LIIKUNNALLINEN HISTORIANI – MITÄ KAIKKEA OLEN HARRASTANUT?

En muista onko tullut kirjoitettua tällaista pidempää tarinaa mun liikunnallisesta elämästä aina lapsesta saakka. Olinko liikunnallinen lapsi ja mitä lajeja on tullut harrastettua elämäni aikana? Tänään mennään hieman ajassa taaksepäin ja pohditaan mitä kaikkea sitä on ehtinyt tehdä ja harrastaa.

Niin pitkälle kuin vaan muistan, olen aina tykännyt liikkua. Jo neljävuotiaana olen kuulemma seissyt käsilläni tukea vasten ja temppuillut menemään. Koin jo lapsena, että liikkuminen on muoto, jossa olen hyvä ja siksi sitä oli myös kiva harrastaa. Ala-asteella olin mukana jumppasirkuksessa ja osallistuin aina kaikissa lajeissa koulujen välisiin karkeloihin. Vaikka joukkuelajit, kuten jalkapallo tai koripallo eivät ole myöhemmällä iällä napanneet, olin aina koulun joukkueessa ja korvasin pelilliset taidot nopeudella ja periksiantamattomuudella. :D

Rakastin koululiikuntaa, erityisesti pesäpalloa, yleisurheilua ja tietysti voimistelua. Harrastin joitakin vuosia yleisurheilua ja käytiin paljon kavereiden kanssa itsekseen urheilukentällä treenaamassa mm. korkeushyppyä. Ala-asteella aloitin myös joukkuevoimistelun ja myöhemmin telinevoimistelun, josta syntyi ensimmäinen todellinen lajirakkaus. Mun vanhemmat eivät ole koskaan viemällä vieneet mua mihinkään harrastuksiin, vaan oon aina omatoimisesti aloittanut tai sanonut että haluan aloittaa sen ja sen harrastuksen.

Kävin aluksi ryhmässä, joka harjoitteli vain kerran viikossa ja enemmänkin juuri harrastuspohjalta. Meillä oli joka viikko käsilläseisonta kilpailu, josta voittaja nappasi 3 pistettä, toinen 2 pistettä ja kolmanneksi tullut yhden pisteen. Kauden lopussa paras palkittiin. Odotin joka viikko noita harjoituksia kuin kuuta nousevaa ja harjoittelin käsilläseisontaa päivittäin. Kilpailuissa me oltiin käsien varassa monia monia minuutteja ja muistan kuinka tiukkia nuo skabat aina olivat. Mulla on edelleen tallella pystejä noista voitetuista käsilläseisonta-kisoista ja tämän ansiosta kyseisestä taidosta tulikin mun bravuuri. Pystyin seistä ja kävellä käsillä ihan mahdottomia matkoja ja aikoja. :D

Vaihdoin myöhemmin toiseen seuraan, josta pääsin kisavalmennukseen ja aloitin myös kilpailemisen. Muistan, että tuohon aikaan (10-14 v) tuo laji oli mulle kaikki kaikessa. Halusin vain kehittyä ja oppia niin paljon kuin mahdollista ja jos vanhemmat eivät päässeet kuskaamaan mua harkkoihin, kävelin 5 km pitkän matkan harkkoihin ja takaisin.

14-vuotiaana loukkaannuin harjoituksissa, kun kyynerpääni murtui pahasti. Olin sivussa useita kuukausia ja tuon jälkeen en enää oikeen päässyt mukaan, sillä mulle jäi pahoja kammoja ja tuntui siltä, että en oikeen uskaltanut enää tehdä treeneissä mitään. Kyynerpää on muuten edelleen koukussa, se ei ole tuon jälkeen enää suoristunut kunnolla. Tämä vamma loi jonkun verran haasteita aerobicissä, mutta onneksi onnistuin treenaamaan monet temput vammasta huolimatta. Esimerkiksi pressit (kun kannatellaan kehoa vain käsien varassa) ovat aika haastavia kun kädet ovat eri mittaiset. :D

Siirryin telinevoikka valmentajaksi ja aloitin näytösvoimistelun harrastamisen (taitaa olla nykyään nimellä Team Gym) ihan vaan harrastusmielessä. Muutamia vuosia valmensin, tuomaroin ja treenailin harrastusmielessä, kunnes yhdeksännellä luokalla Vaasassa alkoi kilpa-aerobic, johon kaverini pyysi mut mukaan!

