SEX LOVE ROCK’N ROLL

Iltaa! Onkos ilmoja pidellyt? Täällä Vaasassa alkoi tänään ihan jäätävä lumipyry ja myräkkä. Piti oikeen kahlata lumimassan yli, että pääsi kotiovelle. Toivotaan, että huomenna kaikki olisi sulanut ja olisi taas plussakeli. Mä en niin tosta lumesta ja pakkasesta välitä. (Oikeesti en vaan jaksa vaihtaa autoon talvirenkaita ja toivon että voin kruisailla mahdollisimman kauan kesärenkailla) . 

Jos joku ihmettelee otsikkoa, se johtuu biisistä, joka jäi soimaan mun kaaliin ja löytyy tuosta alla olevasta biisilistasta. 😀

Tänään mulla oli pitkästä aikaa hieman vapaata, joten päätin sitten työllistää itseni suunnittelemalla uuden lämmittelyn illan RPV-tunnille. Löysinkin kivasti uutta musiikkimateriaalia ja tässä olisi agendana suunnitella uusia juttuja myös muille tunneille.

Aina välillä kysellään näitä listoja, joten laitetaas heti jakoon. Mukana on muutama vanha biisi, jonka oon tainnut linkkailla tännekin aiemmin. Uusille tyypeille tiedoksi, miksaan itse kappaleiden tempoja niin, että tempo nousee lämmittelyn aikana kappale kappaleelta. Lisäksi miksaan biisit yhteen niin, ettei kappaleiden välissä tarvitse hakea rytmiä uudelleen tai ottaa taukoja. Jotkut biisit voivat kuulostaa hitailta liikkumiseen, mutta mulla on tosiaan ohjelma, jolla saan rytmit sellaisiksi kun itse haluan ja tarvin. (biiseissä linkit youtubeen)

  1. Calvin Harris – Open Wide 
  2. Arash feat. T-pain – Sex love rock’n roll (SLR)
  3. N-trigue & Play’n skillz – Scream it
  4. Hot Cherry – This is how we do 
  5. Phat Bomb – Bad (teen lämmittelyn keskellä yhden biisin jossa kehitetään ponnistusvoimaa ja tehdään plyometrisiä harjotteita)
  6. Martin Tungevaag – Wicked Wonderland (Rave angelz bootleg)
  7. Revolva – Ghost (Raindropz edit)

Lihaskunto-osuudessa oon käyttänyt nyt kuminauhaa lisätehona, sen avulla saa aika hyvät tuntumat erilaisiin sivulle tehtäviin ponnistuksiin ja etenkin liikkeisiin, joissa treenataan pakaraa. Mulla on siis tunnilla käytössä aika paljon ponnistuksia ja toiminnallisa liikkeitä, joiden avulla syke pysyy ylhäällä myös lihaskunnon ajan. En tiedä johtuuko siitä, että mulla on Bodycombat aina ensin, mutta RPV-tunti on omasta mielestäni yksi rankimmista tunneista, mitä ohjaan tällä hetkellä. Tänäänkin jumpan jälkeen, peilit olivat ihan huurussa ja jengi litimärkänä, meikäläinen mukaan lukien! 😀 Tiistain paras fiilis!

Sellaista jumppapäivitystä tälle illalle! Mitä te olette treenanneet tänään?


Juhlahumussa

Onkohan kaikki muut jo kirjoittaneet Indiedaysin järjestämästä tapahtumasta? Reilu viikko sitten matkustimme tosiaan Helsinkiin, jossa vieteltiin Inspiration päivää ja myöhemmin Blog awardseja. Mä kirjoittelen tästä hieman jälkijunassa, mutta kai se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lisäksi mua usein ahdistaa, jos jokaisessa blogissa on tyyliin sama aihe ja otsikko monen päivän ajan. Tulee ähky. 😀

