4 x HELPPO JA KEVYT KEITTORESEPTI

Viime aikoina mulla on ollut tapana tehdä kerran viikossa jokin keittoruoka. Keitot ovat kevyitä, mutta ihanan herkullisia arkiruokia, joita on helppo valmistaa suurempikin satsi kerrallaan. Aiemmin oon lähinnä tehnyt kasvissosekeittoja, mutta nyt oon avartanut maailmaani ja kokeillut myös muunlaisia soppia!

Sanotaanko, että keiton valmistuksen voi tehdä joko hyvin nopeasti ja helposti, tai sitten halutessaan panostaa vähän enemmän aikaa ja kuoria ja pilkkoa itse vihannekset ja systeemit. Itse oon harrastanut kumpaakin ja onhan itse alusta saakka valmistettu keitto aina palkitsevaa, mutta itse oon viime aikoina kallistunut kuitenkin siihen että käytän pohjana hyväksi todettua Apetit merkin peruna&keittokasvis – sekoitusta. Kun kotimaiset uudet perunat ja muut tuoreet vihannekset saapuvat kauppoihin, tulen kyllä käyttämään niitä myös keitoissa, ihan kuorineen päivineen!

Tässä tulisi kuitenkin neljä erilaista keittoreseptiä, joissa kaikissa oon käyttänyt samaa pohjaa eli:

  • 2 pussia Apetit peruna&keittokasviksia
  • 450 g parsakaalia

Jäiset vihannekset isoon kattilaan, vettä niin että juuri ja juuri peittyvät ja annetaan kuumeta kiehumispisteeseen. Kun vesi on kiehunut, tapaan kaataa hieman vettä pois, jotta keitosta ei tulisi liian vetistä.

Kalkkunanakkikeitto:

  • 2-3 pakettia kevyt kalkkunanakkeja paloiteltuna
  • 400 g tomaattimurskaa (voi käyttää maustettua, esim. valkosipuli)
  • 1-3 lihaliemikuutiota maun mukaan
  • 5 kokonaista maustepippuria
  • yrttisuolaa, mustapippuria

Pilko nakit ja paista niitä pannulla hetki. Lisää keittoon kaikki ainesosat. Koska määrät ovat suuria, mausteita saa käyttää aika reilulla kädellä. Tarkista aina liemen maku ennen tajoilua!

Texmexkeitto:

  • 700 g kevyt jauhelihaa
  • purkki tex mex salsaa (vähäsokerinen)
  • taco mausteseos
  • 1-3 lihaliemikuutiota maun mukaan
  • 5 kokonaista maustepippuria
  • yrttisuolaa, mustapippuria, valkosipulimaustetta tai dorot-valkosipulikuutioita.

Paista jauhelihat ja mausta taco-mausteseoksella. Lisää loput ainesosat ja tarkista liemen maku!

Kalakeitto: 

  • 3 x 300 g kalakuutioita (pakaste)
  • 2 dl kolme sipulia – ruokakermaa
  • 1-3 kalaliemikuutiota
  • 5 kokonaista maustepippuria
  • yrttisuolaa, mustapippuria, valkosipulimaustetta tai dorot-valkosipulikuutioita.

Lisää jäiset kalapalat keittoon ja anna sulaa, lisää loput ainesosat!

Kanakeitto:

  • 800 g kanan fileesuikaleita
  • 400 ml kookosmaitoa
  • 3 rkl punaista currytahnaa
  • 1-3 kanaliemikuutiota
  • mango-curry maustetta, yrttisuolaa, valkosipulia, kurkumaa, mustapippuria

Paista kanat ja mausta. Lisää keittoon kaikki ainesosat, punaista currytahnaa voi laittaa enemmänkin, mutta kannattaa maistella välissä ettei mene liian tuliseksi.

Nauti keittoa tuoreen ruisleivän kanssa. Bon apetit!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook

 


TÄYDELLINEN MAKUELÄMYS – ITSE TEHTY PINAATTIKEITTO

Erilaiset keitot ovat olleet ahkerassa käytössä viime aikoina ja olenkin innostunut kokeilemaan paljon uusia reseptejä. Miten olinkaan unohtanut vanhan kunnon pinaattikeiton?! Kun aloitin nykyisessä työpaikassani, tein alussa töitä vastaanotossa ja tuolloin mulla oli tosi usein mukana sellainen jäinen pinaattikeittopakkaus ja raejuustoa. Olihan nuo valmiskeitot käteviä mukaanotettavia, mutta näin jälkiviisaana on pakko todeta, ettei niissä ole pinaattia nimeksikään. Muistelin joskus lukevani jonkun keiton luettelosta, että se sisälsi alle 10 % pinaattia. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päätin siis valmistaa pinaattikeittoni itse ja olen muistaakseni joskus ennenkin tehnyt vastaavaa, jolloin sinne upposi ainakin purkillinen maitorahkaa. Nyt ajatus tästä valkoisesta tahnasta ja pinaatista oli jotenkin etova, joten oli keksittävä muuta. Lopulta resepti oli hyvinkin yksinkertainen, mutta mielestäni todella onnistunut! Itse asiassa tämä on varmaan yksi harvoja keittoja, joka oli parempaa seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä.

