MITEN TERVEYSTIETOINEN SELVIÄÄ JOULUPÖYDÄSTÄ KUNNIALLA?

Tiedättekö, että näin loppuvuodesta ja joulupyhinä ei ole ihan iisi juttu keksiä aiheita treeniblogiin. Seuraan jonkun verran blogiin tulevaa trafiikkia ja huomaan toki kävijämäärien eron kuukausien välillä. Suurin ero taitaa olla juuri joulukuun ja tammikuun välillä. Loppuvuodesta ei ehkä haeta enää sitä treenimotivaatiota samaan tyyliin kuin muina kuukausina, saati sitten tammikuussa kun moni haluaa aloittaa vuoden puhtaalta pöydältä, terveellisillä elintavoilla. Monia ärsyttää tämä tammikuun rumba, mutta mun mielestä se on hienoa, että edes yritetään muuttaa elämäntapoja. Suurin kompastuskivi taitaa olla monien kohdalla malttamattomuus, joka johtaa usein motivaation katoamiseen, kun aloitetaan liiankin innokaasti. Voidaan jatkaa näillä aiheilla sitten ensi vuonna taas. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Usein tässä vaiheessa aletaan murehtia joulua ja sitä miten siihen kuuluu niin voimakkaasti ruoka ja syöminen. Joulu on todella tärkeä juhla monille meille ja sitä varten valmistellaan ja sitä odotetaan. Oon tässä itsekin kuunnellut joululaujua päivittäin viimeisen kuukauden ajan. 😀 … Jos palataan kuitenkin aiheeseen nimeltä ruoka, niin miten terveystietoisen kannattaa suhtautua joulupöydän antimiin? Mun mielestä terveys ja hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu monesta eri osa-alueesta. Se, mitä syö kerran vuodessa ei horjuta kenenkään terveyttä saati kehonkoostumusta. Mun ohje on siis syödä sitä mitä tekee mieli, sen verran kun tekee mieli ja nauttia jokaisesta herkullisesta ruokahetkestä läheisien ja perheen kanssa! Tasapaino ei tarkoita sitä, että elää aina täydellistä elämää jokaisella osa-alueella, vaan tasapaino on nimensä mukaisesti sitä, että välillä horjutaan ja sitten taas löydetään se tuttu rytmi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli jos nyt jo alkaa murehtia kuinka selvitä joulusta lihomatta, niin voi ottaa pienen hetken ja miettiä omaa suhtautumista ruokaan. Ruoka ja syöminen on nykyään paljon tapetilla ja se voi aiheuttaa sen, että sitä ajattelee jatkuvasti mitä syö ja milloin syö. Erilaiset tiukat ruokaohjeet ajavat samaan oravanpyörään, kun jokin ulkopuolinen määrää milloin saa tai pitää syödä, miten suhtautuminen ruokaan ylipäätään voisi pysyä normaalina? Syöminen on kuitenkin luonnollinen asia ja kropan pitäisi osata itse ilmoittaa koska ruokaa tarvitaan ja milloin on riittävästi. Eihän kukaan käy WC:ssäkään kolmen tunnin välein, vaan koska jonkun mielestä se olisi hyvä tapa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoittelen itse paljon ravintoon ja liikuntaa liittyvää tietoa. Teen sitä koska olen hyvin kiinnostunut näistä aiheista ja haluan jakaa ajatuksiani eteenpäin. Vaikka tietäisin, miten olisi järkevintä elää täydellisesti hyvinvoinnin tai kehityksen kannalta, ei se silti tarkoita että itse eläisin niin. Toki elän tasapainoisesti ja priorisoin hyvään ravintoon ja liikuntaan, mutta elän loppujelopuksi melko fiilispohjalta. Syön siloin kun on nälkä ja niin paljon ettei enää ole. Syön sitä mitä tekee mieli ja olen syömättä, jos ei ole nälkä (vaikka olisi mennyt jo 3 tuntia edellisestä kerrasta) 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toivottavasti luitte pidemmälle kuin vain otsikkoon, halusin nimittäin herättää ajatuksia. Tiedän, että moni ajatteli mun jakavan neuvoja, miten selvitä joulupöydästä mahdollisimman pienillä kaloreilla, mutta vastaus on kuitenkin tuo yllä luettu, eli syödä sitä mitä tekee mieli, sen verran kun tekee mieli ja nauttia jokaisesta herkullisesta ruokahetkestä ja suupalasta! Selviytymisellä tarkoitin lähinnä sitä, että moni terveystietoinen myös stressaa asiasta ihan turhaan.

