Friday inspiration

Heippa! Perjantain ensimmäinen treeni takana ja parin tunnin kuluttua lähden vielä ohjaamaan spinning-bodypumpia. Miten teidän perjantai on lähtenyt käyntiin? Ajattelin jakaa pientä inspiraatiota näin viikonlopun kunniaksi. Tänään inspiroidutaan makeista vartaloista ja herkullisista, mutta terveellisitä ruoka-annoksista. 

Kirsty Gods on NIKEn ja Les Millsin treineri, joka on aika hyvässä tikissiä! Mun tietojeni mukaan Kirsty tekee paljon mm. plyometristä harjoittelua (kuten meidän bikinihaasteen treenit)  sekä interval/HIIT-treenejä. 



Alenxandra Bring onkin vilahdellut täällä ennenkin, mutta voihan näitä kuvia jakaa uudelleenkin. Alexandra on siis ruotsalainen treenibloggaaja, joka harrastaa crossfitiä!


Tällä viikolla mä oon syönyt salaattia, vihanneksia ja marjoja enemmän kuin koskaan. Vihersmoothieen tulee jos itsessään iso läjä vihreetä. Puuroon laitan marjoja. Annoksien kylkeen oon kasannut paljon salaattia koostuen entistä monipuolisimmista aineksista. Jääkaapista löytyy tällä hetkellä kurkkujen ja tomaattien lisäksi lehtikaalta, tammenlehtisalaattia, romainesalaattia, basilikaa, rucolaa ja ihan tavallista jäävuorisalaattia. Vihanneksien puolesta käytössä on ollut parsaa, kukkakaalia, porkkanaa sekä avocadoa. Hedelmistä on valikoitunut suosikiksi luomulaatuiset omenat, päärynät ja tänään pilkoin mangoa salaatin sekaan, mikä piristikin annosta kivasti! Tässä muutamia annoksia, joita olen ehtinyt kuvata..

DSC01967 DSC01966 DSC01965 DSC01963 DSC01961 DSC01960 DSC01959Olo on tietysti ollut tosi hyvä, energinen ja positiivinen. Olet todellakin mitä syöt! Ravinnon laatu vaikuttaa ainakin mulla mielialaan. Joskus jos viikonloppuna tulee syötyä köyhästi, enemmän sokeria ja rasvaa, on maanantaina olo lähes ”masentuntut”. Ei siis siksi, että olisi morkkis siitä mitä on ysönyt, vaan olotila ei ole läheskään niin freshi ja virkeä kuin normaalisti.

Toivottavasti saitte tästä inspiraatiota jatkaa terveellisellä linjalla viikonlopun yli! 🙂


Olenko itse mukana haasteessa, ajatuksia yhteisestä treenipäivästä sekä Aussie Blog Awards

Heippa! En jotenkin voi käsittää, että nyt on jo huhtikuu! Enää kaksi kuukautta ja on ”virallisesti” kesä. Tämä vuosi on mennyt jotenkin ihan ennätysnopeeta vauhtia. Hyvä vuosi kaikenkaikkiaan, ainakin tähän saakka. 🙂

IMG_5855

Joku kyseli olenko itse mukana bikinihaasteessa ja vastaus on tietysti kyllä. Joudun kuitenkin soveltamaan hieman, sillä mulla on lisäksi n.15 tuntia jumppia viikossa, joten ihan sama ruokamäärä ja treeniohjelma ei sovellu. Syön samalla pohjalla, hieman muunnellen ja kulautan myös viherpirtelöt kiltisti aamuisin. Pyrin tekemään 2-3 circuittia viikossa, mutta HIIT-treenit tulee sitten noiden ohjauksien kautta. 

DSC01808

Mä en tiedä kuinka paljon porukkaa tässä haasteessa on, mutta kommenttien ja muun perusteella luulisin, että aika paljon! Sen vuoksi sain idean, johon tarvitsen teiltä mielipiteen. Tämä koskee valitettavasti vain vaasalaisia ja lähimailla asustavia (ellei halua matkustaa kauempaa).