Rehellinen pinaattikeitto:

  • 600 g (3 x 150 g) jäisiä pinaatteja
  • 450 g kukkakaalta (käytin pakaste)
  • 2-3 isoa lehteä lehtikaalta
  • 1 rkl feel vivid nokkosjauhetta (ei pakollinen)
  • 1 sipuli
  • 5-10 valkosipulin kynttä maun mukaan
  • 1 prk (400 ml) kookosmaitoa
  • mausteet: kasvisliemikuutio, yrttisuola, valkopippuri, muskottipähkinä (varovasti muskottipähkinän kanssa)

Pilko sipuli ja valkosipulit, paista niitä kattilan pohjalla tilkassa (kookos)öljyä ja lisää sekaan pilkotut lehtikaalet. Paistele hetki ja kaada sekaan pinaattit ja kukkaakaalit. Omani olivat seisseet hetken huoneen lämmössä, joten olivat jo hieman pehmeitä. Kaada joukkoon kookosmaito ja sekoittele niin, että kaikki aineet ovat pehmenneet. Mausta. Soseuta seos sauvasekoittimella/tehosekoittimessa ja maistele ja mausta lisää tarvittaessa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita keittoherkkuja kokeiluun:

punajuurikeitto

parsakaali-linssikeitto


NO NYT ON HYVÄÄ!

Kävelin tänään jumpan jälkeen kauppaan, ja kuten tavallista, en ollut vielä päättänyt mitä aion valmistaa ruuaksi. Kauppa jossa useimmiten käyn alkaa hevi-osastolla, joten siellä tulee aina ensimmäisenä täytettyä kori vihanneksilla ja hedelmillä. Tsiikailen usein eri raaka-aineita ja sitten valitsen yhden, mistä lähden kehittämään päivän sapuskaa. Tänään silmiin osui pussillinen punajuuria ja mieleen iski heti pehmeän tulinen punajuurikeitto. Nappasin mukaan myös suippopaprikoita sekä ison bataatin ja siitä se ajatus sitten lähti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keitosta tuli ihan älyttömän hyvää, erään pikku jujun vuoksi. Lisäsin sekaan nimittäin punaista thai-currytahnaa, joka sisältää runsaasti mm. valkosipulia, chiliä ja sitruunanruohoa. Tahna toi soppaan erittäin makean vivahteen, niin hyvää! :D

Suosittelen siis kokeilemaan tätä lämmittävää soppaa, sopii pakkaspäiviin kuin nenä päähän! Valmistin suuren kattilallisen, jonka vuoksi määrät ovat reiluja. Itse tykkään, että ruuasta riittää pariin syöntikertaan.

Ostoslistalle:

  • 1 kg raakoja punajuuria
  • 1 iso bataatti (700g)
  • 2 suurta punaista suippopaprikaa
  • 1 makeasipuli
  • 5-10 valkosipulinkynttä
  • n. 3-4 rkl Spice Up ”punainen thai currytahnaa”
  • 1 prk kookosmaitoa
  • 1/2 purkkia mutti tomaattisosetta
  • kookosöljyä, mausteita

Pese, kuori ja pilko punajuuret ja bataatti. Keitä kypsäksi (n. 30 min). Sillä välin pilko paprikat, sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista niitä kookosöljyssä ja kun alkavat pehmetä, lisää joukkoon pari ruokalusikallista currytahnaa sekä ripaus yrttisuolaa. Kun punajuuret ja bataatit ovat pehmenneet soseuta ne sekä paprikapaistos tehosekoittimessa. Voit käyttää sekoituksessa pari desiä keitinvettä apuna. Lisää sekaan myös kookosmaito, mutti sekä mausteita oman maun mukaan. Itse laitoin hieman suolaa sekä pasta rossa – maustetta. Sekoittelin koko seoksen vielä sauvasekoittimella isossa padassa ja lisäsin lopussa hieman currytahnaa, sillä pidän mausteisesta mausta! 

PS. Itse en jaksanut kuoria punajuuria, joita oli varmaan 20 kpl pussissa. Pesin punajuuret ja leikkasin päädyt pois. :D