Resepti onnistuneeseen päivään

Heippa! Olen kirjoitellut paljon siitä kuinka oma asenne vaikuttaa kaikkeen. Jokaisen onni on omissa käsissä ja itse voi valita kuinka oma elämä rullaa eteenpäin. Kaikilla meillä on vastoinkäymisiä, toisilla enemmän kuin toisilla, mutta lopulta elämä ja onni muodostuu siitä, kuinka nämä tapahtumat ottaa vastaan ja miten jatkaa eteenpäin. 

DSC01955Kaikki tietävät millainen olo on, kun on nälkä. Se on mielestäni yksi kurjimmista tunteista mitä tiedän! Nälkäisenä tulee kiukkuiseksi ja monet asiat tuntuvat tuhat kertaa pahemmilta mitä ne oikeasti ovat. Miksi päästäisimme itsemme tällaiseen tilaan? Yön paaston jälkeen keho tarvitsee energiaa, jotta kroppa ja mieli jaksaa startata uuteen päivään. Aamulla ei välttämättä ole nälkä, mutta se ei tarkoita etteikö energiaa silti tarvita. Hyvällä aamiaisella päivä lähtee kunnolla käyntiin, ja lounaalla mättäämisen ylilyönnit vältetään heti alkuun. 

DSC01956

Mun vakioaamiainen on kaurapuuro, mustikoilla, raejuustolla/valkuaisella ja tilkalla kookosöljyä. Leipää en ole syönyt aamiaiseksi pitkiin aikoihin. Sain kuitenkin kokeiluun Provenan gluteenittomia Kaura & Myslisämpylöitä, joten tein pienen muutoksen tämän aamun rutiineihin. Mulla ei ole juurikaan kokemusta gluteenittomista leivistä, mutta olen ymmärtänyt, että yleensä ne ovat kuivia mauttomia, leipää muistuttavia klimppejä! 😀 

DSC01947

Nämä sämpylät löytyvät kauppojen pakastealtaasta ja sulatus tapahtuu mikrossa (n. 1min) tai huoneenlämmössä (30min). Itse käytin palat vielä pikaisesti paahtimessa. Mielestäni nämä olivat todella positiivinen yllätys! Voitelin sämpylät avocadolla, kasasin päälle kasan kinkkuleikkeitä, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Herkullinen, runsaskuituinen Kaura-Myslisämpylä sisältää gluteenittoman kauran lisäksi auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä ja rusinoita. 

DSC01948_Fotor_Collage

Tänä aamuna aurinko paistoi kivasti sisälle ja nautiskelin kuvissa näkyvän aamiaisen ilman kiirettä. Tästä tulee niin hyvä päivä!

Muistakaa käydä äänestämässä gluteenitonta suosikkireseptiänne Provenan reseptikilpailussa. Onko joku kokeillut minttusuklaakakkua jonka reseptin jaoin? Oliko kakku teidän mieleen? 🙂

DSC01951

YHTEISTYÖSSÄ PROVENA

 


3 asiaa joita et tiennyt minusta

Moikka! Kello vetelee jo yli kymmenen, mutta ehkä joku on vielä hereillä ja jaksaa lukea blogeja! Mä tykkään itse lukea blogeja iltaisin rauhassa, kun ei ole enää kiire mihinkään. Tapaan aloittaa uuden viikon aina kunnon treenisetillä ja tänäänkin on tullut urheiltua 3,5 tuntia. Tämä viikko tulee olemaan treenien osalta hieman erilainen, sillä saan (joudun?) pitää ruhtinaaliset 2 lepopäivää helsinki-reissun vuoksi. Kaikille jumppakavereille tiedoksi, olen siis poissa kuvioista perjantaina ja launtaina. 🙂

Ajattelin kuitenkin kertoa teille vielä muutamia juttuja, joita ette tienneet minusta. Mun mielestä näitä on hauska lukea muiden blogeista, joten siitä innostuneena teen itse samanlaisia paljastuksia..Nämä eivät niinkään ole luonteenpiirteitä, vaan lähinnä hauskoja tapahtumia, joita muuten meikäläisen elämässä riittää!

