JUUSTOINEN PASTAVUOKA – TERVEELLISTÄ JA HERKULLISTA ARKIRUOKAA!

Kaupallinen yhteistyö Hetki ja Indieplace.

Arvostan ruuanlaitossa helppoutta, hyvää makua ja terveellisyyttä. Onkin ollut tosi kiva huomata, että mun tuikitavalliset arkiruokareseptit ovat niitä kaikista suosituimpia ja eniten valmistettuja myös teidän keskuudessa. Onhan sitä joskus kiva kokata pitkän kaavan kautta, mutta uskon että suurimmalla osalla meistä ei ole etenkään arkisin hirveästi aikaa saati voimia alkaa seistä montaa tuntia lieden äärellä.

Mun mielestä on ihan huippua, että markkinoilla on nykyään paljon arkea helpottavia ruoka-aineita ja tuotteita. Voin ihan rehellisesti myöntää, että käytän paljon pakasteita ja esimerkiksi valmiita salaattisekoituksia ja tuoreita wok-mixejä. Sen sijaan, että ostat monta eri vihannesta, peset ja pilkot kaikki versus siihen että avaat pussin ja kaadat sen sisällön pannulle tai lautaselle on vaan niin paljon helpompaa ja helpottaa kasviksien, vihannesten ja salaattien käyttöä kaikessa ruuanlaitossa!

Hetki-wokit ovat ihan superhyviä ja helppoja wokkisekoItuksia! Valmiiksi pilkotuista ja pestyistä kasviksista saa wokattua nopeasti ruoan 1-2 hengelle tai suuremmallekkin jengille. Hetki-wokmixejä löytyy kolmessa eri maussa: Hetki Tulinen wokmix, Hetki Lempeä wokmix ja Hetki Rouskuva wokmix. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pussi auki ja pannulle lihan, kanan ja tofun kuin nuudelien tai vaikka riisin kanssa sekaisin. Toimii myös pata- ja vuokaruuissa ja jaankin teille ihana herkullisen reseptin kokeiltavaksi vaikka heti ensi viikolla!

Juustoinen pastavuoka:

Keitä pasta ohjeen mukaan. Paista naudan suikaleet kypsäksi ja lisää sekaan wokmixit, mausta ja paista hetki sekoitellen. Lisää joukkoon kirsikkatomaattipurkki sekä ruokakerma. Kaada kastike vuokaan ja sekoita joukkoon keitetty pennepasta, sekoita. Paista 200 asteisessa uunissa 15 min. Lisää sekaan osa juustoraasteesta ja sekoittele vuokaan. Ripottele loput juustot päälle ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Anna olla vielä 10-15 minuuttia uunissa niin että juusto sulaa päälle. Tarjoa vihersalaatin kanssa. 

100 grammassa valmista vuokaa 100 kcal (proteiini 10 g, hiilihydraatti 9 g, rasva 2 g)

Mun ruuanlaittoon kuuluu tunnetusti runsas vihannesten käyttö! Valmiiden vihannessekoitusten avulla saa ruuasta terveellisempää, monipuolisempaa ja kevyempää. Kasvisten ja vihannesten käyttö ruuissa myös laskee ruuan kokonaisenergiamäärää, minkä vuoksi niitä kannattaakin lisätä ihan kaikkeen ruuanlaittoon. Paistetut wokkivihannekset nimittäin sopivat tosi hyvin myös ihan tavallisten arkiruokien sekaan (esim. makaronilaatikko)  ja tekevät niistä astetta monipuolisempaa ravintoa.

Valmiit pakkauskoot myös vähentävät ruokahävikkiä ja 200 g pussi on kätevä myös silloin kun haluaa valmistaa pienemmän määrään safkaa! Itsellä tulee enimmäkseen tehtyä suuria ruokamääriä kerralla, mutta joskus kun tarpeena on vain yksi annos, on pussin sisältö sopiva annokseen, kun siihen lisää salaatin kaveriksi!