Kilpa-aerobic vei mukanaan ja sitä tulikin treenattua aina vuoteen 2010 saakka. Aluksi treenattiin ryhmänä, mutta myöhemmin menin mukaan joukkueeseen (trio) josta jossain vaiheessa muodostui tuo Team Trinity, jonka kanssa myös menestyttiin ihan hyvin. Tuo harrastus ja joukkue oli mulle todella tärkeä koko alku aikuisiän ja pelasti monilta pahuuksilta, jos niin voi sanoa. :D

Kilpa-aerobic vei mut myös ensimmäisen kerran salille, jossa oon töissä edelleen. Jossain vaiheessa meidän valmentajat muuttivat pois ja treenailtiin monia vuosia omillamme. Olimme maajoukkueessa, eli leireiltä saatiin toki aina avustusta valmennusaspektista, mutta paljon tehtiin itse. Kukaan ei ollut valvomassa saavuttiinko treeneihin ja treenattiinko kunnolla, joten kaikki lähti kyllä omasta tahdosta ja tuo on opettanut muussakin elämässä sen, että kun ottaa itse vastuun asioista, hommat hoituu. Me oltiin tavallaan toistemme valmentajia ja tuli kyllä heti sanomista, jos tuli myöhässä tai ei tehnyt jotain kunnolla. :D

Päädyttiin treenaamaan Wasa Sports Clubille ja saimme tehtyä sponsoridiilin heidän kanssaan. Saatiin siis treenata ilmaiseksi ja käyttää jumppasaleja harjoitteluun aina kun ne olivat vapaana. Hyödynnettiin myös ryhmäliikuntatunteja omassa harjoittelussa. Monesti meidän alkulämmittely oli esimerkiksi Bodystep-tunti, jonka jälkeen siirryttiin vasta lajitreeneihin, jotka kestivätkin usein 2-3 tuntia. salilla on siis tullut vietettyä aikaa jo tuolloin! :D

Noiden kilpailuvuosien aikana tuli koettua niin paljon erilaisia tunteita. Oli pettymyksiä, vastoinkäymisiä ja toivoton fiilis, ettei tämä ikinä etene mihinkään. Välillä taas sitä suunnatonta iloa ja onnistumisen tunnetta, joka pisti jatkamaan aina vastoinkäymisistä huolimatta.

Noin 20 – vuotiaana aloin myös ohjata satunnaisesti ryhmäliikuntatunteja, sillä olimme tutustuneet Ladies Clubin vastaavaan ohjaajaan ja hän alkoikin koulia minusta ja toisesta joukkueen jäsenestä ohjaajia. Aluksi ohjaaminen ei oikein tuntunut mun jutulta ja ohjailin mm. keppijumppaa ja circuit-tunteja kuntosalilla. Panostettiin eniten lajitreeneihin, käytiin itse jumpissa ja ohjailin siinä sivussa silloin tällöin. Lopulta päädyin oppisopimuskoulutukseen ja aloin opiskella liikunnanohjaajaksi työn ohella.

Aerobic-ura loppui 2010 joukkuekaverin loukkaantumiseen. Oltiin jo päätetty, että se olisi viimeinen kausi, mutta tuo loukkaantuminen sitten vain pisti stopin hieman aiemmin. Tuohon aikaan ohjasin jo paljon tunteja ja toimin Ladies Clubin vastaavana ohjaajana. Noihin aikoihin olen tainnut ohjata enemmän kuin koskaan, sillä päiviin sisältyi jopa 4 jumppaa ja siinä sivussa 6-8 tuntia salin vastaanotossa työskentelyä. :D Olin käytännössä töissä aamu kuudesta ilta ysiin. No, nuorena jaksoi painaa ja sain kokemusta roppakaupalla. Noihin aikoihin juoksin lenkkejä aika paljon, aina silloin jos ei ollut ohjauksia. :D

Vuonna 2013 innostuin ensimmäisen kerran salitreeneistä. Aerobic aikoina meidän harjoitusohjelmaan kuului myös saliharjoittelua, mutta se oli aina vain sellainen ”pakollinen paha”. 2014 aloin käymään ihan kunnolla salilla jumppien ohessa. Ah sitä aloittelijan kehityskaarta, se vasta oli kivaa! Kävin tuolloin jopa viidesti viikossa salilla ja ohjailin paljon jumppia. Tuolloin myös blogi alkoi kasvaa ihan toden teolla ja aloin saada ensimmäisen kerran kunnolla palkkaa bloggaamisesta, mikä tarkoitti enemmän aikaa treenille! :D

