MINÄ PÄHKINÄNKUORESSA

Huomenta! Sitä aina välillä miettii, millaisen kuvan ihmiset luovat minusta tämän blogin perusteella. Oon ehkä miljoona kertaa jo maininnutkin, ettei treeniblogi kuitenkaan kerro ihan samaa totuutta, kuin esimerkiksi lifestyle blogit. Tää blogi on vähän niinku mun treenipersoona eli alter ego. 😀 Oon kovasti miettinyt, miten blogi-minä ja irl-minä eroavat toisistaan ja tullut tulokseen, että oon ehkä hieman ”kovempi ja kurinalaisempi” täällä, kuin normaalissa elämässä. Kirjoittamalla ei aina saa tuotua esiin kaikkia puolia, etenkään jos kirjoittaa tietystä aiheesta. Keskustellessa näkee kuitenkin henkilön ilmeet ja eleet jotka voivat pehmentää myös vakavaa aihetta. No, mistäs tällainen pohdinta yhtäkkiä tuli mieleen? Törmäsin minäkin vauvapalstan pieneen bloggaaja tietovisaan ja meinasi mennä parsakaalit väärään kurkkuun, kun luin tämän kuvauksen. 😀

”Tänään aloitin aamuni smoothiella, josta tuli maidottoman, gluteenittoman, sokerittoman, mauttoman ja ilottoman kuukausihaasteen aloituksen kunniaksi kunnon tehopommi: makeuttamatonta mantelimaitoa, banaania, marjajauhetta, kymmentä eri salaattia, viherjauhetta, rahapuun mahlaa, herneproteiinia ja kirveliuutetta. Mulle lähetettiin Mömmötukusta tuota kirveliuutetta, joka parantaa pikkuvarpaan räjähtävyyttä ja vahvistaa myös silmän tappisoluja. Aamusmootien jälkeen hurautin töihin vetämään 3 peräkkäistä spinningiä, jotka vedettiin tänään atleettisena versiona. Spinningin jälkeen ajoin kotiin ja kiskasin riisistä valmistettua pastaa porkkana-herne-parsakaali-kukkakaali-tomaatti-kookosmaito-kanakastikeeella, jonka maustoin chilillä, herbamarella ja maariaanien haudasta 9000m syvyydestä kerätyllä kristallikidesuolalla. Puolet lautasesta täytin salaatilla, johon valitsin 20 eri väristä kasviksia. Onneksi on noita isoja uusia lautasia, koska annoksesta tuli aivan valtava. No, minähän tunnetusti tykkään ruoasta! Ruokailun jälkeen kävin 10km juoksulenkillä ja sen jälkeen pitikin lähteä töihin vetämään illaksi kolmeksi tunniksi ryhmäliikuntatunteja. Ennen tunteja väsytti, mutta ohjausten jälkeen olin täynnä enforfiineja ja päätin käydä vielä tekemässä oman saliohjelman. Kotona vielä harjottelin uusia Les Mills -tunteja varten ja nappasin pari vatsalihaskuvaa peilin edessä.”

Hahah. Tää oli ihan loistava, kiitos vaan kirjoittajalle, olet sisäistänyt tän homman just eikä melkeen. Tuo iloton kuukausihaaste pitää varmaan toteuttaa joskus?! 😀

_MG_8302

Jumituin lukemaan kyseistä ketjua vähän pidempään ja löysin myös toisen tutulta kuulostavan parodian. Siinäpä se, pari jumppaa, bataattia ja pötsikuvia, se on meikäläinen pähkinänkuoressa. 😉