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


2 x ARKIRUOKARESEPTI

Moikka moi! Tänään jaan teille kaksi helppoa ja maukasta arkiruokareseptiä! Idea tähän lähti siitä, kun kuvailin eilen instagramin tarinaan kokkauspuuhia ja yhtäkkiä inboxi täyttyi viesteistä, joissa luki, että kai jaat reseptin. No tottahan toki voin jakaa. Kuten tavallisesti, nämä mun reseptit eivät ole mitään ydinfysiikkaa, koska kenellä on näin arkisin aikaa tai motivaatiota viettää pitkiä aikoja hellan ääressä. Itse suosin helppoja ja nopeita ruokia, jotka ovat ravitsevia, mutta maistuvia…

Tämä ensimmäinen on mun vakkarisetti arkisin, kuten eilisessä postauksessa kerroin, syön usein samaa ruokaa pitkiäkin aikoja. Teen usein pannullisen, josta syön 2-3 kertaa päivän aikana. Pannun sisältö määrineen näyttää tältä:

Valkosipulinen nauta-nuudeliwokki

  • 400 g parsakaalia (pakaste)
  • 450 g Lempeät kasvikset – sekoitus (pakaste)
  • 80 g riisinuudeleita
  • 300 g naudan minuuttisuikaleita
  • 1/2 purkkia herkkusieniä (pirkka lasinen)
  • 5 kuutiota dorot – valkosipulikuutioita
  • mausteita (yrttisuola, valkosipulijauhe, chipotle chili)

Vihannekset pannuun ja kansi päälle. Kun alkavat olla sulaneita, lisään minuuuttisuikaleet, kun ovat paistuneet lisään keitetyn nuudelin, valkosipulikuutiot ja mausteet.

Kookoksinen cashew-kanawokki:

  • 450 g wokvihannessekoitusta (esim. pirkka)
  • 400 g broilerin fileesuikaleita
  • tölkki ananaspaloja (ilman nestettä :))
  • 1/2 purkkia herkkusieniä (pirkka lasinen)
  • kourallinen cashew-pähkinöitä
  • 2 rkl valkosipulimurskaa
  • tölkki kookosmaitoa
  • mausteet: yrittisuola, mango-curry maustesekoitus, valkosipulijauhe
  • keitettyä riisiä (lisäsin keitinveteen kasvisliemikuution) (riisin raakapaino oli noin 200 g)

Vihannekset pannuun sulamaan, tämän jälkeen fileesuikaleet paistumaan ja perään kaikki muut ainesosat, jonka jälkeen saa hautua hetken kannen alla miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen.

Pakko mainita vileä loppuun, että nykyään pakastealtaasta löytyy todella monipuolisesti freesejä vihanneksia ja kasviksia käyttöön. Mulla on vakkarikäytössä mainitut parsakaali, lempeät kasvikset ja Finduksen spicy zanju sekä uutuutena texas-sekoitus, jossa on mukana mm. bataattiakin. Pakasteet helpottavat kasviksien käyttöä, joten rohkeesti tutkimaan pakastealtaita ja ottamaan erilaisia sekoituksia testiin!

Tämä helpottaa valkosipulin käyttöä, jos ei aina jaksa olla kuorimassa ja pilkkomassa! 😀 Löytyy isompien kauppojen pakastekaapeista.

instagram: ainorouhiainen 

Facebook


RAKKAUDESTA RUOKAAN

Te lukijat tiedätte, että oon aika innokas ruuanlaittaja ja tykkään kokkailla sekä varioida erilaisia reseptejä. Selailin tuossa yhtenä päivänä omia vanhoja ruokapostauksia ja tuli fiilis, että ennen kokkailin paljon monipuolisemmin. Oon siis hieman jumittunut liikaa samoihin safkoihin viime aikoina. On niin helppoa heittää kiireessä ne samat ainesosat ja määrät pannulle, koska tiedät miten homma toimii ja ruoka on nopeasti valmista. Lähdinkin mukaan Sannan ruokakassin – kamppanjaan ja pääsin kokeilemaan palvelua toistamiseen.

Tämän viikon maanantaina mulle toimitettiin kahden hengen pikakassi suoraan kotiovelle. Tulin töistä suhteellisen myöhään illalla ja ajaessani kotiin pohdin, että jaksanko mennä enää kauppaan ja enhän mä jaksanut. Olikin aivan tosi kiva ylläri kun laahustin viimeisillä voimilla kotiovelle ja näin ruokakassin oven edessä! 😀 Sannan ruokakassi on siis  palvelu, joka toimittaa suoraan kotiovelles reseptit ja raaka-aineet monipuoliseen kotiruokaan.