Saliharjoittelu on pysynyt noista ajoista lähtien melko säännöllisesti mukana menossa. Välillä mulla on kausia, kun ei vaan nappaa käydä puntilla, joten teen silloin jotain muuta. Jumpat kulkee edelleen mukana ja rakkaus lajiin ei ole edelleenkään hiipunut. Tämä vuosi on muuten mun Les Mills ohjaajauran juhlavuosi, sillä olen ohjannut milssejä tasan kymmenen vuotta. Bodypump ja Bodycombat ovat tippuneet matkalla pois, mutta miettikää että Bodyattackia ja Bodysteppiä olen ohjannut joka ikisen ohjelman kesästä 2009 lähtien.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


PAHIMMAT BLOGIMOKAT KAUTTA AIKOJEN

Tässä on tullut raapusteltua useampi tuhat blogitekstiä urani aikana ja täytyy sanoa, että olen oppinut hyvin paljon näiden vuosien saatossa. Alkuun sitä oli jotenkin paljon sinisilmäisempi, eikä juurikaan ajatellut sen enempää mitä tänne tekstikenttään suolsi. Olihan nuo lukijamäärätkin ”hieman pienempiä” tuolloin. Jollain tavoin kaipaan myös sitä avoimuutta ja rohkeutta, mikä on osiltaan kadonnut viime vuosien aikana. Voin rehellisesti sanoa, että nykyään en enää kirjoita kaikkia mielipiteitä mitä omaan, tai vähintäänkin pehmennän niitä hieman. Syy on puhtaasti se, että haluan suojella itseäni. Kestän kyllä p*skaa, mutta kaikella on rajansa ja kun sitä alkaa tulla liikaa, muuttuu tämä koko touhu ahdistavaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaatepostaukset ovat varma kortti – neutraali vastaanotto.

Olen oppinut mitkä aiheet ärsyttävät, mistä tykätään ja mitkä aiheuttaa kohua. Mun all time ärsytys aihe on aina ollut se, jos alan esimerkiksi kiristelemään kroppaani. :D En tiedä mikä siinä on, mutta tuo ja siihen liittyvät aiheet tuovat aina vähintäänkin muutaman negatiivissävytteisen kommentin. Jos kirjoitan olevani dieetillä, täytyy mun perustella asiaa ja painottaa, että en ala nälkäkuurille tai muuta vastaavaa. :D Nojoo, se siitä.

P6050473_Fotor_Collage1

liian laiha ja liian lihaksikas..aina liian jotain! :D

Tässä vuosien aikana on tullut tehtyä myös virhearviointeja, eli olen tyhmyyksissäni julkaissut tekstejä, joiden esillepanoa olisi kannattanut miettiä kahdesti. Koskaan en ole halunnut aiheuttaa tahallaan pahaa tai hakea negatiivista huomiota, sillä joskus sitä ei vaan ajattele loppuun saakka. Samahan tapahtuu muussakin elämässä, virheitä tehdään ja niistä opitaan. Sympatiani menevätkin uusille bloggaajille, jotka joskus joutuvat käymään kovan koulun oppiessaan, miten asiat kannattaa tuoda esille. Kirjoittaessa sitä ei aina saa samaa kuvaa kuin oikeassa elämässä. Tekstistä puuttuu ilmeet, eleet ja äänenpaino, joilla on suuri merkitys, miten asia ymmärretään.

Tässä mun TOP 3 mokat:

Muutama vuosi sitten sain Fitnessgurulta testiin ”One Cheat” – nimisen valmisteen, jonka tarkoitus on siis estää herkkuaterian rasvojen ja hiilarien imeytyminen (en nyt muista tasan tarkkaan miten valmisteen kuului toimia). Tabuja otetaan ennen cheat mealia ja niiden avulla minimoidaan aterian negatiiviset vaikutukset kehoon. Tiedän ja tiedostan hyvin, että tällaiset jutut ovat usein humpuukkia, tai vaikutus on vähintäänkin hyvin minimaalinen. Koska olen aina ollut utelias, olin innoissani kokeilemassa tuotetta. Kirjoitin aiheesta myös blogiin… :D Hommasta syttyi sellainenkin paskamyrsky, että mun blogi oli yhden viikonlopun aivan tukossa. Jossain vaiheessa oli pakko poistaa teksti kokonaan. Katsoin äsken, että teksti on edelleen tallessa luonnoksissa ja sen otsikko meni nimellä ”Herkuttelua ilman lihomista? Cheat meals without consequences?”… Ehkä hieman provosoivaa. :D