Viikko, jona tämä tapahtuma järjestettiin oli muutenkin aika hektinen ja voisin sanoa että ilmassa oli pientä ressin poikasta, kun piti miettiä vielä mitä ihmettä sitä heittää päälleen sekä päivä- että iltatapahtumiin. Muuton jälkeen, oon kulkenut lähinnä kollareissa, joten nyt oli viimeistään aika tsekata mitä muuta sieltä kaapista löytyykään, vai löytyykö? 😀

20141024_202952_Fotor_Collage

Päätin vaihtaa ainaiset mustat farkut johonkin hieman erilaiseen ja vedinkin päälleni nuo ginasta ostetut pöksyt ja kavereiksi mustat korkkarit. Nuo on muuten ihan kuin yöpöksyt, kevyet ja rennot. Sopii siis mukavuutta arvostavalle, kuten meikäläiselle.

Mua oltiin pyydetty päivätapahtumassa pidettävään blogi-oppituntiin haastateltavaksi ja saavuttiinkin pelipaikalle vain tuntia ennen oppitunnin alkamista, sillä Vaasa-Hki väli vie sen 5 tuntia suuntaansa. Oppitunnilla juteltiin bloggaamisen hyvistä ja huonoista puolista minun ja muutaman muun Indiedays-bloggaajan avustuksella. Omasta mielestäni haastattelu sujui kivasti ja oli mielenkiintoista kuunnella muiden mielipiteita ja ajatuksia näistä jutuista.

PA250101-001

kuva: Eve

PA250116-001

kuva: Eve

Iltatapahtumaan päätin laittaa Soaked in luxury-mekon, jonka sain viime keväänä Aussie Blog awardseja varten Vaasalaisesta DOPP-liikkeestä. Olen käyttänyt mekkoa vain kerran, joten se pääsi jälleen edustamaan gaalassa. 🙂 Meillä oli ajatuksena ottaa juhlavaattetuksesta hienoja kuvia ulkona, mutta mitä olikaan päässyt unohtumaan? Kello 18 aikaan ulkona oli aivan säkkipimeää, joten sen sai unohtaa saman tien. Gaala pidettiin Tivoli-yökerhossa, joten sielläkään valaistus ei ollut mikään paras valokuvaamiselle. Illasta ei ole muistona, kuin muutama pimeä kännykkäkuva, mutta se kai kertoo siitä että oli hauskaa, kun kuvaamiseen ei jäänyt aikaa.

Asun kaveriksi sain ihanat korut Vaasalaisesta Oskar Marin- liikkeestä. Kaulakoru, korvikset ja upea rannerengas olivat Kalevalan Kosmos-sarjaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gaalassa palkittiin vuoden inspiroivimmat blogit, seitsemässä eri kategoriassa. Itse olin ehdolla hyvinvointi-kategoriassa ja viikkoa ennen juhlaa huomasin päässeeni viiden eniten äänestetyn blogin joukkoon, mikä oli todella kiva kuulla. Juhlassa palkittiin kolme parasta, mutta meikäläinen jäi ulkopuolelle näiltä sijoilta. Olin osannut ennustaa kärkikolmikon aivan oikein, voittajaksi kruunattiin Venla Savikuja, toisena Oona Tolppanen ja kolmentena The Good Morning-blogin Kaisa. Tähän liittyen täytyy mainita, että kuulin tulleeni toiselle sijalle Sport&Wellness blog Awardsien sport- kategoriassa. Noissa karkeloissahan palkittiin vain voittaja, mutta hopee ei taida silti olla häpee, kun kilpakumppaneina oli suomen suurimpia treeni- ja hyvinvointibloggaajia! 🙂

MG_59400 IMG_54444

Jatkettiin gaalasta vielä eteenpäin Helsingin yöhön muutamien muiden bloggaajien seurana ja ilta oli kaikenkaikkiaan superhauska. Ensi kerralla voisi yrittää lähteä reissuun hieman enemmän levänneenä ja vähemmän stresaantuneena, jolloin pystyisi nauttiakin tapahtumista eri tavalla. Kiitos Indiedaysille hienosti järjestetyistä kekkereistä! 🙂

