PUUROVALLANKUMOUS

Heippa! Tänään olisi aika jatkaa Indiedaysin ja Elovenan kampanjaa, jossa olen mukana testailemassa erilaisia puuroreseptejä! Tehtävänä oli suunnitella jopa seitsemän erilaista puuroruokaa. Vaikka aluksi määrä tuntui paljolta, oli homma loppupeleissä aika helppo, nimittäin puurosta on niin moneksi! Pääsin kokeilemaan mm. tuorepuuroa sekä uunipuuroa, jotka molemmat olivat ihan uusi juttu mulle. Etenkin tuorepuuroa on hypetetty paljon, mutta itse kokeilin sitä vasta nyt ja onneksi kokeilin, oli nimittäin hurjan hyvää! Beach Body – haasteen vuoksi, poikaystävä on saanut osansa tästä haasteesta ja olenkin kokkaillut erilaisia puuroja meille molemmille.

P2010303_Fotor_Collage

Aloitin homman jo viime viikolla kun jaoin vitamiinirikkaan marjapommin reseptin. Jos joku missasi tämän niin laitetaas se vielä uudelleen avaamaan koko reseptispektaakkeli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamun pirteä startti:

Marjapommi

Aseta kattila lidelle ja lisää sinne vesi sekä jäiset mustikat, anna mustikoiden sulaa hetki. Lisää kaurahiutaleet ja eggo, sekoittele jatkuvasti, kun koostumus alkaa olla puuromaista, lisää loput aineet. Makeuta halutessasi ripauksella steviaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonlopun välipalaherkku:

Valkosuklainen mansikkasmoothie

Sekoita kaikki aineet tehosekoittimeen ja surauta silkkiseksi smoothieksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kiireisen aamun pelastus:

Vaniljainen mustikkatuorepuuro:

  • 1 dl Elovenan luomukaurahiutaleita
  • 100 g mustikoita
  • 1/2 banaani
  • 2 dl kookosjuomaa
  • 30 g vaniljan makuista heraisolaattia
  • ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muussaa banaani sekaan. Laita tekeytymään yön ajaksi jääkaappiin ja nauti aamulla raikas ja herkullinen tuorepuuro.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kevyet lounasleipäset:

Puuroleivät:

Keitä puuro kattilassa, jonka jälkee lusikoi leivinpaperilla leivitetylle uunipellille. Paista 200 asteessa n. 10 – 15 minuuttia. Nauti haluamiesi päällysteiden kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Terveystietoisen treenijuoma:

Kaurainen superfood-smoothie

  • 1 pussi Elovena hetki luomu kaura pikapuuroa
  • 150 g jäisiä mustikoita
  • 1/2 banaani
  • 2, 5 dl mantelijuomaa
  • 1 annos wild berry superfood – jauhetta
  • 1 annos Emerald Balance – viherjauhetta
  • 2 rkl hampunsiemeniä
  • 30 g vaniljan makuista heraproteiinia

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja surauta smoothieksi tehosekoittimella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Lämmittävä iltapala kahdelle (tai yhdelle nälkäiselle) :

Marjainen uunipuuro

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Sekoita aineet keskenään ja muussaa banaani sekaan. Voitele piirakkavuoka ja kaada seos vuokaa. Paista vuokaa n. 20 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herkuttelijan seleenitankkaus:

Pähkinäinen päärynäherkku:

Valmista puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori ja paloittele päärynät, paista niitä kookosöljyssä pannulla, mausta kanelilla ja kardemummalla. Kaada päärynät puuron päälle ja murskaa parapähkinät päälimmäiseksi.

Toivottavasti saitte uusia ideoita omiin puurokokkailuihin! Muistakaahan myös osallistua lukijakilpailuun, jossa omaa suosikkireseptiään kommentoimalla voi voittaa runsaan tuotepaketin sekä Iittalan Elovena-aiheisen mukin. Kilpailuun pääsee täältä.


