UUSI LAJI IHASTUS!

Kuten tiedätte, intohimoni treenaamiseen on suuri ja nautin etenkin hikisistä, kovatehoisista urheilusuorituksista. Olisi kiva innostua yhtä lailla kevyistä ja rauhallisemmista jutuista, mutta ehkä ne vielä odottelee tulemistaan. Mulla menee hieman kausittain lajit, joista diggailen eniten. Tykkään ohjata sekä itse suunniteltuja tunteja, että myös Les Mills – tunteja. Omilla tunneilla on enemmän vapauksia musiikin ja liikkeiden suhteen, kun taas millseissä on se hyvä puoli, että saa hyvän, toimivan paketin valmiina, jolloin myös asiakkaat tietävät mitä saavat. Les Mills on luotettava setti, kun taas omilla tunneilla saa käyttää luovuutta ja omaa inspiraatiota. On todella palkitsevaa, kun saa kasattua toimivan setin, josta myös asiakkaat tykkää.

Collage_Fotor

Oon aina kokenut olevani bodyattack/bodystep – tyyppi, eli nuo kaksi lajia on ollut mulle Les Mills – lajeista ne tärkeimmät, kun taas combat ja pumppi on tulleet näiden jälkeen. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että oon tässä viimeisen puolen vuoden aikana syttynyt combattiin ihan uudella tavalla. Combat on nykyään yksi viikon kohokohdista ja se on noussut attackin ja stepin kanssa samalle levelille. En tiedä mitä tässä on loksahtanut kohdilleen, mutta tunnin ohjaaminenkin tuntuu nykyään tosi hyvältä ja varmalta. Onhan tässä jo tullut 5-vuotta sitä treenattuakin.

Tämä ohjaaminen on myös jatkuvaa itsensä kehittämistä ja hyvä niin. On hauskaa ajatella taaksepäin, kun jossain vaiheessa on vaikka ajatellut olevansa hyvä jossain ja nyt jälkeenpäin kun miettii, on tullut melkoisen harppauksen eteenpäin siitä hetkestä. Tietysti silloin on varmaan ollut ihan hyvä siihen tilanteeseen nähden, mutta onneksi itsekin huomaa kehittyvänsä aina välillä. Joskus saattaa tulla sellaisia kausia, että kaikki junnaa paikallaan ja tuntuu ettei saa itsestään enää mitään uutta irti ja sitten taas toisessa hetkessä kaikki skulaa erinomaisen hyvin.

Tuo biisi on aika kiva mixaus vanhasta hittikappaleesta. Löytyy mun RPV/Body lämmittelystä tällä hetkellä.

Tällä viikolla oonkin treenannut ainoastaan jumppien muodossa, sillä HYPOXIN vuoksi oon jättänyt omat salitreenit väliin. Huomenna reissaan taas vaihteeksi stadiin pikavisiitille, joten bootcamp jää väliin ja oon sitten taas lauantaina jumppien parissa. Mulla on muuten synttärit lauantaina ja tällä hetkellä oon kauhusta kankeena, kun meinaa pukata pientä ikäkriisiä! 😀 Oon kuitenkin aika hyvin saanut rauhoteltua itseäni ja hokenut mielessä että ikä on vaan niitä numeroita..

Nyt valmistaudun illan steppiä varten ja sitten pitäisi vielä pakkailla kamat kasaan huomista reissua varten!


HIIT-TREENIÄ KOKO VIIKONLOPPU

Vitsi miten hyvä fiilis voikaan tulla, kun aurinko paistaa ja pääsee heittään hauvan kanssa pitkän kävelylenkin. Alkaa tulla jo keväinen fiilis, sillä tässä sitä ollaan taas menossa kohti lämpöö ja valoisampia aikoja. Jotenkin tosi tsemppaavaa, kun tietää, että kesä on taas edessä.

