RUOKAVINKKEJÄ

Olen mietiskellyt viime aikoina paljon ravintoa ja sen aiheuttamia tuntemuksia. Näin alkuvuodesta luonnollisestikin pohditaan ruokavaliota, kuureja ja elämäntapamuutoksia. Koen, että ongelma myös tässä asiassa on se liika mustavalkoisuus ja ääripäiden käyttäminen. Moni totesi että Summer Fit – haasteen ruokavalio onkin jo hyvin pitkälle sellainen mitä noudattaa aina. Mikä sitten mättää, tai miksei niitä haluttuja tuloksia olla saavutettu? Kyse on usein niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin ylimääräisten asioiden pois jättäminen. Ruokavaliota ei välttämättä tarvitse kiristää köyhäksi, tai ostaa jonkun laatimaa suunnitelmaa, vaan yksinkertaisesti jättää turhat asiat pois. Mitä nämä turhat asiat sitten ovat? Monien kohdalla ne ovat karkit, sipsit, limpparit, pullat ja alkoholi. Ne jutut mitää tulee useimmiten nautittua kerran tai kaksi viikkoon. Tuo vähäinen määrä saattaa olla kuitenkin juuri se syy miksei tulosta synny. Ja ei, en tarkoita että aina olisi näin, enkä tarkoita ettei herkkupäiviä saisi pitää, mutta asiaa kannattaa ajatella juuri silloin kun haetaan tulosta, jossa ruokavaliolla on merkitystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä haasteessa jätetään tosiaan ne turhakkeet pois, mutta ei silti luovuta nautinnoista, sillä herkutteluhetkiä tullaan pitämään terveellisemmässä muodossa. Itse uskon hyvin vahvasti siihen, että kaloreita tärkeämpi asia on se mistä kalorit koostuu. Kaloriteoria ei ole turha, mutta siihen ei saa liiaksi juuttua. Ruuan tulee olla nautinto syömisen aikana ja myös sen jälkeen!

Haasteen aterioista saa kasattua monipuolisia ja erilaisia yhdistelmiä, kunhan vain antaa hieman mielikuvituksen laukata. En kirjoittanut ohjeisiin erikseen, mutta esimerkiksi herkkusienien, katkarapujen tai muiden kevyiden ”täyteruokien” käyttö on toki myös sallittua. Vihanneksien käytöllä ei ole rajoituksia. Itse valmistin kuvissa näkyvän aterian kikherneistä, kikhernespaghetista, sienistä, paprikasta, sipulista, valkosipulista, ananaksesta ja tomaattisoseesta. Mausteita unohtamatta! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ajattelin myös jakaa välipalavinkin, jota voi käyttää ateria kolmosen vaihtoehdoissa. Meidän saleilla on tarjottu tällä viikolla aamupalaa aamutreenaajille tulevan ystävänpäivän kunniaksi. Olen itsekin valmistanut erilaisia juttuja aamiaiselle. Keskiviikkona vein itsetehtyä sokeritonta mangohilloa ja marjahilloa puuron kaveriksi ja eilen illalla valmistin ison kulhollisen chiapuddingia täksi aamuksi. Kulho oli tyhä 45 minuutin sisällä, joten otaksun sen maistuneen! 😀 Pudding on helppo valmistaa ja se on melko täyttävää.

Chia sisältää suuren määrän kuituja, antioksidantteja ja vitamiineja (A, B1, B2, B3) sekä lisäksi mineraaleja kuten kalsium, rauta, sekä sinkki. Tätäkään ruokaa ei tietenkään kannata vetää saavillista kerralla, koska chiansiemenet ovat melko energiapitoisia sekä EU:n suosituksien mukainen päiväannos on vain yksi ruokalusikallinen näitä siemeniä. Itse olen hieman eri mieltä tuosta ohjeesta, mutta olen muutenkin eri mieltä aika monesta asiasta. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • 4 dl kookosmaitoa tai kookosjuomaa (mulla oli fifty-fifty)
  • n. 5 rkl chiansiemeniä (lisää tarvittaessa, koostumus tulee olla melko paksua kun siemenet ovat turvonneet)
  • kauhallinen vanilja-valkosuklaan makuista heraproteiinia
  • 100 g mustikoita
  • ripaus kurpitsansiemeniä