MARJAPOMMI

Moikka kaverit! Mulla ja puurolla on takana aika pitkä historia. Jo monien vuosien ajan puuro on kuulunut vakiona aamiaiselle. Vasta viime kesänä päätin tehdä muutoksia ja aloin nauttia smoothieta puuron sijaan. Kesän kuumuudessa kylmä juoma tuntui helpommalta kuin tukevampi aamiainen. Sen jälkeen puuro on hieman jäänyt mun ruokavaliosta. Toki olen silloin tällöin vaihdellut aamupalaa, etenkin viikonloppuisin on tullut syötyä pidemmän kaavan mukaan. Päätinkin lähteä mukaan Indiedaysin ja Elovenan kampanjaan ja näin ollen haastaa itseäni takaisin puuron pariin. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mun päivärytmi on kääntynyt ihan päälaelleen, sillä nykyään alan pilkkimään iltaisin kymmenen aikaan ja sen vuoksi taas herään melko aikaisin aamulla. Nautin todella paljon kiireettömistä aamuista, etenkin kun mulla ei ole niitä liian usein. Sunnuntait ovatkin muodostuneet viikon odotetummaksi aamuksi, sillä silloin ei ole kiire, eikä tarvitse lähteä mihinkään. Eilen päätin valmistaa aamiaiseksi puuroa ja tästä tulikin oikea marjapommi! Marjat sisältävät runsaasti vitamiineja ja antioksidantteja, joilla on suuri merkitys hyvinvoinnissa ja esimerkiksi vastustuskyvyn ylläpidossa.

Marjapommi:

  • 1 dl Elovenan kaurahiutaleita luomulaatuisena
  • 2 dl vettä
  • 100 g jäisiä mustikoita
  • n 1 dl eggo valkuaista
  • 2 rkl mustaherukkajauhetta
  • 2 rkl karpalojauhetta

Aseta kattila lidelle ja lisää sinne vesi sekä jäiset mustikat, anna mustikoiden sulaa hetki. Lisää kaurahiutaleet ja eggo, sekoittele jatkuvasti, kun koostumus alkaa olla puuromaista, lisää loput aineet. Makeuta halutessasi ripauksella steviaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun muistelen omaa puurotaivalta taaksepäin, mieleen tulee monet erilaiset variaatiot, joita olen nauttinut. Yhdessä vaiheessa mun lempiherkku oli lisätä puuroon maapähkinävoita ja bonne hedelmäseosta. Toisessa vaiheessa raejuusto ja kookosöljy olivat se juttu. Täälä viikolla olisikin tarkoitus testailla erilaisia versioita ja katsoa mihin kaikkeen puuro taipuu!

Mitkä fiilikset teillä on puuron suhteen? Odotatteko joka aamuista herkkuaamiaista vai onko puuron syönnistä jäänyt jopa traumoja lapsuudesta?

Muistakaahan myös osallistua lukijakilpailuun, jossa omaa suosikkireseptiään kommentoimalla voi voittaa runsaan tuotepaketin sekä Iittalan Elovena-aiheisen mukin. Kilpailuun pääsee täältä.


VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON

Yhteistyössä Indiedays & FAST

Kun aloitin salitreenit vuoden alussa, oli olo jopa hieman masentunut. Painoja sai vähentää, vaikka taukoa oli ollut vain alle kuukausi. Leuanvedot eivät enää sujuneetkaan yhtä kevyesti ja jalat olivat aivan rikki ensimmäisen salitreenin jälkeen! Aloin jo miettiä, että alkaakohan se ikä vihdoinkin jo painamaan, kun kaikki oli niin rankkaa. 😀 No, jatkoin kuitenkin normaaliin tapaan ja pikkuhiljaa hommat alkoi sujua. Muutaman viikon kuluttua painot olivat takaisin siinä pisteessä, mihin ne olivat jääneet ennen taukoa. Muukin olotila on virkeytynyt ja tällä hetkellä mulla on ihan mieletön flow päällä. On niin hyvä fiilis, että huvittais huutaa! Jumpat kulkee, sali kulkee ja tuloksia alkaa tippua tasaiseen tahtiin. Vaikka alussa tökkii, ei siis kannata luovuttaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan ilmaiseksi kaikki ei ole tullut, oon minimoinut muut asiat ja keskittynyt hyvin paljon tähän ”projektiin”. Olen satsannut uneen, ravintoon, treeniin ja rentoiluun. Viikonloput oon viettänyt ihan vaan kotosalla ja koiran kanssa metsälenkeillä. Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta itse kaipaan aina välillä aikoja, jolloin jopa eristyn hieman kaikesta ja keskityn vain siihen omaan aikaan ja itselle tärkeisiin juttuihin. Kun lumi alkaa sulaa ja aurinko paistaa, voi taas aktivoitua hieman enemmän. 😀 Oon joskus ennenkin kertonut, että tykkään olla kotona. Mun ei tarvi lähteä viikonloppuna reissuun, vaan rentoudun paremmin, kun ei ole minkäänlaista ohjelmaa. Kaikkea aikansa, sillä itseni tuntien, tiedän että jossain vaiheessa huvittaa taas puuhailla ja mennä enemmän.