Energista torstaita kaikille! Kävin just vetämässä kuus bodypump-tuntia peräkkäin, pari spinningiä ja sitten tein omat treenit, eli kolme tuntia kuntosalia päälle, eikä ees väsytä. Mun keho on vaan tottunut liikkumaan ja sehän näkyy. Viime kuu oli maidoton marraskuu, nyt alotin kasvis-keskiviikot. On hauskaa haastaa itseään ja asettaa totaalikieltoja, sillä se kertoo vaan siitä, että oon vahva. Mutta syöminen on silti kontrollissa, voisin syödä suklaalevyn koska vaan jos haluaisin, mutta en halua. Mielummin nautin näistä mun vatsalihaksista ja postaan niistä kymmenen kuvaa. Illalliseksi aion tehdä tänään bataattiranskalaisia ja lihamureketta. Ens viikolla onkin luvassa vinkkejä kuntosalille, bikini body-challenge vol.54021, asiaa hormoneista ja pinnallisuudesta, sekä kerron miten voit treenata yhtä rautaiset vatsalihakset kuin mulla.

_MG_8291

Tää oli oikeesti hauska ketju, huumoria ei  voi koskaan olla liikaa! 🙂

Mukavaa viikonloppua!


KASVIS KESKIVIIKKO

Olen käynyt muutamaan otteeseen paikallisessa ruokapaikassa, joka tarjoaa luomulaatuista raakaruokaa ja kasvisruokaa. Suurin osa tuotteista on myös maidottomia ja gluteenittomia. Täytyy myöntää, että olen ollut hieman skeptinen kasviruokaa kohtaa. Mun suurin murheenkryyni on se, että mietin onko ruokaa riittävästi ja tulenko täyteen. Ylilyöntejäkin tulee aika usein, koska valmistan yleensä ruokaa koko korttelille kerralla. 😀 Nojoo, takaisin pointtiin. Olen siis ajatellut ettei kasviruoka ole tarpeeksi täyttävää. Ennakkoluulot ovat kuitenkin muuttuneet, sillä kyseisessä ruokapaikassa syödessäni olen tullut hyvinkin täyteen ja vaihtoehtoja on ollut runsaasti. Sain jopa houkuteltua poikaystäväni syömään vegeruokaa yhtenä päivänä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä sainkin idean viettää kasvis keskiviikkoa, eli tämän päivän aikana syön ainoastaan kasvisruokaa. Monille kasvisruokavalio on yhtä kuin terveellinen ruoka, mutta näin ei toki aina ole. Jos ruokaan tulee lisättyä juustoja, kermaa tms ei se ole enää kovin kevyttä. Mitä nyt nopeasti kurkkailin kasvis-valmisruokien sisältöjä, eivät nekään ihan vakuuttaneet meikäläistä. Kasviruokailijan täytyykin perehtyä ravitsemukseen hieman tarkemmin, jotta saadaan kaikki ravintoaineet. Myös proteiininsaanti huolestuttaa yleensä, mutta senkin saa täytettyä korvaavilla tuotteilla. Kasvikunnan tärkeimmät proteiinien lähteet ovat viljavalmisteet, herneet, pavut ja pähkinät.

No mitäs mä meinaan laittaa suustani alas tänään? Ajattelin viettää samalla kevyemmän päivän ja vedellä ruokia muusattuna ja soseutettuna. Aamiaisella hörppäsin smoohtien, joka oli pullollaan lehtikaalia ja pinaattia, mustikoita, banaania ja cocovin supermixiä. Proteiinin lähteenä toimi heraisolaatti ja nesteenä käytin Alpron makeuttamatonta mantelijuomaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lounaaksi valmistin yllä olevissa kuvissa esiintynyttä kasvisosekeittoa herkkusienillä ja avocadolla. Valmistin ison kattilan soppaa, jotta siitä riittää useampaan annokseen.

