KUN MIKÄÄN EI (NYKYÄÄN) RIITÄ

Riittämättömyyden tunne, vertailu ja paineet ovat nykypäivää. Riittämättömyyden tunnetta tuntee varmasti lähes jokainen, ainakin joskus. Työ, opiskelut, harrastukset, ulkonäkö, vanhemmuus…u name it. Epävarmuuksia voi kokea elämän monilla osa-alueilla ja nykyinen sosiaalisen median hurja käyttömäärä ei ainakaan helpota asiaa. Uskon, että monet riittämättömyyden tunteet johtuvat somen luomista illuusioista elämän eri alueilla. Oli riittämättömyyden syy mikä tahansa, tässä muutama ajatus joita voi lähteä työstämään parempaa fiilistä kohti.

Erota todellisuus ja illuusio. Nosta nenä luurista ja katsele ympärillesi. Ovatko kaikki ihmiset oikeasti niin upeita ja täydellisiä kuin some antaa ymmärtää? don’t think so. Myös seuraamillasi ihmisillä, tileillä ja sivustoilla on suuri vaikutus siihen millaiset odotukset asetat itsellesi.

Vertailetko ja kadehditko? Ehkä jopa ärsyynnyt tietyistä henkilöistä, koska he ovat siellä missä haluaisit olla. Joskus toisten onnistuminen muistuttaa siitä, että ei ole tehnyt asioita omien unelmien ja/tai tavoitteiden eteen. Tuntee huonoa omaatuntoa, ettei tee sitä mitä oikeasti haluaisi. Tällainen on hyvä tiedostaa ja kääntää ärsyyntyminen motivaatioksi – Jos tuo pystyy, pystyn minäkin!

Liika suorittaminen ja itsensä pakottaminen asioihin, ”koska kaikki muutkin” on kuitenkin todella huono motivaattori. Muutokset ja tavoitteet tulisi lähteä omasta halusta, ja jos oikeasti jotain haluaa, myös motivaatio tekemiselle on olemassa. Se täytyy vain ottaa käyttöön! 

Riittämättömyyden tunne on 99% varmuudella omassa päässä. Tiukasti siellä korvien välissä lienee uskomus, mitä muut ihmiset ajattelevat itsestä. Itse tulee ehkä keskityttyä juuri niihin kuviteltuihin heikkouksiin ja verrattua itseään muihin, mikä laskee itsetuntoa sekä tervettä minäkuvaa. Usko pois, että muut eivät ajattele/näe sinua sellaisessa negatiivisessa valossa kuin saatat itse ajatella. Seiraavan kerran kun otat vaikka valokuvan, älä etikkään heti niitä tuttuja huonoja kohtia, vaan yritä katsoa kuvaa eri kulmasta ja miettiä mikä siinä on hyvää!

Sillä on ihan oikeasti väliä, millaisia ajatuksia itsestään ajattelee. Positiivisiin juttuihin keskittyminen auttaa muuttamaan omaa ajattelutapaa ja ajan kanssa parantaa itsetuntoa. Olet oikeasti täysin hyvä juuri noin. Luulemasi heikkoudet ovat omassa päässä (tai toisen henkilön) luotuja uskomuksia ja todellisuudessa pärjäät juuri niin hyvin kuin kuka tahansa muukin! 🙂

Huono itsetunto tai epävarmuudet voivat johtaa myös muiden miellyttämisen haluun. Haetaan jonkinlaista hyväksyntää olemalla kilttejä ja sopeutumalla kaikkeen. On toki hyvä asia ottaa muut huomioon, mutta omat rajat sekä arvot tulee tietää ja niistä pitää kiinni. Se, että joku ihminen ei tykkää sinusta tai loukkaantuu jostain on täysin normaalia, eikä lainkaan vaarallista. Maailmassa tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä toisiaan ja siinä ei ole mitään väärää.

Usein myös ajatellaan, että jos joku on toista mieltä jostain, hän ei tykkää henkilöstä joka ajattelee toisin. Mielipiteet ja henkilöt ovat kuitenkin eri asia. Itse en ainakaan arvota tai muodosta mielipidettä henkilöstä, vaikka hän olisi eri mieltä jostain asiasta kanssani. Et ole syntynyt miellyttämään ja palvelemaan muiden mielipiteitä, vaan tekemään päätöksiä sen mukaan mitä itse elämältäsi tahdot! Tää on oikeasti aika siisti juttu kun sen oikeen kunnolla hiffaa!