Mitä mieltä olisitte yhteisestä treenipäivästä, jossa minä vetäisin osallistujille 1-2 treeniä näitä circuitteja sekä käytäisiin kaikkien liikkeiden tekniikkoja läpi, jolloin saisitte vielä enemmän tehoja irti itse treenatessa? Lisäksi saisitte kysellä mieltä askarruttavia juttuja esim. ravintoon liittyen…Ihan ilmaiseksi en valitettavasti voisi tätä järjestää ja ajattelin jotain 10-15 €uron osallistumismaksua per hlö. Heittäkää mielipiteitä ja ideoita jos tällainen kuulostaa mielekkäältä!

IMG_5382_Fotor_Collage

Sitten ihan ohi aiheen….Sain pari viikkoa sitten kutsun Aussie Blog Awardseihin ja eilen lyötiinkin lukkoon, että lähdetään sinne. Tapahtuma pidetään Helsingissä ensi viikon perjantaina ja reissataan sinne Even kanssa juhlistamaan, kun Trendi ja Aussie valitsevat taas vuoden inspiroivimmat blogit! Tämä on ihan ensimmäinen blogigaala mihin osallistun ja eilen alkoikin pieni panikointi…Mitä laitan päälle? Lisäksi mun hiukset on ihan jäätävässä kunnossa, kun oon vetänyt samoilla pidennyksillä heinäkuusta lähtien. Pari haituvaa (sinettiä) roikkuu noin kilometrin päässä päänahasta. 😀 Eiköhän nämä kaikki järjesty taas jollain konstilla ja jos joku firma haluaa sponssata mulle hienon gaalamekon, kengät tai korut niin saa laittaa mailia! 😉 

Mukavaa torstaita kaverit! Muistakaa lisätä tägi #ainonbbc jos jaatte haasteeseen liittyviä kuvia instagramissa! On niin kiva katsella mitä ootte syöneet tai treenanneet. 😉

(instagram: ainorouhiainen)


Mun laji on parempi ku sun laji

Moikka! Heräsin tänään aamulla hillittömän ihanaan jalkojen&pakaroiden lihaskipuun! 🙂  Taidan olla jollain tavalla masokisti, mutta mielestäni on ihanaa kun lihaksia kolottaa ja särkee. Myös se tunne, kun treenin aikana on aivan hapoilla on ihan mahtavaa! Silloin tietää tehneensä kunnolla ja haastaneensa kroppaa. Hieman jänskätti miten aamupäivän Bodyattack sujuu, mutta kyllähän se sujui ihan hyvin heti kun lihakset lämpeni hieman.

DSC01779

Liikuntamaailmassa trendit vaihtelevat aina tietyin väliajoin. Tällä hetkellä pinnalla on kuntosalitreenaus sekä crossfit. Loistavia lajeja molemmat, itsekin innostuin uudella tavalla saliharjoittelusta tämän vuoden puolella. Tylsää näissä muoti-ilmiöissä on se, että kun jokin laji on pop niin helposti toisia lajeja aletaan ”syrjiä”. On suorastaan syntiä tehdä pelkkää aerobista treeniä, joka aiheuttaa kropalle vaan stressiä ja polttaa vähäisimmätkin lihakset. Lenkille lähtö ei tarkoita enää lenkkareiden jalkaan vetämistä, vaan pitää samalla miettiä mihin aikaan lähtee, onko vatsa tyhjä, tekeekö intervallitreenin vai rauhallisen lenkin? Kaikella pitäisi olla aina jokin tavoite ja tarkoitus, jolloin pahimmassa tapauksessa koko lenkki jää tekemättä, kun kaikki tuntuu niin monimutkaiselta. 