Sekoita kookosjuoma ja hera tehosekoittimessa ja kaada kulhoon. Lisää sekaan chiansiemenet, anna turvota vähintään 10 min. Lisää joukkoon mustikat ja kurpitsansiemenet, sekoita. Pudding on parasta kun sen valmistaa illlalla ja laittaa jääkaappiin yön ajaksi muhimaan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


SOPPAHAASTE – RESEPTI NRO 1

Tässä tulisi soppahaasteen ensimmäinen resepti. Aloitetaan melko perinteisellä, mutta sitäkin herkullisemmalla setillä! Paistetut suippopaprikat sipuleineen tuovat soppaan erittäin herkullisen vivahteen. 🙂 Keiton kermaisuuteen voi itse vaikuttaa käyttämällä paksumpaa kookosmaitoa. Jos taas haluaa pitää sopan hyvin kevyenä, nesteeksi sopii vesi tai kookosjuoma/riisijuoma. Kannattaa muistaa, että kaiikissa keitoissa mausteilla on suuri rooli!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kauppalistalle:

  • 3 pientä bataattia ( mulla oli 2 oranssia, 1 lila)
  • 4-5 porkkanaa
  • 450 g kukkakaalta
  • 300g punaista suippopaprikaa
  • 1 makeasipuli
  • 5-10 valkosipulinkynttä
  • kookosjuomaa/kookosmaitoa
  • mausteita (chili, yrittisuola, pasta rossa – mauste)

Kuori bataatit, pilko ne ja porkkanat paloiksi ja keitä kypsäksi kera kukkakaalin. Pilko paprikat, sipulit ja valkosipulit ja paista pannulla tilkassa kookosöljyä pehmeäksi. Mausta yrttisuolalla ja chilillä. Kun paprikat ovat pehmenneet kaada pari desiä kookosmaitoa pannulle, sekoita ja sen jälkeen soseuta tehosekoittimella/sauvasekoittimella. Lisää sekaan kypsät bataatit, porkkanat ja kukkakaalit, lisää hieman nestettä ja soseuta. Maistele ja lisää mausteita sen mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paistoin sopan kanssa quorn-kuutiota ja cashewpähkinöitä. Quorn-kuutiot ovat siis kasvispohjainen proteiinin lähde ja ne löytyvät kauppojen pakastealtaasta ja muistuttavat koostumukseltaan kanaa. Kuutiot ovat melko mauttomia, mutta mausteilla niistä saa herkullisen lisukkeen keittoon. Pähkinät kruunasivat kokonaisuuden ja maistuivat tosi hyvältä sopan seassa!

Bon apetit!


NO NYT ON HYVÄÄ!

Kävelin tänään jumpan jälkeen kauppaan, ja kuten tavallista, en ollut vielä päättänyt mitä aion valmistaa ruuaksi. Kauppa jossa useimmiten käyn alkaa hevi-osastolla, joten siellä tulee aina ensimmäisenä täytettyä kori vihanneksilla ja hedelmillä. Tsiikailen usein eri raaka-aineita ja sitten valitsen yhden, mistä lähden kehittämään päivän sapuskaa. Tänään silmiin osui pussillinen punajuuria ja mieleen iski heti pehmeän tulinen punajuurikeitto. Nappasin mukaan myös suippopaprikoita sekä ison bataatin ja siitä se ajatus sitten lähti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keitosta tuli ihan älyttömän hyvää, erään pikku jujun vuoksi. Lisäsin sekaan nimittäin punaista thai-currytahnaa, joka sisältää runsaasti mm. valkosipulia, chiliä ja sitruunanruohoa. Tahna toi soppaan erittäin makean vivahteen, niin hyvää! 😀

Suosittelen siis kokeilemaan tätä lämmittävää soppaa, sopii pakkaspäiviin kuin nenä päähän! Valmistin suuren kattilallisen, jonka vuoksi määrät ovat reiluja. Itse tykkään, että ruuasta riittää pariin syöntikertaan.