Ei ole itsekästä tehdä valintoja oman itsensä takia. Jotta pystyy rakastaa muita ja olla tasapainossa, täytyy ensin olla sovussa itsensä kanssa. Riittämättömyyden tunne on tosiaan vain omissa ajatuksissa ja siitä vankilasta pääsee eroon, kun tiedostaen alkaa muuttaa omia ajatusmallejaan. Joskus ajatusmallit voivat olla niin tiukasti omassa päässä, että niitä pitää samanlaisena totuutena, kuin sitä että maapallo on pyöreä. Mietippä hetki, että voisiko näissä asioissa olla sittenkin taustalla se, että joku asia tai tapahtuma on synnyttänyt ajatuksen, että pitäisi pyrkiä esimerkiksi täydellisyyteen töissä/koulussa? Olla tietyn painoinen tai näköinen? Mitä pahaa voi tapahtua jos näistä ajatuksista hellittää hieman? Luultavasti ei yhtään mitään!

Positiivisia ajatuksia just sun iltaan, olet hyvä ja riität just noin!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


ONKO SE SULTA POIS?

Yksi asia mikä on pyörinyt paljon mun mielessä ja mitä en ole koskaan voinut ymmärtää toisten ihmisten käytöksessä on se, että maristaan, valitetaan ja vingutaan, jos joku muu saa jotain. Etenkin jos kyseessä on tilanne, että toisen ihmisen ”saaminen” ei vaikuta millään tavoin muihin ihmisiin, mutta se koetaan jotenkin negatiivisena asiana. Jos tuo saa, niin munki pitää tai jos mä en saa, niin ei saa kukaan muukaan?! Siis mitä ihmettä. Miksi on niin vaikea olla iloinen toisen ihmisen puolesta? Tai jos ei pysty olla iloinen, niin pystyisikö olla edes neutraali?

Sanontakin kuuluu, että suomalainen on valmis maksamaan 100 € ettei naapuri saa 50 euroa. Tämä kävisi hyvin järkeen tuon yllä olevan kappaleen viestin suhteen, sillä ilmeisesti toisen epäonni on monen suomalaisen onni. 😀 Myönnetään, että aina ei ole helppoa iloita muiden puolesta, etenkään jos itsellä ei ole mennyt hommat ihan putkeen, mutta fakta on myös se, että negatiivisuus tulee negatiivisen luokse. Oon miettinyt paljon positiivista asennetta ja positiivisuutta ylipäätään ja tiedän, että se ei oikeasti ole ihan niin helppoa aina. Vaikka kuinka yrittäisi, niin aina ei vaan jaksa olla positiivari parhaasta päästä. Siltikin, turhiin asioihin tarrautuminen ja ainainen valittaminen ei tuo kenellekään mitään hyvää.

Jos puhutaan vielä sananen negatiivisuudesta, niin etenkin nyt somen kukoistuksen aikana on korostunut tietynlainen arvostelu ja kiusaaminen entistä voimakkaammin. Keskustelupalstoilla vatvotaan ties mitä ja toisia ihmisiä arvostellaan ties mistä. Tuntuu, että asiasta kuin asiasta yritetään aina kaivaa jotain virheitä tai huonoja puolia. Tästä syystä kukaan ei varmaan enää halua kirjoittaa tai julkaista mitään sen syvempiä ajatuksia, kun tuloksena päällensä saa aina enemmän tai vähemmän paskaa. Mä en tiedä minkälaisia ihmisiä ne oikeasti on jotka siellä kirjottelee, mutta jollain tavoin säälin heitä ja ennen kaikkea heidän jälkikasvuaan, jos sellaista löytyy. Pojasta polvi paranee, vai miten se meni.

Nyt meinaa lähtee tämäkin teksti valituksen puolelle, mutta halusin vain ottaa tämän asian esiin, koska se on noussut eri tilanteissa esiin viime aikoina. Mä en ole itsekään mikään maailman paras kehumaan muita ja vaikka usein ajattelen jostain tyypistä, että vitsi kun toi on hyvä tossa tai tossa hommassa, niin jostain syystä sitä on vaikea sanoa ääneen. Aina on jotain missä vois kehittää itseään paremmaksi! 🙂

Omia käyttäytymismalleja on mahdollista muuttaa, kunhan ensin tiedostaa ne itse. Miksi kokee negatiivisia fiiliksiä toisen onnistumisesta tai jos joku muu saa jotakin jota ei itse saa? Ajatelkaa, jos kaikki tällainen ylimääräinen negatiivisuus saataisiin kytkettyä pois, kuinka paljon kivempaa kaikilla olisi?