  • 200 g parsakaalia
  • 250 g kukkakaalia
  • 500 g porkkanaa
  • 1 bataatti
  • iso kourallinen pinaattia
  • n. 5 dl kookosjuomaa/kookosmaitoa
  • mausteita (herbamare, cayennepippuri, valkosipuli)
  • 1 prk herkkusieniä
  • puolikas avocado

Kuori ja paloittele bataatti. Keitä parsakaali, kukkakaali, porkkana ja bataatin lohkot pehmeiksi, jonka jälkeen lisää neste ja mausta reilusti. soseuta isolla blenderillä ja kaada takaisin kattilaan. Kaada sekaan purkillinen herkkusieniä ja sekoita. Tarjoile lämmin soppa avocadon kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välipalaksi ajattelin hurauttaa taas smoothien eri täytteillä ja illalla syön samaa soppaa uudelleen. Ei siis kovin omaperäistä, mutta menee yhden päivän ajan. Kyllähän noita vaihtoehtoja olisi muitakin, mutta se vaatisi hieman enemmän ajatustyötä. Itse kun en käytä kovin mielellään soijaa, maitotuotteita tai gluteenia, voisi homma mennä ehkä hieman liian hankalaksi pidemmän päälle. Ajattelin kuitenkin toteuttaa kerran viikossa kasvispäivän, joten ehkäpä tässä tulee ideoitua jotain muutakin kuin pelkkää soppaa!

Lähteekö joku messiin? Kavisruokaa kerran viikossa, ainakin tämän kuun loppuun! 🙂


MIHIN KAIKKEEN HORMONIT VAIKUTTAVAT JA MIKSI?

Kehon hallitsija-aineet eli hormonit ovat jollain tavalla mystinen juttu. Ne vaikuttavat oikeastaan kaikkeen kehon toimintaan, niin hyvässä kuin pahassa. Hormonien tavoite on pitää yllä kehon tasapainotilaa eli homeostaasia. Hormonien puute tai liikatoiminta voi luonnolisesti horjuttaa tasapainotilaa, jolloin hormonit pyrkivät korjaamaan tasapainoa. Hormonien toimintaan vaikuttaa moni asia, mutta tässäkin asiassa tärkeä rooli on ruokavaliolla ja liikkumistottumuksilla. Hormonit toimivat yhdessä hermoston kanssa ja meidän elimistö onkin kuin palapeli, jonka palaset vaikuttavat toisiinsa, kun yksi pala puuttuu, ei kokonaisuus ole kunnossa. Väsymys, masennus, mielialan vaihtelut, aineenvaihdunnan häiriöt sekä iho-ongelmat voivat johtua, ja usein johtuvatkin hormonitoiminnan epätasapainosta. Myös kipujen ja särkyjen taustalta saattaa löytyä häiriö hormonitoiminnassa.

Mainitsin, että ravinnolla on suuri merkitys, etenkin monipuolinen ravintorikas ruoka on oleellisessa osassa, sillä vitamiinien ja kivennäisaineiden puutokset kehossa voivat aiheuttaa hormonitoiminnan heilahteluja. D-vitamiinin puutos voi aiheuttaa masennusta, uupumusta ja väsymystä. Kuinka moni kärsii siitä nyt? Kuinka moni syö D-vitamiinia lisäravinteena? Jos vastasit kyllä ja ei, niin suosittelen lämpimästi hakemaan purkin tätä vitamiinia ja täyttämään D-vitamiinivarastot, sillä ravinnosta on melkein mahdotonta saada riittävästi D-vitamiinia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syy miksi lähdin kirjoittamaan tästä aiheesta, on meille naisille tuttu tila, eli PMS, joka johtuu sekin hormonitoiminnasta. PMS-oireiden taustalla olevat syyt ovat hormonaalisia ja liittyvät kuukautiskiertoon vaikuttavien estrogeenin ja progesteronin tasapainon heilahteluihin. Koin nimittäin juuri viime viikolla tämän maailman paskimman vaivan. Viime viikko oli suoraan sanottuna ihan hirveä. Koko eläminen oli yhtä taistelua kun ei olis jaksanut mitään. Tuntuu, että olen ihan eri ihminen kun PMS-oireet ilmestyvät. Mieli on maassa, ei huvita eikä kiinnosta. Huvittais vaan syödä kaikkea epäterveellistä, etenkin makeaa.