Ostoslistalle:

  • 1 kg raakoja punajuuria
  • 1 iso bataatti (700g)
  • 2 suurta punaista suippopaprikaa
  • 1 makeasipuli
  • 5-10 valkosipulinkynttä
  • n. 3-4 rkl Spice Up ”punainen thai currytahnaa”
  • 1 prk kookosmaitoa
  • 1/2 purkkia mutti tomaattisosetta
  • kookosöljyä, mausteita

Pese, kuori ja pilko punajuuret ja bataatti. Keitä kypsäksi (n. 30 min). Sillä välin pilko paprikat, sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista niitä kookosöljyssä ja kun alkavat pehmetä, lisää joukkoon pari ruokalusikallista currytahnaa sekä ripaus yrttisuolaa. Kun punajuuret ja bataatit ovat pehmenneet soseuta ne sekä paprikapaistos tehosekoittimessa. Voit käyttää sekoituksessa pari desiä keitinvettä apuna. Lisää sekaan myös kookosmaito, mutti sekä mausteita oman maun mukaan. Itse laitoin hieman suolaa sekä pasta rossa – maustetta. Sekoittelin koko seoksen vielä sauvasekoittimella isossa padassa ja lisäsin lopussa hieman currytahnaa, sillä pidän mausteisesta mausta! 

PS. Itse en jaksanut kuoria punajuuria, joita oli varmaan 20 kpl pussissa. Pesin punajuuret ja leikkasin päädyt pois. 😀


TOP 3 ARKIRUUAT

Ruokailut ovat kokeneet pienen muutoksen viimeisen kuukauden aikana ja jo viidessä viikossa uudet tavat ovat rutinoituneet melko helposti. Oon kokeillut uusia reseptejä ja usein sitten käy niin että ne helpot ja parhaat jäävät juuri suurimpaan arkikäyttöön. Yritän valmistaa aina suuren määrän ruokaa, jotta sitä olisi valmiina kun tulee nälkäisenä kotiin treenien jälkeen. Mua itseä ei haittaa syödä samaa ruokaa useampana päivänä putkeen, oon sitä mieltä että jos on tarpeeks nälkä niin silloin kaikki menee! Jos ruokaa ei ole valmiina, on hyvä että tietää jonkun hyvän ja nopean reseptin päästä. Pienellä suunnittelulla tekee nimittäin itselle suuren palveluksen. Olin esimerkiksi valmistautunut viime viikonloppuna niin, että tein sunnuntaille pellillisen kuitupizzaa, jolloin turhat mätöt jäivät syömättä, vaikka oli käynyt juhlimassa edellisenä iltana. Nälkäisenä ja suolan himoissa kun on vaikea tehdä hyviä päätöksiä. 😀

PB261272_Fotor_Collage

Tässä mun eniten käytössä olevat safkat at the moment:

1. Kikhernepata:

Todella nopea ja helppo, mutta silti mielettömän hyvää!

  • 2 purkkia GoGreen Ready in 5 Pika-kikherneitä
  • 1 silputtu sipuli
  • 1 prk(400g) paseerattua tomaattisosetta (mutti)
  • 1 prk Go Green Salsa Mexicana
  • 3 rkl maapähkinävoita
  • purkillinen ananaspaloja/tuoretta ananasta
  • n. 200 g herkkusieniä viipaloituna
  • n. 200g parsakaalia (keitettynä/sulatettuna)
  • suolaa, valkosipulimaustetta, oreganoa, chilipippuria, pippuria maun mukaan
  • (halutessaan vielä kourallinen cashevpähkinöitä)

Silppua sipuli ja paista se yhdessä kikherneiden ja herkkusienien kanssa, lisää tomaattimurska, salsa mexicana, loraus vettä, ananakset ja maapähkinävoi. Lisää mausteet, sekoita. Anna padan kiehahtaa ja sen jälkeen hautua hetki. Kaada halutessasi pähkinät vielä lopussa. Tarjoile salaatin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Quornpasta

Kokeilin ensimmäistä kertaa quornia ja se oli kelpo kamaa, kunhan muistaa maustaa hyvin! Quorn on siis hyvin proteiinipitoinen (14 g proteiinia per 100g) valmiste ja sopii hyvin lihan/kanan/kalan korvaamiseen kasvisruokavaliossa. Kokeilin myös noita chilin makuisia kikhernenuudeleita ja se oli menoa sen jälkeen, niin herkkua! Nuudeleissa on 21 g proteiinia per 100g kohden.