Loppuun voisin aiheeseen liittyen kertoa fiiliksiä tämän viikon tiimoilta ja kuinka hitsin ylpeä olen mun työpaikasta ja etenkin kaikista ohjaajista meidän salilla. Voisin vaikka väittää, että helpolla ei löydä paikkaa jossa on talo täynnä näin taitavia ohjaajia, jotka panostaa tähän hommaan 110 % !!! 🙂 Tällä viikolla on omakin ohjausinto noussut ihan uusille leveleille ja ootan vielä tuota viikonlopun huipennusta kun päästään korkaamaan uusi Bodyattack 100 – ohjelma! Wohhoo, liikunnan ilo on kyl paras ilo!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


POSITIIVISUUDEN VOIMALLA

Välillä tulee selailtua omia vanhoja tekstejä ja tänään osui silmiin vuoden alussa raapusteltu teksti. Olin tänään itse juuri tämän tarpeessa ja ehkä siellä on joku muukin. Laitetaas iso lastillinen hyvää mieltä, energiaa ja fiilistä just sun viikonloppuun!

Hei sinä siellä! Joojoo, just sä. Kai tiesit, että oot ihan mielettömän huippu tyyppi niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Et edes tiedä minkälaisten lasien läpi muut ihmiset sut näkee. Sulla kun on usein tapana nähdä ne epäkohdat, mistä et itse tykkää, mutta muut ihmiset näkeekin sut ihan eri tavalla ja oot tosi ihana just tollasena kun oot. Sun täytyy itsekin katsoo välillä itseäsi hieman erilaisin silmin, sillä kun sä hymyilet, koko sun olemus hehkuu. Muistathan siis nauraa niin paljon kun ikinä jaksat. Myös ilman syytä.

Meillä on kaikilla epävarmuuksia ja heikkouksia, ihan kuten sullakin. Tiesitkö, että ne epävarmuudet usein vaan jarruttaa sun matkaa kohti niitä unelmia mitä haluat saavuttaa? Oikeesti mitään esteitä ei edes ole, sulla on nimittäin ihan samat edellytykset kuin kaikilla muillakin, joten ethän anna minkään tai kenenkään latistaa sun itsetuntoa tai yrittämistä.

Sulla on ihan varmasti joku haave, minkä toivoisit toteutuvan. Just se haave on täysin oikeanlainen, eikä sillä mitä kukaan muu sanoo, ole yhtään mitään merkitystä. Jos joku sanoo, että sun haave on liian pinnallinen/suuri/pieni/outo/hassu, se johtuu vaan siitä, että ne pelkää että sä saavutat sen mitä haluat. Yleensä silloin kun lähdet tavoittelemaan asioita, se tekee susta niin vahvan, että toisia ihmisiä se saattaa pelottaa. Silläkään ei ole mitään merkitystä, sillä sä et elä sun elämää muille, vaan itsellesi.

Kaikki on sun käsissä, sä voit luovuttaa tai uskoo ja mä tiedän, että sä uskot ja pystyt ihan mihin ikinä haluat! Ainoa asia mikä erottaa sut muista on se, että päätät alkaa tehdä asioita. Kun sä aloitat, niin sen jälkee sua ei pysäytä enää mikään. Muistathan siis aloittaa mahdollisimman pian, vaikka nyt heti. Hyvistä asioista syntyy nimittäin oravanpyörä, josta tulee niin iso lumipalloefekti, että mikä tahansa on mahdollista.

Joskus jonkun tarinan opetus saattaa olla kallis, mutta sen jälkeen oot aina enemmän kuin valmis kääntään sivua. Oot saattanut käydä rankkoja aikoja ja asioita läpi, mutta tiesithän, että loppujen lopuksi nekin ikävät asiat on vaan hyvä juttu. Siihen voi mennä viikko tai viisi vuotta, mutta jonain päivänä sä tajuat miksi just sulle kävi niin. Kaikilla asioilla ja ihmisillä on jonkinlainen merkitys sun elämässä ja se, miten suhtaudut niihin ratkaisee paljon enemmän kuin se mitä sieltä tulee vastaan. Sulla on niin paljon kapasiteettia käytettävänä, että et edes vielä tiedä sen määrää. Nyt sun täytyy vaan päättää mihin käytät omat voimavarasi. Suuntaatko ne unelmien tavoitteluun vai pelkkään haaveiluun?