Kerroin pari viikkoa sitten olevani mukana Indiedaysin ja FASTin kampanjassa, jossa testailen uusia Champ’s Choice – tuotteita. Nämä tulivat vuoden alussa hyvään saumaan, sillä kaipaisin pientä piristystä tulevaan treenirupeamaan. Tuoteperheeseen kuuluu erilaisia treenin ympärillä käytettäviä lisiä latausjuomista palareihin. Ehdottomaksi suosikiksi nousi tuo Hydro Whey ja omaksi yllätyksesi, makuna banaani. Mainitsinkin aiemmin, etten yleensä välitä banaanista makuna. Banaani hedelmänä on ok, mutta erilaiset banaanin makuiset tuotteet jää kyllä hyllyyn. No, aina voi yllättyä. Tämä hera sopi tosi hyvin smoothieen ja protskulettujen valmistamiseen. Mulla kuluu aika reilusti heraa, joten myös kuvassa näkyvä suklaa on ollut käytössä. Protskuletuissa molemmat toimivat hyvin, sillä ne eivät vaahtoudu samaan tapaan kuin monet muut herat, jolloin paistaminen on helppoa. Reseptiin tarvitsee vain valkuaista, banaanin ja kauhallisen heraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Workout Intra, eli treenin aikana juotava juoma on myös toiminut hyvin. Kuten tiedätte, treenaan useamman kerran päivässä, jolloin salitreenien aikana olen välillä nauttinut tätä. Jauhe sisältää välttämättömiä EAA- ja haaraketjuisia BCAA-aminohappoja. Nämä aminohapot ovat niitä proteiinien sisältämiä aminohappoja, jotka lisäävät lihasproteiinisynteesiä, eli lihaskudoksen rakentumista. INTRA soveltuukin erityisen hyvin estämään lihaskudoksen käyttöä energiaksi harjoituksen aikana. Jos olen vetänyt ensin jumpan ja jatkan salille, tämän avulla lihakset saavat siis ravintoa myös treenin aikana, eikä homma mene ihan katabolian puolelle. Tiedän, että monia kiinnostaa aina tuotteiden maku! Mulla oli testissa appelsiini ja vesimelon, joista edellinen yllätti. Ajattelin appelsiinin olevan parempi, mutta toisin kävi. Mitä lisäravinteisiin tulee, vesimeloni ei myöskään yleensä kuulu mun lempimakuihin, mutta taas sai yllättyä. 😀

Olen itse aina ollut hieman skeptinen erilaisia buustereita kohtaan. Mun mielestä itsestä saa kyllä tarvittavat tehot irti jos haluaa. Enkä kovin usein koe tarvitsevani mitään ylimääräistä latausta ennen treenejä. Mähän lentäisin katosta läpi jos ottaisin lisäenergiaa. Koen siis, että edelleenkin pärjään ilman latausjuomia, enkä usko että tuote jää käyttöön tämän jälkeen. Muutaman kerran tuplatreenejä vetäessä on Workout Shockista kyllä saanut tarvittavaa lisäenergiaa ja tehoja. En siis väitä etteikö joillekin buusterit olisi hyvä lisä. Väsyneen työ- tai koulupäivän jälkeen, voi joskus tarvita hieman herättelyä! Makuna energiajuoma toimi mielestäni hyvin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Useat lisäravinteet sisältävät makeutusaineita ja lisäaineita, joiden vuoksi niitäkään ei kannata käyttää jäätäviä määriä päivittäin. Oma metodini on pitää ruokavalio puhtaana, jolloin voin käyttää maltilla myös näitä lisäravinteita. Omalla kohdalla riittää hera ja silloin tällöin aminohappoja sisältävä juoma. Lisäravinteet siis nimensä mukaisesti tukevat oikeanlaista ruokavaliota ja treenisuunnitelmaa. Pelkkiä jauheita hörppimällä ei tuloksia synny!

