UUSI LAJI IHASTUS!

Kuten tiedätte, intohimoni treenaamiseen on suuri ja nautin etenkin hikisistä, kovatehoisista urheilusuorituksista. Olisi kiva innostua yhtä lailla kevyistä ja rauhallisemmista jutuista, mutta ehkä ne vielä odottelee tulemistaan. Mulla menee hieman kausittain lajit, joista diggailen eniten. Tykkään ohjata sekä itse suunniteltuja tunteja, että myös Les Mills – tunteja. Omilla tunneilla on enemmän vapauksia musiikin ja liikkeiden suhteen, kun taas millseissä on se hyvä puoli, että saa hyvän, toimivan paketin valmiina, jolloin myös asiakkaat tietävät mitä saavat. Les Mills on luotettava setti, kun taas omilla tunneilla saa käyttää luovuutta ja omaa inspiraatiota. On todella palkitsevaa, kun saa kasattua toimivan setin, josta myös asiakkaat tykkää.

Collage_Fotor

Oon aina kokenut olevani bodyattack/bodystep – tyyppi, eli nuo kaksi lajia on ollut mulle Les Mills – lajeista ne tärkeimmät, kun taas combat ja pumppi on tulleet näiden jälkeen. Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että oon tässä viimeisen puolen vuoden aikana syttynyt combattiin ihan uudella tavalla. Combat on nykyään yksi viikon kohokohdista ja se on noussut attackin ja stepin kanssa samalle levelille. En tiedä mitä tässä on loksahtanut kohdilleen, mutta tunnin ohjaaminenkin tuntuu nykyään tosi hyvältä ja varmalta. Onhan tässä jo tullut 5-vuotta sitä treenattuakin.

Tämä ohjaaminen on myös jatkuvaa itsensä kehittämistä ja hyvä niin. On hauskaa ajatella taaksepäin, kun jossain vaiheessa on vaikka ajatellut olevansa hyvä jossain ja nyt jälkeenpäin kun miettii, on tullut melkoisen harppauksen eteenpäin siitä hetkestä. Tietysti silloin on varmaan ollut ihan hyvä siihen tilanteeseen nähden, mutta onneksi itsekin huomaa kehittyvänsä aina välillä. Joskus saattaa tulla sellaisia kausia, että kaikki junnaa paikallaan ja tuntuu ettei saa itsestään enää mitään uutta irti ja sitten taas toisessa hetkessä kaikki skulaa erinomaisen hyvin.

Tuo biisi on aika kiva mixaus vanhasta hittikappaleesta. Löytyy mun RPV/Body lämmittelystä tällä hetkellä.

Tällä viikolla oonkin treenannut ainoastaan jumppien muodossa, sillä HYPOXIN vuoksi oon jättänyt omat salitreenit väliin. Huomenna reissaan taas vaihteeksi stadiin pikavisiitille, joten bootcamp jää väliin ja oon sitten taas lauantaina jumppien parissa. Mulla on muuten synttärit lauantaina ja tällä hetkellä oon kauhusta kankeena, kun meinaa pukata pientä ikäkriisiä! 😀 Oon kuitenkin aika hyvin saanut rauhoteltua itseäni ja hokenut mielessä että ikä on vaan niitä numeroita..

Nyt valmistaudun illan steppiä varten ja sitten pitäisi vielä pakkailla kamat kasaan huomista reissua varten!


9 Responses to “UUSI LAJI IHASTUS!”

  1. Maija sanoo:

    Moi Aino!
    Jos millään ehit huomenna, niin tuu syömään Ravintola Factoryyn, Aleksanterinkatu 13. Oon töissä siellä klo 15.30 asti, tuu moikkaamaan! Meiltä saa oikeasti helsingin parasta salaattia!! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Olispa kiva tulla! Katon vähän miten meidän kuvausaikataulu menee ja antaa periksi!:)

  2. yksinkertainen sanoo:

    Attack ♡♡
    Blogisi on ihan mahti ja tämäkin asia on varmaan kerrottu monesti, mutta voitko vääntää vielä rautalangasta: jos treenin jälkeen pitää syödä esim. 60g hiilaria, vaikka bataatista, niin tarkoittaako se 60g bataatin määrää vai sitä, että bataattia pitää syödä niin paljon, että nimenomaan hiilihydraatteja tulee se 60g? 😮

    • ainorouhiainen sanoo:

      Useimmiten se tarkoittaa että syödään sitä bataattia 60 g =)

  3. Miulla sama että tykkään enemmän sellaisesta reeniä prkl menosta :D. Tänään unohdin treenitopin kotiin niin oli pakko tehdä tosi rauhallisesti. Kehonhuoltoa olisi toisaalta hyvä tehä useamminkin kun istumatyö jumittaa aika hyvin kroppaa :/

    T.Tiina
    fitfatmama.fitfashion.fi

  4. KS sanoo:

    Moi Aino!

    Lämmin kiitos blogistasi: susta huokuu, että olet löytänyt oman juttusi ja teet sitä täysillä. 🙂 Kirjoitat kivasti ja uudet treenivinkit on aina tosi tervetulleita (kokeilen tänään sun Summer Fit -treenejä salilla).

    Olisi kiva päästä joskus kokeilemaan sun tunteja – harmi vaan, ettet ohjaile täällä Helsingissä. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! Tervetuloa vaan jumpalle jos joskus vaasan suuntaan eksyt! =)

  5. Annika sanoo:

    Itelle combat on se Les Mills -rakkaus♡ Se fiilis siellä on vaan jotakin, mitä en muusta saa! Aivan huippua ja innolla ootan uutta ohjelmaa.

    Toisena lempparina balance:* Siellä tulee niin zen-fiilis ja sopii mulle paremmin kuin joku joogalaji, jossa hengitellään pitkään samassa asennossa… Balancessa en tylsisty ja joka ohjelmassa on joku juttu, jossa haluaa kehittyä;*

    Muissa en sitten käykään, vaan keskityn enemmän salin puolelle.

  6. Hanne sanoo:

    Oho olipa yllätys 🙂 mutta toisaalta samaa mullakin. BODYPUMP on noussut mun ykkösohjauslajiksi. Mulla on just vain pumpista on tunti. Balance pari jaettua tuntia ja stepissä ja attackissa tuurailen ja tiimiohjaan. Siihen vaikuttaa myös mun terveys/sairaus. Mulla on pölyallergia aika paha ja hengästystunneilla allergiaoireet pahenee

Kommentoi