20141025_175155 20141025_185842


Testissä bikinitreeni

Takana jälleen normaalista poikkeava viikonloppu, lauantaina meidän salilla vietettiin avoimia ovia ja omat jumppailut olivat hieman erilaiset kuin normilauantaisin. Kirjoittelin täälläkin, että tulen ohjaamaan Bikini Bootcampin ja näin tuli tehtyä. Jos joku ihmettelee treenin nimeä, se juontaa juurensa viime keväältä, kun tein ohjelmat/ruokavalion juurikin kesän bikinkuntoa tavoitteleville. Toisaalta, miksei bikinikuntoa, tai ylipäätään hyvää fiilis – kuntoa voi tavoitella ja säilyttää vuoden ympäriinsä?

Viime keväänä saavutettu kunto

Viime keväänä saavutettu kunto! Bikinit saatu Triangl Swimwearilta

Olen ohjannut bikinitreenin joskus aiemminkin, mutta silloin teimme hieman eri tavalla. Tunnilla olijat tekivät kukin omaan tahtiin ja laskivat itse toistot. Mä huutelin liikkeet ja tsemppailin. Tällä kertaa, päätin tehdä treenin ryhmäliikuntana niin, että suoritimme liikkeitä yhdessä, musiikin tahdissa. Valitsin liikkeet, joita mahtuu tekemään paikalla, steppilautaa ja käsipainoja käyttäen. Musiikilla oli roolina toimia vain taustalla antamassa rytmiä. Valitsin tahdiksi Aeromixin 140 bpm levyn, eli suoritustempo oli aika reipas.

IMG_6171

Bootcamp on aika tehokas ja raskas treeni ihan sellaisenaan ja mulla oli sitten alla vielä spinning ja body, jotka ovat myös itsessään hyvin hapokkaita jumppia, etenkin tuo spinning. Vaikka mulla oli hyvät energiat päällä koko aamun ja kahden ekan tunnin jälkeen ei tuntunut vielä hirveesti missään, niin viimeistään ekan circuitin aikana alkoi sitten tuntua ihan huolella. Muistan, kun katoin sekunttikelloa ja se näytti, että aikaa oli mennyt vasta 3 minuuttia (jokaisen circuitin kesto 7 min) ja mietin että ei helevetti, mitähän tästä tulee. Sen lisäksi, että tekee itse täysillä ja on melko puhki, pitää silti huudella liikkeitä, toistomääriä ja tsempata muita. Jumppareiden ilmeistä päätellen, minä en ollut ainoa jolla tuntui, vaan kaikki tsemppasi aikalailla omilla rajoillaan.

Meitä oli salissa noin 40 henkilöä ja sainkin kivasti palautetta tunnin jälkeen. Monet toivoivat tätä viikottaiseen ohjelmaan mukaan ja monet sanoivat treenin olleen rankin pitkiin aikoihin. Kaikilta en tietenkään palautetta saanut, joten en voi tietää oliko jokainen yhtä tyytyväinen kuin nämä jotka tulivat kertomaan mielipiteensä. Treeni on tosiaan haastava, ja jotta siitä selviää läpi, on hyvä olla jonkinlainen liikuntatausta ja jonkinlainen kunto, jotta treenin idea toteutuu.

DSC01844

Liikkeiksi ensimmäiseen circuittiin valitsin:

  • kyykky + pystypunnerus x 16
  • hyppy etunojaan + stepille hyppy x 16
  • 4 ponnistus + 2 jalkojen ojennusta sivuille x 4
  • haarahyppy laudalta x 24

Vaikka molemmat circuitit olivat melko hapokkaita, omasta mielestä tämä ensimmäinen oli haastavampi ja rankempi kuin toinen. Toiseen valikoitui seuraavat liikkeet:

  • Askelkyykky laudalta painojen kanssa tai ilman  x 16 per jalka
  • Hyppy etunojaan + yhden jalan ponnistus stepille x 16
  • Rullaus selinmakuulle + ponnistus x 16
  • 8 vuorikiipeilyä + 2 punnerusta x 8-10

Jos joku on missannut, mistä ihmeestä tässä treenissä on kyse. Voi käydä tsekkaamassa tarkempaa infoa täältä.