DSC03054

PS. Maija! Sain sun jouluyllärin tänään ja et tiedä miten iloiseksi tulin! Kiitos <3


IHO KIPEENÄ SYÖMISESTÄ

Blogihistorian ehkä pisin tauko takana. Aah, miten rentouttavaa on ollut elää ilman tietokonetta. Tiistaina taittelin läppärin nätisti laatikkoon ja siellä se on pysynyt tähänkin saakka. Täytyy sanoa, että kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä pätee sama juttu. Mitä kauemmin pysyy poissa, sitä vaikeempi on palata. Myös liikunnan aloittaminen pitkän tauon jälkeen voi tuntua tosi vaikeelta, mutta kun vaan menee niin siitä se motivaatio lähtee. Multa usein kysytään, mistä saa motivaation liikkumiseen ja terveellisen ravinnon syöntiin, ja mitä ainakin itseeni tulee, kaikki lähtee siitä, että ottaa sen ekan askeleen ja aloittaa. Kun on kerran käynyt salilla, haluaa mennä uudelleen. Kun syö yhden päivän hyvin, haluaa jatkaa samaa rataa. Usein se meidän mieli toimii näin, sekä hyvässä että pahassa. Pitää vaan pakottaa itsensä siihen hyvään tapaan ja loppu menee melkein itsestään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä jouluna ollaan saatu nauttia ihan mielettömän hienosta kelistä. Tämä kuva on meidän takapihalta, eikö oo hienot jouluvalot? ;D Ollaan käyty molempina päivinä pitkällä kävelylenkillä ja voi poijjaat että tekee hyvää hengittää raitista ilmaa. Kauniiden kelien lisäksi, ollaan toki nautittu myös ruuasta. Mä niin rakastan jouluruokaa, ja vaikka sitä on nyt syöty jo monta päivää putkeen, ei haittaa. Lisää vaan!

Kirjoittelin eilen instagramissa (ainorouhiainen) että kun syön (tai juon) paljon, seuraavina päivinä mun iho on kipee. Siis ihan kosketusherkkä, etenkin niskassa, vatsassa ja kyljissä. Koskeminen ja esim. hyppiminen sattuu ihoon. Oon pähkäilly tätä jo vuosia ja päätin kysyä jos löytyy muita kohtalontovereita tai jopa selitys asiaan. Ja löytyihän ne, molemmat. Oon miettinyt, että tää johtuu varmaan nesteiden heittelystä ja näin se taitaa ollakin. Joku oli kommentoinut tutkineensa asiaa ja totesi, että syödessä hiilareita (tai alkoholin jälkeisenä päivänä) neste kertyy ihon pintakudoksiin, jolloin iho tulee kipeäksi. Oon myös huomannut, että kunnon hikitreeni auttaa tähän asiaan, että jos joku samankaltainen lukee tätä, niin ei muuta kuin lenkille tai jumpalle, niin iho palautuu normiin taas. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin ostamassa uuden pöydän keittiöön, jotta vieraatkin mahtuu istumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maanantaina pidettiin Jennin kanssa yhdessä Bodyattack-tunti. Kaikki jotka ovat käyneet attackissa, tietää miten hapokas tunti on, joten voitte ehkä kuvitella miten kuuma oli vetää se tonttulakki päässä. Ainakin lämpeni kaali kunnolla 😀 Me ollaan aerobicattu Jennin kanssa yhdessä samassa joukkueessa ja on hauskaa, kuinka edelleen pystyy aistia toisen liikkeet ja jutut. Vaikka tulisi koreo-moka, toinen tekee silti samalla tavalla. Ihan kuin synkassa menisi, kun ollaan yhdessä lavalla. 🙂 Tunnilla oli n. 50 henkilöä ja mielestäni fiilis oli ihan huippu! On aina erilaista ohjata yhdessä toisen kanssa, kuin yksin. Mä en niin hirveesti harrasta yhdessä ohjaamista muiden ohjaajien kanssa, mutta Jennin kanssa on aina ihan yhtä hauskaa!!

10887751_10154900157925577_1636714643_n

Mukavia joulupyhiä teille kaikille. Mää jatkan lomailua vielä tämän viikon loppuun! 🙂


JOULUN KALORIT HYÖTYKÄYTTÖÖN

Moikka! Kirjottelin viime viikolla kevennetystä viikosta ennen joulua ja lupailin tehdä juttua myös siitä miten ne kalorit saa parhaiten hyötykäyttöön. Joulu on kerran vuodessa ja mielestäni ei ole mitään pahaa nauttia tästä ajasta ja poiketa rutiineista. Jutun voi siis lukea pilke silmäkulmassa, en halua kuulostaa saarnaajalta tai nipolta. 😀 Mun mielestä ruoka maistuu entistä paremmalta kovan treenin jälkeen ja yleensä silloin pystyy myös syödä vähän enemmän kuin normaalisti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos siis haluaa laittaa ne jouluherkkujen kalorit hyötykäyttöön kannattaakin vetästä kova salitreeni huomenna tai vaikka silloin aattona. Lady Line menee huomenna kiinni jo kl 18:00, joten mun jumpat jää silloin väliin. Suunnitelmissa olisikin tehdä jalkatreeni, sillä isot lihakset vaativat enemmän energiaa ja myös palautumiseen tarvitaan ravintoa muutama päivä treenin jälkeen. Mikäs sen parempaa kuin maata pyhäpäivät sohvalla kankut kipeänä. 😉