Onko liian isot lasit vai liian pieni pää? :D

Onko liian isot lasit vai liian pieni pää? 😀

Tieto lisää tuskaa –sanonta pätee myös liikunnassa. Mitä enemmän tiedät, sitä tarkemmin mietit, mitä ja miten kannattaa tehdä, jolloin hommasta tulee helposti pelkkää suorittamista. 

Mun mielestä on ala-arvoista dissata jotain muuta urheilulajia, vaikka itse ei siitä tykkäsikään. Ethän voi tietää mikä treenaajan tavoite on, tai onko hänellä ylipäätään tavoitteita? Ryhmäliikunta joutuu usein arvostelun kohteeksi..”Ei niillä pumppipampeilla kehity lainkaan, salitreeni on ainoa oikee tapa!” 

Tärkeintä olisi löytää laji josta itse nauttii ja tehdä sitä ylpeänä, välittämästä mikä on milloinkin pop ja in. Joskus on ihan hyvä palata ”back to basics” ja unohtaa kaikki turha hifistely, tehdä sitä mistä tykkää ja silloin kun tykkää. Tavoitteet ja kilpaurheilu on asia erikseen, vaikka ei tekisi huonoa näidenkään lajien harrastajille jättää joskus suunnitelmat, ohjelmat ja kellot kotiin ja tehdä rennommin fiiliksen mukaan. Tämähän koskee myös allekirjoittanutta itseäänkin! 😉

DSC01681

Mä nautin itse ryhmäliikunnasta, koska se on tehokasta, hauskaa ja siinä saa treenata yhdessä muiden kanssa. Salitreenit ovat taas ihan erilaisia, nautin siitä että voi tehdä ns. rauhallisemmin ja treenin jälkeinen tunne on erilainen kuin esim. jumpan tai spinningin. Rauhalliset ja huoltavat treenit ovat mulle vielä haastavia, sillä en nauti niistä juurikaan, mutta esim. Fustran jälkeen olo on ihanan ryhdikäs ja kevyt. 

Olkaa ylpeitä omista lajeista, älkää dissatko toisten harrastuksia ja olkaa avoimia kokeilemaan uusia juttuja! Jos ei kokeile, ei voi tietää. Itse en olisi uskonut, että pelkästään oman kehon painoa käyttämällä voi saada kankut näin jumiin. 😀


Energiapommi

Heippa ystäväiset! Mulla on (taas) tällä hetkellä jokin ihme energiahuuma päällä. Kaikki tuntuu kivalta ja energiaa olisi vaikka kuinka. Kuulostaa varmaan tosi tekopirteeltä ja ärsyttävältä, mutta pakko avautua jonnekin. Kai se on tuo valo mikä nostaa suupielet hymyyn! 🙂 Tein tänään mun asiakkaan toiveesta Bikinibootcamp jalkatreenin hänen kanssaan ja illalla mulla oli vielä Bodycombat sekä RPV, joten nyt pelkkä istuminen tuntuu kivasti tuola takalistossa! Onko muilla ollut mitään lihaskipuja eilisistä treeneistä? 🙂

DSC01831

Sain tehtyä puolet uutta lämppäriä illan RPV-tunnille ja nyt pitäisi vielä löytää loppupäähän uudet tsipaleet. Oon tässä viime aikoina uudistanut useempaa tuntia, joten nyt alkaa olla biisipula pikkuhiljaa! Jos on mielessä jotain hyviä meneviä biisejä niin saa vinkata. Italobrothersin uusi biisi pääsi listalle mukaan..

Vaikka olo ja mieli on ollut energinen niin tänään mulla oli sellainen ”senatsakaisin”-päivä. Tiedättekö kun mieli ja suu ei halua tehdä yhteistyötä, tuloksena voi olla vaikka mitä ja suusta saattaa tulla sammakoita. Piti oikeen skarpata ohjatessa ja miettiä mitä sanoo 😀 Joskus esim. steppitunnilla, jos sanoo yhdenkin väärän liikkeen nimen vahingossa niin koko sali menee ihan miten sattuu. Yksi lause voi sekoittaa kaiken. Onneksi näitä on aika harvoin, vaikka ne on loppupeleissä ihan hauskoja, kun alkaa itseekin naurattaa oma änkytys tai sanahirviöt. 😀

Nyt meen nappaamaan mun lihamurkkeen ja bataatit uunista ja sitten pikkuhiljaa untenmaille! 