  • 1 pussi quorn kuutioita (pakastealtaassa)
  • n. 200 g herkkusieniä
  • 1 prk ananasta
  • 1 prk paseerattua tomaattisosetta (mutti)
  • 100 g kikhernenuudeleita
  • mausteita

Keitä kikhernenuudelit ohjeen mukaan. Sulata quornkuutiot ja sekoita kaikki aineet pannulla, lisää nuudelit ja mausta huolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PC101408_Fotor_Collage

 

3) Kaurapizza kasvistäytteillä

Nyt edellään kunnon pizzakautta, mutta koska pizza on vaan niin hyvää ja tämä pizza tekee ainoastaan hyvää, niin mikäs siinä. Mun mielestä Kotipizzan pitäis ostaa multa tää ohje ja laittaa valikoimiin! ;D

Kaurakuitupohja:

  • 2-3 dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 3-4 rkl fibrex sokerijuurikaskuitua
  • 2 rkl psylliumkuitua
  • 1 rkl kookosöljyä/oliiviöljyä
  • 150 g Provenan täysjyväkaurajauhoja
  • mausteita (suola, chili)

Sekoita veteen kuivahiiva, fibrex, psyllium ja mausteet, anna imeytyä hetki. Lisää öljy ja kaurajauhot. Vaivaa taikinaksi käsin. Kauli kaulimella leivinpaperille ja esipaista pohjaa n. 5 minuuttia 220 asteisessa uunissa. Esipaiston jälkeen lisätään täytteet.

Täytteet:

  • 1 prk Salsa mexicanaa
  • 2 suippopaprikaa (luomu)
  • 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 200g tuoretta ananasta paloina/ 1 prk ananaspaloja
  • mausteet
  • n. 50-75 g Violife for pizza juustoa (vegejuusto)

Käytä Salsa Mexicana tomaattipyreen tapaan ja sivele se pohjan päälle, jos salsaa ei ole riittävästi, lisää tomaattipyreeta. Raasta puolet juustosta salsan päälle, ennen täytteiden lisäämistä. Paista pannulla suikaloitu paprika, viipaloidut herkkusienet, sipuli ja valkosipuli. Lisää loppuvaiheessa myös ananas. Mausta suolalla, valkosipulilla ja chilillä. Levitä täytteet pohjalle ja raasta loput juustosta vielä päälle. Paista 220 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. (uunin tehoista riippuen)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


RESEPTIREMONTTI – JOULULAATIKOT

Mä rakastan kaikkea jouluun liittyvää. Ruoka, tunnelma, valot, perhe ja se fiilis on mielestäni kaiken odotuksensa arvoista. Todellisena ruokafriikkinä, odotan tietysti joulupöydän antimia kuin kuuta nousevaa. Mä oon sitä mieltä, että koska joulu on kerran vuodessa, silloin saa ja pitää nauttia ruuasta. Mielestäni ähkyyn syöminen ja mättääminen, vain koska on joulu, ei kuitenkaan ole millään tavoin järkevää. Harvemmin se ruoka loppuu kesken, joten miksi vetää huonoon oloon saakka?

Päätin kokeilla valmistaa joululaatikoita omaan ruokavalioon sopivaksi, eli näistä laatikoista tuli gluteenittomia, maidottomia ja makeutuskin on luonnollisesta lähteestä. Itse valmistettuna laatu on tietysti parempaa ja usein myös makukin miellyttää enemmän! Valmistin lanttu-,porkkana- ja bataattilaatikkoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikissa toistuu lähestulkoon sama kaava, mausteita vaihtelin ja lisäksi porkkanalaatikkoon tuli tuo puuroriisi lisänä. Nämä oli todella helppo ja nopea valmistaa. Kiireisin kokki pääsee helpoimmalla ostamalla valmiit vihannessoseet, jolloin ei tarvitse itse kuoria, pilkkoa ja keittää vihanneksia. Kookosmaito kannattaa säilyttää jääkaapissa, jolloin jähmeä osa on helpompi erotella. Mausteiden kanssa varovaisuutta, sillä esim. muskottipähkinän ja inkiväärin maku vahvistuu paistossa. Molemmat ovat melko vahvoja mausteita, joten oman maun mukaan! Jos ei esimerkiksi pidä inkivääristä, voi sen jättää kokonaan pois. Näillä määrillä tuli siis yksi iso 1,5 litran vuoka per laatikko.