Tällä viikolla taas täysin eri fiilis. Ollaan me naiset outoja kapistuksia. 😀 Mulla on välillä kausia kun ei ole minkäänlaisia oireita ja välillä taas hetkellisesti PMS-oireet ilmestyvät. Kausina, jolloin syön erityisen puhtaasti ja vältän sokeria, en kärsi PMS-oireista lainkaan. Onnekseni näitä huonompia kausia tulee vain hyvin harvoin. Olen ollut melko stressaantunut viime aikoina ja viikonloppuisin syömiset eivät ole menneet ihan putkeen ja siinäpä sitten tulos. Itse saa kärsiä omasta tyhmyydestä. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen oikein himoitsin ravintorikasta ruokaa! Parsakaalimuusi ei petä. Samoin kuin smoothiessa, muusin muodossa ravinteet imeytyvät paremmin.

Hormonitasapaino vaikuttaa myös painonpudotukseen ja painonhallintaan. Myös se, mihin rasva kerääntyy on yhteydessä hormoneihin ja niiden toimintaan:

Selkään lapojen alueelle:

Insuliini. Mitä enemmän rasvaa, sitä huonommin keho sietää hiilihydraatteja. Riski sairastua kakkostyypin diabetekseen sekä sydän- ja verisuonitauteihin.

Kylkiin:

Kilpirauhashormonit. Paksu ihopoimu kielii kilpirauhasen toiminnan heikentymisestä. Aineenvaihdunta on hidastunut ja rasva kertyy helposti koko kehoon, etenkin keskivartaloon.

Jenkkakahvoiksi:

Insuliini. Rasvan kertyminen lonkkien sivuun viittaa hiilihydraattien liikasaantiin. Tosin insuliinin epätasapaino kerää rasvaa joka puolelle kehoa.

Navan seudulle:

Kortisoli. Pitkään jatkunut stressi näkyy vatsalla, kun kortisolia erittyy liikaa. Tämä hidastaa rasvanpolttoa koko kehossa. Vatsarasvaan vaikuttavat myös liika insuliini, vähäinen kasvuhormoni ja kilpirauhasen häiriöt.

Polviin tai pohkeisiin:

Kasvuhormoni. Alhainen kasvuhormonitaso kertoo usein huonosta unesta.

Reisiin:

Naishormonit. Paksu rasvakerros heijastaa naishormonien epätasapainoa. Myös kehon ulkopuolelta tulevien xenoestrogeenien määrä lisää rasvan kertymistä.

LÄHDEKaisa Jaakkola: Hormonidieetti, Tammi 2011

Toinen naiseuteen liittyvä asia on e-pillerit ja muut hormonaaliset ehkäisyt. Tämä olisikin jo ihan oma asiansa kirjoitettavaksi, mutta lyhyesti sanottuna itse en missään nimessä halua tunkea ylimääräisiä hormoneja kehooni. Kyseiset pillerit voivat aiheuttaa mm. niitä samoja mielialan vaihteluita, itku- ja raivokohtauskia, painonnousua, ihon kunnon muutoksia, väsymystä jne jne.. Jo ajatus siitä, että tällaiset asiat voivat olla mahdollisia pistää miettimään koko pillerien käytön järkevyyttä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Elämäntavat ja se mitä suusta laittaa alas, vaikuttaa siis paljon myös kehon toimintaan ja omaan mielialaan. Stressi ja huonosti nukutut yöt voivat aiheuttaa paljonkin pahaa hormonitoiminnalle. Liika sokerin puputtaminen keräännyttää taas kiloja niin vyötärölle kuin jenkkoihin. Yleensä stressaantunut ihminen nukkuu huonosti ja hakee sen vuoksi lisäenergiaa suklaasta, karkeista ja muusta sokerista, jolloin soppa on valmis. Huonot tavat ruokkivat toisiaan, jolloin ongelmat kasvavat entisestään. Aina negatiivinen ja kiukkuinen ihminen ei siis välttämättä ole luonnostaan sellainen, vaan oloon voi heijastua ne kuuluisat elämäntavat. Oletteko huomanneet, että usein terveellisiä elämäntapoja noudattavat ja liikuntaa harrastavat ihmiset ovat positiivisia tapauksia? Näillä on siis ihan oikeasti merkitystä, jonka vuoksi myös sen oman hyvän olo ja tasapainon voi hankkia ihan itse. Onnellisuus ja hyvinvointi on kuitenkin loppupeleissä ihan oma valinta. 🙂


