TESTISSÄ ASUS ZENFONE 4

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ASUS:n kanssa.

Tähän vuodenaikaan on hyvin haasteellista valokuvata pimeyden vuoksi. Tuntuu, että ne muutamat valoisatkin tunnit ovat olleet niin pilvisiä, että on ollut melkein mahdoton kuvata luonnon valossa yhtään mitään! Sain testiini ASUS ZenFone 4:n, joka on siis 5,5-tuumainen älypuhelin varustettuna ennennäkemättömillä kameraominaisuuksilla! Puhelimessa on kaksi takakameraa. Pääkamerassa on 12 megapikseliä ja alan johtava lippulaivakenno (Sony IMX362). Suuri pikselikoko (1,4 µm) ja suuri aukko (ƒ/1,8) takaavat upeita tuloksia, kun ottaa kuvia heikossa valaistuksessa esimerkiksi sisätiloissa tai illalla. Tuo hämäräkuvauksen laatu on kyllä tullut huomattua välittömästi, sillä luurilla saa tosi hyvänlaatuisia kuvia myös huonommissa olosuhteissa (kuten esimerkiksi hämärästi valaistussa kuntosalissa ;D ) 

Puhelimen 120 asteen laajakulmaoptiikalla saa kuvaan suuremman näkymän kuin perinteisellä älypuhelinkameralla, jolloin samaan kuvaan mahtuu enemmän maisemaa ja useampia ihmisiä. 

Mun työnkuvaan kuuluu oman sosiaalisen median pyörittämisen lisäksi myös Wasa Sports Clubin somepuolen hoitaminen, joten voitte kuvitella että päivisin menee hetki jos toinenki puhelin kädessä. Tässä ASUS ZenFone nelosessa on Twin Apps -sovellus, jonka avulla voi asentaa haluamiinsa sovelluksiin kaksi kopiota ja näihin voi olla samanaikaisesti kirjautuneena eri käyttäjätileillä – esimerkiksi työtilillä ja henkilökohtaisella tilillä. Saa muuten olla tarkkana, että julkaisee oikealla tilillä, sillä muutamaan otteeseen on kiireessä mennyt omat postaukset firman sivulle. Siinä varmaan jengi miettinyt, että miksi täällä sivulla jaellaan jotain pizzan reseptiä. 😀

Mun puhelimen käyttö kun on aika aktiivista, aina näistä somehommista musiikin soittamiseen tunneilla, joten ei ole kovin harvinaista, että akkuprosentit vetelee viimeisiään ja laturia tarvitaan pariin otteeseen päivän aikana. Tässä puhelimessa on ihan mielettömän kestävä akku, sillä oon pitänyt puhelinta jopa 2 vuorokautta (kovassa) käytössä, ilman että on tarvinnut latailla yhtään! Laitteen tehokas 3 300 mAh:n akku yhdessä ASUS BoostMaster -pikalataustekniikan kanssa pitävät luurin käynnissä pidempään.

Puhelimen selfie-kamera on ihan omanveroisensa ja on muuten kivempi ottaa naamakuvia, kun niistä tulee siedettäviä lähes joka kerta. 😀 Jos ei ole vielä tullut ilmi, niin puhelimen kuvausominaisuudet ovat siis vieneet meikäläisen ihan mukanaan ja on tullut näpsittyä kuvia harvinaisen paljon viime aikoina…Kaikki alla olevat kuvat on kuvattu tällä ZenFone 4:n automaattiominaisuuksilla.

laajakulmaoptiikalla kuvattu

Myös sisätiloissa hämärän valaistuksen alla oon onnistunut kuvaamaan mielestäni yllättävän valoisia otoksia..

laajakulmaoptiikalla kuvattu

Mä tykkään itse suuremman koon puhelimista ja tässä on oikeen miellyttävä ulkoasu, joka painottaa ainoastaan tärkeimpiä ja eniten käytettyjä sovelluksia. Valitsin valkoisen ja mustan väliltä jälkimmäisen, sillä aikaisempien kokemuksien perusteella koen että valkoiseen tulee kyllästyttyä nopeammin. Kyseessä siis todellinen positiivinen yllättäjä, jota en ehkä olisi osannut testata ilman tätä yhteistyötä. Ainoa miinuspuoli tulee android-käyttöjärjestelmästä, jonka opettelu tulee taas viemään hetken aikaa. 😀

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


STRESSITÖNTÄ JOULUA!

