TÄYDELLINEN MAKUELÄMYS – ITSE TEHTY PINAATTIKEITTO

Erilaiset keitot ovat olleet ahkerassa käytössä viime aikoina ja olenkin innostunut kokeilemaan paljon uusia reseptejä. Miten olinkaan unohtanut vanhan kunnon pinaattikeiton?! Kun aloitin nykyisessä työpaikassani, tein alussa töitä vastaanotossa ja tuolloin mulla oli tosi usein mukana sellainen jäinen pinaattikeittopakkaus ja raejuustoa. Olihan nuo valmiskeitot käteviä mukaanotettavia, mutta näin jälkiviisaana on pakko todeta, ettei niissä ole pinaattia nimeksikään. Muistelin joskus lukevani jonkun keiton luettelosta, että se sisälsi alle 10 % pinaattia. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päätin siis valmistaa pinaattikeittoni itse ja olen muistaakseni joskus ennenkin tehnyt vastaavaa, jolloin sinne upposi ainakin purkillinen maitorahkaa. Nyt ajatus tästä valkoisesta tahnasta ja pinaatista oli jotenkin etova, joten oli keksittävä muuta. Lopulta resepti oli hyvinkin yksinkertainen, mutta mielestäni todella onnistunut! Itse asiassa tämä on varmaan yksi harvoja keittoja, joka oli parempaa seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä.

Rehellinen pinaattikeitto:

  • 600 g (3 x 150 g) jäisiä pinaatteja
  • 450 g kukkakaalta (käytin pakaste)
  • 2-3 isoa lehteä lehtikaalta
  • 1 rkl feel vivid nokkosjauhetta (ei pakollinen)
  • 1 sipuli
  • 5-10 valkosipulin kynttä maun mukaan
  • 1 prk (400 ml) kookosmaitoa
  • mausteet: kasvisliemikuutio, yrttisuola, valkopippuri, muskottipähkinä (varovasti muskottipähkinän kanssa)

Pilko sipuli ja valkosipulit, paista niitä kattilan pohjalla tilkassa (kookos)öljyä ja lisää sekaan pilkotut lehtikaalet. Paistele hetki ja kaada sekaan pinaattit ja kukkaakaalit. Omani olivat seisseet hetken huoneen lämmössä, joten olivat jo hieman pehmeitä. Kaada joukkoon kookosmaito ja sekoittele niin, että kaikki aineet ovat pehmenneet. Mausta. Soseuta seos sauvasekoittimella/tehosekoittimessa ja maistele ja mausta lisää tarvittaessa. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muita keittoherkkuja kokeiluun:

punajuurikeitto

parsakaali-linssikeitto