Hard work pays off! Energista ja treenipitoista tiistaita kaikille!


LUKSUSRUOKAA MAKUNYSTYRÖILLE

Pakko hehkuttaa, mutta en muista koska olisin tehnyt yhtä hyvää sapuskaa, kuin tässä reseptissä! Olen siis mukana Indiedaysin ja Lidlin yhteistyökampanjassa, testaamassa uusia Irish Dry Aged Premium Quality Beef -merkin Irish Dry Aged Hereford Rib Eye Steak -pihvejä. Ideana oli siis rakentaa näiden herkullisten pihvien ympärille resepti..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sarjan pihvit ovat valmistettu vain parhaasta, valikoidusta naudanlihasta. Tarkan raakakypsytysmenetelmän ansiosta lihan maku korostuu ja liha on erityisen mureaa ja mehevää. Hereford taas on nautarotu, joka on jalostettu ainoastaan lihantuotantoon ja on tunnettu hyvänmakuisesta lihastaan.

Pakkauksen mukana tuli selkeät ohjeet pihvin paistoon. Näiden ohjeiden avulla paistaminen meni kyllä ihan nappiin ja pihvi oli herkullisen mehevä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

reseptin ainesosia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päätin valmistaa pihvin lisukkeeksi valkosipulikermabataatteja (vrt. valkosipulikermaperunat), tosin ilman kermaa. Lopputulos oli mielestäni ihan täydellinen ja meinasinkin vetästä koko astian tyhjäksi samalla kertaa. Pihvit olivat hieman rasvaisempia, kuin liha mitä normaalisti syön ja liha lähestulkoon suli suuhun, nam! Niin hyvää. Joskus omaa arkea voi piristää kokkailemalla hieman luxusruokaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rib eye steaks, valkosipulikermabataatit, paistetut miniporkkanat sekä vihersalaatti (m,g)

(perunoista riittää 2-4 henkilölle)

Irish hereford rib eye steak 400 g

4 pientä bataattia

10 valkosipipulinkynttä

 tölkki Vitasia Thai kookosmaitoa

1-2 pussillista Piratinos pikkuporkkanoita

lihaliemikuutio

Kania valkosipulirouhetta

suolaa

chiliä

yrttisuolaa

oliiiviöljyä

tammenlehtisalaattia, tomaattia, kurkkua

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori bataatit ja pilko ne siivuiksi. Paista bataattisiivuja hetki pannulla, jotta niiden pintaan tulee kullanruskea väri. Bataattien ei ole tarkoitus kypsentyä, vain saada rapea pinta, jotta eivät mene mössöksi uunissa. Paloittele samaan aikaan valkosipulinkynnet. Asettele uunivuokaan bataattisiivuja ja valkosipulinkynsiä kerroksittain, lisää jokaiseen kerrokseen pienen pieni ripaus suolaa ja valkosipulirouhetta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kaada kattilaan 1,5 dl vettä sekä yksi lihaliemikuutio, lämmitä vesi. Kun kuutio on liuennut veteen, kaada seos bataattien päälle. Kaada seuraavaksi kattilaan koko kookosmaito tölkin sisältö ja hämmennä miedolla lämmöllä niin, että maidon paksu osa muuttuu nesteeksi. Mausta kookosmaito ripauksella chiliä, valkosipulirouhetta ja suolaa, maistele ja lisäile mausteita jos tarve. Kaada myös kookosmaitoseos bataattien päälle. Vuoka uuniin 45 minuutin ajaksi.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Pese porkkanat, jonka jälkeen kaada ne uunipellille, suihkuta päälle oliiviöljyä ja mausta yrttisuolalla. Laita uunipelti uunin alatasolle. Bataatit ja porkkanat ovat samaan aikaan valmiita.
 
Ota pihvit huoneenlämpöön ja avaa pakkaus n. 10 min ennen paistamista. Kuumenna pannu ja suikuta kevyt suihkaus oliiviöljyä. Paista pihvejä kuumalla pannulla 1 min. Laske lämpöä ja kypsennä vielä  2-4 min= raaka, tai 4-6 min =medium, tai 7-9min =kypsä. Käännä pihvit kypsennyksen puolivälissä ja anna vetäytyä 5min ennen tarjoilua.
 
