunnaisesti ryhmäliikuntatunteja, sillä olimme tutustuneet Ladies Clubin vastaavaan ohjaajaan ja hän alkoikin koulia minusta ja toisesta joukkueen jäsenestä ohjaajia. Aluksi ohjaaminen ei oikein tuntunut mun jutulta ja ohjailin mm. keppijumppaa ja circuit-tunteja kuntosalilla. Panostettiin eniten lajitreeneihin, käytiin itse jumpissa ja ohjailin siinä sivussa silloin tällöin. Lopulta päädyin oppisopimuskoulutukseen ja aloin opiskella liikunnanohjaajaksi työn ohella.

Aerobic-ura loppui 2010 joukkuekaverin loukkaantumiseen. Oltiin jo päätetty, että se olisi viimeinen kausi, mutta tuo loukkaantuminen sitten vain pisti stopin hieman aiemmin. Tuohon aikaan ohjasin jo paljon tunteja ja toimin Ladies Clubin vastaavana ohjaajana. Noihin aikoihin olen tainnut ohjata enemmän kuin koskaan, sillä päiviin sisältyi jopa 4 jumppaa ja siinä sivussa 6-8 tuntia salin vastaanotossa työskentelyä. 😀 Olin käytännössä töissä aamu kuudesta ilta ysiin. No, nuorena jaksoi painaa ja sain kokemusta roppakaupalla. Noihin aikoihin juoksin lenkkejä aika paljon, aina silloin jos ei ollut ohjauksia. 😀

Vuonna 2013 innostuin ensimmäisen kerran salitreeneistä. Aerobic aikoina meidän harjoitusohjelmaan kuului myös saliharjoittelua, mutta se oli aina vain sellainen ”pakollinen paha”. 2014 aloin käymään ihan kunnolla salilla jumppien ohessa. Ah sitä aloittelijan kehityskaarta, se vasta oli kivaa! Kävin tuolloin jopa viidesti viikossa salilla ja ohjailin paljon jumppia. Tuolloin myös blogi alkoi kasvaa ihan toden teolla ja aloin saada ensimmäisen kerran kunnolla palkkaa bloggaamisesta, mikä tarkoitti enemmän aikaa treenille! 😀

Saliharjoittelu on pysynyt noista ajoista lähtien melko säännöllisesti mukana menossa. Välillä mulla on kausia, kun ei vaan nappaa käydä puntilla, joten teen silloin jotain muuta. Jumpat kulkee edelleen mukana ja rakkaus lajiin ei ole edelleenkään hiipunut. Tämä vuosi on muuten mun Les Mills ohjaajauran juhlavuosi, sillä olen ohjannut milssejä tasan kymmenen vuotta. Bodypump ja Bodycombat ovat tippuneet matkalla pois, mutta miettikää että Bodyattackia ja Bodysteppiä olen ohjannut joka ikisen ohjelman kesästä 2009 lähtien.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


Kommentoi