STRESSITÖNTÄ JOULUA!

Joulukuu on täällä! Tänään heräsin todella hyvällä fiiliksellä, vaikka on maanantai. Ehkä tää on sitä kuuluisaa joulun taikaa. Olen mukana Indiedaysin ja ASUSin kampanjassa, jonka teemana on stressitön joulu. Aika loistava teema vai mitä? Itse olen niin sanotusti joulu-ihminen, rakastan joulua ja kaikkea siihen liittyvää. Itseasiassa pystytin joulukuusenkin jo eilen! Joulukuu on aikaa, jolloin tulisi unohtaa kiire ja keskittyä olennaiseen. Monille joulu aiheuttaa stressiä ja sen järjestämisestä otetaan paineita. Kaikki pitäisi olla täydellistä kun se 24.päivä vihdoin koittaa.

1

Valitsin tänä vuonna valkoisen kuusen!

Mielestäni jo siinä mennään metsään, kun aletaan stressaamaan yhdestä päivästä ja täydellisyyden tavoittelusta. Eikö joulun ideana ole nauttia perheestä, rauhasta ja rakkaudesta, eikä lahjakasoista, materiasta ja kärsiä stressistä? Pahimmillaan kuukauden ajan stressaaminen purkautuu sitten jouluaattona, jollain epämukavalla tavalla. Uskon, että todellisuudessa lapsillekin tärkeintä on yhteinen, kiireetön aika perheen kanssa, eikä se montako lahjaa saa. En siis ajatellut jakaa ohjeita suorittamiseen, vaan haluan herättää ajattelemaan, mikä on todellisuudessa tärkeintä! Unohdetaanko turha stressi ja keskitytään kerrankin asioihin, jotka tuottavat iloa ja hyvää mieltä? 🙂

ID5

Itse tykkään panostaa jouluun laittamalla kotia kodikkaaksi, satsaamalla ruokiin ja tunnelmaan, mutta en silti ota tästä asiasta stressiä. Kun järjestelyt aloittaa hyvissä ajoin ja tekee hommia pitkin joulukuuta, vähän kerralla, säästyy siltä viime hetken järkyttävältä työmäärältä. Mä oon oikeestaan tunnettu siitä viime tippaan jättämisestä, mutta asiat, joista pidän, hoituu kyllä ajallaan. 🙂 Ehkä tässäkin asiassa se täydellisyyden tavoittelu aiheuttaa vain turhaa stressiä. Tarvitseeko kaikki oikeesti olla viimeisen päälle? Kyseessä on kuitenkin vain hyvin lyhyt aika, joten haittaako jos jokainen ruuanmurunen ei ole itse valmistettu tai et ole ehtinyt käydä kirkossa, hautausmaalla ja jokaisen sukulainen luona toivottamassa hyvää joulua. Mielestäni juuri tällainen suorittaminen pilaa sen aidon joulun hengen. Tee asioita, joista tulee sinulle ja perheelle/lähimmäisille hyvä olo. Jos pidät askartelusta, leipomisesta ja puuhasteluista, lähetä joulukortti jokaiselle ystävälle ja tuttavalle, mutta jos se aiheuttaa vain stressiä, en usko, että sukulaiset katkaisevat välejä ellei korttia tipahda laatikosta. 🙂