3 tunnin sykkimisen jälkeen, olin ensin aivan ylikierroksilla, mutta suihkun ja ruokailun jälkeen olo veti ihan löysäksi. Hommaa ei auttanut yhtään, että piti olla töissä vielä 18 asti illalla, ja välillä päivän aikana tuntui kuin olisin ollut humalassa, jutut kun alkoi olemaan sitä luokkaa, ettei tiennyt itkeäkkö vai nauraakko. 😀 Avoimet ovet – tapahtumat ovat kuitenkin loppupeleissä aina hauskoja päiviä, tapaa paljon uusia ihmisiä ja päivä poikkeaa kuitenkin normaalista duunipäivästä.

Täytyy sanoa, että olin aika väsynyt eilen ja vielä tänäänkin. Heräsin vasta kellon soittoon 11:00, yhdentoista nukutun tunnin jälkeen. Oltiin sovittu PT-asiakkaan kanssa treenit tuntia myöhemmin ja teki kyllä hyvää lähteä heti ulos urheilemaan. Käytiin juoksemassa tiukka mäkivetotreeni ja samalla sitä heräsi uuteen viikkoon. Nyt ajattelin vielä nukkua päikkärit ennen illan jumpparumbaa. Eat sleep train repeat. Näin se vaan taitaa mennä! 😀

DSC02803


Viikon kohokohta

Kaikilla meillä on varmasti jokin lempparipäivä viikossa. Päivä, jolle suunnittelee ne parhaat jutut ja jota salaa odottaa koko viikon. Suurimmalle osalle se päivä sijoittuu viikonloppuun, ehkä jo perjantaille. Mä oon töissä lauantaisin aamulla, joten mun The Päivä on se lauantai. Jumppien jälkeen tapaan ottaa vaan rennosti, ehkä käydä lounaalla jossain tai pyöriä kavereiden kanssa kaupoilla. Iltaisin on parasta tehdä hyvää ruokaa, varata herkkuja erilaisiin kulhoihin ja lötköttää sohvalla. Olin ihan superfiiliksissä, kun kuulin päässeeni mukaan Indiedaysin ja Havin yhteistyökampanjaan. Tämä mahdollisti sen, että voisin nauttia mun lauantaista vieläkin paremmin. Havin kynttilöitä on valmistettu jo 185 vuotta. Tämä jo kertoo mielestäni siitä, että on onnistuttu kehittämään tuote, joka toimii. Mun lapsuuden kodissa on aina palanut kynttilät, ja siitä ehkä juontaa juurensa se, että ne liittyvät edelleen jotenkin siihen relaamiseen ja tunnelmaan. Kodikkaaseen oloon.

DSC03072

Lauantaisin mun pitkä ja melko rankka treeniviikko on takana, ja tapaan ottaa sen kunniaksi päiväunet sohvalla telkkarin pauhatessa taustalla. Mielestäni on jotenkin ihanaa, kun voi nukkua ilman herätyskelloa tai ajatusta siitä, että täytyisi lähteä jonnekin. Vaikka kuinka tykkäänkin mun työstä ja jumpista, on sellainen päivittäinen kellon kyyttääminen välillä aika raskasta. Jumpat on yleensä illalla, jolloin koko päivä menee ”valmistautumiseen” ja kaiken oikein ajoittamiseen. Näitä vapaita päiviä on tämän syksyn aikana ollut aivan liian vähän, joten kun sellainen sattuu kohdalle, sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla.

