Joskus tulee selailtua vanhoja postauksia ja sieltä löytyy jotain mielenkiintoista, minkä olemassaolon on ehtinyt jo unohtaa. Näköjään sitä on joskus ollut jotain ihan fiksuja ajatuksia, jotka esimerkiksi nyt muistuttivat itseäni muutamasta jutusta! Jumppia ohjatessa jää helposti päälle sellainen samanlainen kaava, mitä helposti tulee toistettua autonomisesti. Vähemmän suorittamista ja enemmän läsnäoloa ja hyvä ilmapiiri on melkeinpä taattu!
Oon monesti ennenkin kertonut että ei ole olemassa yhdestä muotista tehtyä ”hyvää ohjaajaa”, mutta tässä tekstissä siis ajatuksia ja juttuja joiden avulla oon oivaltanut uutta ja tullut mielestäni paremmaksi ohjaajaksi. Tämähän on yllättävänkin monipuolinen ja haastava ammatti, etenkin jos haluaa kehittää itsensä huippuohjaajaksi.
Mielestäni hyvän ohjaajan tunnilla ei vain treenata, vaan tunti on kokonaisvaltainen nautinto treeniä, musiikkia, tunnetiloja, fiiliksiä ja hyvää oloa. Treenin jälkeen suupielet ovat kohti korvia, vaikka jalka vähän painaisikin. Hommahan on niin, että voit suunnitella miten loistavan tunnin tahansa, mutta jos et osaa ohjata sitä riittävän hyvin, ei mistään hienouksista ole oikeastaan mitään hyöytyä. Useasti moni erehtyy ajattelemaan, että mitä rankemman tunnin teen, sitä parempi. Suunnitelma voi olla miten rankka tahansa, mutta toinen asia on saada ihmiset tekemään se niin, että se on myös järkevä. Rankka ja tehokas ei välttämättä ole aina sama asia. 🙂
Kokosin muutamia juttuja, joita voi lähteä miettimään omissa ohjauksissaan:
Äänenkäyttö & puhuminen – Monesti me ohjaajat halutaan sanoa kaikki mahdollinen tieto ja ohjeet mitä omataan ja monilla tunneilla ohjaaja puhuu non-stoppina alusta loppuun. Mitä virkaa on niillä hienoilla biiseillä, jos ne peittyvät jatkuvan puheen, tai pahimmassa tapauksessa, jatkuvan huudon alle. On ihan ok olla täysin hiljaa välillä. Se saattaa tuntua itsestä oudolle, mutta osallistujille se ei tunnu vaivaannuttavalta, mikäli siis kyseessä ei ole pelkkää hiljaisuutta alusta loppuun. 😀 Jos kappaleessa on makeita kohtia, kokeile antaa niille tilaa ja pitää välillä myös suu kiinni. Ohjata voi myös visuaalisesti!
Oman äänen kontrastia kannattaa käyttää, nimittäin sillä saa aika suuren vaikutuksen aikaiseksi. Jos aloittaa tunnin ekan biisin huutamalla, mitä on enää jäljellä kun tulee se kovin sykehuippu? Alkuun sopii tasaisempi puheääni ja sitten kun mennään niin saa revitellä ihan kunnolla ja luoda fiilistä. Esimerkkinä vaikka Bodyattackin kasi ja ysi biisien ohjausääni saa mielestäni olla erilainen, kasi on enemmän iloa ja fiilistelyä kun taas ysissä saa se dominoiva vahva puoli tulla kunnolla esiin.
Ohjeiden anto & korjaaminen – Monesti meille ohjaajille jää ne tutut mantrat ja ohjeet, joita hoetaan tunnista toiseen ilman tarkoituksen häivääkään. On tietysti myös niin, että tietyt perusohjeet tulee aina antaa, mutta välillä kannattaa miettiä voisiko asioita sanoa myös uudella tavalla. Mitä ohjeiden antamiseen ja esim. tekniikan korjaamiseen tulee, kannattaa muistaa, että less is more. Nimittäin hartiataaksevatsasisäänkantapäätmaahansuoraselkäleukaylös – lausahdukset eivät luultavasti mene perille kenellekkään. Useasti tosiaan annetaan ohjeita, ilman että edes katsotaa tarvitaanko niitä. Jos koko sali tekee jo maastavetoja hienolla tekniikalla, miksi hokea edelleen että suora selkä, hartiat taakse? Ongelmana on yleensä se, että ollaan opeteltu/kuultu muiden tunnilla jotkut asiat mitä usein sanotaan ja sitten vaan toistellaan niitä monotomisesti.