2

Mitä lahjoihin ja niiden hankkimiseen tulee, olen sitä mieltä, että kaikenlainen krääsä on niin turhaa. Lahjoja on toki kiva saada ja antaa, mutta niissäkin laatu ja se ajatus on tärkein. Vaikka olisi kiva kasata jäätävä lahjavuori kuusen alle, on silti mielekkäämpää saada lahja, jolla on oikeasti merkitystä ja hyötyä. Nykyään yhä useampi meistä kärsii siitä, että kaikenmoista hyödytöntä tavaraa lojuu nurkissa ihan liikaakin. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, mitä hankkii niille tärkeille ihmisille. Onko yksi laadukkaampi ostos kuitenkin parempi, kuin kymmenen pienempää ja ehkä jopa turhaa tavaraa?

4

 

Jos laadukkaat lahjaideat tuottavat päänvaivaa, kannattaa käydä tsekkaamassa ASUSin parhaat joululahjaideat täältä. Hyvällä tuurilla voi voittaa itselleen ASUS Transformer Book T200 (arvo 500 euroa). Sillähän ne lahjamurheet voisi kuitata kertaheitolla. 😉 Itselläni on ollut kyseinen laite käytössä ja se on ollut tosi kätevä, sillä siitä voi irroittaa näyttö-osan, joka on samalla myös 11,6-tuumainen Windows-tabletti. Klikkaamalla alla olevaa kuvaa, pääsee osallistumaan kisaan. Olisi kiva kuulla, miten te vietätte joulua? Onko joulu sulle iso ja tärkeä juhla vai ”pakollinen paha” jonka toivoo menevän ohi nopeasti?

Mukavaa joulun odotusta kaverit! <3

banneri-2


VASTAUKSIA PART. 2

Moikka! Täältä tulisi lisää vastauksia kysymyksiinne!

Heippa,
olisi kiva jos kirjoittaisit siitä kuinka pitää motivaatiota yllä, kun tuloksia ei huomaa. Itsellä (ja varmasti monella muullakin) alkaa hyvin ja hirmusella innolla treenaus ja uusi elämäntapa mutta se lopahtaa kun tuloksia ei näy 2 viikon jälkeen. Mikä saa jatkamaan, kun kärsivällisyys ei löydy parhaiden ominaisuuksien joukosta?

V: Moikka! Tiedän mistä puhut ja uskon tuon olevan aika yleinen ongelma. Olisi niin kiva saada kaikki ja vielä heti! 🙂 Mun neuvo on, että jo ennen projektin aloittamista tiedostaa, että homma vaatii aikaa ja yksinkertaisesti antaa muutokselle aikaa. Mihin sulla on kiire jos hosumalla et kuitenkaan pääse pitkälle? Päätä, ettet aio stressata asiasta ja otat iisisti. Aika tulee loppujenlopuksi menemään hyvin nopeasti ja mitä pidempään pysyt ruodussa ja saat tuloksia, sen helpompaa se tulee olemaan.

1. Voiko kasviksia korvata hedelmillä? 
2. Mistä löytyisi nopea max. 30 min kestävä treeni?
3. Miten tietää oikeat painot kuntosalilaitteisiin?

V:

  1. No, riippuu vähän miltä kannalta katsoo, molemmissa on toki vitamiineja, mutta eroavaisuuksiakin löytyy paljon. En ehkä lähtisi ”korvaamaan” 🙂
  2. Internet ja esim. youtube on täynnä pikatreenejä. Kokeile googlaata HIIT-treenejä, niihin ei mene kauaa aikaa.
  3. Kokeilemalla! Paino tulisi olla niin raskas ettei sillä jaksa tehdä kuin kymmenisen toistoa. Tämäkin tosin riippuu hieman mitä ominaisuutta niillä laitteilla treenaa, mutta tuo sääntö on ihan hyvä perussääntö. 🙂

Voisitko tehä sellasen “bikini”haasteen taas kun se bikinibodybootcamp oli aivan loistava. Olisi kiva jos se painottuisi nyt vaikka salilla tehtäväksi :)! Ps. Tää blogi on tosi hyvä!