Yleensä nokosien jälkeen mun sisäisen leipuri herää ja alan kehittelemään uusia reseptejä, tai sitten luotan vanhoihin toimiviin juttuihin ja tekaisen jotain, minkä tiedän olevan hyvää. Ruuanlaitto ja leivonta on mun mielestä jollain lailla terapeuttista, ja joskus leivon tai kokkaan ihan muuten vaan, vaikka lopputulosta ei edes jaksaisi syödä. Lauantaisin, ja viikonloppuisin yleensäkin, syntyy aina parhaat uudet reseptit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DSC03059

Iltasella sytytän kynttilät palamaan ja makoillaan toisen puoliskon kanssa sohvalla. Sohvan valinnassa mulle oli tärkeetä juurikin se, että se on tarpeeksi suuri. Sohvalle täytyy mahtua kaksi ihmistä makaamaan kunnolla. Kuvista ehkä huomaa, että tämä ei tosiaan ole mikään sisustusblogi ja voin rehellisesti myöntää, että sisustaminen tai ylipäätään mikään tyylitaju ei ole mun vahvuuksia. Meikäläinen on tottunut kuvaamaan ruoka-annoksia ja ihan muita juttuja. 😀 Mulle kuitenkin kaikista tärkeintä on, että koti on kodikas, sellainen paikka missä viihtyy ja missä on hyvä olla. Sellainen oma turvapaikka. Syksy on aika tunnelmallista aikaa ja sen vuoksi siihen on aina liittynyt kynttilät. Tämän kamppiksen myötä oon päässyt sisustamaan meidän kämpästä kunnon kynttilämeren. Rakastuin kuvissa näkyviin eri kokoisiin pöytäkynttilöihinja niitä löytyykin meillä nyt melkein jokaisesta huoneesta.

DSC03073

DSC03068

Oon joskus kertonut, että oon melkoinen kotirotta ja viihdyn parhaiten ihan vaan omien seinien sisällä. Tässä ammatissa on kuitenkin aina ”esillä” ja elämä on täynnä sosiaalista kanssakäymistä, jonka vastapainona on siistiä vaan olla ihan hiljaa kotona. Toki höpötellään (tai yleensä minä höpöttelen ja mies ”kuuntelee”) miehen kanssa niitä näitä ja kuvissa esiintyvä Obelixkin saa kuulla aina mun ajatukset kaikesta mahdollisestä mieltä askarruttavasta. 😀 Lauantain yksi parhaista puolista on myös se, että seuraava päivä on viikon ainoa lepopäivä ja vapaapäivä kaikesta. Saa siis valvoa jos huvittaa, tai nukahtaa sohvalle jos niin sattuu käymään, sillä seuraavana aamuna ei ole velvollisuuksia mennä mihinkään.

DSC03060

Meidän uudessa kodissa on takka, joka luo tietty oman tunnelmansa. Takan lisänä oon tykännyt asetella noita tuikkuja ympäri takan reunusta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

DSC03056

Suuren treenimäärän ja sykkimisen vastapainona on siis erityisen tärkeetä osata myös rentoutua ja ottaa iisimmin. Omalla kohdalla toimii nämä ihan perusjutut, ja oon tullut siihen tulokseen, ettei relaamiseen oikeesti tarvita mitään ihmeellisyyksiä. Oma tunnelmallinen koti, kiireettömyys, rakkaat ja se hyvä ruoka vie jo aika pitkälle! Miten te tapaatte ottaa iisimmin? Onko muita kotirottia, vai vaatiiko rentoutuminen aina kylpylöitä, hoitoja tai matkustamista muualle?