Tämän ajattelisi olevan ihan peruskauraa, mutta se ei sitä ole, sillä usein ohjaajaa jännittää hieman, pitää keskittyä moneen asiaan samaan aikaan, jolloin ei edes katsota mitä siellä nenän edessä on. Kannattaa siis ensin katsoa mitä ne osallistujat siellä puuhaa ja sitten lähteä korjamaan ja antamaan vinkkejä. Tämän jälkeen odota, että viesti menee perille ja vasta sen jälkeen mahdollisesti uusi ohje. Katsominen ja näkeminen on eri asia, ja sillä on aika suuri ero loppupeleissä. Mielestäni on parempi sanoa yksi ohje, joka menee perille kuin latoa koko tietämyksensä ja oksentaa se ulos, jolloin kukaan ei saa ohjeista mitään irti. Tämä on hyvin pitkälti kiinni osallistujista, sillä ohjaajan tulee aina keskittyä siihen mitä kyseinen ryhmä tarvitsee ja miten heitä tulee ohjeistaa.
Ihmistyyppien tunnistaminen – Me ollaan kaikki erilaisia ja tykätään erilaisista asioista. Joskus esimerkiksi sama ryhmäliikuntatunti voi olla toisen mielestä ihan loistava ja toinen taas kokee tunnin eri tavalla. Kyseessä on toki aina myös makuasiat, mutta asiaan vaikuttaa myös se millaisia ihmistyyppejä olemme. Sosiaalinen tyyppi rakastaa huomiota ja iskeytyykin useasti jumpassa eturiviin, kun taas analyyttinen tyyppi kaipaa enemmän faktaa ja aikareferenssejä, jotta tunti tuntuu mielekkäältä. Ohjaajana on hyvä tiedostaa, että siellä tunnilla on erilaisia ihmisiä, eri mieltymyksillä ja eri lähtökohdilla. Kun osaa ottaa huomioon nämä, voi olla varma että kävijämäärän potentiaali kasvaa entisestään.
Ohjaajana olen itse Dominant Director. Tyyppikuvauksen mukaan haluan pitää kontrollin omissa näpeissä ja vahvuuksiani on johtajuus ja auktoriteetti, kun taas heikkouksena on usein eimerkiksi kärsimättömyys. En tykkää tehottomuudesta ja minussa korostuu diktatorinen piirre. 😀 Tiedostan itse, että nämä piirteet nousevat helposti pintaan kun ohjaan ja olenkin opetellut tuomaan mukaan enemmän pehmeyttä, iloa ja hyväksyntää. Kaksi vuotta sitten testiä tehdessäni, olin selkeästi tuo Dominoiva ohjaajatyyppi, mutta nyt pari viikkoa sitten Interactive socializer oli tullut aika hyvin tasoihin tuon dominoivan puolen kanssa. 🙂
Olen kirjoittanut aiheesta ja testistä enemmän postauksessa MILLAINEN JUMPPARI OLET?
Yleisesti – Tiedän itsekin, että ohjaajana sitä analysoi kovasti mitä ne osallistujat oikeen ajattelevat minusta. Jos joku ei hymyile tunnilla, tarkoittaako se, että olen ihan paska? Entä jos joku lähtee yhtäkkiä kesken tunnin pois? Varsinkin aloittavana ohjaajana tuollaisista voi tulla tosi paha mieli, vaikka todellisuudessa siinä ei olisi mitään henkilökohtaista ohjaajaa kohtaan. Moni näyttää keskittyneenä jopa vihaiselta/kyllästyneeltä, tai joskus vain tunnilla voi tulla vaikka huono olo, jolloin on pakko lähteä pois, oli tunti kuinka kiva tahansa. Ei siis kannata ottaa kaikkea liian henkilökohtaisesti, vaan esimerkiksi palautteetkin voi kääntää voimavaraksi – mitä voin muuttaa että kehittyisin? Toisaalta taas, jokaista palautetta ja toivetta ei vaan voi ottaa huomioon, sillä jos joku toivoo että tehdään enemmän punneruksia, niin seuraavan mielestä niitä on jo ihan tarpeeksi. Liika miellyttämisen yrittäminen tekee vain hommasta sekavaa. Ohjaaja on se joka pitää langat käsissä ja huolehtii että kaikki on järkevää ja sujuvaa.
Tuleeko mieleen jotain lisää?
instagram: ainorouhiainen
snapchat: ainopaino
Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.