Ajattelin kertoa hieman kuulumisia ja mitäs tässä on tulossa lähiaikoina. Mulla on alkanut tämä vuosi tosi hyvin ja oon ollut tosi motivoitunut kaiken suhteen. Uskon vahvasti, että omalla positiivisella asenteella ja uskomalla itseensä pystyy saavuttaa vaikka mitä. Päätinkin vuoden alussa, että uskallan unelmoida isojakin asioita ja pistin itselleni muutamia tavotteita. Tuntuu, että heti kun vain uskaltaa antaa mennä ja päättää tehdä jotain, niin asioitakin alkaa tapahtua pikkuhiljaa. Päätin myös, että en turhaa murehdi vastoinkäymisiä, vaan uskon enemmän siihen, että asioilla on vaan joku syy mennä, kuten ne menee. Posilla meiningillä siis mennään tällä hetkellä ja siitä voisikin siirtyä seuraavaan juttuun, nimittäin tulevaan viikonloppuun.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla on tällä hetkellä plakkarissa neljä Les Mills – lajia; step, attack, combat ja pump, jota on kuitenkaan ohjaa tällä hetkellä. Nyt oonkin menossa Les Millsin uutuus lajin, eli Sprintin koulutukseen. Sprint on vielä melko uusi juttu suomessa, eikä sitä tarjota kuin ihan muutamalla salilla, joista toinen on meidän sekasali, eli Wasa Sports Club. Meillä oli itseasiassa koulutus täällä Vaasassa tammikuun alussa, mutta koulutus sattui päällekäin mun Levi-reissun kanssa, joten meen nyt sitten perästä omatoimisesti kouluttautumaan.

Sprint on siis 30 minuuttia kestävä HIIT-treeni, joka tehdään spinning-pyörällä. Sprint ja spinning eivät ole sama asia, sillä eroja on aina tuntirakenteesta pyöräilytekniikkaan asti. Aluksi mietin, että sekottaako tuo uusi laji liikaa spinningin ohjausta, mutta kun kävin tunnilla, tajusin, että ne pystyy kyllä erotella melko hyvin. Tosin mun oma spinning-tunti on ollut jo pitkään kovatehoinen treeni, mutta rakenne poikkeaa silti hieman tuosta sprintistä, jossa pyörän polkimetkin pysäytetään kokonaaan aina välillä. Aluksi olin, että mitä ihmettä kaikki tekee kun ne vetää jarrusta stoppia… 😀 Lyhyesti sanottuna treeni menee niin, että vuorotellaan kovia työ-osuuksia ja lepo-osuuksia vuorotellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koen, että tämäntyylinen tunti sopii mulle hyvin, koska oon tottunut valmentajan rooliin myös muilla tunneilla. Mulla tulee aika vahvasti luonnostaan motivointi ja tsemppaus, mutta katsotaan riittääkö se läpäisemään koulutuksen vaatimia juttuja! Nuo Les Millsin koulutukset ovat myös fyysisesti vaativia, sillä päivien sisällä tehdään ohjaus- ja tekniikkaharjoituksia sekä käydään ohjelmaa läpi useampaan kertaan. Luvassa on siis hiitin täyteinen viikonloppu ja tuun näin ollen olemaan poissa mun omilta tunneilta lauantaina.

Vaikka kyseessä on uuden lajin koulutus, saa noista koulutusviikonlopuista aina kunnon motivaatiopuuskan ja oppii juttuja, joista on hyötyä myös muissa lajeissa. Suosittelenkin aina kaikille ohjaajille käymään edes yhden lajin Les Mills peruskoulutuksen. Koulutuksessa ja sen jälkeen kehityskäyrä on aina nousussa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jumpparintamalla muuten kaikki hyvin. Hieman on kiirettä pukannut muiden hommien vuoksi ja jouduinkin pienessä kiireessä suunnittelemaan uuden lämmittelyn RPV ja Body – tunneille. Joskus paine toimii hyvin, sillä ainakin ensi kokeilun jälkeen lämppäri toimi aivan kivasti. Yleensä teen vielä jotain pieniä muutoksia ensimmäisien ohjauksien jälkeen.