Anabolinen ikkuna on käsite ajasta treenin jälkeen jolloin palautuminen, eli kehittyminen lähtee käyntiin, jos keho saa tarvittavat ravinto-aineet. Anabolinen ikkuna on auki noin 1,5 h treenin jälkeen, jolloin olisi tärkeää syödä monipuolisesti etenkin proteiinia ja hiilaria. Energiat menevät suurimmaksi osaksi lihaksien vauroiden korjaamiseen sekä glykogeenivarastojen täyttöön. Treenistä riippuen, palautuminen jatkuu toki vielä muutaman päivän treenin jälkeen, jolloin aineenvaihdunta rullaa hieman normaalia vauhdikkaammin. Myös kovat intervall/HIIT treenit ovat oivia keinoja nostaa energiankulutusta pidemmäksi ajaksi treenin jälkeen.

IMG_5370

Jos syö proteiini- ja hiilihydraattipitoisen aterian mahdollisimman pian treenin jälkeen, palautuu nopeammin ja näin ollen pystyy myös harjoitella uudelleen nopeammin. Kiinteytyminen tehostuu, sillä kalorit eivät muutu yhtä helpolla rasvaksi. Jos haluaa hifistellä, kannattaakin siis ajoittaa mässäilyhetket kovien treenien jälkeen. Jos tavoiteena on lihasmassan kasvatus, on entostä tärkeämpä tankata mahollisimman pian treenin jälkeen, jottei treeni mene harakoille.

Huomiseksi yritänkin ehtiä väsäilemään joulutreenin, jonka voi tehdä kotona aattona, jotta ruoka maistuis vieläkin paremmalle! 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


LÄMMIN JOULUSMOOTHIE

Heippa! Viikko jouluun ja vihdoin saatiin kunnon lumipeite tänne Vaasaankin. Ulkona on niin upeen näköistä tällä hetkellä, että vois vaan ihailla maisemia. 🙂 Ainoa huono puoli tässä on se, että mulla on ainakin helposti jatkuvasti kylmä, treenien aikaa lukuunottamatta. Aamullakin värisin, vaikka vaatetta oli päällä monta kerrosta. Tällaisella hetkellä ei kyllä tee mieli juoda kylmää smoothieta, kun on jo valmiiksi kylmä. Kehittelinkin jouluisen, lämpimän smoothien, jota voi testailla aamiaisella tai vaikka välipalalla. Halutessaan voi jättää nuo vihreät pois, mutta mielestäni ne eivät maistuneet seasta kovinkaan paljoa. Marjoina käytin kotimaisia puolukoita ja mustikoita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • 2 dl hasselpähkinäjuomaa
  • ruukku tammenlehtisalaattia
  • desi marjoja
  • puolikas banaani
  • 1 kauhallinen suklaan/vaniljan makuista proteiinijauhoa (käytin heraisolaattia)
  • 1 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl piparkakkumaustetta (tai kanelia&kardemummaa)

Lämmitä neste etukäteen, älä kuitenkaan polttavan kuumaksi, sillä raakakaako ei kestä kovaa kuumuutta. Sekoita muut aineet sekaan ja sekoita tehosekoittimessa. Maistele ja lisää steviaa tai muuta makeutusta halutessasi. Raasta päälle palanen mintturaakasuklaata. 

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä odotellaan jo kovasti ensi viikkoa ja joululomaa! Aion pitää kuuden päivän loman ja rentoutua oikeen huolella. Tulevana maanantaina olen vielä puikoissa ja ohjaamme Bodyattack-tunnin yhdessä Jennin kanssa. Jenni on siis mun hyvä ystävä, joka asuu tällä hetkellä Kuopiossa, mutta tulee jouluksi Vaasaan. Käytetään tietysti tilaisuus hyväksi ja tykitellään yhdessä Bodyattackia, kuten ennen vanhaan. 😉

Mukavaa keskiviikkoa!


STRESSITÖNTÄ JOULUA!