Kassin sisältö

Valmistin reseptin mukaan herkullisen Pappardelle bolognesen ja yllätyin positiivisesti siitä, että resepti sisälsi runsaasti juureksia sekä siitä, että jauheliha oli luomulihaa! Myös tuo pastakastike oli superhyvää ja ilman lisättyä sokeria. Erittäin passelia ruokaa meikäläisen makuun. Ruokakasseista voi valita myös laajemman perhekassin, vegekassin tai gluteenittoman version.

reseptin ainesosat

Kyseessä on siis pikakassi, joten kaikki reseptit ovat todella helppoja ja nopeita valmistaa. Tähän kyseiseen meni vain hetki ja mulla oli kaksi annosta valmiina – toinen ennen treeniä ja toinen sen jälkeen! 😉 Oli muuten kivaa tulla nälkäisenä kotiin salilta kun safkat odotti valmiina! 😀

Sannan ruokakassissa käytetään aina kotimaista lihaa ja kananpoikaa, paljon kotimaisia kasviksia sesongin mukaan ja usein luomutuotteita. Tuontikasviksia käytetään etenkin talvisin, monipuolisuuden takaamiseksi. Jos just sä haluat testata Sannan ruokakassia niin nyt olisi saatavilla kiva lisäbonus! Jos nimittäin tilaat blogin kautta, saat sign up-lahjan (Microplane raastin) tilauksen yhteydessä. Tilaamaan pääset täältä!

Kerroin selailleeni omia postauksiani ja etenkin noita niin sanottuja arkisempia ruokia joita oon vuosien aikana valmistanut ja tänne jakanut. Muistin monta vanhaa lempparia ja päätinkin ottaa asiakseni alkaa tehdä niitä uudelleen läpi. Uudistelin yhtä aivan mielettömän herkullista ateriaa, joka on samalla tosi nopea ja helppo valmistaa..

Valkosipulibataatit maidottomasti, mutta törkeen herkullisesti!

Tykkään käyttää ihan perus raaka-aineita ja pidän yleensä ruuat aika simppelinä. Aterioiden kanssa syön aina vihanneksia, juureksia tai salaattia! Mulla oli eilen pitkästä aikaa kaksi ohjausta heti lauantaiaamusta ja yleensä tuon setin jälkeen on aikamoinen nälkä. Ette tajua miten hyvältä nuo valkosipulibataatit maistui! Kylkeen mehevä jauhelihamureke rapeilla, hyvin maustetuilla vihanneksilla, nam!

indie

Haluatteko, että reseptini pääsee Sannan ruokakassin reseptivihkoon marraskuussa? Jos olet sitä mieltä ja haluat samalla olla mukana arvonnassa jonka voittajalle lähetetään Sannan ruokakassi, niin heitäppä kommenttiboksiin kommenttia ja kerro mulle miksi uskot reseptini sopivan reseptivihkoon mukaan!

Huom. Sannan ruokakassin palvelu toimii pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla (Esim. Tuusula ja Nurmijärvi) Tampereelle,Turussa, Lahdessa sekä Vaasassa.. Sannan ruokakassin –sivuilta voi tarkistaa toimitetaanko palvelua omalle postinumeroalueelle. Ruokakassit toimitetaan maanantaisin klo 16.30-21.30. Ruokakassit toimitetaan katkeamattomassa kylmäketjussa, suoraan kotiovelle. Jos toimituksen aikaan ei ole kotona, ruokakassit jätetään ovelle ja asiasta ilmoitetaan tekstiviestillä tai puhelinsoitolla.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


TOP 3 ARKIRUUAT

Ruokailut ovat kokeneet pienen muutoksen viimeisen kuukauden aikana ja jo viidessä viikossa uudet tavat ovat rutinoituneet melko helposti. Oon kokeillut uusia reseptejä ja usein sitten käy niin että ne helpot ja parhaat jäävät juuri suurimpaan arkikäyttöön. Yritän valmistaa aina suuren määrän ruokaa, jotta sitä olisi valmiina kun tulee nälkäisenä kotiin treenien jälkeen. Mua itseä ei haittaa syödä samaa ruokaa useampana päivänä putkeen, oon sitä mieltä että jos on tarpeeks nälkä niin silloin kaikki menee! Jos ruokaa ei ole valmiina, on hyvä että tietää jonkun hyvän ja nopean reseptin päästä. Pienellä suunnittelulla tekee nimittäin itselle suuren palveluksen. Olin esimerkiksi valmistautunut viime viikonloppuna niin, että tein sunnuntaille pellillisen kuitupizzaa, jolloin turhat mätöt jäivät syömättä, vaikka oli käynyt juhlimassa edellisenä iltana. Nälkäisenä ja suolan himoissa kun on vaikea tehdä hyviä päätöksiä. 😀

PB261272_Fotor_Collage

Tässä mun eniten käytössä olevat safkat at the moment:

1. Kikhernepata:

Todella nopea ja helppo, mutta silti mielettömän hyvää!