Porkkanalaatikko:

  • 1 kg porkkanaa
  • 2  dl puuroriisiä (valmiiksi keitettynä)
  • 2  dl kookosmaidon jähmeää osaa
  • 1  dl  kevyt kookosmaitoa
  • munaa
  • 3 rkl agaversiirappia
  • ripaus suolaa, muskottipähkinää, paprikajauhetta  ja jauhettua valkopippuria
  • pinnalle ripotellen kaurarouhetta

Keitä kuoritut, paloitellut porkkanat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä siten, että vesimäärä juuri ja juuri peittää porkkanat. Ota keitinvesi talteen ja pane riisit siihen kiehumaan. Soseuta sillä välin porkkanat. Lisää soseeseen kookosmaito, kevyt kookosmaito, muna sekä mausteet. Kun riisit ovat kypsiä, yhdistä ne muihin aineksiin. Mausta seos ja maistele sitä. Kaada seos vuokaan ja ripottele pinnalle kaurarouhetta. Paista 170 asteessa 60 min ja sen jälkeen 150 asteessa n. 45 min.

Vinkki: Lisää porkkanalaatikkoon pari desiä itse puristettua appelsiinimehua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lanttulaatikko:

  • 1  kg lanttua
  • 2  dl kookosmaidon jähmeää osaa
  • 2 munaa
  • 3/4 dl agavesiirappia
  • suolaa, inkivääriä, maustepippuria, muskottipähkinää
  • kaurarouhetta pinnalle

Kypsennä kuoritut ja lohkotut lantut suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi. Vettä tarvitaan sen verran, että lantut juuri peittyvät. Säästä keitinvedestä n. 1 dl. Soseuta lantut. Yhdistä kaikki aineet keskenään. Tarkista maku ja paksuus. Lisää mausteita ja keitinlientä tarvittaessa. Kaada uunivuokaan. Ripottele pinnalle kaurarouhetta ja halutessasi voinokareet luomuvoita. Paista 170 asteessa 60 min ja sen jälkeen 150 asteessa n. 45 min.

Bataattilaatikko:

  • 1 kg bataattia
  • 2 dl kookosmaidon jähmeää osaa
  • 3 rkl kaurarouhetta (tämä tulee laatikon sekaan)
  • 1/2 dl hunajaa
  • 2 munaa
  • suolaa, inkivääriä, valkopippuria, muskottipähkinää ja kanelia
  • kaurarouhetta pinnalle

Kuori ja lohko bataatit. Keitä palat kypsiksi. Säästä n. 0,5-1 dl keitinvettä ja vatkaa seos kuohkeaksi, lisää myös muut aineet sekaan. Kaada seos uunivuokaan. Ripottele pinnalle kaurarouhetta ja halutessasi voinokareet luomuvoita. Paista 170 asteessa 60 min ja sen jälkeen 150 asteessa n. 45 min.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ennnen paistoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ennen paistoa

Lopputulos oli ainakin omaan makuuni hyvin herkullinen. Näitä aion nauttia myös joulupöydässä! Oli hyvin vaikeaa saada kauniita kuvia, kun nuo laatikot eivät ole ihan esteettisimmästä päästä. 😀

Päädyin korvaamaan korppujauhon kaurarouheella, joka on hyvin ravintorikasta ja sisältää 69% ravintokuitua. Ostin rouheen ihan tavallisesta ruokakaupasta. Korppujauhoja löytyi myös gluteenittomana, mutta vilkaisu sisällysluetteloon sai mun mielen muuttumaan. Kannattaa tosiaan muistaa, että gluteeniton ei todellakaan = terveellinen, vaan usein etenkin gluteenittomat viljatuotteet sisältävät paljon turhaa. Suosikaamme luonnollisia lähteitä, kuten kauraa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Nyt ajattelin yrittää tehdä remontin joulutortuille, katsotaan miten käy!