Kommenttiboksiini linkattiin keskustelu, jossa keskustelun aloittaja kertoi sairastuneensa syömishäiriöön ja saanut paljon inspiraatiota/hakenut inspiraatiota erilaisista treeniblogeista. Tässä käsiteltiin lähinnä Fitfashionin blogeja, ja koska olen itse ollut siellä bloggaajana ja koska tämä minulle linkattiin, päätin myös kirjoittaa aiheesta. Syömishäiriöt ovat valitettavan yleisiä sairauksia nykyään, ja olen sitä mieltä, että ne tulisi ottaa aina vakavasti. Olen hyvin pahoillani tämän kirjoittajan ”kohtalosta” ja toivon hänelle paljon tsemppiä.

Paljon pohdiskellaan bloggaajien vastuuta ja mietitään, kuinka kaikki somessa tapahtuva vaikuttaa ihmisiin, etenkin nuoriin. Henkilö, joka oli sairastunut syömishäiriöön blogien innoittamana, oli ottanut paljon mallia ruokapäiväkirjoista ja annoksista. Jos ottaa vaikutteita monilta eri henkilöiltä, hetken kuluttua ollaan tilanteessa, jossa vältetään kaikkia ruoka-aineita ja homma suistuu helposti pakkomielteiseksi tai sairauden puolelle. Mun mielestä tässä ei voi kuitenkaan vierittää syytä bloggaajien niskoille, sillä jos mun täytyisi aina kirjoittaa sillä perusteella, ettei kukaan vahingossakaan saa vääriä vaikutteita jostain asiasta, en voisi kirjoittaa mitään. Ovatko muotibloggaajat vastuussa siitä, että nuoriso kuluttaa rahansa uusiin vaatteisiin? Tai ruokabloggaajat vastuussa siitä, että ihmiset lihovat, koska käyttävät heidän leivontareseptejään? Mites sitten kaikki televisiossa näkyvä tai lehdissä lukeva?

Oon kirjoittanut niin monta kertaa, että aina tulisi kuunnella omaa kroppaa ja tehdä valinnat sen pohjalta. Mulla on tietty ideologia, johon uskon ja jota noudatan. En ole koskaan tuputtanut omia mielipiteitä ainoina oikeina, mutta olen toki kertonut mielipiteeni asioista ja myös omasta elämäntyylistäni. Mä en vaan suostu ottamaan vastuuta kenenkään toisen ongelmista. Homman nimi on se, että usein syömishäiriöön sairastuneet ovat  jo valmiiksi altistuneet sairastumaan, he vain saavat (valitettavasti) kimmokkeensa eri asioista. Jokaisella aikuisella ihmisellä tulisi olla sen verran medialukutaitoa, ettei noudata ja kopioi jonkun mediassa esiintyvän tapoja sokeasti. Mitä lapsiin ja nuoriin tulee, vastuu on mielestäni vanhemmilla. Jos kotona opetetaan hyvä itsetunto ja se, että kelpaa sellaisena kuin on, tuskin nuori lähtee kovin helposti hakemaan tapoja bloggaajilta tai somesta.

Olen kertonut, että olen itsekin paininut syömiseen liittyvien ongelmien kanssa ja muistan, kuinka hain myös inspiraatiota ja ohjeita netistä. Googlasin eri näyttelijöiden ja mallien pituuksia ja painoja, vertasin itseeni, jonka pohjalta tein tavoitteita. Luin laihdutusvinkkejä ja kokeilin dieettejä. Voisin syyttää ongelmastani mediaa, mutta uskon, että ongelma olisi ollut myös ilman nettiä, näyttelijöitä tai laihdutusvinkkejä. Olisin vain hakenut virikkeet jostain muualta tai sitten keksinyt omia dieettejä ja sääntöjä, mikä on aika ominaista näissä ongelmissa painiville.

Olen tietysti sitä mieltä, että jokaisella julkisuudessa enemmän tai vähemmän esiintyvällä on tietty vastuu. Tässä blogitouhussa oon oppinut myös sen kuuluisan kantapään kautta, mistä asioita kannattaa tai ei kannata kertoa. Olen pyrkinyt antamaan esimerkkiä terveellisistä elämäntavoista, ja mielestäni terveellisiin elämäntapoihin ei kuulu roskaruoka ja karkki, mutta tämän ei mielestäni tulisi syöstä ketään syömishäiriöiseksi? En kuitenkaan itsekään elä aina täydellisesti omien oppieni mukaan, en todellakaan. Ihmisiä tässä vain ollaan. 🙂

Vaikka maidottomuus, sokerittomuus tai viljattomuus voi tuntua kovin kielteiseltä tai kurinalaiselta, ei kannata unohtaa, että näistä voi myös saada parannusta omaan elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Erilaiset kokeilut voivat opettaa omasta kropasta uutta ja onhan se myös mielenkiintoista testata erilaisia tyylejä. Jos jokin kokeilu tuntuu lähinnä ahdistavalta, tai sellaiselta että se vaikeuttaa omaa elämää, silloin älä tee sitä! Maidottomasta marraskuusta tai sokerittomsta syyskuusta ei tarvitse ottaa paineita. Jos se ei sovin sun elämäntyyliin juuri nyt, niin ei se haittaa! 🙂

Vaikutteita tullaan aina ottamaan muualta, mutta suosittelen vahvasti löytämään sen oman jutun ja vahvuuden pysyä sellaisessa tavassa, missä sun on hyvä olla. Jos lähtee elämään omaa elämää sen pohjalta mitä muutkin tekee, teet vaan asioista itsellesi hankalaa. Mulla on esimerkiksi ystäviä, jotka on ihan eri mieltä jostain periaatteista, mitä noudatan, mutta so what? Ne antaa mun elää kuten tahdon ja mä suon saman niille. Eikä kukaan meistä oo parempi kuin toinen. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia, olkaa rohkeesti omaa mieltä asioista! 🙂

Lähti vissiin hieman sivuraitelle tää aihe, mutta eikö niin käy melkeen aina.. 😀