DSC01784

Olen pyörtynyt kesken urheilusuorituksen. En tiedä voiko tätä kutsua pyörtymiseksi, mutta jonkunlainen tajunan katoaminen tapahtui kesken kilpa-aerobic kilpailusuoritusta. Tipahdin pariksi sekunniksi, jonka jälkeen jatkoin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. En oikein muista kunnolla koko hommaa, mutta videolta katsottuna oli aika hauskan näköinen tapahtuma.

371_103284380576_5185_n

Olen kävellyt ilman kenkiä, siis paljain jaloin noin -20 asteen pakkasessa yökerhosta kotiin. En oikeen tiedä mikä jutun juju oli, sillä kengät oli kädessä, mutta en jostain syystä jaksanut enää kävellä korkokengillä niin päätin ottaa ne pois. Seuraavina päivinä oli niin kipeät jalanpohjat etten päässyt kävelemään lainkaan. 😀 Samalla keikalla luulin kadottaneeni kotiavaimet ja joudin ajaa vielä taxilla kaverin luokse, kun riisuin takin kaverin luona, avaimet roikkuivat mun kaulassa. 😀

Olen erittäin harvoin sairaslomalla, mutta eräänä kesänä jouduin olemaan viikon pois töistä, sillä olin sählännyt itselleni jäätävän mustan silmän! Tapahtuma oli vielä sopivasti juuri juhannuksen aikoihin ja en vain voinut mennä sen näköisenä ohjaamaan jumppia. 😀 Kuulin vielä jälkeenpäin huhuja, että olin kuulemma ollut sairaslomalla ”burnoutin” vuoksi. Kaikkea sitä keksitään ihan tyhjästä. 

IMG_5518

Öitä!


Vähäsokerisia herkkupatukoita

Heippa! Oletteko kuulleet suomalaisista TEHO Sport- tuotteista? Nämä olivat ainakin mulle ihan uusi juttu. Pääsin mukaan Fitfashionin TEHO Sport kampanjaan ja sain kotiin tuotteita testiin. Mun piti kuvata tuotteita hieman enemmänkin, mutta ne olivat loppu alta aikayksikön. Poikaystävä veteli patukat ja juomat yhden viikon aikana. Mikä ryökäle! 😀 Ehdin onneksi itsekin maistamaan näitä ja vaikka tämä on yhteistyö, niin voin sanoa että maku oli yksi parhaita mitä minä olen maistanut. Muistatteko mun proteiinipatukkavertailun? Olen siis maistanut aika montaa patukkaa ja näissä maku oli luonnolinen, mikä on mulle tärkeä ominaisuus. 

DSC01705

Uusi TEHO Sport suklaa -proteiinipatukka sisältää jopa 40% proteiinia, joten siinä on runsaasti lihasten tarvitsemia rakennusaineita, jotka auttavat lihaksiasi palautumaan treenin jälkeen. Patukka toimii myös mainioina ateriankorvikkeina. Vähäinen sokereiden määrä miellyttää kaikkia ruokavaliotaan tarkkailevia.

Sokerien vähäinen määrä oli tietysti mun mieleen, yhdessä patukassa on vain 1,5 grammaa sokeria mikä on todella vähän verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin. Proteiinia on 24 grammaa, joten tämä on oiva välipalapatukka! Vaikka vannonkin Questien nimeen, on tämä hyvä vaihtoehto maun ja laadun puolesta. Lisäksi näitä on hieman helpompi hankkia. Tuotteita löytyi ainakin Citymarkestista ja varmasti myös muista tavarataloista!

Patukoita on kahta erilaista, energiapatukat ja proteiinipatukat. Makuskaala oli aika laaja ja muita makuja voi kuolata täältä.

DSC01706

Toinen tuote oli tuo voimaharjoitteluun ja palautumiseen tarkoitettu suklaan makuinen palari. Tässäkin tuotteessa on maku kunnossa! Yhdessä tetrassa on 230 kcal ja 26 grammaa proteiinia. Palautumisjuomissa on toki myös hiilareita, joita palautumiseen tarvitaan. Tässä on 26 grammaa hiilareita per tetra.

TEHO Sport palautusjuomat on valmistettu suomalaiseen laktoosittomaan lähimaitopohjaan. Tuotteet ovat myös gluteenittomia. Voimaharjoitteluun tarkoitetut juomat sisältävät 26g proteiinia ja saman verran hiilihydraatteja per pakkaus.

