Heippa! Viikko jouluun ja vihdoin saatiin kunnon lumipeite tänne Vaasaankin. Ulkona on niin upeen näköistä tällä hetkellä, että vois vaan ihailla maisemia. 🙂 Ainoa huono puoli tässä on se, että mulla on ainakin helposti jatkuvasti kylmä, treenien aikaa lukuunottamatta. Aamullakin värisin, vaikka vaatetta oli päällä monta kerrosta. Tällaisella hetkellä ei kyllä tee mieli juoda kylmää smoothieta, kun on jo valmiiksi kylmä. Kehittelinkin jouluisen, lämpimän smoothien, jota voi testailla aamiaisella tai vaikka välipalalla. Halutessaan voi jättää nuo vihreät pois, mutta mielestäni ne eivät maistuneet seasta kovinkaan paljoa. Marjoina käytin kotimaisia puolukoita ja mustikoita.
- 2 dl hasselpähkinäjuomaa
- ruukku tammenlehtisalaattia
- desi marjoja
- puolikas banaani
- 1 kauhallinen suklaan/vaniljan makuista proteiinijauhoa (käytin heraisolaattia)
- 1 rkl raakakaakaojauhetta
- 1 rkl piparkakkumaustetta (tai kanelia&kardemummaa)
Lämmitä neste etukäteen, älä kuitenkaan polttavan kuumaksi, sillä raakakaako ei kestä kovaa kuumuutta. Sekoita muut aineet sekaan ja sekoita tehosekoittimessa. Maistele ja lisää steviaa tai muuta makeutusta halutessasi. Raasta päälle palanen mintturaakasuklaata.
Täällä odotellaan jo kovasti ensi viikkoa ja joululomaa! Aion pitää kuuden päivän loman ja rentoutua oikeen huolella. Tulevana maanantaina olen vielä puikoissa ja ohjaamme Bodyattack-tunnin yhdessä Jennin kanssa. Jenni on siis mun hyvä ystävä, joka asuu tällä hetkellä Kuopiossa, mutta tulee jouluksi Vaasaan. Käytetään tietysti tilaisuus hyväksi ja tykitellään yhdessä Bodyattackia, kuten ennen vanhaan. 😉
Mukavaa keskiviikkoa!
Mahtaako tää Jenni työskennellä Kuopion lady linellä? On kyllä parhaimpia ohjaajia mitä tiedän, ja mikäli puhutaan nyt samasta Jennistä niin teillä taitaa olla aika hyvä jumppa tulossa!!
Jenni on kuopion Fressillä töissä! …Mutta hyvä jumppa on kyllä tulossa 😉
omnom, kyllä kelepais ryystää tota smoothieta viltin alla takkatulen ääressä iltaisin villasukat jalassa. 🙂 täällä yks vain joululomasta haaveileva joka viettää koko joulun töissä..
Mä oo ihan varmasti eturivissä maanantain attackissa 😀
Ihanan näköinen! Ihan tulee coffee house hetket mieleen! Jouluinen fiilis <3 🙂
Voi kun kuulostaa hyvältä! Nyt kyllä vähän harmittaa kun eilen lähdin Vaasasta vanhempien ja poikaystävän luo Hämeenlinnaan joululomalle ja matkalla juna-asemalle alkoi juuri lumisade. Ehkä tännekin saadaan vielä lunta 🙂
No tätä smoothieta pitää ehdottomasti testata!
Tää menee kyllä testaukseen ehdottomasti! Ja täällä kanssa yksi jolla meinaa olla koko aika kylmä kun lämpötila laskee pakkasen puolelle, paitsi treenatessa 😀
Jenni on kyllä minunkin mielestä parhain ohjaaja kenet tiedän! Taitaakin illalla odotella Jennin steppi 🙂