Homma menee siis niin, että ensin etsin kappaleet, sen jälkeen lyön ne Mix Meister nimiseen ohjelmaan, jossa muokkaan kappaleet, eli leikkaan tai lisään niihin jotain ja muutan rytmin eli BPM:n (beats per minute). Sen jälkeen miksailen kaikki kappaleet yhteen niin, että koko setti on yhtä jatkuvaa biittiä. Liikkuvilla tunneilla mulla on nouseva tempo, eli jokaisen kappaleen jälkeen biitti nousee 3-5 iskua, jolloin tehot nousevat sopivasti lämmittelyn edetessä. Spinussa mulla on aina tarkat biitit jokaiselle biisille. Vasta tämän projektin jälkeen alkaa itse koreografioiden suunnittelu ja mietiskely.

Teen saman jutun kaikkien omien tuntien musiikeille. Huomasin joskus, että asiakkailla tulee luonnostaan se, että he lopettavat/pysähtyvät/keventävät, kun biisi loppuu, joten päätin sitten kokeilla poistaa kaikki pysähdykset ja samalla tiellä ollaan edelleen. Onhan se muutenkin mukavaa kun tunti on sujuvaa ja jatkuvaa alusta loppuun. Tietysti tässä on todella paljon työtä, mutta mitä sitä ei tekis hyvän jumpan eteen! 😀

Tässä kun työasioista höpötellään niin voisin mainita, että olen ottanut meidän salin instagram-tilin hoidettavaksi ja tästä lähin jaan siellä myös ravinto- ja treenivinkkejä. Tilillä tulee näkymään myös kivoja ylläreitä seuraajille, joten jos et vielä seuraa Ladies Clubin instaa, tee se nyt–>  wscladies

toppi & trikoot – Energetics*

kengät – Nike free 5.0*

* Intersport Vaasa

kuvat: Riikka


TREENIVIIKKO FIILIKSEN MUKAAN

Voisin sanoa, että oma treeni- ja hyvinvointimotivaationi on tällä hetkellä aika huipussaan. Kai se uusi vuosi on tavallaan kuin uusi sivu ja jaksaa taas eri tavalla tehdä kaikenlaista. Tämä viikko on ensimmäinen ”ehjä viikko” kun olen ollut maanantaista koko viikon kotona ja töissä. Mulla on ollut ihan hirvee treenihimo ja ei ole todellakaan tarvinut patistaa itseään urheilemaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näiden treeniviikkojen jakaminen blogissa, ainakin omalla kohdalla, on aina hieman kaksipiippuinen juttu. Toivon siis, että ymmärrätte suurimman määrän tulevan puhtaasti työn kautta. Ohjaukset on ja pysyy joka viikko ja nyt kun on ollut fiilistä tehdä muutakin, niin mä oon tehnyt. Välillä on ihan hyvä heittää kaikki suunnitelmat tauolle ja tehdä sitä mitä haluaa tehdä, silloin kun haluaa. Joidenkin kohdalla tarvii patistaa treenaamaan ja mun kohdalla välillä toisin päin. 😀

Huomenna on kuitenkin lepopäivä ja tässä haaveilen jos saisin itsestäni sen verran irti, että ottaisin tuon kuvassakin näkyvän foamrollerin käyttöön ja rullaisin hieman alavartaloa auki, jotta jaksaa jumpata myös ensi viikolla!