Havilla on käynnissä huikea kilpailu, jonka pääpalkintona on 2 kpl 300€ ravintolalahjakortteja, 30kpl Havi-tuotepalkintoja sekä 15kpl Finlayson-tuotepalkintoja. Kilpailu on voimassa vuoden loppuun saakka. Kilpailuun pääsee osallistumaan täältä

Ihanan tunnelmallista sunnuntaita kaikille!! <3


Treenifiiliksiä ja treenitarjous

Nyt on kyllä super fiilis! Oon tainnut mainita aiemminkin, mutta tällä hetkellä oon jotenkin tosi fiiliksissä Bodystepistä. Torstai onkin yks lempparipäivistä nykyään. Se fiilis, kun oikeen odottaa että pääsee jumppaamaan on just sitä liikunnan iloa, mitä tulisi kaikilla olla, edes joskus. Lajilla ei ole väliä, mutta tämmöisen nautinnon soisin mielellään kaikille. Jos tykkää siitä mitä tekee, sitä tekee säännöllisesti ja pitkään. Tänään ehdin ottaa mukavan makoisat päiväunet piikkimatolla ja senkin ansiosta olo oli tosi energinen ja positiivinen. Tunnin jälkeen kotiin ajellessa hymyilin vaan kun olin (ja oon edelleen) niin iloinen kaikista ihmisistä jotka käy tunneillani viikottain. Olin varmaan jossain endorfiini-pöllyssä, kun niin herkistyin! 😀

Jumpan jälkeen kävästiin vielä iltakävelyllä ja koiratreffeillä. Meidän pentu tapasi oman veljensä ja meno oli aikamoista, kun pääsivät telmimään ihan huolella. Nyt on hauva aivan puhki ja uinuu kiitollisena sohvalla. Jess!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syy, miksi tulin kirjoittelemaan, koskee tulevaa lauantaita 1.11. Halusin kertoa lauantaina pidettävistä Lady Linen avoimista ovista. Olemme siis auki kl. 10-18 ja kaikille on vapaa pääsy salille ja jumppiin! Täähän on ihan loistava juttu, sillä lauantaina on pyhä, eikä kenelläkään voi olla parempaa tekemistä kun tulla treenaamaan. 😉 Ohjelmassa on siis jumppaa all day long, ja jos joku innostuu jatkamaan treenailuja myöhemminkin, nyt olis huikee tarjous johon voi halutessaan napata kiinni:

• Liittymismaksu 0 euroa, marras-joulukuu 2014 0 euroa. Näin ollen treenaat koko loppuvuoden ilmaiseksi!
• Jos et osaa vielä päättää haluatko jäsenyyden, voit hakea myös 10 päivän veloituksettoman treenikortin!
• Tule tutustumaan Fustra Personal Training- ja PT-palveluihimme! Jos varaat ajan maksutonta kokeilutuntia (sis. kehonkoostumusmittauksen) varten lauantaina 1.11, saat PT-paketit hintaan -10%.

Jumppa-aikataulu näyttää tältä:

  • 10:15 Spinning 45 – Aino
  • 10:15 Lastenjumppa 45 – Suvi
  • 10:15 Fitball 45 – Camilla
  • 11:00 Core 30 – Suvi
  • 11:15 Body – Aino
  • 12:30 Bikini Body Bootcamp 50 – Aino
  • 13:30 BODYSTEP 45 – Eve
  • 14:15 BODYATTACK 45 – Mari
  • 15:00 BODYPUMP 60 – Pauliina
  • 16:00 Spinning 45 – Heli
  • 16:45 Zumba 45 – Lena
  • 17:00 BODYBALANCE 45 – Jenny
Mun kanssa pääsee siis urheilemaan kolmen tunnin aikana ja pidän myös suositun Bikini Bootcampin ohjattuna ryhmäliikuntaversiona. Oon pitänyt treenin myös kerran aiemmin ja silloin jokainen teki liikkeitä omaan tahtiin ja meitsi vaan kellotti ja tsemppas, mutta nyt ajattelin vetää koko setin ihan musiikkiin, niin että kaikki tekee yhtäaikaa mun ohjauksessa. Näin ollen, kukaan ei pääse sluibailemaan tai ottamaan taukoja. 😉 Jos kaipaat kovaa treeniä, niin sellaista voipi olla luvassa. Hulluimmat vetää tietysti koko setin, eli spinning, body ja bikini bootcamp! 😀

IMG_5875