DSC01832

 


Vihersmoothie x 3

Moikka! Vihersmoothie on todella kätevä tapa juoda päivän vihannestarpeet. Smoohtieta voi tehdä kerralla suuremman satsin, sillä se säilyy jääkaapissa päivän tai jopa kaksi. Smoothieen voi laittaa melkein mitä vain, ideana on tietysti käyttää ravintorikkaita lehtivihreitä, kuten romainesalaattia, lehtisalaattia, ituja, rucolaa, lehtikaalia, persiljaa, minttua, pinaattia tai vaikkapa voikukanlehtiä. Jos juot päivittäin vihersmoothien, kannattaa vihreää vaihdella. Sekaan voi lisätä myös hedelmän tuomaan hieman makeutta, tai vaikka avocadoa pehmentämään koostumusta. Nesteetksi käy raikas vesi tai vichy. Itse soda streamaan kylmää vettä ”vissyksi”. 

Jos haluaa tehdä smoothiesta ruokaisamman, voi sekaan heitellä siemeniä, kuten hampunsiemeniä. Myös heraproteiini käy joukkoon!

Määriä voi vaihdella sen mukaan tekeekö kerralla enemmän vai vain yhden annoksen. Yksi annos saa olla 0,4-0,5 litraa. Itse lyön tehosekoittimen melkein täyteen tavaraa ja kaadan nestettä niin, että aineet melkein peittyvät veden alle.  

IMG_5864 Smoothie 1:

  • omena (luomu)
  • puolikas kurkku
  • 1 lehtisellerin varsi
  • puolikas avokado
  • pieni nippu tuoretta pinaattia
  • 3 rkl sitruunan mehua
  • vettä/vissyä

Smoothie 3:

  • päärynä
  • pieni nippu lehtikaalia
  • ripaus rucolaa
  • ripaus pinaattia
  • 3 rkl sitruunanmehua
  • vissyä/vettä

Smoothie 3:

  • 1 banaani, omena tai päärynä
  • desilitra pakastevadelmia, -mustikoita, -puolukoita tai -mansikoita
  • nippu salaattia, rucolaa tai pinaattia
  • kaksi rkl hampunsiemeniä
  • vettä/vissyä

DSC01939_Fotor_Collage

Bikini-haasteessa oleva aamusmoothie saa olla kevyt, sillä sen jälkeen syödään vielä aamiainen. Smoothien voi rakentaa pelkästä vihreästä, sitruunasta sekä nesteestä. Tein itse tänään pelkästä pinaatista, rucolasta, lehtikaalista, päärynästä ja hiilipahotetusta vedestä. Heitin sekaan vielä herkullista Feel Vividin passionhedelmä-jauhetta. Muistakaa, että koodilla ”bikinibody” saatte -10% kaikista Feel Vividin jauheista. Marja- ja hedelmäjauheet ovat kätevä lisätä puuron, smoothien ja rahkan sekaan!

Ilman sitruunaakin toimi hyvin ja mielestäni maku oli neutraali ja raikas. Tämä ei ole kovinkaan täyttävää, lähinnä nestettä. Smoothiesta saa kuitenkin ravintoaineet ruoansulatukselle helpossa muodossa. Ravintoaineet imeytyvät paremmin, smoothie edistää vatsan toimintaa ja puhdistaa kroppaa. Lisäksi tulee samalla juotua vettä runsaasti heti aamusta! Jos juo välipalalla smoothien, voi lisätä sekaan esim hampunsiemeniä,chiansiemenia, banaanin, heraa, jotta energiapitoisuus nousee hieman. 

Mukavaa päivää kaverit! 🙂