  • 2 purkkia GoGreen Ready in 5 Pika-kikherneitä
  • 1 silputtu sipuli
  • 1 prk(400g) paseerattua tomaattisosetta (mutti)
  • 1 prk Go Green Salsa Mexicana
  • 3 rkl maapähkinävoita
  • purkillinen ananaspaloja/tuoretta ananasta
  • n. 200 g herkkusieniä viipaloituna
  • n. 200g parsakaalia (keitettynä/sulatettuna)
  • suolaa, valkosipulimaustetta, oreganoa, chilipippuria, pippuria maun mukaan
  • (halutessaan vielä kourallinen cashevpähkinöitä)

Silppua sipuli ja paista se yhdessä kikherneiden ja herkkusienien kanssa, lisää tomaattimurska, salsa mexicana, loraus vettä, ananakset ja maapähkinävoi. Lisää mausteet, sekoita. Anna padan kiehahtaa ja sen jälkeen hautua hetki. Kaada halutessasi pähkinät vielä lopussa. Tarjoile salaatin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Quornpasta

Kokeilin ensimmäistä kertaa quornia ja se oli kelpo kamaa, kunhan muistaa maustaa hyvin! Quorn on siis hyvin proteiinipitoinen (14 g proteiinia per 100g) valmiste ja sopii hyvin lihan/kanan/kalan korvaamiseen kasvisruokavaliossa. Kokeilin myös noita chilin makuisia kikhernenuudeleita ja se oli menoa sen jälkeen, niin herkkua! Nuudeleissa on 21 g proteiinia per 100g kohden.

  • 1 pussi quorn kuutioita (pakastealtaassa)
  • n. 200 g herkkusieniä
  • 1 prk ananasta
  • 1 prk paseerattua tomaattisosetta (mutti)
  • 100 g kikhernenuudeleita
  • mausteita

Keitä kikhernenuudelit ohjeen mukaan. Sulata quornkuutiot ja sekoita kaikki aineet pannulla, lisää nuudelit ja mausta huolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PC101408_Fotor_Collage

 

3) Kaurapizza kasvistäytteillä

Nyt edellään kunnon pizzakautta, mutta koska pizza on vaan niin hyvää ja tämä pizza tekee ainoastaan hyvää, niin mikäs siinä. Mun mielestä Kotipizzan pitäis ostaa multa tää ohje ja laittaa valikoimiin! ;D

Kaurakuitupohja:

  • 2-3 dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 3-4 rkl fibrex sokerijuurikaskuitua
  • 2 rkl psylliumkuitua
  • 1 rkl kookosöljyä/oliiviöljyä
  • 150 g Provenan täysjyväkaurajauhoja
  • mausteita (suola, chili)

Sekoita veteen kuivahiiva, fibrex, psyllium ja mausteet, anna imeytyä hetki. Lisää öljy ja kaurajauhot. Vaivaa taikinaksi käsin. Kauli kaulimella leivinpaperille ja esipaista pohjaa n. 5 minuuttia 220 asteisessa uunissa. Esipaiston jälkeen lisätään täytteet.

Täytteet:

  • 1 prk Salsa mexicanaa
  • 2 suippopaprikaa (luomu)
  • 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 200g tuoretta ananasta paloina/ 1 prk ananaspaloja
  • mausteet
  • n. 50-75 g Violife for pizza juustoa (vegejuusto)

Käytä Salsa Mexicana tomaattipyreen tapaan ja sivele se pohjan päälle, jos salsaa ei ole riittävästi, lisää tomaattipyreeta. Raasta puolet juustosta salsan päälle, ennen täytteiden lisäämistä. Paista pannulla suikaloitu paprika, viipaloidut herkkusienet, sipuli ja valkosipuli. Lisää loppuvaiheessa myös ananas. Mausta suolalla, valkosipulilla ja chilillä. Levitä täytteet pohjalle ja raasta loput juustosta vielä päälle. Paista 220 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. (uunin tehoista riippuen)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


TOP 3 ARKIRUUAT

Ainahan se on mielessä, ruoka nimittäin. Omat arkiruokailut koostuu melko yksinkertaisista resepteistä ja raaka-aineista. Kirjoittelin viime viikolla ruokavalion monipuolistamisesta ja olen edelleen yrittänyt lisäillä jotain uusia ruoka-aineita kokeiluun. Kasvisruokapäivä on edelleen pysynyt kerran viikossa mukana ja tuntuu, että siinäkin asiassa kehittyy pikkuhiljaa. Viime viikolla paahdoin maustesia kikherneitä uunissa ja niistä tuli erinomainen iltasnacksi. Kikherneet siis huuhdellaan, sekoitetaan öljy-mausteseoksen kautta uunipellille ja sieltä uuniin paistumaan noin 10 minuutiksi. Helppoa ja hyvää!

