Oon sitä mieltä, että kokemus on melkein paras oppi-isä lähes kaiken suhteen. Etenkin treeni- ja ravintoasioissa kokemus opettaa hurjasti ja myös ne metsään menneet setit opettavat aina paljon. Omalla kohdalla kokemusta alkaa olla jo melko paljon ja voin ihan rehellisesti sanoa, että oon oppinut monet asiat kuuluisan kantapään kautta. Oon aika jääräpää ja teen usein just niinku itse haluan ja parhaalta tuntuu. Vaikka se tuo monesti paljon hyvää, on tullut myös todettua jälkeenpäin että noh, eipä olis ehkä kannattanut. En kuitenkaan kadu mitään, sillä menneisyys muokkaa meistä sellaisia kun ollaan ja kuten jo monesti kirjoitin, kaikesta oppii!
Tässä muutamia asioita, jotka olen itse oppinut kantapään kautta..
Ravintoasioissa on tullut kokeiltua jos minkämoista dieettiä ja kuuria. Paastot, atkinsit, vhh:t ja muut erikoisruokavaliot on käyty läpi ja olen vahvasti sitä mieltä, ettei ole mitään nopeaa tietä onneen. Jos jonkun asian saa helposti, sen myös menettää yhtä helposti. Tuolla tarkoitan, että vaikka kuinka pikakuuri houkuttaisi nopeisiin tuloksiin, eivät ne tulokset kuitenkaan tule pysymään pitkään. Itse onnistuin pahimmillaan sekoittamaan koko aineenvaihdunnan niin, että sen tasapainottamiseen meni yli vuosi. Liian vähän ravintoa ja liikaa treeniä = aineenvaihdunta jumissa ja kaikki mitä suusta menee alas jää kroppaan kiinni. Ei siis mitään järkeä! Niin tylsää kuin se onkin, paras keino on se ruokavalio, joka just sun on helppo ylläpitää viikosta toiseen. Oon tässä lomalla todennut, että vaikka liikkuminen on aika vähäistä normaaliin verrattuna, niin silti voi syödä ja herkutellakin välillä ilman että paisuu kuin pullataikina.
Myös ruokien jaottelu sallittuihin ja kiellettyihin on tuttua settiä omalla kohdalla. Rehellisesti sanottuna tämä on asia, jonka kanssa saan edelleen tehdä töitä. En tietenkään väkisin syö asioita joista tulee huono olo, mutta kuten jossain aiemmassa tekstissä mainitsin, on järjetöntä ettei voi koskaan syödä esimerkiksi karkkia, mutta silti voi vetää kokonaisen raakakakun tai 300 g raakasuklaata, koska se on ”terveellistä”.
Treenipuolella taas mut tunnetaan siitä että kaikki mitä teen on aina aika extreemiä. Tästä on tullut paljon kaikenlaista palautetta ja on varmaan yksi syy, miksi tästä blogista kasvoi joskus isompi. Kaikki erilainen kiinnostaa ja olen saanut paljon kyselyjä siitä, miten ihmeessä jaksan vuodesta toiseen treenata sellaisilla määrillä ja sellaisilla treenitehoilla. Mun motto ja ajatusmaailma on aina ollut että more is more. Tuo tosin pätee vaan omaan tekemiseen, ei muiden. 😀
On totta, että oon siinä mielessä jonkinlainen luonnonoikku, että oon pystynyt tekemään tätä päivästä toiseen yli 12-vuotta ilman mitään ongelmia, vammoja tai muuta. 4 tuntia täysillä 6-7 kertaa viikossa on ollut mulle ihan normi setti. No, joskus tulee seinä vastaan ja se tulikin sitten ihan rytinällä. Diagnoosina ylikunto ja täyslepo pysäytti kyllä ihan kunnolla. Oon kutsunut tätä joskus nimellä jumppaohjaajan syndrooma, mutta en ole ainoa joka joutuu sellaiseen oravanpyörään, että määrät nousee hurjan suuriksi, silti kroppa menee jopa huonompaan jamaan, rasva ei pala, eikä aineenvaihdunta toimi kunnolla. Suuret kovatehoiset treenimäärät ovat todella suuri stressi keholle, mikä ei koskaan ole hyvä. Ryhmäliikunta on superhyvää treeniä, mutta kohtuudella sitäkin. Etenkin viimeiset kuukaudet ovat opettaneet, että oikeasti laatu korvaa määrän ja lepo on melkein tärkeämmässä roolissa kuin itse treeni. Toki vaaditaan myös treeniä, mutta määrällisesti vähempikin riittää, kunhan se laatu on kohdillaan.
Terveys on ollut mulle ehkä liiankin itsestäänselvyys aina. En sairastele koskaan, eikä mulla ole sen kummemmin mitään rasitusvammoja tai muitakaan ongelmia. Se, että kroppa pelittää aina kuten kuuluu on johtanut siihen, että en ole välittänyt terveydestäni riittävästi. Tällä tarkoitan sitä, että jos olen sattunut olemaan pienessä flunssassa, en ole todellakaan jättänyt treenejä väliin. Jos mulla on ollut kroppa aivan jumissa ja lihakset kipeänä, en ole jättänyt treenejä väliin. Mä oon se, joka on mennyt vaikka pää kainalossa ohjaamaan tunnit ja vedinpä vielä ne omatkin setit päälle, koska treenejä ei jätetä väliin. 😀
Tuo on toiminut yllättävän hyvin, yllättävän pitkään… Kunnes sitten tuli se piste, että istun sairaalan päivystyksessä, jossa kardiologi sanoo että sun sydänkäyrän mukaan voit saada sydäninfarktin. Muistan ton hetken edelleen todella kirkkaasti ja se paniikki, mikä iski silloin, oli jotain ihan järkyttävää. Vaikka kyseessä ei lopulta ollut infarkti vaan kehon hyperventilaatiotila, niin siinä ehti kyllä miettiä että oonko aiheuttanut itselleni sydänlihastulehduksen ja mitä helvettiä mä oon oikeen ajatellut. Oliko ne jumpat sen arvosia, että ollaan siinä pisteessä että pitää mennä sairaalaan asti. Sanonpa vaan teille kaikille, että terveys on sellainen juttu mitä kannattaa vaalia. Treenata ehtii myöhemminkin. Itseasiassa se, että oon aina laittanut treenit kaiken (kaverit, sosiaaliset tilanteet, perhe, jne jne) edelle, kaduttaa hieman. Onneksi asioista voi viisastua ja mun piti tajuta se näinkin rankalla tavalla, mutta sellainen mä oon. 😀
pelkkää reenii reenii reenii 😀
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.