V: Kiitos! Olen kaavaillut jotain uutta haastetta kevääksi. Hieman on jo ideoitakin herännyt! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suositteletko käymään jonkin LesMills koulutuksen, että ohjausuran saisi käyntiin ja maksaisin koulutuksen itse vaikka työpaikkaa ei ole? Liikunta-alan koulutusta kyllä muuta löytyy, mutta ei LesMillsin. Palkkaatko itse koskaan sellaista jolla ei ole tätä koulutusta jo käytynä?

V: Suosittelen käymään sen lajin koulutuksen mitä tahtoisit ohjata/ jonka ohjaajille on tarvetta! LesMills ei ole pakollinen, sillä jumppia on toki muitakin. Kannattaa ehkä miettiä minkä lajin ohjaajalle on suurin tarve siellä salilla minne olet hakemassa? Jos lukkari on täynnä spinning-tunteja on helpompi päästä tuuraamaan ja sitä kautta ehkä saada omiakin tunteja, kuin ohjaamalla jotain harvinaisempaa lajia. 🙂  Palkkaan yleensä tarpeen mukaan, meillä on paljon myös tunteja, joita suunnitellaan itse, jotenki niitäkin ohjaajia tarvitaan. Jonkinlainen koulutus on kuitenkin tärkeää olla.

Hei, kun olet melko tavoitteellinen treenaaja, ja elämäsi on aika, voisiko sanoa suunnitelmallista, niin minua kiinnostaisi onko sinulla haaveena perustaa joskus perhe, ja saada lapsia? Oletko lapsirakas ihminen ylipäätään:-)

Ps. Ihana, energinen blogi sulla! Oot positiivinen ja iloinen!

V: Kiitos paljon. 🙂 Kyllähän sitä aina välillä miettii noitakin asioita ja toki perhe olisi kiva perustaa jossain vaiheessa. En vaan oikein tiedä milloin. Ehkä se fiilis tulee sitten kun tulee. Elän päivä kerrallaan! Lapset on ihan ok…En ole koskaan ollut mikään lapsirakas kuitenkaan. 😀 En tosin välittänyt eläimistäkään, ennen kuin oma hauva tuli taloon. 😉

1. Syitä painon junnaamiselle laihutuskuurilla, vaikka noudattaisi tarkasti ohjeita? Eikös säästöliekki tule vasta aivan minimaalisilla kaloreilla (esim 500/päivä)?

2. Mitä mieltä olet cheat mealista? Edelliseen liittyen googlailin ja joillain sivuilla sanottiin, että cheat meal voisi boostata kuuria. Se tuntuu kuiteski ittelle pakilta, kun voi tulla nin paljo extrakaloreita. Voiko laihutuskuurilla pitää herkkupäivän ja jos, niin millaisen (yks annos jätskiä/ihan mitä vaan/yks annos rasvaista ruokaa)?

V:

  1. Syitä voi olla monia; stressi, ruuan laatu, jokin sairaus jne. Aineenvaihdunta voi hidastua myös pitkän dieettaamisen johdosta, vaikka kalorit olisivatkin maltillisesti alhaalla.
  2. Oikeassa olet, jos olet ollut pitkään miinuksilla voisi olla ihan hyvä idea boostailla aineenvaihduntaa cheat mealilla tai rennommalla päivällä. Cheat Meal voi olla vaikka ravintola-annos jälkkärillä! Itse suosittelisin nauttimaan reilummin hiilareita huijausaterialla.