Joulukuu on täällä! Tänään heräsin todella hyvällä fiiliksellä, vaikka on maanantai. Ehkä tää on sitä kuuluisaa joulun taikaa. Olen mukana Indiedaysin ja ASUSin kampanjassa, jonka teemana on stressitön joulu. Aika loistava teema vai mitä? Itse olen niin sanotusti joulu-ihminen, rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää. Itseasiassa pystytin joulukuusenkin jo eilen! Joulukuu on aikaa, jolloin tulisi unohtaa kiire ja keskittyä olennaiseen. Monille joulu aiheuttaa stressiä ja sen järjestämisestä otetaan paineita. Kaikki pitäisi olla täydellistä kun se 24.päivä vihdoin koittaa.

1

Valitsin tänä vuonna valkoisen kuusen!

Mielestäni jo siinä mennään metsään, kun aletaan stressaamaan yhdestä päivästä ja täydellisyyden tavoittelusta. Eikö joulun ideana ole nauttia perheestä, rauhasta ja rakkaudesta, eikä lahjakasoista, materiasta ja kärsiä stressistä? Pahimmillaan kuukauden ajan stressaaminen purkautuu sitten jouluaattona, jollain epämukavalla tavalla. Uskon, että todellisuudessa lapsillekin tärkeintä on yhteinen, kiireetön aika perheen kanssa, eikä se montako lahjaa saa. En siis ajatellut jakaa ohjeita suorittamiseen, vaan haluan herättää ajattelemaan, mikä on todellisuudessa tärkeintä! Unohdetaanko turha stressi ja keskitytään kerrankin asioihin, jotka tuottavat iloa ja hyvää mieltä? 🙂

ID5

Itse tykkään panostaa jouluun laittamalla kotia kodikkaaksi, satsaamalla ruokiin ja tunnelmaan, mutta en silti ota tästä asiasta stressiä. Kun järjestelyt aloittaa hyvissä ajoin ja tekee hommia pitkin joulukuuta, vähän kerralla, säästyy siltä viime hetken järkyttävältä työmäärältä. Mä oon oikeestaan tunnettu siitä viime tippaan jättämisestä, mutta asiat, joista pidän, hoituu kyllä ajallaan. 🙂 Ehkä tässäkin asiassa se täydellisyyden tavoittelu aiheuttaa vain turhaa stressiä. Tarvitseeko kaikki oikeesti olla viimeisen päälle? Kyseessä on kuitenkin vain hyvin lyhyt aika, joten haittaako jos jokainen ruuanmurunen ei ole itse valmistettu tai et ole ehtinyt käydä kirkossa, hautausmaalla ja jokaisen sukulainen luona toivottamassa hyvää joulua. Mielestäni juuri tällainen suorittaminen pilaa sen aidon joulun hengen. Tee asioita, joista tulee sinulle ja perheelle/lähimmäisille hyvä olo. Jos pidät askartelusta, leipomisesta ja puuhasteluista, lähetä joulukortti jokaiselle ystävälle ja tuttavalle, mutta jos se aiheuttaa vain stressiä, en usko, että sukulaiset katkaisevat välejä ellei korttia tipahda laatikosta. 🙂

2

Mitä lahjoihin ja niiden hankkimiseen tulee, olen sitä mieltä, että kaikenlainen krääsä on niin turhaa. Lahjoja on toki kiva saada ja antaa, mutta niissäkin laatu ja se ajatus on tärkein. Vaikka olisi kiva kasata jäätävä lahjavuori kuusen alle, on silti mielekkäämpää saada lahja, jolla on oikeasti merkitystä ja hyötyä. Nykyään yhä useampi meistä kärsii siitä, että kaikenmoista hyödytöntä tavaraa lojuu nurkissa ihan liikaakin. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, mitä hankkii niille tärkeille ihmisille. Onko yksi laadukkaampi ostos kuitenkin parempi, kuin kymmenen pienempää ja ehkä jopa turhaa tavaraa?

4

 

Jos laadukkaat lahjaideat tuottavat päänvaivaa, kannattaa käydä tsekkaamassa ASUSin parhaat joululahjaideat täältä. Hyvällä tuurilla voi voittaa itselleen ASUS Transformer Book T200 (arvo 500 euroa). Sillähän ne lahjamurheet voisi kuitata kertaheitolla. 😉 Itselläni on ollut kyseinen laite käytössä ja se on ollut tosi kätevä, sillä siitä voi irroittaa näyttö-osan, joka on samalla myös 11,6-tuumainen Windows-tabletti. Klikkaamalla alla olevaa kuvaa, pääsee osallistumaan kisaan. Olisi kiva kuulla, miten te vietätte joulua? Onko joulu sulle iso ja tärkeä juhla vai ”pakollinen paha” jonka toivoo menevän ohi nopeasti?

Mukavaa joulun odotusta kaverit! <3

banneri-2