Tämän viikon treenit näyttää kuitenkin tältä, treenit jakautuvat aina kahteen osaan; aamuun ja iltaan:

MA: salitreeni koko vartalo, bodyattack, spinning, core

TI: tabata-treeni, bodycombat, rpv

KE: bodyattack, core, tbc

TO: sprint (hiit-treeni pyörällä), rpv, bodystep

PE: bikini body bootcamp (koko vartalo), sprint

LA: spinning, body

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lauantain jumpat ovat aina viikon huipennus. Tietää että treeniviikko loppuu niihin ja muutenkin fiilis on korkeella, kiitos viikonlopun. Tänäänkin oli taas niin huippua, kun paikalle oli tullut 60 tyyppiä polkemaan ja jumppaamaan. Oon kiitollinen siitä, että nää ihmiset oikeesti tulee joka viikko mun tunneille. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta mulle se on iso juttu ja toimii tavallaan palautteena kaikesta ajasta ja työstä mitä näihin ohjaushommiin laittaa.

Ensi viikolla ajattelin jo alkaa miksaamaan ensimmäisiä LesMills-tunteja pikkuhiljaa. Bodyattackista lähtee luultavasti jotain vaihtoon, samoin kuin bodystepistäkin. Ilmottauduin eilen myös LesMillsin peruskoulutukseen. Tarkoituksena olisi hankkia uusi laji plakkariin. Kuka arvaa mikä laji kyseessä? Oma ohjausbuugi on myös hyvässä nosteessa ja nyt on fiilistä lähtee kehittämään itseään taas hieman lisää. Nuo LM:n peruskoulutukset on sellaisiakin motivaattoreita. Aina koulutuksen jälkeen on ihan fiiliksissä ja motivaatio huipussaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä kun näistä jumppajutuista jauhan niin tuli mieleen, että bongasiko joku jutun meikäläisestä päivän Ilta-Sanomissa? Jutussa käsiteltiin ryhmäliikuntaa ja sitä mitkä lajit kuluttavat eniten. Jutussa oli mainittu ensimmäisenä HIIT-intervalltreeni ja kyseessähän oli tuo Bikini Bootcamp. Nimi oli vain muutettu hieman ymmärrettävään muotoon.

Tein tästä aiheesta ihan postauksen vuosi sitten –> Tehokkain ryhmäliikuntatunti.

trikoot & toppi: Energetics*

kengät: Nike free*

* Intersport Vaasa (saatu)

kuvat: Riikka

 


MIKÄ SIINÄ RYHMÄLIIKUNNASSA VIEHÄTTÄÄ?

Voin kuvitella, että joku joka ei harrasta jumpissa käymistä, voi ihmetellä miten joku suhtautuu tähän treenimuotoon niin intohimoisesti. En mäkään ehkä ymmärtäisi jos joku blogaisi sulkapallosta ja ylistäisi sitä maasta taivaisiin. 😀 Ei siis ole varmaan jäänyt epäselväksi, että teen työtäni suurella intohimolla ja esimerkiksi nyt joululomien jälkeen oli niin mahtavaa kun pääsi taas ohjaamaan. Joskus pienet tauot tekee oikeesti hyvää ja niiden jälkeen on taas ihan eri fiilis ohjata ja treenata.

Pitkäaikaiset lukijat varmasti muistaa, että blogi oli alunperin treeniblogi, joka painottui ryhmäliikuntaan. Ainon tarinoita treenaamisesta, eli jumppaamisesta. Nykyään näistä tulee kirjoiteltua hieman harvemmin, sillä isosta lukijakunnasta kuitenkin vain murto-osaa kiinnostaa vain yksittäinen aihe, jonka vuoksi koen itsellekkin mielekkäämmäksi ja helpommaksi kirjoitella paljon muustakin treenistä. Lisäksi tuntuu, että oon kirjoittanut jumpista jo kaiken mahdollisen, haha! 🙂

image11

Parhaimmillaan ryhmäliikunta voi siis olla suuri intohimo. Jotain mitä fanittaa ja odottaa, oli sitten jumppaaja tai ohjaaja. Tämä on varmasti siinä mielessä erikoinen ammatti, että moni ohjaaja suhtautuu työhön isolla rakkaudella, jota tehtäis ilman palkkaakin. Ohjauksia pohditaan joka kulmasta ja jälkeenpäin mietitään, että miten se nyt sitten omasta mielestä meni. Huonosti mennyt ohjaus voi harmittaa mielessä vielä pitkään ja onnistuneista seteistä saa sellaisen euforian, jolla elää monta viikkoa. Ohjaan tunteja joka päivä, useamman kerralla, joten mulla on tähän tietty rutiini, enkä ehkä ruodi jokaista ohjausta jälkeenpäin, mutta kuitenkin niihin tulee laitettua yksi jos toinenkin ajatus viikon aikana.