Tiesithän senkin, että sun onni ei ole kiinni muista ihmisistä tai niiden hyväksynnästä? Ne ihmiset jotka ovat tärkeitä, ovat siinä ilman yritystäkin. Sä pärjäät tosi hyvin myös ihan yksinkin, koska kaikista tärkein ihminen sun elämässä olet sä itse. Jokaisessa elämänvaiheessa on omat ruusut ja risut, täytyy vaan itse osata suunnata energia oikeisiin asioihin. Jos sä teet sitä mitä rakastat, mikään ei voi mennä pieleen. Ja muista vielä, älä usko niitä tyyppejä, jotka yrittää painaa sua alaspäin tai sanoo ettei sun kannata. Aina kannattaa, jos siitä tulee itselle hyvä mieli.

Sitä saa mitä haluaa, se kuuluu suunnitelmaan tai sattuman kauppaan, mutta sä itse päätät mitä saat. Nyt vaan alat toimia niitä asioita kohti. Koska sulla on se voimavara mitä tarvitaan. Kuukauden kuluttua et voisi olla onnellisempi, että otit ensimmäisen askeleen. Taaksepäin on ihan turha katsella, sillä kaikki mitä tulee tapahtumaan on edessä. Edessä on se hetki mihin sä pystyt vielä vaikuttamaan, joten muistathan pitää katseen siihen suuntaan. Sulla on kaikki just hyvin ja kaikki tulee menemään loistavasti. <3


HELMIKUUN HELMET

En voi uskoa, että tätä vuotta on kulunut jo kaksi kokonaista kuukautta. Aika on taas mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin, mikä tarkoittaa että pian onkin jo kesä, jee! 😀 Jos tammikuussa oli vielä pientä alkukankeutta uusien kuvioiden suhteen, niin helmikuussa hommat lähti pyörimään kunnon voimalla eteenpäin. Oon tehnyt paljon hommia erilaisten tavoitteiden eteen ja oon niin pirun onnellinen, että päätin aloittaa tällaisen uuden vaihteen. Ennen kuin alan listaamaan helmikuun helmiä, haluan vinkata ihan huikeesta arvonnasta instagramin (ainorouhiainen) puolella. Arvon siellä 150 €:n arvoisen lahjakortin GoodWear – verkkokauppaan, josta on mm. tämän postauksen kuvien vaatteet. GoodWearilta löytyy myös hyvät valikoimat suosittuja Dromeja sekä Tally Weijl – farkkuja!

Ensimmäisenä on pakko aloittaa uuden valmennuksen aloittamisesta. Hauskaa, että mietin melko pitkäänkin, että onkohan tästä mitään hyötyä. Tämä todistaa taas sen, että aina kannattaa kokeilla jotain uutta jos se vähänkään houkuttaa. Usein asiat, jotka hieman pelottavat etukäteen ovat juuri niitä parhaita juttuja! Olen siis iloinen, että päätin poistua omalta mukavuusalueelta ja kokeilla uutta tapaa toteuttaa terveellisiä elämäntapoja!

Kirjoittelin viime viikolla unelmien ja tavoitteiden toteutumisesta ja saavutinkin yhden asian, jonka eteen olin tehnyt paljon töitä. Yksi vuoden alussa tekemistä tavoitteista oli saada talous takaisin tasapainoon, sillä uusien kuvioiden (ja oman elämäntyylin) myötä, huomasin, että nyt täytyy alkaa skarppaamaan, ettei mennä ihan miinuksille rahatilanteen suhteen. Olen tottunut liikaakin elämäntyyliin, jossa ostelen ja teen mitä huvittaa, joten tämä oli pieni opetuksen paikka, kun oli pakko alkaa katsoa mihin sitä rahaa heittelen ja kuinka paljon. Lyhyessä ajassa sain hoidettua hommat niin, että nollasin kaikki luottokortit sun muut tilit, joiden piikkiin on tullut nettishoppailtua viime kuukausina. 😀 Olen myös saanut pudotettua ruokakulujani ihan hurjasti alaspäin, kuitenkaan laadusta liikaa tinkimättä! 🙂

Yksi tämän kuun kohokohta oli tietysti uuden mave-enkan tekeminen. Mikään ei ole niin siistiä kuin huomata, että on oikeesti kehittynyt konkreettisesti ja vielä hurjan paljon. 140 kilon nosto pisti hymyn huulille ja tiedän, että pystyn vieläkin parempaan, joten se motivoi jatkamaan treenikuvioita samaan malliin. Eilen huomasin myös leuanvetojen sujuvan taas pitkästä aikaa kevyesti. Teen siis tällä hetkellä saliohjelmia, joissa pystyn seurata kehittymistäni ihan viikottain, joten joka kerta kun lähden treenaamaan, odotan innostuneena miten tulokset paranevat. Todella motivoivaa! 🙂

Olen useaan otteeseen kertonut, että uuden ruokavalion myötä saan syödä mielestäni todella runsaasti. Tästä huolimatta olen alkanut huomata kehon kiristymistä, mikä tuntuu aivan älyttömän siistiltä! Saatan olla pinnallinen, mutta ulkoiset muutokset antavat vähintään yhtä paljon motia, kuin esimerkiksi nuo paranevat treenitulokset. Olo on siis kaikinpuolin todella hyvä tällä hetkellä!