Tämä juttu on monien vuosien takaa, heti blogin alkuajoilta. Olin siis sitä mieltä, että ihmiset ovat nykyään aivan liian heikkoja ja jäävät esimerkiksi sairaslomalle liian helpoin syin. Samaan soppaan suolsin, että osa syömishäiriöistä on vain elintasosairauksia, koska ihmisillä menee niin hyvin, että on pakko keksiä itselleen ongelmia… Voi luoja. Olen nykyään eri mieltä kaikesta edellä mainitusta. Voitte ehkä kuvitella että tekstin vastaanotto ei ollut kovin lämpöinen. Jouduin poistaa tekstin ja muotoilla sen uudeksi postaukseksi, jossa pehmensin hieman kantaani. haha. :D

Joitakin vuosia sitten kävin kuivaverianalyysissä, jonka ideana on siis verenkuvan perusteella tehdä päätelmiä veren puhtaudesta ja sitä kautta kehon hyvinvoinnista. Kyseessä on siis tällainen vaihtoehtoinen ”hoitomuoto”. En ajatellut aihetta sen enempää, sillä itseäni kiinnostaa kaikenlaiset testit, vaikka niiden todenperäisyys ei välttämättä olisi ihan priimaa. Kirjoitin aiheesta ja tuloksistani tekstin ja sen jälkeen tyyliin kaikki Suomen lääkäriopiskelijat olivat kommentoimassa ja haukkumassa kommenttiboksissa millaista paskaa tämä koko homma on. :D Ensin annoin kommenttien tulla, mutta koska homma ei loppunut millään, jossain vaiheessa ei vaan enää jaksa ja on parempi poistaa koko teksti. Se siitä. Enpä ole puhunut julkisesti kuivaverianalyysistä sen jälkeen.

vaatekokoja käsittelevä postaus jakoi myös mielipiteet! Se löytyy täältä

vaatekokoja käsittelevä postaus jakoi myös mielipiteet. Se löytyy täältä.

Näin jälkeenpäin, näitä voi muistella huumorilla (toivottavasti tekin), ja samaan hengenvetoon haluaisin muistuttaa, että vaikka kirjoittajalla on tietysti vastuu siitä mitä julkaisee, kannattaa myös lukijan suhtautua teksteihin tietyllä keveydellä. Rakentava palaute on aina tervetullutta ja saa olla eri mieltä, mutta sellainen vittumitäpaskaa-meininki ei kehitä mielestäni ketään mihinkään suuntaan.

Tällä hetkellä täällä vallitsee tosi hyvä ilmapiiri ja itselläni ei ole valittamista kommentoinnista, sillä tulen iloiseksi jokaisesta kommentista mikä tänne saapuu. Luen aina kaiken ja pyrin vastaamaan kysymyksiin ja muutenkin. Nyt viime aikoina oon ollut tosi stressaantunut liian suuresta kuormasta ylipäätään ja on ollut vaikee handlata kaikkea kerralla, joten myös tämä blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle. Haluan kiittää kaikkia eiliseen tekstiin reagoineita, vastaan teille kaikille vielä tämän viikonlopun aikana. <3


Epäonnistuneita dieettikokemuksia by minä

Moi! Ihan ensimmäiseksi voin kertoa että olen vastannut kaikkiin tämän viikon aikaisempien postauksien kysymyksiin :)

Tänne on pärähtänyt mukavasti uusia lukijoita ja eilen rikottiin taas kävijäennätyksiä!

Mä oon kertonut itsestäni ja taustoista joitain lyhyitä juttuja, mutta ajattelin kertoa teille hieman tarinoita joista EI kannata ottaa mallia! :D En ole aina ollut yhtä tietoinen ravitsemuksesta&liikunnasta ja monet asiat on opittu kantapään kautta.
Silloin kun olin nuori (kuulostaa siltä että olisin nyt ikäloppu) ei ollut treeniblogeja tai muitakaan sosiaalisia medioita joista olisi esimerkiksi voinut lukea vinkkejä tai juttuja treenaamisesta ja ravinnosta.