Jumppaajan näkökulmasta voi olla hassua, että ohjausta mietitään niin syvälle. Eikö se ole vaan sitä, että tekee edessä ja sanoo mitä tulee seuraavaksi? Ohjaus voi olla myös edellä mainittua, mutta myös paaaaaljon enemmän. Sitä on hyvin vaikea selittää sanoilla, mitä kaikkea tulee ottaa ohjatessa huomioon, tai miten esimerkiksi erittelee onnistuneen ja huonommin menneen ohjauksen.

Asiakkaana sitä ehkä huomaa, että joskus oli tunti kun ei tarvinut katsoa kelloon kertaakaan, oli helppo pysyä mukana vaikeissa koreografioissa tai tunnin jälkeen on muuten vaan tosi hyvä fiilis. Joskus taas treeni voi olla puuduttavan tylsää, tuntuu ettei tunti lopu ikinä ja koko sali meni epärytmissä eri suuntiin. Usein tällaiset asiat ovat ohjaajan käsissä. Jokaisella ohjaajalla tulisi olla perusasiat kunnossa, eli se että osaa ylipäätään ohjata musiikin rytmiin ennakoiden ja oma teknillinen tekeminen on hyvää. Kun perusasiat ovat kunnossa, lähdetään viilailemaan muita asioita. Ja se lista on yllättävän pitkä. Tunnilla viihtymiseen vaikuttaa tietysti myös se, mistä asiakas tykkää ja mitä priorisoi eniten. Tämän vuoksi ei voi sanoa, että joku ohjaaja on parempi kuin toinen, sillä jokaiselle löytyy jotain. Toki tietyt jutut miellyttävät suurinta osaa asiakkaista, mutta sitten pienillä asioilla voi olla merkitystä, joku ärsyttää ja joku ihastuttaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

<3

Koskaan ei ole valmis, sillä aina on osa-alueita joissa voi kehittyä. Yhtäkkiä sitä huomaa menneensä eteenpäin jossain jutussa, tai kun uskaltaa muuttaa omia tuttuja kaavoja, voi huomata että ne toimiikin paremmin kuin entiset. Ongelma on ehkä yleisesti jämähtäminen, eli jäädään siihen samaan juttuun mitä on tehty jo 10 vuotta, eikä haluta ajatella että omassa tekemisessä olisi kehitettävää. Ajat muuttuu, trendit muuttuu ja tieto lisääntyy, sitä täytyy vaan yrittää pysyä mukana ja pitää mieli avoinna.

Mikä siinä jumpassa sitten viehättää? Oma vastaus on se tunne, mikä tulee kun hyvä musiikki ja liike yhdistyy, tunnelma, yhdessä tekeminen, onnistuminen ja kehittyminen. Ja onhan se siistiä kun salillinen jengiä tekee mitä käsken. 😉 Mulle musiikki on todella suuressa roolissa ja jos esimerkiksi musiikki on liian hiljaa, fiilis putoo. Pystyn hakea fiilistä hyvin erilaisista musiikkityyleistä, mutta onhan se tietysti ihan mahtavaa kun on huikee kappale ja sitä saa tykittää menemään niin kovaa kun kropasta lähtee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löytyykö sieltä ruudun takaa vielä jumppafriikkejä vai ovatko kaikki muuttaneet muihin blogeihin lukemaan? 😀