Uudet hiukset by Salonki14. Kävin pari viikkoa sitten kampaajalla uusimassa pidennykset ja oon ollut supertyytyväinen lopputulokseen. Suosittelen lämpimästi kyseistä mestaa! Hauskaa, että näinkin ”pieni” asia vaikuttaa niin paljon omaan yleiseen fiilikseen.

Helmikuussa on myös hymyilyttänyt eräs ihmissuhde, joka on ollut vähintäänkin ylä- ja alamäkeä vuorotellen. Tällä hetkellä hommat näyttäisi kuitenkin menevän parempaan suuntaan!

Obelix! Oon tällä hetkellä hauvan yksinhuoltaja sillä exäni asustelee Norjan maalla. Sitä ei voi ymmärtää, miten ihana olento tuollainen hauva voi olla. Ollaan lähennytty hurjasti viimeisien kuukausien aikana ja ollaan nykyään ihan erottamattomat. Obelix tuo mun jokaiseen päivään niin sairaan paljon iloa. <3

28 päivään on kyllä mahtunut poikkeuksellisen paljon hyvää! Olisi ihan huippua, jos säkin kertoisit yhden helmikuun helmen kommenttiboksissa! <3

Ja hei, muistakaa käydä osallistumassa insta-arvontaan!

KUVAT: Anna Riska / Annmarias

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ASIAT JOTKA ILOSTUTTAA

Näköjään en ole ainoa, jota ärsyttää silloin tällöin jotkut asiat ja tavat. Tasapuolisuuden nimissä ajattelin jakaa muutaman jutun, joista oon viime aikoina tullut iloiseksi. Haastan myös just sut kertomaan ainakin yhden asian, mistä on tullut viime aikoina hyvä fiilis!

collage_fotor

Onnistunut treeniviikko ja motivoitunut fiilis – Vihdoinkin oon löytänyt taas kunnon draivin treenaamiseen. Muistin jälleen, että motivaatio lähtee aina siitä, että pakottaa itsensä vain aloittamaan. Ensimmäisen treenin jälkeen homma alkaa rullata kuin itsestään. Oon tehnyt tällä viikolla ohjauksien lisäksi kolme tosi hyvää salitreeniä. Luulisi, että pitkän tauon jälkeen voimatasot olisivat pudonneet, mutta nyt olikin käynyt melkeinpä toisinpäin, jess!

Lähentyneet välit ystäviin – Tuntuu, että oon päässyt taas asteen lähemmäs eräitä uudempia sekä vanhempia ystäviäni ja se tuntuu todella hyvältä. Nyt on ollut enemmän aikaa nähdä kamuja ja tehdä asioita yhdessä. Näistä jutuista tulee aina hyvä mieli ja muistaa kuinka tärkeää on jakaa omia ajatuksia ja juttuja, eikä vain pitää kaikkea sisällä.

collage_fotor1

Työkuviot rullaavat loistavasti – Olen jokaisena päivänä kiitollinen, että saan tehdä työtä josta nautin! Ryhmäliikunnasta saa sen sosiaalisen puolen tyydytettyä ja täältä blogista paljon erilaisia juttuja. Viime aikoina onkin käynnistynyt paljon kivoja rattaita pyörimään! 🙂

Eräs ihminen, joka on saanut mun olon tosi hyväksi viime aikoina. 

collage_fotor2

Vapaa viikonloppu! Nämä ovat melko harvinaista herkkua, joten otan jokaisen kiitollisena vastaan. Tänään ohjasin vain yhden jumpan ja sen jälkeen oon juossut asioilla koko päivän. Nyt saakin heittää sitten vaihteen vapaalle ja vetää lonkkaa ihan maanantaihin saakka. 🙂

Hyvä olo kehossa – Univaikeudet ja stressi on tuntunut myös kropassa viime aikoina, mutta nyt alkaa vihdoin tuntua taas omalta itseltä ja hommat kulkee kuten kuuluu!

kuvat: Riikka