Valmista salaatti pilkkomalla tammenlehtisalaatti, tomaatti ja kurkku.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt teillä olisi mahdollisuus osallistua pieneen skabaan! Voit äänestää omaa suosikkireseptiäsi Indiedaysin & Lidlin kampanjasivulla täällä. Mukana on moooonta blogia ja näin ollen myös monta herkullista reseptiä bongattavana. Äänestämällä suosikkireseptiäsi voit voittaa 100 euron lahjakortin Lidliin!


LISÄRAVINTEET TREENIÄ TUKEMASSA

Heippa kaverit! Oon mukana Indiedaysin ja FASTin kampanjassa, jossa mut haastettiin kertomaan millainen treenaaja olen. Ne, jotka lukevat blogia säännöllisesti, tietävät jo aika hyvin meikäläisen treenifilosofian. ”More is more ja niin edelleen.. ;)”

Oon aloittanut uuden vuoden aika energisesti ja lupaukseni mukaan, lisännyt 3 salitreeniä viikko-ohjelmaan. Oon itseasiassa viime ja tämän viikon ajan testaillut ohjelmia, joita tulen jakamaan Beach Body 2015 – haasteessa. Tuleehan ohjelmat kokeilla ja todeta tehokkaiksi ennen jakoon laittamista. Salitreenien lisänä, mulla on nuo jumppaohjaukset, joita on kuutena päivänä viikossa, aina useampi tunti kerrallaan. En väitä, etteikö pelkällä ohjaamisella tulisi jo tarpeeksi liikuntaa, mutta haluan vielä lisäksi tehdä omia treenejä, joissa saan pitää suuni kiinni ja keskittyä vain itseeni. Jumppaohjauksia tulee sellainen 13-15 h / vko ja siihen päälle omat treenit.

P1190228_Fotor_Collage

Mulla menee siis ihan vaan itse treenaamiseenkin jo iso osa päivän tunneista, jonka vuoksi päivät täytyy suunnitella etukäteen. Tiedän jokaisena arkipäivänä mitä tulen syömään milläkin aterialla. Myös syömiset täytyy ajoittaa etukäteen, sillä juuri ennen treeniä ei voi syödä kovin raskaasti, kun taas treenin jälkeen täytyy saada ravintoa mahdollisimman pikaisesti. En ole aiemmin ollut mikään kovin ahkera lisäravinteiden käyttäjä ja oonkin pärjäillyt aika hyvin pelkällä heraproteiinilla.

Nyt sain kuitenkin testiin FASTin uusia Champ’s Coice -tuoteperheen tuotteita, johon kuuluu latausjuoma, intra – eli treenin aikana juotava juoma, sekä palautumisjuoma heraproteiinin ja vitargon muodossa. Palautumisessa tarvitaan siis sekä proteiinia että hiilareita, joten noista voi sekoitella omiin tarpeisiinsa sopivan juoman, sellaisilla suhteilla kuin tahtoo. Multa kysellään joskus vinkkejä massan hankintaan ja tuo vitargo on ainakin kätevä apu nostamaan päivittäistä energiansaantia nauttimalla sitä ennen kestävyystreenejä tai lisäämällä sitä palautumisjuomaan. Sopii se toki painonhallintaan ja diettaamiseen, kunhan suhteet on kunnossa.

Vitargo on tärkkelyksestä valmistettu korkean molekyylipainon omaava hiilihydraattijauhe urheilijoille ja kuntoilijoille. Lihasten glykogeeni on tärkein energianlähde fyysisessä suorituksessa. Vitargon hiilihydraattikoostumus soveltuu mainiosti urheilijan glykogeenivarastojen täyttämiseen. Vitargo toimii hiilihydraattilisänä suorituksen aikaisissa juomasekoituksissa ja palautumisjuomissa, sekä hiilihydraattitankkauksessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime perjantaina ohjasin kl 11:00 Bikini Body Bootcampin, ja koska takana oli melko rankka treeniviikko, imi tuo treeni voimat todella hyvin. Tunnin jälkeen, kädet ja koko yläkroppa oli yhtä spaghettia. Hommaa ei helpottanut yhtään, että parin tunnin kuluttua täytyi lähteä ohjaamaan spinning-bodypump, jossa siinäkin tuo pump osuus kohdistuu lähinnä ylävartaloon. Päätinkin testailla Workout Shock – nimistä lataria tuomaan energiaa. Hetki juoman nauttimisen jalkeen, alkoi nipistellä sormissa ja olo virkenikin hyvin nopeesti. 😀