PS. Olen lähdössä huomenna aamulla 6:00 Blogimatkalle Leville ja näin ollen poissa töistä pe-su, mun perjantain ja lauantain tunneilla on siis tuuraajat. Harmittaa, kun on mennyt niin monta viikonloppua ohi, mutta onneksi tässä on koko kevät aikaa vielä jumpata! 🙂


BODYATTACK-MARATON (video)

Reilu viikko sitten tempastiin tehokas ja hauska Bodyattack-maraton ja lupailinkin kirjoitella aiheesta hieman enemmän. Kyseessä oli siis kahden tunnin setti, joka sisälsi yhteensä 24 kappaletta. Edellisessä maratonissa mulla oli 25 biisiä ja tuolloin aikataulu venyi hieman. Tälläkään kertaa en pysäyttänyt musiikkia kertaakaan, vaan vedettiin koko setti putkeen. Sanoin asiakkaille, että juokaa silloin kun janottaa ja ottakaa taukoja jos tarvii! Jossain puolenvälin tietämillä yksi asiakas tuli huikkaamaan, että muistathan säkin juoda. 😀 Join ensimmäisen kerran vasta 90 minuutin jälkeen, koska olin niin täpinöissä, ettei paljon käynyt vesipullo mielessä. Olin toki tankanut huolellisesti ennen tuntia ja yleensä pärjään näillä esitankkailuilla aika hyvin. Yleensä ohjatessa ei ehdi hirveesti hörppiä, sillä aina jos on tauko, on jotain sanottavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Väsäilin tuollaisen pienen videoklipin tapahtumasta. Eve tuli siis vauvan kanssa kuvaamaan toiselle puoliskolle parit kuvat ja videot. Kuvat ovat kaikki aika suttuisia, mutta videoista sain kasattua alla näkyvän pätkän. Huomaan, että kun alan itse olla puhki niin huudan vaan muille että ”anna mennä!” 😀 Haha. Musiikki kuuluu videoilla aina huonommin, eikä todellista magiaa pysty tuntemaan muuta kuin olemalla paikalla. 😉

Puolessa välissä tuo lattia veti aika liukkaaksi, mutta ovien avaus auttoi onneksi aika nopeesti asiaan. Viimeisessä biisissä mulla meinas lähteä jalat alta burpee+kerähyppy yhdistelmässä, mutta onneksi oli vielä sen verran voimia että pystyi seivaamaan tilanteen liukastumisella. Kukaan ei kaatunut, eikä pyörtynyt, vaikkakin tunnin päätteeksi mun nesteytysjauheet meni aika hyvin kaupaksi! 😀

On se vaan kummaa, mihin kaikkeen kroppa pystyy kun on kivaa. Taisinkin mainita, että en ikimaailmassa jaksaisi hyppiä kahta tuntia putkeen ilman hyvää musiikkia ja fiilistä, niistä saa ihan oikeesti voimaa.

Tässä vielä biisilista:

  1. Feels like a prayer – BA70
  2. Bad romance – BA70
  3. Me against the music – BA70
  4. Layla – BA83
  5. Take me to the clouds above – BA67
  6. Good life – BA78
  7. Starships – BA79
  8. Nessaja – BA78
  9. Sweat – BA75
  10. In my head – BA71
  11. Stomp to my beat – BA78
  12. Heaven is a place on earth – BA74
  13. Nothing can hold us back – BA79
  14. Raver – BA84
  15. Bridge of life – BA80
  16. Zombie – BA67
  17. Party rock anthem – BA75
  18. Freakin’ perfect – BA75
  19. See the light – BA63
  20. This is nightlife – BA84
  21. Push it – BA78
  22. Like a rainbow – BA72
  23. Rock the party – BA87
  24. Time of our lives – BA90

kuva & video: Eve

muokkaus ja editointi: minä

Jumppakamuille tiedoksi! Lähden siis huomenna Helsinkiin ja olen poissa kuvioista tiistai-illan ja keskiviikon tunnit. Tuuraan huomenna WSC sports gymillä kl. 11:00 spinning 30 minuuttisena ennen lähtöäni. 🙂