Joulukuu on täällä! Tänään heräsin todella hyvällä fiiliksellä, vaikka on maanantai. Ehkä tää on sitä kuuluisaa joulun taikaa. Olen mukana Indiedaysin ja ASUSin kampanjassa, jonka teemana on stressitön joulu. Aika loistava teema vai mitä? Itse olen niin sanotusti joulu-ihminen, rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää. Itseasiassa pystytin joulukuusenkin jo eilen! Joulukuu on aikaa, jolloin tulisi unohtaa kiire ja keskittyä olennaiseen. Monille joulu aiheuttaa stressiä ja sen järjestämisestä otetaan paineita. Kaikki pitäisi olla täydellistä kun se 24.päivä vihdoin koittaa.

1

Valitsin tänä vuonna valkoisen kuusen!

Mielestäni jo siinä mennään metsään, kun aletaan stressaamaan yhdestä päivästä ja täydellisyyden tavoittelusta. Eikö joulun ideana ole nauttia perheestä, rauhasta ja rakkaudesta, eikä lahjakasoista, materiasta ja kärsiä stressistä? Pahimmillaan kuukauden ajan stressaaminen purkautuu sitten jouluaattona, jollain epämukavalla tavalla. Uskon, että todellisuudessa lapsillekin tärkeintä on yhteinen, kiireetön aika perheen kanssa, eikä se montako lahjaa saa. En siis ajatellut jakaa ohjeita suorittamiseen, vaan haluan herättää ajattelemaan, mikä on todellisuudessa tärkeintä! Unohdetaanko turha stressi ja keskitytään kerrankin asioihin, jotka tuottavat iloa ja hyvää mieltä? 🙂

ID5

Itse tykkään panostaa jouluun laittamalla kotia kodikkaaksi, satsaamalla ruokiin ja tunnelmaan, mutta en silti ota tästä asiasta stressiä. Kun järjestelyt aloittaa hyvissä ajoin ja tekee hommia pitkin joulukuuta, vähän kerralla, säästyy siltä viime hetken järkyttävältä työmäärältä. Mä oon oikeestaan tunnettu siitä viime tippaan jättämisestä, mutta asiat, joista pidän, hoituu kyllä ajallaan. 🙂 Ehkä tässäkin asiassa se täydellisyyden tavoittelu aiheuttaa vain turhaa stressiä. Tarvitseeko kaikki oikeesti olla viimeisen päälle? Kyseessä on kuitenkin vain hyvin lyhyt aika, joten haittaako jos jokainen ruuanmurunen ei ole itse valmistettu tai et ole ehtinyt käydä kirkossa, hautausmaalla ja jokaisen sukulainen luona toivottamassa hyvää joulua. Mielestäni juuri tällainen suorittaminen pilaa sen aidon joulun hengen. Tee asioita, joista tulee sinulle ja perheelle/lähimmäisille hyvä olo. Jos pidät askartelusta, leipomisesta ja puuhasteluista, lähetä joulukortti jokaiselle ystävälle ja tuttavalle, mutta jos se aiheuttaa vain stressiä, en usko, että sukulaiset katkaisevat välejä ellei korttia tipahda laatikosta. 🙂

2

Mitä lahjoihin ja niiden hankkimiseen tulee, olen sitä mieltä, että kaikenlainen krääsä on niin turhaa. Lahjoja on toki kiva saada ja antaa, mutta niissäkin laatu ja se ajatus on tärkein. Vaikka olisi kiva kasata jäätävä lahjavuori kuusen alle, on silti mielekkäämpää saada lahja, jolla on oikeasti merkitystä ja hyötyä. Nykyään yhä useampi meistä kärsii siitä, että kaikenmoista hyödytöntä tavaraa lojuu nurkissa ihan liikaakin. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, mitä hankkii niille tärkeille ihmisille. Onko yksi laadukkaampi ostos kuitenkin parempi, kuin kymmenen pienempää ja ehkä jopa turhaa tavaraa?

4

 

Jos laadukkaat lahjaideat tuottavat päänvaivaa, kannattaa käydä tsekkaamassa ASUSin parhaat joululahjaideat täältä. Hyvällä tuurilla voi voittaa itselleen ASUS Transformer Book T200 (arvo 500 euroa). Sillähän ne lahjamurheet voisi kuitata kertaheitolla. 😉 Itselläni on ollut kyseinen laite käytössä ja se on ollut tosi kätevä, sillä siitä voi irroittaa näyttö-osan, joka on samalla myös 11,6-tuumainen Windows-tabletti. Klikkaamalla alla olevaa kuvaa, pääsee osallistumaan kisaan. Olisi kiva kuulla, miten te vietätte joulua? Onko joulu sulle iso ja tärkeä juhla vai ”pakollinen paha” jonka toivoo menevän ohi nopeasti?

Mukavaa joulun odotusta kaverit! <3

banneri-2