WORKOUT SHOCK on ennen harjoitusta otettava vireystilaa kohottava latausjuoma. WORKOUT SHOCK soveltuu erityisen hyvin voima- ja teholajeihin, sillä se sisältää muun muassa kreatiinia, joka parantaa suorituskykyä kovatehoisissa ja lyhytkestoisissa toistuvissa suorituksissa. WORKOUT SHOCK –jauheen muiden ainesosien ansiosta se soveltuu kaikille urheilijoille jotka tavoittelevat:

a) Vireämpää ja valppaampaa olotilaa harjoitukseen
b) Maksimaalista lihaspumppia
c) Proteiinisynteesin kiihtymistä
d) Happojen puskurointia ja kuona-aineiden nopeampaa poistumista lihaksista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

INTRA (suom. aikana) on nimensä mukaisesti harjoituksen aikana nautittava hyvänmakuinen aminohappojuomajauhe, jonka kehityksessä on huomioitu maksimaalista lihaskasvua tavoittelevien erityistarpeet.

INTRA sisältää toimivat pitoisuudet välttämättömiä EAA- ja haaraketjuisia BCAA-aminohappoja. Nämä välttämättömät aminohapot, joihin myös BCAA-aminohapot lasketaan, ovat juuri niitä proteiinien sisältämiä aminohappoja, jotka lisäävät lihasproteiinisynteesiä (lihaskudoksen rakentumista). INTRA soveltuukin erityisen hyvin estämään lihaskudoksen käyttöä energiaksi harjoituksen aikana.

INTRA sisältää myös tehokkaat pitoisuudet kuntosaliharjoittelussa suorituskyvylle tärkeitä ainesosia kuten beeta-alaniinia, sitrulliinimalaattia sekä hikoillessa menetettäviä suoloja.

Perinteisesti aminohappojuomat ovat olleet huonosti sekoittuvia ja kitkerän makuisia. Näistä poiketen INTRA liukenee helposti veteen ja maistuu urheilujuomamaisen hyvälle.

Tuotteeseen ei myöskään ole lisätty hiilihydraatteja, joten se sopii myös kilpailuihin valmistautuville fitnessurheilijoille sekä kehonrakentajille. Halutessaan treenijuomaan voi itse lisätä hiilihydraatteja, kuten Malto6-jauhetta tarpeen mukaan.

Jos seuraatte fitnesskilpailijoiden blogeja, olette varmasti huomanneet, että lähes jokaisen treenaajan käytössä on jonkinlainen aminohappojuoma. Itsekin olen käyttänyt noita, etenkin silloin jos olen esim. vetänyt jumpan ensin ja mennyt sen jälkeen tekemään salitreenin. Tämän avulla salitreeneistä pitäisi saada mahdollisimman hyvä hyöty, kun kroppa ja lihakset saa ravinteita jo itse treenin aikana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten tiedätte, käytän heraa melkeinpä päivittäin. Sitä on helppo sekoittaa aamun smoothieen ja napata juoman muodossa salitreenin jälkeen. Käytän sitä myös proteiinilettujen tärkeänä ainesosana. Siihen liittyen täytyykin mainita, että tämä FASTin uusi Hydro Whey soveltui erityisen hyvin proteiinilettuihin, sillä se ei vaahtoutunut samaan tapaan, kuin jotkut toiset jauheet. Makuina mulla on suklaa ja banaani. Olen aina ollut sitä mieltä, että banaani syödään banaanina ja that’s it, enkä olisi ikinä ostanut banaaninmakuista jauhetta itse. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt tästä, sillä se on jopa näistä kahdesta parempi. Etenkin smoothiessa se peittää hyvin vihannesten maun. 😀

Summasummarun: Lisäravinteet ovat nimensä mukaisesti lisäravinteita, muun ravinnon ohessa tukemassa kehitystä. Itse koen, että näinä aikoina, kun treenaan samoja määriä kuin huippu-urheilija konsanaan, saan joskus lisäravinteilla buustia treeniin tai nopean avun palautumista tukemaan.

Mites teillä? Käytättekö lisäravinteita vai meettekö ihan vaan ravinnon voimin?