Oon taas viime aikoina miettinyt paljon tätä positiivisuus/negatiivisuus asiaa. Juttuhan on niin, että molemmat ovat hyvin tarttuvaa ja leviävää sorttia. Asian huomaa helposti esimerkiksi kommenttiboksissa, jos kommentteihin eksyy yksi negatiivinen kommentti, alkaa homma yleensä leviämään. Kun ensimmäinen uskaltaa sanoa jotain rumaa/negaa, on muiden helpompi yhtyä joukkoon, vähän kuten koulukiusaamisessa, tai kiusaamisessa yleensä. Lähes aina negatiivisiin juttuihin, joku yhtyy ”samaa mieltä” – kommenteilla tai pidemmällä raapustuksella. Itse olen tämän vuoksi tullut tulokseen, etten julkaise kommentteja, joissa ei oikeasti ole mitään ns. rakentavaa palautetta tai järkevää sanomaa. Jos kommentoija haluaa haukkua tai aiheuttaa pahaa mieltä, kyllähän se kommentti tulee kirjoittajan näkyviin, mutta turha sitä on enää jakaa muulle lukijakunnalle kasvattamaan negatiivisuutta.
Sama ilmiö toistuu ihan oikeassa elämässä, negatiivisuus leviää ja joillakin kaveriporukoilla saattaa olla ihan harrastuksena märehtiä kaikkea, mikä on paskaa ja miten asiat on huonosti. Myös alintajunnassa tapahtuva suhtautuminen asioihin voi vaikuttaa omaan arkeen hyvin paljon – niin hyvässä kuin pahassa. Jos on asennoitunut jo valmiiksi negalla asenteella esim. töihin/kouluun lähtöön, on päivä varmasti raskas ja tylsä. On hauskaa, miten paljon itse pystymme vaikuttaa omaan onnellisuuteen ja olotilaan. Harmi, ettei tätä ehkä ymmäretä käyttää voimavaraksi niin paljon kuin olisi mahdollista.
Olenko itse aina positiivinen ja iloinen? En todellakaan. Taistelen välillä masentavien ajatuksien ja olotilojen kanssa, mutta onneksi aika harvoin. Mielialani saattaa vaihdella päivänkin aikana paljon. Aamulla voi olla huippuhyvä fiilis ja sit yhtäkkiä alkaakin miettiä, että taas samanlainen tylsä päivä ja sitten taas illalla pohtii että kylläpä rakastan mun arkea paljon. 😀 Oon kuitenkin yrittänyt opetella positiivista suhtautumista asioihin. Jos joku asia tuntuu oudolta tai uudelta, en lyttää sitä heti, vaan annan mahdollisuuden, tai ylipäätään haluan antaa toisille ihmisille oikeuden olla erilainen kuin itse olen. Tuomitseminen ja arvostelu on jotenkin niin turhaa.
Siis tottakai sitä joskus ihmettelee suuresti toisten ihmisten toimintatapoja, mutta jos asiasta ei ole itselle harmia, tai se ei aiheuta esimerkiksi vaaraa kenellekään, miksei sitä voi hyväksyä, vaikka itse ei olisi ihan samoilla linjoilla? Mun ajatusmaailmaan ei vaan yksinkertaisesti mahdu se ajatus, että joku voisi tuntea hyvää oloa satuttamalla muita. Ennen kuin sanoo sen ruman sanan työkaverille, kommenttiboksiin tai vaikka vanhemmille, kannattaa miettiä miltä kyseinen palaute tuntuisi omalla kohdalla.
Jos tuntee itsensä negatiivissävytteiseksi tyypiksi, kannattaa ihan vaan kokeilla jonain päivänä huijata itseään ja pakottaa positiivisia ajatuksia ilmoille. Jos sanoo vaikka ääneen että onpa kiva mennä töihin tänään, voi olla että siitä tuleekin vähintäänkin siedettävää sinä päivänä.
Levitetään siis mielummin sitä positiivisuutta uuteen viikkoon! Haluan vielä mainita, että 99% lukijoistani on todella positiivista sakkia. Saan paljon kannustavia, positiivisia kommentteja ja on kivaa kuinka jaksatte aina kertoa mielipiteitä ja ajatuksia eri asioihin liittyen. Kiitos siitä. 🙂
kuvat: Riikka