Kävin paljon keskustelupalstoilla lukemassa ja joitakin nettisivustoja oli toki olemassa..
Olen aina ollut kiinnostunut ravinnosta ja aloitin tosi nuorena tutkimaan ruokapakkauksia, kalorimääriä ja ainesosia.
Ensimmäisen dieetin aloitin joskus 15-veenä ja se koostui neljästä leivän palasta ja yhdestä jugurtista :D Voi jeessus!
Söin siis aamulla yhden palan leipää, päivällä toisen ja illalla kaksi jugurtin kera. Kuulostaa kauhealta vai mitä? Treenasin vissiin jotain lenkkihommia kerran päivässä ja rullaluistelin paljon. Paino putosi nopeesti tottakai, mutta olo ei todellakaan ollut hyvä, kuten voi varmaan kuvitella. En muista kauanko jatkoin leipädieettiäni, mutta siitä asti oon kokeillut jos minkälaista (turhaa) dieettiä ja kuuria.

Mehupaaston vedin kaverin kanssa kerran siinä toivossa että kiloja putoisi mahdollisimman nopeesti viikoa ennen koulujen päättäjäisiä. Kaverilla ei ollut varaa ostaa paastopakettia joten hän veti paaston vedellä?! :D Jäi vissiin pariin päivään se homma. Oli huikeeta vetää aerobictreenejä porkkanamehun voimalla, Hahah! Itse vedin 5 päivää niillä kuraliemillä ja sitten paaston jälkeen päättäjäisbileet ja ryypylle :D Voitte kuvitella kuinka hyvin se päättyi!

TEINI! Apua :D
Siinä on vissii vedetty joku hyvä kuuri ennen reissua :D

Iän mukana tuli tietysti hieman enemmän tietoa ja järkeä touhuihin. Parikymppisenä suunnittelin itselleni ruokavalion joka olis sinänsä ihan järkevä koska söin muistaakseni 4-5 kertaa päivässä, mutta aivan liian vähän! Tuolloin oli aika liipasimella ettei lähtenyt hommat hanskasta. Paino putosi vaarallisen nopeesti ja treenasin 2 kertaa päivässä. Itse tulee niin helposti sokeeksi omalle kropalle ja ei edes huomaa kuinka paljon on kuihtunut. Mielessä on aina se ”vielä 1-2kg niin on hyvä” ..

Mulla oli noin 2-3 vuotta sellaista ylämäki-alamäki meininkiä. Välillä olin ihan terve ja välillä meinasi lähtee aina lipsumaan. Onneksi on ystäviä jotka on jaksanut kattella näitä touhuja ja sanoa aina suoraan kun on tarvinnut.
Kilpaileminen esteettisessä lajissa (kilpa-aerobic) on tuonut toki paineita ulkonäöstä, mutta sen ansiosta homma pysyi edes jotenkin järkevänä kun halu kehittyä voitti halun laihtua :)
Meille sanottiin ihan suoraan että rasvat pitäisi saada putoomaan 17% mikä olisi ihanne tuossa lajissa. Aika raakaa sinänsä kun kyse on nuorista ja epävarmoista tytöistä. Pidin ja pidimme itseemme aina jotenkin isokokoisina aerobiccaajina! Nyt kun kattoo kuvia niin on ollut vähän vääristyneet mielikuvat :D

Kauhee korsto vai mitä, varsinkin noi luiset kädet! :D

Nyt voin onneksi sano käsi sydämellä että olen täysin terve ja ajatusmaailma on muuttunut suuresti kaikesta tuosta kuihdutushommasta. Nykyään tärkeintä on sisäinen hyvinvointi ei ulkokuori. Nämähän kulkee kylläkin käsikädessä: kun voi hyvin, näyttää hyvältä :)

Tällä tekstillä haluan olla varoittava esimerkki siitä mitä ei kannata tehdä. Kaikkien ei tarvitse kokea näitä juttuja kantapään kautta, mä olen sen tehnyt ja uskokaa pois että ei kannata. Satsaa mielummin hyvinvointiin ja terveyteen kuin pussikuureihin, kaalikeittodieetteihin ja muihin hullutuksiin.

Nykyään on (onneksi) niin paljon tietoa saatavilla ja joka tuutista tulee ohjeita kuinka tulisi elää :D Tärkeintä on löytää itselle sopiva tyyli ja tapa. Sellainen mikä tuntuu hyvältä ja tekee onneliseksi.