DSC01708Palautusjuomien makuskaala kuulostaa aika herkulliselta; valkosuklaa, suklaa ja mansikka. Jos muutkin maut ovat yhtä hyviä, tuo valkosuklaa houkuttelisi kyllä. Palautumisjuomia on siis sekä voimaharjoitteluun että kestävyysharjoitteluun tarkoitettuna!

Tällä hetkellä mulla on sellainen kausi, että syön yleensä yhden proteiinipatukan päivässä välipalana. Se on sopinut tähän rytmiin, kun tarvitsee jotain energiaa, mutta ei voi syödä mitään kovin täyttävää jos jumppa kolkuttelee ovella. 

Positiivinen ylläri siis tämä TEHO-kokeilu! Onko nämä tuotteet jo teille tuttuja? Jos haluatte tietää mitä mieltä muut bloggaajat olivat näistä, niin kaikkien kampanjaan osallistuneiden bloggaajien postaukset löytyy kampanjasivulta osoitteesta www.fitfashion.fi/teho.

Yhteistyössä TEHO Sportin kanssa

 


Lisää haastetta bikinihaasteeseen sekä maaliskuun parhaat jutut

Heippa! Ajattelin muistella hieman mennyttä kuukautta, joka taitaa olla koko blogiurani vilkkain kävijämäärien perusteella!Blogi kasvaa aika hurjaa vauhtia jatkuvaan tahtiin ja katselin juuri, että viime kesästä on kävijämäärät nelinkertaistuneet, hurjaa! 🙂

DSC01445

Viime kuukauden kolme suosituinta juttua koskee yllättäen bikini bootcampia tässä järjestyksessä:

  1. Bikinibody bootcamp ruokavalio
  2. Bikinibody bootcamp treeniohjelma
  3. Bikinibody bootcamp?

Tähän samaan syssyyn voisin muistuttaa, että huomenna treenisuunnitelman Circuit-treenit pitenee yhdellä minuutilla, eli circuittia tehdään 8 minuuttia putkeen. 🙂 

Olisi ihana kuulla miten teillä on mennyt ensimmäinen viikko? Joko vatsa on littee kuin pannukkakku ja reidet kireet kuin gasellilla? 😉

Tämän blogin suosituimmat jutut koskevat lähestulkoon aina kroppaa, sen muokkaamista tai siihen liittyviä asioita! 😀 Eipä haittaa, sillä ne on myös mun mielestä kiinnostavia asioita.

Hymyä..vai olisko näin parempi....Plääh :D

Neljänneksi suosituimmaksi artikkeliksi nousee avautuminen siitä kenellä on oikeus muokata vartaloaan ja ylipäätään juttua toisten arvostelusta. Joskus ärsyynnyn kovasti tällaisesta arvostelusta johtuen siitä, että itse suosin mielummin sellaista ajatustapaa, että kukin saa tehdä asiat tyylillään, kuten itse haluaa.

DSC01486

Joskus huvittais näyttää ”heittereille” näin! 😀 (Ottakaa huumorilla!!)

Viidentenä komeilee mun suosikkiresepti, joka on tullut leivottua aika monta kertaa artikkelin julkaisunkin jälkeen, pohjaa aina välillä vaihdellen. Täältä pääsee kurkkaamaan täydellisen minttusuklaakakun reseptin.

DSC01603

Kuudentena oleva teksti käsittelee ylläri ylläri peppujuttuja. Kirjoittelin omasta kehityksestä sekä muutamia vinkkejä pakaratreeniin. 

DSC01649_Fotor_Collage

Seitemäksi suosituin artikkeli maaliskuussa koski kahden kuukauden kehitystäni ja ajatuksia siitä. Olin hakenut lihaserottuvuutta ja sitä olin mielestäni saanut. 

DSC01571_Fotor_CollageSellaisia juttuja pohdittiin Maaliskuussa. Tässä kuussa on luvassa kaikkea uutta kivaa ja vähän vanhaakin kivaa! Tänään sain todella mukavan sähköpostin, josta hyödytte te ystäväni. Odotan innolla, että voin kertoa tästä enemmän, kun olen vielä varmistanut viimeisetkin asiat! Homma koskee bikinihaastetta ja tuo siihen ihan uutta motivaatiota! 🙂

 


Millainen ohjaaja olen?