P1220220_Fotor_Collage

Tällä hetkellä mun top 3 arkiruuat satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki reseptit ovat maidottomia ja gluteenittomia.

1. Lohi-rapupasta

Tää on vaan niin hyvää! Voisin syödä vaikka joka päivä. Resepti on hyvin yksinkertainen ja nopea valmistaa. Tapaan tehdä suuren määrän kerralla ja syödä useampaan otteeseen. Resepteissä ei ole määriä, sillä jokainen voi määritellä niitä syöjien lukumäärän mukaan.

  • graavilohta
  • katkarapuja
  • herkkusieniä
  • kookosmaitoa
  • mausteita
  • riisipastaa

Keitä pasta. Paista graavilohi ja pestyt, pilkotut herkkusienet pannulla, lisää ravut, kookosmaito ja mausteet. Sekoita vielä pastat sekaan ja voila, ruoka on valmis!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

2. Lihapyörykät bataatti-porkkana-kukkakaalimuussilla sekä paistetut punajuurilohkot

Lihapullista tulee helposti mieleen kaupan valmiit einespullat. Itsetehtynä nämä ovat helppo ja terveellisempi vaihtoehto, mausta puhumattakaan. Itse tapaan käyttää luomulaatuista lihaa, mutta tavallinen jahelihakin passaa.

Lihapullat:

  • jauhelihaa
  • mausteita

Sekoita reippaasti mausteita lihan sekaan ja muotoile pieniä pyöryköitä uunipellille. Paista 225 asteisessa uunissa 10-15 min. Samalle pellille voi laittaa myös kuoritut, pilkotut sekä mausteiset punajuurilohkot paahtumaan.

Bataatti-juuresmuusi:

  • 1 iso bataatti
  • 450 g kukkakaalta
  • 300 g porkkanaa
  • loraus mantelijuomaa/mantelimaitoa
  • mausteet
  • (luomu kirnuvoi)

Kuori bataatti ja pilko se osiin. Keitä kaikki ainesosat kypsäksi, jonka jälkeen soseuta sauvasekoittimella. Lisää neste ja reippaasti mausteita. Kirnuvoi tuo muusiin tajuttoman makupotkun, joten jos ei tarvitse nipistella kaloreiden kanssa, kannattaa kokeilla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3. Valkosipuli-bataatit jauheliha-kanttarelliseoksella

Tämä on ehkä hieman vaativampi ja aikaavievämpi ruoka, mutta jos et ole vielä kokeillut tätä bataattireseptiä niin tee se nyt! 😀 Mulla on tällä hetkellä myös jonkinlainen sieni-kausi. Lisäilen herkkusieniä ja kanttarelleja melkein joka ruokaan.

Valkosipuli-bataatit:

  • muutama bataatti koosta riippuen
  • reippaasti valkosipulin kynsiä
  • kookosmaitoa
  • mausteita (valkosipuli, chili, suola)
  • lihaliemikuutio

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Kuori bataatit ja pilko ne siivuiksi. Paista bataattisiivuja hetki pannulla, jotta niiden pintaan tulee kullanruskea väri. Bataattien ei ole tarkoitus kypsentyä, vain saada rapea pinta, jotta eivät mene mössöksi uunissa. Paloittele samaan aikaan valkosipulinkynnet. Asettele uunivuokaan bataattisiivuja ja valkosipulinkynsiä kerroksittain, lisää jokaiseen kerrokseen pienen pieni ripaus suolaa ja valkosipulirouhetta. Kaada kattilaan 1,5 dl vettä sekä yksi lihaliemikuutio, lämmitä vesi. Kun kuutio on liuennut veteen, kaada seos bataattien päälle. Kaada seuraavaksi kattilaan koko kookosmaito tölkin sisältö ja hämmennä miedolla lämmöllä niin, että maidon paksu osa muuttuu nesteeksi. Mausta kookosmaito ripauksella chiliä, valkosipulirouhetta ja suolaa, maistele ja lisäile mausteita jos tarve. Kaada myös kookosmaitoseos bataattien päälle. Vuoka uuniin 45 minuutin ajaksi.

Paista kaveriksi jauhelihaa, pilkottua sipuliseosta sekä pestyt kanttarellit. Myös uunilohi passaa erinomasesti näiden kanssa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Hyvää ruokahalua!