Kuinka paljon alkoholia joit kesän aikana, kun siitä muutaman kerran mainitsit. Kysyn tätä siksi, että huomasin itse, ettei alkoholi oikeastaan pilaa treenaamista kokonaan, ja sitäkin voi käyttää järkevästi ilman kaikkien treenitulosten heittämistä kuin tuhkaa tuuleen 🙂

V: Kesällä oli kaikenmaailman kemuja, joten lomalla (heinäkuun aikana) tuli nautiskeltua joka viikko, ainakin kerran.  Eihän se treenejä pilaa, mutta itse huomaan kyllä kehonkoostumuksessa muutoksen aika nopeasti. Tämäkin on varmasti jollain tavalla yksilöllistä. 🙂

Kuinka paljon kerkeet viettämään aikaa poikaystäväsi kanssa? Miten yleensä vietätte aikaa yhdessä? Entäs ystävien kanssa? 🙂

V: Tätä piti oikeen miettiä 😀 No ei..Iltaisin on yleensä aikaa jutella hieman enemmän ja viikonloppuisin pyritään puuhailemaan yhdessä jotain mukavaa. Yleensä tehdään ihan perusjuttuja, löhöillään kotona, käydään leffassa tai herkutellaan hyvällä ruualla. 🙂 Ystävien kanssa nähdään pääasiassa viikonloppuisin, kahvittelujen tai kemuttelujen merkeissä. Monia kavereita näen paljon myös salilla/jumpissa. Yhteyttä pidetään whatsupilla lähes päivittäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Treenivaatteista utelen.-Käytätkö pelkästään urheiluliikkeiden treenivaatteita vai löytyykö kaapista edullisempia vaatteita?Edullisella tarkoitan tässä Lidliä joka säännöllisesti tarjoaa edullista jumppapaitaa ja housuja. 🙂
Vai onko mielestäsi urheiluliikkeen kallein aina paras?
Tykkään blogistasi ja täältä saa aina uusia vinkkejä treeniin ja ravintoon,kiitos siitä. 🙂

V: Hei ja kiitos paljon. 🙂 Käytän treenivaatteita ihan laidasta laitaan. En valitse vaatetta merkin mukaan, mutta laatu, materiaali ja istuvuus on toki tärkeitä. Mulla on myös ”halpoja” treenivaatteita, joista osa on kestänyt käytössä ihan hyvin. Suurin osa taitaa silti olla NIKEä, sillä pidän hirveesti NIKEn vaatteista.

Kiitos huikeesta blogista, oon ihan koukussa 🙂 Mua kiinnostaa myös maidoton ja gluteeniton ruokavalio, ongelma sen toteuttamiseen on tiedon puute. Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa ja mulla on iho-ongelmia (näppyjä). Olen tutustunut aiheeseen ja kuinka ihmiset on saanut apua ongelmiinsa ruokavaliomuutoksilla. Vinkkejä ja infoa tulee joka suunnalta, toivoisin kuitenkin yksinkertaista “punaista lankaa” tästä aiheesta. Esimerkiksi millä voi korvata vilja -ja maitotuotteita niin että saa kuitenkin kaikki tarvittavat vitamiinit ja ravintoaineet! Pitääkö käyttää jotain ravinnelisiä?

V: Moi! Ymmärän mitä tarkoitat. Jos jätät maidon ja gluteenin pois, kannattaa lisätä kasvisten, etenkin vihreiden kasvisten syöntiä. Kalsiumia saa lehtivihreiden lisäksi siemenistä, joista seesaminsiemen on paras lähde. Kasvikset sisältävät myös runsaasti kuitua, joten melkeinpä jo niiden lisääminen auttaa pitämään huolen ravinteiden saannista. Jos olet nauttinut runsaissa määrin maitotuotteita ja vaikka leipää, tulee sinun luonnolisesti keksiä uudet energianlähteet niille. Hiilarin lähteinä esim. riisiä, perunaa ja bataattia. Maitotuotteille löytyy paljon korvaavia vaihtoehtoja esim. erilaisista pähkinöistä valmistetuista juomista. Smoothiet ovat kätevä tapa korvata maitorahkat, jugurtit jne.. 🙂