Heippa! Viime aikoina mulla on ollut oikeen kunnon blogiflow, kirjoittamista ja aiheita on ollut enemmän kuin tarpeeksi ja luonnoksissa odottaa tälläkin hetkellä noin 4 julkaisua odottavaa artikkelia. Välillä tulee kuivia kausia, kun ei oo mitään kirjoitettavaa. Nyt täytyykin ottaa ilo irti, kun asiaa riittää. 🙂 Tänään ajattelin kuitenkin kirjoittaa ihan vaan ”diipadaapaa” ja kertoilla kuulumisia.

Eilen kävin ohjaamassa iltapäivällä spinning-bodypumpin, vaihdellaan ohjausvuoroa toisen ohjaajan kanssa suunnilleen vuoroviikoin. Tämä on ollut ihan hyvä systeemi, sillä yhdessä välissä mulle tuli yliannostus Bodypumpiin ja meinasin jättää sen jopa kokonaan pois. Onneksi en jättänyt, vaan vähensin ohjauskertoja. Nyt homma nimittäin maistuu taas hyvälle, ja oon oppinut tykkäämään tunnista uudelleen! Kävelin eilen salin parkkiksella ja vastaan tuli eräs miespuolinen asiakas. Tapaaminen meni suunnilleen seuraavasti…”Hei, ai sä pidät tänään. Täytyypä mennä varottamaan muita pukkariin, että tänään vedetään kovaa.”  

Vai että varoittamaan, no mikäs siinä. 😀 Seuraava tapaaminen sattui jumppasalissa, kun kävin laittamassa painoja valmiiksi ennen spinningiä, ja eräs toinen asiakas, miespuolinen hänkin, huikkasi ”Otin tänään urheilujuomaa mukaan, kun katoin, että sä pidät tunnit” Jahas..No, aloin siinä miettiä, olenko ollut liian natsi viime aikoina ja päätinkin olla hieman kiltimpi tulevassa spinningosuudesssa. Arvaatkaa onnistuiko? No, ei todellakaan. Mä en tiedä mikä siinä on, mutta minussa herää joku hirvee piiskuri spinningin aikana, ärsyynnyn heti jos näen, että joku sluibailee, tai ei tee ohjeiden mukaan. 😀 Erään toisen asiakkaan mukaan olen luultavasti ollut kiduttaja edellisessä elämässä. Että tervetuloa vaan treenaamaan! 😀

IMG_5920_Fotor_Collage

Onneksi meitä on monenlaisia ohjaajapersoonia, ja tiedän ettei kaikki todellakaan välitä mun tyylisestä ohjaustyylistä, mutta ne asiakkaat oppii aika nopeasti pysymään poissa meikäläisen karkeloista! Kaikilla tunneilla en toki ole yhtä ärsyttävä. Jumpan ohajustyyli menee paljon tunnin mukaan. 

mieJuuri kun tämän aamuisen spinningin olisi kuulunut alkaa, pärähti palohälytys päälle, joten ei siinä auttanut kuin tyhjentää koko kuntosali. Palohälytys oli onneksi aiheeton, mistä lie oli hälyttimet aktivoituneet. Seistiin kuitenkin ulkopuolella odottamassa hyvä tovi, jonka vuoksi pääsin aloittamaan spinningin noin 20 minuuttia myöhässä. Osa porukasta lähti tunnilta pois aikaisemmin, mutta osan kanssa vedettiin tunti loppuun. Itse sain hypätä suoraan viimeisestä spurtista toiseen saliin ohjaamaan Body-tunnin. Meni jotenkin tosi nopeesti koko setti siinä kauheessa kiireessä ja hässäkässä. 🙂

DSC01756

Rakas ystäväni Jenni on tullut Kuopiosta Vaasaan käymään viikonlopuksi, joten tänään luvassa ruuanlaittoa ja yhdessäoloa kavereiden kanssa. Mulla on tosi energinen fiilis, joten voi olla, että tempaisen vielä jonkun salitreenin ennen iltaa, maistuu ruokakin paremmalta sen jälkeen! 😉

Ihanaa viikonloppua!