MARRASKUUN HAASTE

Heippa! Joku ehdotti, että keksisin uuden haasteen, samaan tyyliin sokerittoman syyskuun kanssa. Sen johdosta sain ideaksi järjestää maidottoman marraskuun! Maitotuotteet ovat aika kuuma puheenaihe ja harva on välttynyt kuulemasta, kuinka yhä useampi noudattaa nykyään maidotonta ruokavaliota. Mutta miksi ihmeessä? Maitotuotteethan ovat kuuluneet ruokavalioomme aina ja maitorahkaa kätevämpää välipalaa on vaikea löytää. Haluan jälleen mainita, että kerron tästä vain sen perusteella, mitä olen itse lueskellut ja aihetta tutkinut. Yleensä nämä ovat aika herkkiä aiheita, jolloin mielipiteitä löytyy suuntaan jos toiseen. Itse en lyttäisi maitotuotteita kokonaan, mutta jos kärsii niiden johdosta jostain oireista, maidottumuus voi olla ihan hyvä juttu. Joskus voi olla, että ei edes ole huomannut kärsineensä jostain ongelmasta, ennen kuin jättää tietyn ruoka-aineen pois ja huomaa olonsa parantuneen.

Maidon homogenointi ja muu käsittely tuhoaa suuren osan terveyttä hyödyttävistä ainesosista, jolloin jäljelle jää melko ravintoköyhää litkua. Ihminen taitaa olla ainoa nisäkäs, joka juo toisen lajin tuottamaa maitoa. Tämä ei jotenkin kuullosta kovin luonnoliselta mun korvaan. Lehmän maito sisältää noin 80 erilaista hormonia tai bioaktiivista peptidiä, joiden tehtävänä on siis kasvattaa vasikasta iso lehmä. Näihin kuuluvat muun muassa insuliini, IGF-1, betaselluliini, kasvuhormoni, estrogeenit, progesteroni, testosteroni, somatostatiini, relaksiini, prolaktiini, laktoferriini, immunoglobuliinit, kaseiinit, kasomorphiinit, kasokiinit ym. Vaikka nykyajan maito onkin pastöroitua ja homogenoitua, monet hormoneista ja bioaktiivisista peptideistä säilyvät maidossa. lähde

DSC02915

cashew-jäätelö

Maitotuotteiden sanotaan aiheuttavan kroonista tulehdustilaa kehossa, jonka vuoksi kroppaan kerääntyy myös turhaa nestettä. Yleensä maitotuotteiden pois jättämisen jälkeen, paino putoaa muutaman kilon, ja olo tuntuu slimmimmältä. Näin ainakin oman kokemukseni mukaan. Näiden lisäksi monet ovat saaneet helpotusta erilaisiin iho-ongelmiin, allergioihin, vatsa- ja suolisto-ongelmiin, sekä krooniseen nuhaan, flunssaan ja sairasteluun. Liman kerääntyminen ja jatkuvat ylähengitystieinfektiot heikentävät myös suorituskykyä urheilulajeissa, joissa hapenottokyvyllä on merkitystä, eli toisin sanoen jokaisessa lajissa? 🙂

Pyrin olemaan avoin eriäville ja erilaisille mielipiteille, enkä halua tyrkyttää omia mielipiteitäni väkisin muille. Jos silti mielenkiinto heräsi ja haluat kokeilla kuukauden ilman maitotuotteita, ja saada ehkä apua yllä mainittuihin ongelmiin, niin lähde messiin! Usein kysytään, että mitä voi sitten syödä välipalalla tai mistä saa kalsiumia jos ei käytä maitoa. Tulen jakamaan erilaisia vinkkejä ja tietoiskuja asian tiimoilta marraskuun aikana. Jokainen voi itse valita, kuinka tiukasti noudattaa haastetta, mutta kannattaa muistaa, että pelkkä vähentäminen ei välttämättä tuo niitä hyviä etuja, eikä eroa huomaa. Jos ei kärsi maitoallergiasta, laadukasta heraproteiinia voi käyttää maidottomassa marraskuussa. Hera isolaatti on laktoositon tuote, joka on siis puhdasta heraa, usein ilman hiilareita tai rasvaa.

Jos haluatte lukea tästä asiasta laajemmin, suosittelen lukaisemaan tämän artikkelin

Kuka on mukana haasteessa? 🙂